Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?
Tuli mieleen tuosta köyhäilyketjusta.
Mikä - nykyään todennäköisesti paljon tavallisempi - asia oli sinulle suurta luksusta lapsuudessa? Ja siis nimenomaan omakohtaisesti, eli mistä luksuksesta pääsit nauttimaan vain harvoin, jos ikinä?
Kommentit (2828)
Ehkä 1-2 kertaa vuodessa oli ruokana kotona tehtyä jauhelihapizzaa. Suunnilleen yhtä usein pääsi McDonald'siin ja sai happy meal-aterian ja siihen kuuluvan lelun.
Leivän päälle metwurstia. Muroja aamiaisella, välipalalla tai iltapalana. Oma karkkipussi, jäätelö tai limsapullo. Kun sai omaa rahaa ja ostaa sillä jotain itselle.
Uimahallissa käyminen. 70-luvulla tehtiin koulussani (päivä)luokkaretkiä joka kevät isompiin lähikaupunkeihin, ja viimeinen ohjelmanumero oli lähes aina uimahalli. Sitä odotettiin innolla. Siihen aikaan lähes kaikki kouluikäiset lapset (Järvi-Suomessa kun asuttiin) osasivat uida. Uimahallin kahviossa oli aina myynnissä sellaisia makeisia ja suklaapatukoita joita lähikaupasta ei saanut.
-huvipuistossa käynti
-pizza
-mökkireissu (vuokramökki kerran kesässä)
-burgeri grilliltä
-limppari ihan varhaislapsuudessa
Ulkomaille ei 80-90-luvuilla menty, en saanut radio-ohjattavaa autoa enkä montaa muutakaan juttua.
Tuoremehu isoisän mehumaijalla keittämän happaman viinimarjamehun sijaan.
Kesällä ostettiin muutaman kerran limukori, sellainen perinteinen missä oli pieniä lasipulloja. Pidin eniten omenalimusta, saunan jälkeen nautittiin.
Minulle unelmien täyttymys oli kun sain silmät sulkevan nuken. Se oli niin kaunis, että laitoin sille ulkomaalaisen nimen Margareta, Englannin prinsessan mukaan. Toinen nukkeni oli Elisabet.
Barbien afgaaninvinttikoira, jonka turkkia saattoi pestä ja kammata. Unelmien täyttymys.
Tykkäsin kovasti juoda Mehukattia ja syödä jotain kaupan leipää kavereiden luona. Näitä kun ei kotona ollut ikinä, koska äiti keitti itse kaikki mehut herukoista sekä leipoi leivät ja sämpylät. Olin kyllästynyt kotona tehtyyn, joten Mehukatti ja teollinen leipä olivat minulle luksusta!
Kun saatiin pikkuveljen kanssa juoda puollollinen puoliksi veriappelsiini limonadia saunan jälkeen. Pullossa oli patenttikorkki ja etiketissä luki Messina. Noin 50 vuotta myöhemmin pääsin käymään Messinassa Sisiliassa. Mukavat muistot.
Ihan kaikki olisi ollut luksusta. Lapsuudessa/nuoruudessa ei käyty ikinä vanhempien kanssa elokuvissa, tai ravintolassa syömässä, eikä kahviloissa. Meillä oli maatila ja kaikkiin huvituksiin olisi ollut pitkä matka, eikä vanhempia semmoiset huvitukset edes kiinnostaneet, eikä olisi ollut aikaakaan.
Tein ensimmäisen ulkomaanmatkani 16- vuotiaana, se oli päiväristeily Tallinnaan.
M kirjoitti:
Asuttiin stadissa kerrostalossa ja auton renkaat oli mummolassa.
Syksyllä ja keväällä ajettiin isän kanssa 300km mummolaan vaihtamaan autoon renkaat ja aina pysähdyttiin uttiin huoltsikalle ja sain aina käsittämättömän hyvän tuoreen kinkkusämpylän ja jotain juotavaa.
En tiedä miksi tuo sämpylä oli parasta mitä voi olla?? Nykyään huoltsikoiden sämpylät on ihan perseestä, ainakin absien.
Niin on! En tiedä mitä on tapahtunut, mutta ennen maistuivat paremmalta.
Muutettiin ja sain oman huoneen 15 vuotiaana. Siihen asti olin nukkunut keittiössä.
En tiedä olenko vastannut tähän joskus, mutta: appelsiinimehu ja jogurtti. Haaveilin aikuisena syöväni usein suurinta luksusta mitä tiesin eli Jacky makupaloja.
Että saisin itse valita kaupasta jonkun vaatteen olisi ollut liian rohkeaa, en uskaltanut edes toivoa.
Lomareissu etelään palmujen alle oli harvinaista herkkua.
Nyt onneksi tehdään 2-3 reissua joka vuosi.
Joskus 14-15-vuotiaana olin rikkaampien perheiden lasten bileissä yötä. Aamulla tarjottiin
aamiaisella myös appelsiinituoremehua. Jäi mieleen vaikka siitä nyt on jo 55 vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Seksi.
LAPSENA???
Se että mutsi ei ollut umpijurrissa
Syntymäpäiväjuhlat. Oli tarjolla herkkuja, kuten karkkia, popcorneja, kakku ja limsaa, sai lahjoja ja sai olla huomion keskipisteenä edes yhtenä päivänä vuodessa.
Roskiksesta löytynyt pornolehti. Se oli sitä aikaa, kun ei ollut mahdollisuutta päästä internettiin. Ainakaan minulla.