Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?
Tuli mieleen tuosta köyhäilyketjusta.
Mikä - nykyään todennäköisesti paljon tavallisempi - asia oli sinulle suurta luksusta lapsuudessa? Ja siis nimenomaan omakohtaisesti, eli mistä luksuksesta pääsit nauttimaan vain harvoin, jos ikinä?
Kommentit (2828)
Kotona ommellut vaatteet vanhoista korjaten, olisiko nyt "luksusta"?
Oma huone olisi ollut. Vanhempani saivat aikoinaan halvalla vuokralle Kontulasta vakuutusyhtiön vuokra-asunnon, eivätkä sitten halunneet lähteä sieltä ikinä, vaikka se oli liian pieni neljälle. Niinpä he sitten laittoivat yhteen huoneeseen lastulevystä väliseinän, eli minulla ei ollut omaa ovea eikä siten juurikaan yksityisyyttä. Aikuistuttuani nautin kovasti siitä, että oli oma asunto.
Serkkujen tykönä vierailu ja kun he vierailivat meillä.
Uuden vuoden iltana haettiin nakarilta Lihapiirakat kahdella nakilla!
Se oli juhlaa.
Salaa katsella oven välistä äidin ja isän tuhmailuja. Se isän nautinto ku sai äitiä 😊
Kun isoäiti tuli muutaman kerran vuodessa käymään meillä ja toi jokaiselle lapselle oman Omar karkkipussin. Ajatella, kokonainen pussi karkkia ihan vain itseä varten, eikä sitä tarvitse jakaa kenenkään kanssa.
Sitten kerran minulla oli omaa rahaa ja sain ostaa itselleni Fazerin sininen suklaalevyn. Söin sen vähitellen itse. Vielä noin 30 vuoden jälkeenkin muistelen, että kokonainen suklaalevy ihan vain minulle, eikä sitäkään tarvinnut jakaa kenenkään kanssa.
Kun pääsin käymään äidin kanssa kahdestaan Oulussa ja mulle ostettiin uusia vaatteita. Noin v. 1975. Erityisesti on jäänyt mieleen ruskea mokkatakki, jossa oli turkis hupunreunassa ja etuosassa. Kyllähän koulussa kaverit olivat kateellisia. Se tuoksuikin niin hyvältä.... :D
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että melkein kaikki tömmöiset luksukset on omille lapsille, jos nyt ei arkipäivää, niin usein saatavilla kumminkin. Itselle lapsena 90-luvulla oli luksusta yöpyminen lomalla jossain muualla kuin sukulaisten luona, matkalla omien eväiden syömisen sijasta pysähtyminen syömään johonkin kahvilaan tms, leffassa ja huvipuistoissa käynti, merkkivaatteet. Enpä silti koe mitään traumoja, mutta sitä oon miettinyt että jääköhän omille lapsille mitään tämmöisiä "luksus-muistoja" kun niin moni asia on nykyään helpommin saatavilla.
Minulle oli luksusta päivä, jolloin minua ei hakattu tai nöyryytetty sadistisesti. Minun lapsilleni väkivallattomuus on arkipäivää. Minulle oli luksusta päivä, jolloin minulle ei tuputettu ääriuskonnollista aivopesua levon kustannuksella. Lapsilleni on arkipäivää se, että he saavat itse valita uskontonsa. Minä en päässyt koskaan lapsena mihinkään. Lapsilleni matkustus on arkipäivää. Olen itseasiassa hyvin tyytyväinen siihen, että lapseni kapinoi matkustamista vastaan nähtyään kymmeniä maita, koska se kertoo siitä, että heillä on turvallinen aikuinen, jota vastaan uskaltaa kapinoida ja siitä, että luksus tarkoittaa heille saamaa kuin kaikille muillekin: ylihintaisia merkkitavaroita.
Ruoka, sitä oli harvoin ja vähän
Se kun vanhemmat oli sovussa. Tämä tapahtui vain kesälomilla ollessamme maalla. Muuten oli elämä pelkkää huutoa ja tappelua.
Minulla oli koulusta samanmoinen (Omena sisällä oleva )ruskea pussi odottamassa koulun Joulujuhlassa niinkuin suurimmalla osalla eka- ja tokaluokkalaisella Omenan lisäksi oli pipari ja kettukarkki. Ennen niiden jakoa varakkaiden vanhempien lapsille " Pukki" jakoi nimellä oikein lahjapaketit.Sellaiset joulupaperiset. Asuimme maalla ja olimme köyhiä ja kotimme oli alkoholi koti.Kotona ei ollut edes sitä piparia.. joten olin iloinen siitä. Yritin syödä sitä monta päivää vain pienen hippusen kerrallaan. m
Carrolsissa käyminen. Hotellissa yöpyminen kesälomamatkalla.
Esimerkiksi joulu perheen kanssa
Sain Amerikan tädiltä mekon (myöhemmin muitakin) kevätjuhliin kolmannella luokalla. Hän oli itse ommellut sen oli taitava ompelija.Alushame oli erillinen joka kohotti helmaa hienosti. Sellainen vaaleanpunainen ohutta kangasta oleva mekko pieniä kohollaan olevia " pilkkuja". En tiedä mistä äiti rahat sai sitä ei meillä ollut mutta minulle ostettiin kiiltonahka kengät mustat. Niissä oli KORKO. Että tunsin itseni kerrankin prinsessaksi. m
Vierailija kirjoitti:
Salaa katsella oven välistä äidin ja isän tuhmailuja. Se isän nautinto ku sai äitiä 😊
Meillä melkein sama, mutta meillä äiti katseli oven välistä kun minä 12v tuhmailin isin kanssa.
Äitini tosin taisi olla ihan pervo, koska hirveä dildon surina ja voihkiminen kuului kaiken aikaa oven takaa.
Ihme, etten saanut mitää traumoja tuosta äidin touhulusta.
Limsa lauantai-iltana saunan jälkeen. Ja uunileivät.
Kerjäsin isältä pääsyn oppikouluun.
Kun sai tehdä jotain äidin tai isän kanssa kaksin niin, että vanhemman huomio oli kiinnitetty yksin minuun. Vanhemmilla oli työnsä ja ja meitä lapsia oli monta, joten ei siinä ehditty hirveän usein antamaan huomiota vain yhdelle lapselle kerrallaan niin, että vain tämä sai vanhemman jakamattoman huomion. Varsinkin, kun olen sisarukssarjan vanhimmasta päästä, niin vanhemmilla ei ollut enää hirveästi aikaa huomioida vain minua enää siihen aikaan jolloin minulla alkaa olemaan muistoja lapsuudesta.