Tiedättekö aina missä miehenne on?
Mielestäni on itsestäänselvää, että puolisolle kerrotaan aina mihin mennään, mutta meille tuli miehen kanssa nyt erimielisyyttä siitä, onko toisten menojen tietäminen ”kyttäämistä” vai normaalia. Kerrotaanko teillä aina ennen menoa mihin menette/kotiin tullessanne missä olitte? Itse olin pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, mutta eipä se näköjään olekaan niin..
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä aika tarkkaan tiedän ja hän tietää omat menemiseni. Ei se ole mitään kyttäämistä mielestäni, vaan ihan normaalia välittämistä/yhteiseloa/mitälie. Olisi minusta todella outoa, jos mies vaan lähtisi mitään sanomatta ja palaisi muutaman tunnin kuluttua ja olisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos toinen menee johonkin ja käy samalla reissulla vaikkapa ostamassa kaupasta evästä mukaansa, niin sellaista ei välttämättä kerrota. Mutta suurinpiirtein kaikki muu kyllä tulee ihan luonnollisesti puheeksi.
Kysyn myös lähes aina (jos en itse osaa arvioida), että milloin mies tulee kotiin. Tässäkään ei ole kyse kyttäämisenhalusta, vaan haluan tietää milloin suurinpiirtein tulee, jotta tiedän milloin odottaa häntä takaisin. Jotenkin vaikka en mitään salaista yksin kotona teekään, niin haluan myös tietää, milloin toinen tulee, koska haluan tietää, kuinka pitkä aika minulla on olla yksin. Saatan vaan vaikka lukea, mutta jos en tietäisi yhtään monelta toinen tulee, saattaisin tavallaan "odottaa" koko ajan. Kyse on siis varmaan jostain omasta neuroosistani, mutta jotenkin on kivempi tietää, mitä elämässä tapahtuu, jopa näin pienet asiat. :D
Ja vaikka kysyn monelta tulee, on se ihan sama, sanooko tulevansa tunnin päästä vai 5 tunnin päästä. En kysy sitä sillä, että yrittäisin asettaa hänelle aikarajoja tai määritellä kauanko saa olla. Jos menee vaikka kavereiden kanssa johonkin, niin "joskus illalla" tai "voi mennä myöhään" on ihan ok määritelmiä myös. Kunhan tiedän, odotanko häntä syömään kanssani vai en. Odotanko mukaan iltalenkille koirien kanssa vai en. Jne.
En. Minulla ei ole miestä. Enkä haluakaan, olen itse mies.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Jos mieheni ei ole töissä 8h/vrk 5pv viikossa niin ihan kaikki vapaa-ajat kotona. Tulee aina töiden jälkeen suoraan kotiin eikä ole mitään epämääräisiä poissa oloja kotoa.
Meillä arvostetaan ja kehutaan toisiamme niin ettei ole paha olla kotona, niin siellä viihdytään eikä tarvitse hakea ulkopuolelta kotia mitään mikä puuttuisi.
Eli ei ole muuta elämää kuin työ ja koti. Monen mielestä voisi olla aika köyhää ja rajoittunutta, mutta kiva jos teille sopii. Se, että välillä käy muuallakin kuin töissä, ei tietenkään tarkoita normaaleissa perheissä sitä, että kotona olisi paha olla.
Tuli heti alapeukutus ja ymmärsikö joku väärin sillä on meillä erilaiset harrastuksetkin ja olemme erillämmekin niiden vuoksi. Ei ole läheisriippuvuutta eikä toisen vahtimista. Meillä on eri ystäviäkin niin ettei todellakaan ole ihan kaikki yhteistä. Kummallakin on vapaus ja annetaan toisillemme tilaa.
Kyllä luulisi että on jotain salailtavaa, jos ei halua kertoa ja suuttuu jos kysyy. Eihän sellaisen pitäisi lyödä mitään puolustus taktiikkaa päälle syyttä suotta. Pettäjillähän on se suuttuminen juuri sitä peittelytaktiikkaa.
Perus käytöstapoihin kuuluu vaikka ovelta huikata, että "lähden kauppaan", "lähden kävelylle" tai ihan vaan " mä lähden nyt käymään kaverilla" Jos tulee kysymyksiä "mikä kauppa", "mikä kävely reitti", "ketä kaikkia sinne kaverille tulee" jne. On suhde mielestäni enemmän äiti-lapsi suhde, eli ei ihan voi luottaa siihen mitä sanoo. Parisuhteessa (ainakaan omassani) ei ole tarvetta vahtia toisen menemisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Jos mieheni ei ole töissä 8h/vrk 5pv viikossa niin ihan kaikki vapaa-ajat kotona. Tulee aina töiden jälkeen suoraan kotiin eikä ole mitään epämääräisiä poissa oloja kotoa.
Meillä arvostetaan ja kehutaan toisiamme niin ettei ole paha olla kotona, niin siellä viihdytään eikä tarvitse hakea ulkopuolelta kotia mitään mikä puuttuisi.
Eli ei ole muuta elämää kuin työ ja koti. Monen mielestä voisi olla aika köyhää ja rajoittunutta, mutta kiva jos teille sopii. Se, että välillä käy muuallakin kuin töissä, ei tietenkään tarkoita normaaleissa perheissä sitä, että kotona olisi paha olla.
On paljon muutakin ja korjasin jos joku ymmärsi väärin. Emme ole mitään Dalttonin veljeksiä aina yhdessä. Mutta tiedän kuinka paljon on sellaisia joita ei huvita mennä kotiin kun siellä on pahantuulinen, haukkuva puoliso vaatimassa sitä ja tätä. kun minä tulen töistä niin en siedä yhtään vaativaa ja valittavaa ihmistä vaan pitää saada omaa rauhaa ilman suorittamatta yhtään mitään. Koti pitää olla lepopaikka eikä toinen vielä rankempi työmaa. Ja jos ei jaksa niin kuunnella jotain haukkumista niin en ihmettele jos joku lähtee.
Tiedän, kertoo tai laittaa viestiä, jos on menossa johonkin, itse teen samoin. Minusta ihan normaalia käytöstä? Pitää jo pienen lapsen hoidonkin suhteen tietää ja sopia menot. Ja kun lähtee yksin lenkille, laittaa puhelimesta jaetun sijainnin päälle :D Se on kyllä ihan turvallisuusasia, kun tuolla korvessa juoksee menemään.
Sillain tiedän että sanoo vaikka menevänsä pelaamaan Timon kanssa tennistä mutta en kysele missä pelaa. Tai sanoo menevänsä asiakasta tapaamaan, ei kuulu minulle ketä asiakasta ja minne. Tai kavereiden kanssa kaljalle, en kysele mihin baariin
Tämä siis normaaliaikana kun on mahdollista mennä harrastamaan, asiakastapaamisiin tai kavereita tapaamaan.
En tiedä. Töihin se väittää useimmiten lähtevänsä, tai kauppaan, mutta en ole tarkistanut.
Itse olen sitä mieltä, että on kohteliasta ilmoittaa, että moikka, mutta en tiedä, onko sillä väliä, mihin sanoo menevänsä. Lapsilla on kotiintuloajat, miehellä ei.
Ne joilla mies pettää niin ei tiedä missä mies on vaan luulee tietävänsä miehen valheiden takia.
Tiedän kun mies on lomautettuna. Tässä ollaan 24/7 miinus lyhyet kauppareissut. Toukokuussa hänellä alkaa työt ja silloin en tiedä esim. missä käy lounaalla tai kahvitauolla, eikä mun sellaisia tarvitsekaan tietää. Jos töiden jälkeen jää kaljalle jonnekin, hän laittaa viestin "poikkesin kaljalle". Tällaista ihan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä musta ois outoa vaan lähteä ovesta ulos sanomatta ollenkaan että mihin on menossa (paitsi tietysti ei nyt johonkin töihin lähdöstä tarvitse erikseen ilmoittaa kun toinen tietää sen jo).
Ja siis tää ei tarkoita että pitäisi tasan tarkkaan kertoa joka askeleensa, vaan että sanoo vaan että käyn kaupassa tms. Meistä kumpikaan ei kauheasti käy missään niin ihmettelisin kyllä jos mies vaan lähtisi mitään sanomatta.
Juurikin tällä tasolla itsekin tarkoitan enkä mitään minuutin tarkkuudella olevaa raporttia siitä, mitä on tehnyt. Itse en ainakaan tee mitään sellaista, mitä en voisi toiselle sanoa. Musta olisi todella outoa, jos vaikka joku meidän tuttumme olisi nähnyt mieheni jossain ja mä olisin sitten ihan ihmeissäni, että ahaa, en tiennyt mieheni siellä ollenkaan. Mielestäni kyse on peruskäytöstavoista.
Ap
En keksi, millä tavalla on huonoa käytöstä, jos poikkeaa vaikkapa itselleen epätyypillisessä kaupassa eikä raportoi siitä kumppanilleen.
Tämä. On normaalia sanoa ulos mennessään, minne menee. Mutta olisi kyllä outuoa, jos pitää lähtetää viesti kumppanille, jos poikkeaa kaupassa kotimatkalla.
AP:n huoli oli siinä, että joku raportoi miehen olleen jossain, missä ap ei tiennyt tämän olleen. Kyllä tuo todella kontrolloinnilta kuulosta. Ellei se paikka ole Levi silloin kun miehen piti olla työmatkalla Tampereella.
Jos ei tiedetä missä mies on niin ei tiedetä missä nuorisokaan on.
Todellakin tiedän nyt korona-aikana.
Joo kyllä mä tiedän. Mutta esim. muutama vuosi sitten saatoin huikata, että lähden kirpparille, en sen tarkempaa ja tässä kaupungissa on kymmeniä kirppareita (Hki). Mutta nykyään sanon tarkemmin mille kirpparille, koska terveys on alkanut reistailla. Hän osaa tulla etsimään jos olen kuukahtanut tuonne metsäpolulle. No nythän en koronan takia käykään kirppareilla. Tämä esimerkki meni nyt näin päin, että mies ei vättämättä tiennyt aikaisemmin, mihin suuntaan kaupunkia lähdin.
Ennen koronaa mies silloin tällöin meni viikonlopuksi kaverilleen kylään ja siellä joivat kaljaa jne ja kävivät baareissa. Silloin tiesin vain, että elossa on kun välillä soitti mulle sieltä. Ei mua tämäkään haitannut, en voisi elää sellaisessa parisuhteessa, jossa pitää olla ihan hysteerisenä toisen baarireissuista.
Mutta siis noin yleisesti tiedämme toistemme olinpaikat aika tarkasti.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, kertoo tai laittaa viestiä, jos on menossa johonkin, itse teen samoin. Minusta ihan normaalia käytöstä? Pitää jo pienen lapsen hoidonkin suhteen tietää ja sopia menot. Ja kun lähtee yksin lenkille, laittaa puhelimesta jaetun sijainnin päälle :D Se on kyllä ihan turvallisuusasia, kun tuolla korvessa juoksee menemään.
On eri asia sopia milloin ja missä pitää olla. Tietenkin pitää sopia, kuka hakee/ vie lapsen tai sopia yhdessä rutiinseista.
Se, että te jaatte sijainnin on teidän ratkaisu. Itse en edes pidä kännykkää lenkillä mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Jos mieheni ei ole töissä 8h/vrk 5pv viikossa niin ihan kaikki vapaa-ajat kotona. Tulee aina töiden jälkeen suoraan kotiin eikä ole mitään epämääräisiä poissa oloja kotoa.
Meillä arvostetaan ja kehutaan toisiamme niin ettei ole paha olla kotona, niin siellä viihdytään eikä tarvitse hakea ulkopuolelta kotia mitään mikä puuttuisi.
Eli ei ole muuta elämää kuin työ ja koti. Monen mielestä voisi olla aika köyhää ja rajoittunutta, mutta kiva jos teille sopii. Se, että välillä käy muuallakin kuin töissä, ei tietenkään tarkoita normaaleissa perheissä sitä, että kotona olisi paha olla.
On paljon muutakin ja korjasin jos joku ymmärsi väärin. Emme ole mitään Dalttonin veljeksiä aina yhdessä. Mutta tiedän kuinka paljon on sellaisia joita ei huvita mennä kotiin kun siellä on pahantuulinen, haukkuva puoliso vaatimassa sitä ja tätä. kun minä tulen töistä niin en siedä yhtään vaativaa ja valittavaa ihmistä vaan pitää saada omaa rauhaa ilman suorittamatta yhtään mitään. Koti pitää olla lepopaikka eikä toinen vielä rankempi työmaa. Ja jos ei jaksa niin kuunnella jotain haukkumista niin en ihmettele jos joku lähtee.
Älä sitten missään nimessä hanki lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä musta ois outoa vaan lähteä ovesta ulos sanomatta ollenkaan että mihin on menossa (paitsi tietysti ei nyt johonkin töihin lähdöstä tarvitse erikseen ilmoittaa kun toinen tietää sen jo).
Ja siis tää ei tarkoita että pitäisi tasan tarkkaan kertoa joka askeleensa, vaan että sanoo vaan että käyn kaupassa tms. Meistä kumpikaan ei kauheasti käy missään niin ihmettelisin kyllä jos mies vaan lähtisi mitään sanomatta.
Juurikin tällä tasolla itsekin tarkoitan enkä mitään minuutin tarkkuudella olevaa raporttia siitä, mitä on tehnyt. Itse en ainakaan tee mitään sellaista, mitä en voisi toiselle sanoa. Musta olisi todella outoa, jos vaikka joku meidän tuttumme olisi nähnyt mieheni jossain ja mä olisin sitten ihan ihmeissäni, että ahaa, en tiennyt mieheni siellä ollenkaan. Mielestäni kyse on peruskäytöstavoista.
Ap
En keksi, millä tavalla on huonoa käytöstä, jos poikkeaa vaikkapa itselleen epätyypillisessä kaupassa eikä raportoi siitä kumppanilleen.
Joo tämä. Jos vaikka ulkoinen koko päivän lasten kanssa, niin en minä tee kymmenkohtaista listaa siitä missä kaupassa, puistossa ja kahvilassa (ennen koronaa) ollaan päivän aikana käyty. Enkä välttämättä muista kertoa vaikka oltaisiin nähty tuttuja.
Tuskin tässä tarkoitetaan tuollaista, vaan eli esimerkiksi mies on töiden jälkeen tulossa kotiin kävi kaupassa tai ei. Eli toinen ei yhtäkkiä katoa kokonaiskuvasta ja vaikka 20 jälkeen laita viestiä, että onkin kaverin luona saunomassa.
Niin en oikein tiedä mitä ap tarkoittaa. Aloituksesta sain sen käsityksen, että ap toivoo ihan tavallista toisen huomioimista ja tämä tuottaa miehelle haasteita. Tuo kommentti siitä että joku olisi nähnyt miehen paikassa jos ap ei tiedä hänen olleen kuulostaa kuitenkin hämärämmältä. Meillä ollaan tosi avoimia siitä minne mennään, mutta ei tuollainen tilanne meilläkään ole tavaton.
No ei tuo on nähnyt jossain paikassakaan kommentti kuulosta minusta mitenkään oudolta. Muistan, kun yksi exä ei ollut minulle kertonut, että heillä on firman virkistysilta Linnanmäellä. Sitten yksi kaveri kysyi, että miksi sinun poikaystävä oli käsikynkässä jonkun naisen kanssa perjantaina Linnanmäellä. Niin vähän eri mielikuva tuli siitä, että on jonkun kanssa treffeillä, kuin se todellisuus, että oli Sirpaa 57 auttanut istumaan vuoristoradan jälkeen.