Ylen "viimeinen sana"-ohjelmassa hyviä pointteja: miksi aina mietitään mikä toimittajien poliittista kantaa, mutta ei sitä mistä yhteiskuntaluokasta he tulevat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittajat tekevät työtään painostuksen alla. Intersektionaalinen marxilainen feminismi on ainoa sallittu tapa katsoa ja analysoida maailmaa. Oma ajattelu on ulkoistettava ideologian käyttöön. Toimittajien koulutuskin jo perustuu tähän ideologiaan, sen kyseenalaistaminen tekee toimittajasta ammattitaidottoman. Hesarin ja ylen toimituksissa vallitsee painostava yksimielisyys, pienestäkin poikkeamasta saa huomautuksen.

Tämä on sitten tuon saman näkökulmaongelman toinen puoli: ihmiset, joilla ei ole koulutusta, eivät tajua sen tuomaa laaja-alaisuutta, ja luulevat koulutettujen olevan yhtä kapeakatseisia ja jollekin agendalle omistautuneita kuin he itse. Siitä syntyy tämä naurettava kuvitelma että toimittajat keksivät itse punavihreitä juttuja, tai että heihin kohdistuu joku ideologinen painostus. Hyvällä toimittajalla on kova ammattietiikka, ja valehtelusta jää kiinni. Ja kyllä, olen itse toimittaja isossa mediassa, en sano missä.

Hyvä kun vastasit! Mukava saada tänne kommentoimaan edes joku alan ammattilainen. Mitä mieltä olet tästä asiasta? Onko toimittajakunnan sosioekonomisella taustalla liian suuri merkitys juttujen tekoon vai onko juttu liioittelua?

Mä olen työväenluokkaisesta perheestä, kävin lukion jälkeen vuoden viestintäkurssin kansanopistossa ja pääsin pariinkin lehteen toimittajaksi 80-luvulla. Ei tuollaista enää tapahdu. Sain myös kirjoittaa aivan kaikesta kun paikallislehdissä olin. Nykyään parikymppiset pääsee ehkä suomentamaan jotain viihdejuttuja roskalehtiin.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on myös se, että nykyään tarvitaan akateeminen koulutus päästäkseen journalistiksi. Tutkimukset osoittavat, että akateemisuus periytyy, mutta työväenluokasta saa ponnistella kovemmin. Siksi toimittajien kaarti on hyvin homogeenista taustoiltaan, nimittäin akateemista.

Vielä 70/80-luvulla taitava ja pätevä kirjoittaja saattoi päästä lehteen toimittajaksi ilman kummempaa koulutusta. Näyttö ratkaisi. Jotkut sen ajan hienot reportaasit ajan ilmiöistä ja ihmisistä ovat tällaisten toimittajien kirjoittamia. Usein heillä oli itsellään juuret siellä turpeessa tai tehtaassa. Kyky ymmärtää niitä yhteiskunnan alempia kerroksia eivät rajoittuneet mihinkään sosiaalipolitiikan approon, vaan monesti kokemuspohjaiseen perehtymiseen. 

Toimittajien pitäisi jalkautua, mennä tekemään niitä juttuja sinne missä sitä juttua syntyy. 

Hyvä kirjoitus! Osuit asian ytimeen. Miten toimituksen johto suhtautuu. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

https://yle.fi/uutiset/3-11859331?utm_source=newsletter&utm_medium=emai…

Kyllähän se taitaa olla niin, että kaikissa akateemisissa ammateissa, joihin toimittajatkin nykyään kuuluvat, työväenluokkainen tausta on jonkinlainen virhe, jota halutaan tietoisestikin peittää. Ja tuo häpeä vaikuttaa siten myös juttujen näkökulmiin. Ilmapiiri on nykyisin niin jakautunut. Työväenluokkaisuus yhdistetään persuihin niin voimakkaasti. Näiltä pohjilta toimittajan on vaikea nostaa toimituksissa uusia näkökulmia. Henkilökohtaisesti hyvin raskas taakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen itsekin pohtinut! Tilaan Hesaria, mutta sen työelämäjutut ovat itselleni kuin vieraalta planeetalta. Me varhaiskasvatuksessa käymme ihan normaalisti töissä koko ajan. Ainoa ero tavalliseen on maski kaikkien naamalla, muuten työpäivät ovat ihan tavallisia. Kukaan ei edes puhu enää koronasta mitään, on muutakin ajateltavaa.

Töiden jälkeen poikkean matkalla Prismaan ja kuljetan poikaani harrastukseen. Itse käyn hiihtämässä tai pyörälenkillä.

Duunarit jatkavat elämäänsä ja työtään melkein kuin ennenkin, mutta kukaan ei kirjoita meidän valtavasta joukostamme yhtään mitään.

Juuri näin. Tämä ei ainakaan paranna yhteiskunnan yhtenäisyyttä tai ymmärrystä. Ikävintä on kun syy on varmaan ihan vaan siinä, että ei kiinnosta. Vaikka asianosaisia on valtavasti. Tai sitten jos kirjoitetaan, kirjoitetaan kuin pikkulapsista, tarkastellaan tilastoja ja käyriä, mutta ei oikein ymmärretä miksi asiat ovat niin kuin ovat. Tutkiva journalismi taitaa olla aika tavalla huonoissa kantimissa.

Vaka-opena toivoisin myös sitä, ettei etätyö olisi JOKAIKISESSÄ työelämäjutussa jokin oletusarvo! En ole koko korona-aikana lukenut yhtään artikkelia, jossa lähityö olisi oletusarvona, vaikka meitä on täällä satoja tuhansia!

Joka jutussa joku istuu kotitoimistossa tai saunassa koneen kanssa ja mietitään, mitä hyviä puolia siinä on ja blaablaablaa. Ei yhtään kiinnosta. Ei kosketa elämääni millään tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittajat tekevät työtään painostuksen alla. Intersektionaalinen marxilainen feminismi on ainoa sallittu tapa katsoa ja analysoida maailmaa. Oma ajattelu on ulkoistettava ideologian käyttöön. Toimittajien koulutuskin jo perustuu tähän ideologiaan, sen kyseenalaistaminen tekee toimittajasta ammattitaidottoman. Hesarin ja ylen toimituksissa vallitsee painostava yksimielisyys, pienestäkin poikkeamasta saa huomautuksen.

Tämä on sitten tuon saman näkökulmaongelman toinen puoli: ihmiset, joilla ei ole koulutusta, eivät tajua sen tuomaa laaja-alaisuutta, ja luulevat koulutettujen olevan yhtä kapeakatseisia ja jollekin agendalle omistautuneita kuin he itse. Siitä syntyy tämä naurettava kuvitelma että toimittajat keksivät itse punavihreitä juttuja, tai että heihin kohdistuu joku ideologinen painostus. Hyvällä toimittajalla on kova ammattietiikka, ja valehtelusta jää kiinni. Ja kyllä, olen itse toimittaja isossa mediassa, en sano missä.

Ei kai tässä valehtelusta ollut kysekään vaan yksisilmäisyydestä. Jos sinä kirjoitat vaan ylemmän keskiluokan asiantuntijoiden etätyöongelmista niin ei se valehtelua ole. Sinä et vaan näe muuta, eikä työkaveritkaan näe ja syntyy vahvistusharha.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se taitaa olla niin, että kaikissa akateemisissa ammateissa, joihin toimittajatkin nykyään kuuluvat, työväenluokkainen tausta on jonkinlainen virhe, jota halutaan tietoisestikin peittää. Ja tuo häpeä vaikuttaa siten myös juttujen näkökulmiin. Ilmapiiri on nykyisin niin jakautunut. Työväenluokkaisuus yhdistetään persuihin niin voimakkaasti. Näiltä pohjilta toimittajan on vaikea nostaa toimituksissa uusia näkökulmia. Henkilökohtaisesti hyvin raskas taakka.

Onko todellakin näin? Minulla on kaveri, joka on duunariperheestä lähtöisin, mutta toimii akateemisessa ammatissa. Hän sanoi että asiassa ei ole mitään hävettävää, päinvastoin taustaa kuulemma pidetään hyvänä merkkinä (kertoo siis siitä että on tyyppi päämäärätietoinen). Itsekin ajattelisin näin. Surullista jos arvomaailma on mennyt tuollaiseen suuntaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittajat tekevät työtään painostuksen alla. Intersektionaalinen marxilainen feminismi on ainoa sallittu tapa katsoa ja analysoida maailmaa. Oma ajattelu on ulkoistettava ideologian käyttöön. Toimittajien koulutuskin jo perustuu tähän ideologiaan, sen kyseenalaistaminen tekee toimittajasta ammattitaidottoman. Hesarin ja ylen toimituksissa vallitsee painostava yksimielisyys, pienestäkin poikkeamasta saa huomautuksen.

Älä jaksa. Et tajunnut aloituksen pointtia ollenkaan. Oikeastaan olisi hyvä, jos joku journalisti tekisi jutun sinusta. Mikä sinä oikein olet, miksi olet niin aggressiivinen ja vihainen nuori mies. Mitkä ovat syyt siellä taustalla, mikä ajoi sinut mielenterveysongelmiin. Jne. Ja käsitellä ja tarkastella sitä ilmiötä. Ei tuomiten ylhäältä alas, vaan tutkien ja analysoiden.

Edesmenneessä Perttu Häkkisessä oli ainesta. Harmi kun hänelle kävi miten kävi.

Kukahan se agressiivinen on? Eihän Ylellä ja Hesarissa nykyään ole sallittu muita näkökulmia, kuin intersektionaalinen marxilainen feminismi. Ja ihan kaikki aivopierut päästetään kritiikittä läpi.

Vallakumous jatkuu Marxin näyttämällä tiellä. Työväenluokka ei enää ole sen airut, se on vaihdettu, koska munaa tehdä vallankumousta ei enää löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen itsekin pohtinut! Tilaan Hesaria, mutta sen työelämäjutut ovat itselleni kuin vieraalta planeetalta. Me varhaiskasvatuksessa käymme ihan normaalisti töissä koko ajan. Ainoa ero tavalliseen on maski kaikkien naamalla, muuten työpäivät ovat ihan tavallisia. Kukaan ei edes puhu enää koronasta mitään, on muutakin ajateltavaa.

Töiden jälkeen poikkean matkalla Prismaan ja kuljetan poikaani harrastukseen. Itse käyn hiihtämässä tai pyörälenkillä.

Duunarit jatkavat elämäänsä ja työtään melkein kuin ennenkin, mutta kukaan ei kirjoita meidän valtavasta joukostamme yhtään mitään.

Juuri näin. Tämä ei ainakaan paranna yhteiskunnan yhtenäisyyttä tai ymmärrystä. Ikävintä on kun syy on varmaan ihan vaan siinä, että ei kiinnosta. Vaikka asianosaisia on valtavasti. Tai sitten jos kirjoitetaan, kirjoitetaan kuin pikkulapsista, tarkastellaan tilastoja ja käyriä, mutta ei oikein ymmärretä miksi asiat ovat niin kuin ovat. Tutkiva journalismi taitaa olla aika tavalla huonoissa kantimissa.

Tämäkin selviäisi niin helposti kuin kysymällä suoraan. Vastauksen ei tarvitse miellyttää, mutta se on sitä mitä haastateltava ajattelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vallakumous jatkuu Marxin näyttämällä tiellä. Työväenluokka ei enää ole sen airut, se on vaihdettu, koska munaa tehdä vallankumousta ei enää löytynyt.

Eikös keskiluokka kuvittele olevansa nykyään de facto työväenluokka. Ex-työväenluokka taas on jo alistettu ja määritelty täysin syöttiläs-osastoon, jota ei tarvitse noteerata mitenkään. Se sitten näkyy jutuissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittajat tekevät työtään painostuksen alla. Intersektionaalinen marxilainen feminismi on ainoa sallittu tapa katsoa ja analysoida maailmaa. Oma ajattelu on ulkoistettava ideologian käyttöön. Toimittajien koulutuskin jo perustuu tähän ideologiaan, sen kyseenalaistaminen tekee toimittajasta ammattitaidottoman. Hesarin ja ylen toimituksissa vallitsee painostava yksimielisyys, pienestäkin poikkeamasta saa huomautuksen.

Tämä on sitten tuon saman näkökulmaongelman toinen puoli: ihmiset, joilla ei ole koulutusta, eivät tajua sen tuomaa laaja-alaisuutta, ja luulevat koulutettujen olevan yhtä kapeakatseisia ja jollekin agendalle omistautuneita kuin he itse. Siitä syntyy tämä naurettava kuvitelma että toimittajat keksivät itse punavihreitä juttuja, tai että heihin kohdistuu joku ideologinen painostus. Hyvällä toimittajalla on kova ammattietiikka, ja valehtelusta jää kiinni. Ja kyllä, olen itse toimittaja isossa mediassa, en sano missä.

Hyvä kun vastasit! Mukava saada tänne kommentoimaan edes joku alan ammattilainen. Mitä mieltä olet tästä asiasta? Onko toimittajakunnan sosioekonomisella taustalla liian suuri merkitys juttujen tekoon vai onko juttu liioittelua?

Piti oikein miettiä, mitä tuohon vastaisi. Kyllä se oma tausta varmasti vaikuttaa ja kapeuttaa näkemystä, vaikka niin ei saisi olla. Kaikkihan me katsomme maailmaa omasta näkökulmastamme.

Toimin itse kapealla erikoisalalla, joka ei ole yhteiskunnallista journalismia, ja kyllä me kaikki siellä lillumme omassa keskiluokkaisessa kuplassamme (en sanoisi sitä kyllä punavihreäksi...). Omassa työssäni ei tämä luokka-aspekti siis oikeastaan tule lainkaan esiin, vaikka ehkä sen pitäisi tulla? Aihe kuitenkin kiinnostaa minua ammatillisesti, vaikka en siihen itse koe voivani juuri vaikuttaa.

Onhan selvää, että populistisen liikehdinnän takana on yhä suuremman ihmisryhmän tunne siitä, ettei heidän äänensä tule kuuluviin. Ja kun se sitten tulee erilaisina anoturtiaisina kuuluviin, sitä ei oteta vakavasti. Mutta miten meidän keskiluokkaisten pullaposkien olisi mahdollista päästä lähemmäksi niitä, jotka eivät jaa samoja kokemuksia, niin että luottamus säilyisi puolin ja toisin? Tämähän on paljon isompi kysymys, joka ei koske vain toimittajia, vaan ylipäänsä eri yhteiskuntaluokkia - sikäli kun niitä vielä on. Suurin huoli on tämä jatkuva riitely ja kärjistynyt jakautuminen yhteiskunnassa, joka voi vielä johtaa johonkin paljon pahempaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittajat tekevät työtään painostuksen alla. Intersektionaalinen marxilainen feminismi on ainoa sallittu tapa katsoa ja analysoida maailmaa. Oma ajattelu on ulkoistettava ideologian käyttöön. Toimittajien koulutuskin jo perustuu tähän ideologiaan, sen kyseenalaistaminen tekee toimittajasta ammattitaidottoman. Hesarin ja ylen toimituksissa vallitsee painostava yksimielisyys, pienestäkin poikkeamasta saa huomautuksen.

Tämä on sitten tuon saman näkökulmaongelman toinen puoli: ihmiset, joilla ei ole koulutusta, eivät tajua sen tuomaa laaja-alaisuutta, ja luulevat koulutettujen olevan yhtä kapeakatseisia ja jollekin agendalle omistautuneita kuin he itse. Siitä syntyy tämä naurettava kuvitelma että toimittajat keksivät itse punavihreitä juttuja, tai että heihin kohdistuu joku ideologinen painostus. Hyvällä toimittajalla on kova ammattietiikka, ja valehtelusta jää kiinni. Ja kyllä, olen itse toimittaja isossa mediassa, en sano missä.

Ei kai tässä valehtelusta ollut kysekään vaan yksisilmäisyydestä. Jos sinä kirjoitat vaan ylemmän keskiluokan asiantuntijoiden etätyöongelmista niin ei se valehtelua ole. Sinä et vaan näe muuta, eikä työkaveritkaan näe ja syntyy vahvistusharha.

Tuon ongelman kyllä tiedostan ja tunnustan. Mutta se että ainoa sallittu näkökulma olisi intersektionaalinen marxilainen feminismi, tai että toimittajan koulutus perustuisi tähän ideologiaan, tai että oma ajattelu olisi alisteinen ideologialle, on naurettavaa, tarkoitushakuista puppua. Se että en jaa äärioikeistolaisen populismin ihmisnäkemystä ei tee minusta tai kollegoistani marxilaisia.

Todellakin kaipaisin mielenkiintoista luettavaa meistä lähityöläisistä. Ei siis mitään kerta-artikkelia ylhäältä- ja ulkoapäin katsottuna, vaan "sisältäpäin" kirjoitettua, aitoa tavaraa! Ja joka työelämäartikkeliin mukaan lähityöläiset, miten hitossa meidät on kaikki vaan unohdettu? Ihan kuin lähityötä ei vaan olisikaan enää. Miksi meille ei ole artikkeleita korona-ajan työskentelystä, meidän ajatuksistamme, ongelmistamme, miksi meitä ei mainita koskaan missään? Puoli Suomea tekee lähityötä, mutta ei.

Onko helpointa vaan toimittajakunnalle sulkea silmänsä kaikista tärkeimpiä työtehtäviä tekevien asioille?

Korona paljasti, keiden työpanos on kriittistä ja kenen ei. Toimittajat eivät valitettavasti kuulu ensimmäiseen ryhmään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittajat tekevät työtään painostuksen alla. Intersektionaalinen marxilainen feminismi on ainoa sallittu tapa katsoa ja analysoida maailmaa. Oma ajattelu on ulkoistettava ideologian käyttöön. Toimittajien koulutuskin jo perustuu tähän ideologiaan, sen kyseenalaistaminen tekee toimittajasta ammattitaidottoman. Hesarin ja ylen toimituksissa vallitsee painostava yksimielisyys, pienestäkin poikkeamasta saa huomautuksen.

Tämä on sitten tuon saman näkökulmaongelman toinen puoli: ihmiset, joilla ei ole koulutusta, eivät tajua sen tuomaa laaja-alaisuutta, ja luulevat koulutettujen olevan yhtä kapeakatseisia ja jollekin agendalle omistautuneita kuin he itse. Siitä syntyy tämä naurettava kuvitelma että toimittajat keksivät itse punavihreitä juttuja, tai että heihin kohdistuu joku ideologinen painostus. Hyvällä toimittajalla on kova ammattietiikka, ja valehtelusta jää kiinni. Ja kyllä, olen itse toimittaja isossa mediassa, en sano missä.

Hyvä kun vastasit! Mukava saada tänne kommentoimaan edes joku alan ammattilainen. Mitä mieltä olet tästä asiasta? Onko toimittajakunnan sosioekonomisella taustalla liian suuri merkitys juttujen tekoon vai onko juttu liioittelua?

Piti oikein miettiä, mitä tuohon vastaisi. Kyllä se oma tausta varmasti vaikuttaa ja kapeuttaa näkemystä, vaikka niin ei saisi olla. Kaikkihan me katsomme maailmaa omasta näkökulmastamme.

Toimin itse kapealla erikoisalalla, joka ei ole yhteiskunnallista journalismia, ja kyllä me kaikki siellä lillumme omassa keskiluokkaisessa kuplassamme (en sanoisi sitä kyllä punavihreäksi...). Omassa työssäni ei tämä luokka-aspekti siis oikeastaan tule lainkaan esiin, vaikka ehkä sen pitäisi tulla? Aihe kuitenkin kiinnostaa minua ammatillisesti, vaikka en siihen itse koe voivani juuri vaikuttaa.

Onhan selvää, että populistisen liikehdinnän takana on yhä suuremman ihmisryhmän tunne siitä, ettei heidän äänensä tule kuuluviin. Ja kun se sitten tulee erilaisina anoturtiaisina kuuluviin, sitä ei oteta vakavasti. Mutta miten meidän keskiluokkaisten pullaposkien olisi mahdollista päästä lähemmäksi niitä, jotka eivät jaa samoja kokemuksia, niin että luottamus säilyisi puolin ja toisin? Tämähän on paljon isompi kysymys, joka ei koske vain toimittajia, vaan ylipäänsä eri yhteiskuntaluokkia - sikäli kun niitä vielä on. Suurin huoli on tämä jatkuva riitely ja kärjistynyt jakautuminen yhteiskunnassa, joka voi vielä johtaa johonkin paljon pahempaan.

Näin suorittavan tason duunarina sanoisin, että jos journalisti lähestyy rohkeasti, rehellisesti ja asiallisesti, ei varmasti tule mitään ongelmia. Päinvastoin moni ihminen haluaa äänensä kuuluviin. Ketjussa mainittiin Perttu Häkkinen, joka teki juttuja laidasta laitaan mitä omituisimmista kohderyhmistä lähtien aina korpikommunisteista johonkin sekoboltseihin kriminaali-lähiöräppäreihin. Ja vaikka en tunne kumpaakaan ryhmää, enkä koe mitään yhteyttä heihin, nautin haastatteluista ja ehkä myös opin jotakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittajat tekevät työtään painostuksen alla. Intersektionaalinen marxilainen feminismi on ainoa sallittu tapa katsoa ja analysoida maailmaa. Oma ajattelu on ulkoistettava ideologian käyttöön. Toimittajien koulutuskin jo perustuu tähän ideologiaan, sen kyseenalaistaminen tekee toimittajasta ammattitaidottoman. Hesarin ja ylen toimituksissa vallitsee painostava yksimielisyys, pienestäkin poikkeamasta saa huomautuksen.

Älä jaksa. Et tajunnut aloituksen pointtia ollenkaan. Oikeastaan olisi hyvä, jos joku journalisti tekisi jutun sinusta. Mikä sinä oikein olet, miksi olet niin aggressiivinen ja vihainen nuori mies. Mitkä ovat syyt siellä taustalla, mikä ajoi sinut mielenterveysongelmiin. Jne. Ja käsitellä ja tarkastella sitä ilmiötä. Ei tuomiten ylhäältä alas, vaan tutkien ja analysoiden.

Edesmenneessä Perttu Häkkisessä oli ainesta. Harmi kun hänelle kävi miten kävi.

Kukahan se agressiivinen on? Eihän Ylellä ja Hesarissa nykyään ole sallittu muita näkökulmia, kuin intersektionaalinen marxilainen feminismi. Ja ihan kaikki aivopierut päästetään kritiikittä läpi.

Nyt olisi ihan valtavan mielenkiintoista tietää, mihin nuo väitteesi perustuvat. Missä muodossa Ylessä ja Hesarissa on annettu ohje, ettei muita näkökulmia sallita? Ja millä tavalla aivopierujen läpi päästäminen on ylemmän tason taholta siunattu? Kysyy se toimittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se taitaa olla niin, että kaikissa akateemisissa ammateissa, joihin toimittajatkin nykyään kuuluvat, työväenluokkainen tausta on jonkinlainen virhe, jota halutaan tietoisestikin peittää. Ja tuo häpeä vaikuttaa siten myös juttujen näkökulmiin. Ilmapiiri on nykyisin niin jakautunut. Työväenluokkaisuus yhdistetään persuihin niin voimakkaasti. Näiltä pohjilta toimittajan on vaikea nostaa toimituksissa uusia näkökulmia. Henkilökohtaisesti hyvin raskas taakka.

Onko todellakin näin? Minulla on kaveri, joka on duunariperheestä lähtöisin, mutta toimii akateemisessa ammatissa. Hän sanoi että asiassa ei ole mitään hävettävää, päinvastoin taustaa kuulemma pidetään hyvänä merkkinä (kertoo siis siitä että on tyyppi päämäärätietoinen). Itsekin ajattelisin näin. Surullista jos arvomaailma on mennyt tuollaiseen suuntaan. 

Kerron tietysti vain omista havainnoistani. Varmasti työväenluokkaista taustaa pidetään näissä hommissa arvokkaanakin, mutta toimittajien välinen kilpailu on kovaa ja mikä tahansa tiedonmuru kollegan henkilökohtaisesta taustasta saadaan käännettyä tarvittaessa myös häntä vastaan. Kuten sanoin, kaikki työväenluokkaisuus yhdistetään toimituksissa persuiluun.

Kerrankin asiallista keskustelua vauvapalstalla, olen iloisesti yllättynyt :D

Hyviä pointteja kaikilla kirjoittajilla, erityisesti tuo etätyöjuttujen määrä ilman pihahdustakaan siitä, että etätyö ei ole mahdollista valtaosalle ihmisistä on kyllä pistänyt omaankin silmään. 

Olen itse ylemmän keskiluokan perheestä ja etätöissä, mutta vassari sydämeltäni ja miettinyt kovasti näitä luokka-asioita. Miksi kaikki media on aina vain kaltaisteni ihmisten näkökulmasta? Uuden ihmissuhteen myötä tämä on konkretisoitunut entisestään: mieheni ei esim. juurikaan lue hesaria terveysjuttuja lukuunottamatta, eivätkä lue hänen kaverinsakaan. Kun kysyin miksi, hän katsoi minua kun idiootti (:D) ja totesi ettei sitä lehteä ole hänen kaltaisilleen ihmisille kirjoitettu, ja että hänen kaltaisistaan puhutaan kuin jostain laboratoriohiiristä. Tuli aika tyhmä olo kysyjälle, miksi en itse tajunnut. 

Jos jotakuta kiinnostaa lukea enemmän siitä, miten median lisäksi yhteiskuntamme palvelut on suunniteltu vain keskiluokalle, suosittelen lukemaan Anna Kontulan Luokkalain. Kontulasta voi olla montaa mieltä eikä tuosta kirjasta ideologista paloa puutu, mutta siinä on kuitenkin paljon mielenkiintoista asiaa esim siitä, miten yhteiskunnan eri palvelut suhtautuvat kansalaisiin näiden luokka-aseman perusteella. Että esim. pitkäaikaistyöttömien palveluissa asiakkaiden terveystietojen (!) yksityisyydensuoja on ihan olematon, mutta keskiluokan käyttämissä terveyspalveluissa yksityisyydensuoja on niin vahva, että se saattaa muodostua jopa hoidon esteeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimittajat tekevät työtään painostuksen alla. Intersektionaalinen marxilainen feminismi on ainoa sallittu tapa katsoa ja analysoida maailmaa. Oma ajattelu on ulkoistettava ideologian käyttöön. Toimittajien koulutuskin jo perustuu tähän ideologiaan, sen kyseenalaistaminen tekee toimittajasta ammattitaidottoman. Hesarin ja ylen toimituksissa vallitsee painostava yksimielisyys, pienestäkin poikkeamasta saa huomautuksen.

Tämä on sitten tuon saman näkökulmaongelman toinen puoli: ihmiset, joilla ei ole koulutusta, eivät tajua sen tuomaa laaja-alaisuutta, ja luulevat koulutettujen olevan yhtä kapeakatseisia ja jollekin agendalle omistautuneita kuin he itse. Siitä syntyy tämä naurettava kuvitelma että toimittajat keksivät itse punavihreitä juttuja, tai että heihin kohdistuu joku ideologinen painostus. Hyvällä toimittajalla on kova ammattietiikka, ja valehtelusta jää kiinni. Ja kyllä, olen itse toimittaja isossa mediassa, en sano missä.

Ei kai tässä valehtelusta ollut kysekään vaan yksisilmäisyydestä. Jos sinä kirjoitat vaan ylemmän keskiluokan asiantuntijoiden etätyöongelmista niin ei se valehtelua ole. Sinä et vaan näe muuta, eikä työkaveritkaan näe ja syntyy vahvistusharha.

Tuon ongelman kyllä tiedostan ja tunnustan. Mutta se että ainoa sallittu näkökulma olisi intersektionaalinen marxilainen feminismi, tai että toimittajan koulutus perustuisi tähän ideologiaan, tai että oma ajattelu olisi alisteinen ideologialle, on naurettavaa, tarkoitushakuista puppua. Se että en jaa äärioikeistolaisen populismin ihmisnäkemystä ei tee minusta tai kollegoistani marxilaisia.

Tosiasiassa siltä se kuitenkin näyttää. Hesarin ja Ylen moniäänisyys on muuttunut monotonisuudeksi.

Toisinajattelijat ovat joko itse lähteneet tai ne on vaiettu tai jopa potkittu ulos. Kulttuurisota on täyttä totta, persujen tuskailusta voi olla montaa mieltä, mutta sen aitoutta ei kannata kieltää. Sama näyttäytyy selkeämmin Usassa, jossa valtamedia kiistää oman osuutensa kansakunnan kahtiajakautumiseen, sen sijaan se demonisoi ja dissaa vastapuolen olemassaolon.

Ylen ja Hesarin politisoitumisesta kärsii eniten Yle ja Hesari, uskottavuus on median tärkein ominaisuus. Siinä ei enää korulauseet auta ylevistä tavoitteista ja journalismin sisällöstä.