Sinä perheellinen nainen, jos eroaisit,

Minä erosin, ja jokin aika sen jälkeen rakastuin todella voimakkaasti. Olisin halunnut suhteen, mutta siitä ei tullut mitään. Sittemmin löysin toisen seurustelukumppanin, ja nyt olen uudessa suhteessa - mutta todellakin seurustelen, en siis aiokaan muuttaa yhteen saati mennä naimisiin. Haluan, että minulla on myös oma elämä lasteni kanssa, ja seurustelun haluan pitää kahden aikuisen ihmisen suhteena. Uusperhekuviot eivät kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Omasta näkökulmasta nämä on niin hassuja nämä äidit jotka kuitenkin toivovat kumppanin mutta oikeasti se on vain kevytdeittailua, eli nähdään silloin kun mammalle ja lapsille ja eksälle (ex-ydinperheen aikataulut) sopii. Silloinkin kaikki aikataulut tietenkin muuttuvat heti jos lapsi tai eksä niin vaatii. En ymmärrä mitä kukaan oikeaa parisuhdetta haluava saa tällaisesta kuviosta, paitsi jos on omalta puoleltaankin sellainen että elää lapsiensa ja eksänsä ehdoilla. Sellaisten pitäisikin löytää toisensa, voisivat sitten kevyesti treffailla joka toinen viikko parina iltana.

Usein näissä keskusteluissa sanotaan että kyllä aikuisen ihmisen pitää kestää jos ei saa jatkuvasti huomiota (viitaten siihen, joka on parisuhteen ulkojäsen ja jolla ei ole vaikutusvaltaa koko kuvioon). Mutta mammat voisivat miettiä sitä, että ajattelivatko itse näin kun aikuisiällä suhteeseen lastensa tulevan isän kanssa rupesivat. Eipä sellainen silloin tällöin deittailua -suhde ilman yhteen muuttoa olisi riittänyt heillekään, ja muut olisivat sanoneet että "jätä se sika jos ei halua sitoutua". Mutta heti kun itse on saanut lapsia niin on taas ihan eri periaatteet. Huvittavaa.

Miksi tämä sinua risoo? Tuohan voi olla monelle ukolle unelmajuttu, pääsee välillä tuikkaamaan eikä tarvitse eukkoa koko ajan katsella. Ja eroonkin pääsee ilman muuttokuormaa.

En mitään perussuhdetta kyllä etsisi. Jos todella poikkeustapaus osuisi kohdalle, niin voisihan sitä jotain syntyä. Muuten lähinnä haluaisin jonkun joka haluaa pitää hauskaa, ilman pakkoa yhdessä asumiseen ja vakavaan sitoutumiseen.  

Olen mies mut vastaan silti. Kolme vuotta erosta, pari lasta ja ikää 40, eikä vieläkään ole halua olla kenenkään kanssa. Oikeastaan ärsyttää ajatuskin että joutuis kattelemaan jotain toista kun oma elämä on niin mallillaan ja välit lapsiin tosi hyvät. En halua ketään sättäämään siihen. Ehkä joskus jos sattuu joku erityisen hyvä mulle kohdalle. Ihan hyvä ei riitä. Kun on ollut suhteita ja perhe niin vaatimukset kasvaa, ehkä liikaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sellainen ihminen, että luultavasti löytäisin mukavan miesystävän aika nopeastikin, jos ero tulisi.

En kuitenkaan muuttaisi samaan asuntoon niin pitkään aikaan, kun lapset asuvat kotona.

Ymmärrän ajatuksesi.

Mutta oletko varma että tää uusi sulho suostuisi odottamaan sitä kun lapsesi ovat muuttaneet pois? Kaikki lapset eivät muuta tyyliin 18vee pois mamman helmoista vaan voivat olla siellä pitkäänkin. Odottaako mies kiltisti sitä? Entä jos kotoa lähteneen lapsen siivet eivät kannakaan ja hän tahtoo muuttaa takasin mamman patojen äärelle? Mammalla onkin siellä jo uusi mies. Miten nämä tilanteet ratkaistaan?

Mikään pakkohan sitä lasta ei ole takaisin ottaa uunin pankolle vaan kannattaa ohjata häntä itsenäistymään.

Mitä luultavimmin asuisin sitten yksin asunnossani ja mies omassaan. Ja meidän lapset ovat ihan normaaleja nuoria, jotka lähtevät aivan varmasti pois kotoa parikymppisinä. Sitten kun he ovat omissa kodeissaan, niin varmaan muuttaisin pienempään. Viihdyn hyvin yksinkin ja en ole kiinnostunut passaamaan ketään kuin tilapäisesti, oli se sitten oma lapsi tai mies. Jos mies ei halua odottaa sitä aikaa, että viimeinenkin lapsi muuttaa pois, niin hän ei ole minun mies.

Jos joskus lasten kotoa muuttaessa kuitenkin jonkun miehen kanssa yhteen päättäisimme mennä, niin sitten katsoisimme tilanne kerrallaan miltä näyttää. Tosin nyt kuitenkin tuntuu siltä, että en luopuisi omasta asunnostani koskaan.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omasta näkökulmasta nämä on niin hassuja nämä äidit jotka kuitenkin toivovat kumppanin mutta oikeasti se on vain kevytdeittailua, eli nähdään silloin kun mammalle ja lapsille ja eksälle (ex-ydinperheen aikataulut) sopii. Silloinkin kaikki aikataulut tietenkin muuttuvat heti jos lapsi tai eksä niin vaatii. En ymmärrä mitä kukaan oikeaa parisuhdetta haluava saa tällaisesta kuviosta, paitsi jos on omalta puoleltaankin sellainen että elää lapsiensa ja eksänsä ehdoilla. Sellaisten pitäisikin löytää toisensa, voisivat sitten kevyesti treffailla joka toinen viikko parina iltana.

Usein näissä keskusteluissa sanotaan että kyllä aikuisen ihmisen pitää kestää jos ei saa jatkuvasti huomiota (viitaten siihen, joka on parisuhteen ulkojäsen ja jolla ei ole vaikutusvaltaa koko kuvioon). Mutta mammat voisivat miettiä sitä, että ajattelivatko itse näin kun aikuisiällä suhteeseen lastensa tulevan isän kanssa rupesivat. Eipä sellainen silloin tällöin deittailua -suhde ilman yhteen muuttoa olisi riittänyt heillekään, ja muut olisivat sanoneet että "jätä se sika jos ei halua sitoutua". Mutta heti kun itse on saanut lapsia niin on taas ihan eri periaatteet. Huvittavaa.

Miksi tämä sinua risoo? Tuohan voi olla monelle ukolle unelmajuttu, pääsee välillä tuikkaamaan eikä tarvitse eukkoa koko ajan katsella. Ja eroonkin pääsee ilman muuttokuormaa.

On se noinkin. Kevytsuhdetta hakevat olkoot rehellisiä mitä on odotettavissa. Avoin suhde sopisi noille varmaan hyvin, että se lapseton (tai muuten ei niin lapsissaan kiinni oleva) osapuoli saisi luvan kanssa hakea muutakin seuraa silloin kun lastensa ehdoilla elävä haluaa elää pelkkää lapsiperhearkea.

Risoo siksi että helposti voi tulla ikään kuin huijatuksi tällaiseen kuvioon, jossa ehtii ihastua kunnolla ennen kuin tajuaa että toisen ihmisen lapsen ja eksän ehdoilla menee lopulta omakin elämä. Nykyään ryhtyisin suhteeseen mieluummin vähän kokemattoman peräkammarinpojan kanssa kuin isimiehen. Parempi että yyhoot ja vuorovanhemmat leikkivät keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omasta näkökulmasta nämä on niin hassuja nämä äidit jotka kuitenkin toivovat kumppanin mutta oikeasti se on vain kevytdeittailua, eli nähdään silloin kun mammalle ja lapsille ja eksälle (ex-ydinperheen aikataulut) sopii. Silloinkin kaikki aikataulut tietenkin muuttuvat heti jos lapsi tai eksä niin vaatii. En ymmärrä mitä kukaan oikeaa parisuhdetta haluava saa tällaisesta kuviosta, paitsi jos on omalta puoleltaankin sellainen että elää lapsiensa ja eksänsä ehdoilla. Sellaisten pitäisikin löytää toisensa, voisivat sitten kevyesti treffailla joka toinen viikko parina iltana.

Usein näissä keskusteluissa sanotaan että kyllä aikuisen ihmisen pitää kestää jos ei saa jatkuvasti huomiota (viitaten siihen, joka on parisuhteen ulkojäsen ja jolla ei ole vaikutusvaltaa koko kuvioon). Mutta mammat voisivat miettiä sitä, että ajattelivatko itse näin kun aikuisiällä suhteeseen lastensa tulevan isän kanssa rupesivat. Eipä sellainen silloin tällöin deittailua -suhde ilman yhteen muuttoa olisi riittänyt heillekään, ja muut olisivat sanoneet että "jätä se sika jos ei halua sitoutua". Mutta heti kun itse on saanut lapsia niin on taas ihan eri periaatteet. Huvittavaa.

Miksi tämä sinua risoo? Tuohan voi olla monelle ukolle unelmajuttu, pääsee välillä tuikkaamaan eikä tarvitse eukkoa koko ajan katsella. Ja eroonkin pääsee ilman muuttokuormaa.

On se noinkin. Kevytsuhdetta hakevat olkoot rehellisiä mitä on odotettavissa. Avoin suhde sopisi noille varmaan hyvin, että se lapseton (tai muuten ei niin lapsissaan kiinni oleva) osapuoli saisi luvan kanssa hakea muutakin seuraa silloin kun lastensa ehdoilla elävä haluaa elää pelkkää lapsiperhearkea.

Risoo siksi että helposti voi tulla ikään kuin huijatuksi tällaiseen kuvioon, jossa ehtii ihastua kunnolla ennen kuin tajuaa että toisen ihmisen lapsen ja eksän ehdoilla menee lopulta omakin elämä. Nykyään ryhtyisin suhteeseen mieluummin vähän kokemattoman peräkammarinpojan kanssa kuin isimiehen. Parempi että yyhoot ja vuorovanhemmat leikkivät keskenään.

Jopas oli katkeraa tekstiä. Eikö molemmille olisi hyvä, että ennen naimista olisi vaikka juttelua? Sellaista avointa hyvällä mielellä tapahtuvaa tutustumista, toiveiden kertomista ja selvinpäin tapahtuvaa keskustelua. Sitä ei tiedä mikä itselle on sopiva ennen kuin tutustuu, oli toinen sitten isimies tai äiteen oma pikku-Einari. Jos ihastuu ennen tutustumista, niin se on oma vika, ei toisen.

Olen eronnut pari vuotta sitten ja edelleenkään en kaipaa parisuhdetta. Toisaalta olisi kiva, mutta ahdistaa ajatus, että tässä notkuisi joka ilta joku tyyppi. En toki vanno ettei koskaan, olen alle 40v kuitenkin. Mutta yhteenmuuttoa en halua mielellään niin kauan kuin lapset tässä asuu. Jos miehellä on myös lapsia, se on vaan jotenkin täysin turn off. Mihinkään uusperhejuttuihin en lähde. Minulla on tosin seksisuhde erään vähän nuoremman miehen kanssa, nähdään kun lapset on isänsä luona. Kumpikaan ei kaipaa muuta. Ja välillä on ollut muitakin seuralaisia, nyt en kyllä ole mitään randomeita tapaillut tän koronan takia.

En ole nainen, mutta olen eronnut 4 vuotta sitten, eikä oikein vieläkään kiinnosta tiivis suhde. Jotain yritystä on ollut tässä välissä, mutta aina huomaan viihtyväni yksin hyvin ja vaikea kunnolla kiinnostua kenestäkään. Silti haluaisin suhteen, jossa olen todella kiinnostunut, jossa nähdään mielummin harvemmin kuin useammin. Voidaan matkustella joskus, viettää lomalla aikaa jne. En tiedä toteutuuko tämä koskaan, vai olenko vaan niin introvertti, että yksin mielummin loppuun asti.

Voisin ottaa rakastajan, irtosuhteet ei kiinnosta muttei parisuhdekaan. Sellainen molempia tyydyttävä panosuhde olisi ideaali. 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä, mutta kummallakin omat asunnot.

Tämä. Voisin tapailla jotakuta, mutta mikään kiire tai halu saman katon alle, kihloihin tai naimisiin ei ole.

N40

15 vuotta uhosin etten enää ikinä ota yhtäkään miestä ja kuinka kävikään...nyt olen ollut 8 vuotta parisuhteessa.

Jonkinlaisen suhteen varmaankin, aivan tarpeeksi yksin on saanut olla tässä parisuhteessa. En mitään uusioperhepaskaa haluaisi kuitenkaan varsinkaan lapsille, ero on jo tarpeeksi paskaa.

Minä erosin vuosia sitten. Lapsia oli 3. Pienin 6v. Vanhin 14v. En ottanut uutta ukkoa kotiini pyörimään enää. Elin pitkälti lapsilleni ja itselleni. Uusperhe olis ollut pahin painajainen, jossa olis pitänyt sovittaa mun ja sun lapset yhteen. Omat jo aikuisia. En ala kenenkään lapsia hoitamaan. Viihdyn hyvin näin.

Vierailija kirjoitti:

Omasta näkökulmasta nämä on niin hassuja nämä äidit jotka kuitenkin toivovat kumppanin mutta oikeasti se on vain kevytdeittailua, eli nähdään silloin kun mammalle ja lapsille ja eksälle (ex-ydinperheen aikataulut) sopii. Silloinkin kaikki aikataulut tietenkin muuttuvat heti jos lapsi tai eksä niin vaatii. En ymmärrä mitä kukaan oikeaa parisuhdetta haluava saa tällaisesta kuviosta, paitsi jos on omalta puoleltaankin sellainen että elää lapsiensa ja eksänsä ehdoilla. Sellaisten pitäisikin löytää toisensa, voisivat sitten kevyesti treffailla joka toinen viikko parina iltana.

Usein näissä keskusteluissa sanotaan että kyllä aikuisen ihmisen pitää kestää jos ei saa jatkuvasti huomiota (viitaten siihen, joka on parisuhteen ulkojäsen ja jolla ei ole vaikutusvaltaa koko kuvioon). Mutta mammat voisivat miettiä sitä, että ajattelivatko itse näin kun aikuisiällä suhteeseen lastensa tulevan isän kanssa rupesivat. Eipä sellainen silloin tällöin deittailua -suhde ilman yhteen muuttoa olisi riittänyt heillekään, ja muut olisivat sanoneet että "jätä se sika jos ei halua sitoutua". Mutta heti kun itse on saanut lapsia niin on taas ihan eri periaatteet. Huvittavaa.

Ei minulla nuorena ollut mitään hajua siitä, millaista on elää toisen kanssa yhdessä parisuhteessa. Omat lapset on jo aikuisia ja kun katson aikaa taaksepäin, niin se on vaatinut minulta ihan tolkuttoman paljon enemmän mitä mieheltä. Meillä menee ihan kivasti, mutta silti se olen pääasiassa minä, joka tekee kompromisseja ja edelleen minulla on vastuu kotitöistä. Jos tämä suhde loppuu ennen aikojaan, niin seurustelu olisi ok, mutta kenenkään kanssa en enää asu yhdessä.

En missään tapauksessa haluaisi uutta suhdetta. Mutta toisaalta.... olin nuorena sataprosenttisen varma ja vannoutunut  "vanhapiika" enkä koskaan tavoitellut suhdetta,  mutta kuinkas sitten kävikään...No, ehkä se oli tilapäinen mielenhäiriö joka ei osu toista kertaa kohdalle, toivottavasti.

En eroaisi perheellisenä. Hyvä kumppaninvalinta tarpeeksi ajoissa aloittaen niin on varaa valita, eikä tarvitse lasten todennäköisesti kasvaa eroperheessä.

Tuskin. En ikinä ole tuntenut haluavani parisuhdetta mitenkään yleisesti, halu suhteeseen on aina lähtenyt siitä että olen sitä juuri sen tietyn kanssa halunnut.

Pitäisi aika ihmemies olla että enää kattoni alle ketään ottaisin ja tosissaan lapset ja työ saisi niin paljon huomiota ettei se suhde tapahtuisi missään kodin ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

En eroaisi perheellisenä. Hyvä kumppaninvalinta tarpeeksi ajoissa aloittaen niin on varaa valita, eikä tarvitse lasten todennäköisesti kasvaa eroperheessä.

Näin minäkin ajattelin, ja oltiin 10 vuotta yhdessä ennen kuin saatiin lapsia. Sitä uutta arkea lasten kanssa ei vain oikein pysty missään simuloimaan, ja se voi tuoda ihmisestä esiin yllättäviä piirteitä.