Lue keskustelun säännöt.
Miten auttaa ylitunnollista lasta?
25.03.2021 |
Lapsi esim. itkee illalla, jos pelkää ettei osaa tunnilla kysyttäessä läksyjään 100%. Numerot on priimaa, hieno homma, ja alakoululaiselle on lie vielä normaalia että tunteet leiskuu, mutta olen huolissani siitä, että lapsi tulee myöhemmin ajamaan itsensä aivan loppuun.
Olen koittanut sanoa, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka joskus ei jotain osaisi ja että tärkeää on kuitenkin yrittää, mutta se riittää. Ei tunnu auttavan yhtään. Onko jollakin hyvää vinkkiä, millä lapsen saisi vähän edes rentoutumaan, vaikkei kaikki olisi täydellisesti suoritettu?
Kommentit (15)
Kestääkö huonosti epäonnistumista muutenkin? Jääkö junnaamaan negatiivisiin tunteisiin, vai osaako tyynnyttää mielensä ja päästä yli pettymyksistä?
Lapsen kanssa voi harjoitella taitoja ja mielen työkaluja, jotka kehittää ajattelun joustavuutta ja resilienssiä. On tosi tärkeitä taitoja nyt ja tulevaisuudessa. On hyödyllistä oppia, että vaikka kuinka olisi tunnollinen ja pyrkisi täydellisyyteen, ympäristöään eikä olosuhteita ei pysty kontrolloimaan. Jos lapsi hätääntyy siitä ettei ehkä hallitse kaikkea, on se asioiden hallitseminen varmasti jonkinlainen opittu turvakeino omalle mielelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika heikko on tulevaisuus, jos nyt jo murehdit tällaista. Ei kannata murehtia. Kysehän on vain epäonnistumisten kestämisestä, ja epäonnistumisia tulee hyvin paljon elämässä. Pienenä ei vielä ehkä ole ymmärtänyt niitä epäonnistumisiaan niin hyvin että kokisi ne epäonnistumisiksi, mutta niitä tulee vielä. Anna yrittää parhaansa ja opeta lasta oppimaan. Tämä nykytila ei kuitenkaan jatku loputtomiin, ja mitään loppuunpalamista ei tartte murehtia vielä 20 vuoteen.
Mä olin kans ala-asteikäisenä tarkka, että kaikki läksyt on oikein. Jos vastasin tunnilla väärin se oli jostain syystä ihan kamalaa.
Aika helposti taisi joutua jäämään koulun jälkeen ”läksyjenlukutunnille”, jos ei suoritunut tehtävistään. Ja se oli ikävää kohdallani, koska en vain osannut mitään.
Olin ihan hirveä pahvipää enkä ymmärtänyt koulutehtäviä, en osannut keskittyä tai ymmärtänyt lukemaani.
Käytännössä äiti teki kaikki läksyt puolestani. Varmaan itkin melkein joka päivä niiden koulutehtävien takia ja niihin tehtäviin meni tuntikausia.
Yläasteella en enää kauhean tarkkaa tehnyt läksyjä. Suurimman osan jätin tekemättä. Ysiluokalla en tehnyt muuta kuin englannin ja ruotsin tehtävät.
Eli omalla kohdalla tuo täydellisyydentavoittelu meni ohi, mutta mä olinkin ihan tyhmä lapsi. Minulla oli vaarana luokalle jääminen.
Sinun lapsi kuitenkin saa hyviä numeroita.
Tuli mieleen, että voisko opettajalle vinkata, että lapsi pelkää epäonnistumista. Että voisiko opettaja painottaa tunnilla, että virheetkin on sallittuja?
Lapsi voi pelätä ettei kelpaa kenellekään ( ope, vanhemmat, maailma) , jos ei osaa/tekee virheen. Saanut rakkautta/kehuja/hyväksyntää lähinnä suorittamisesta?
Toivoisin että lapsi on muustakin saanut hyväksyntää, nimenomaan oon koittanut sanoa että ihmisenä on yhtä huippu, vaikka joku koe menisi pieleen tms. Epäonnistumisia ja kielteisiä tunteita jää kyllä välillä lukittamaan, on kyllä onneksi kehittynyt siinä.
Loppuunpalamisia olen nähnyt niin monta, että vaikka aikaa onkin, niin haluisin että oppii rauhoittumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kans ala-asteikäisenä tarkka, että kaikki läksyt on oikein. Jos vastasin tunnilla väärin se oli jostain syystä ihan kamalaa.
Aika helposti taisi joutua jäämään koulun jälkeen ”läksyjenlukutunnille”, jos ei suoritunut tehtävistään. Ja se oli ikävää kohdallani, koska en vain osannut mitään.Olin ihan hirveä pahvipää enkä ymmärtänyt koulutehtäviä, en osannut keskittyä tai ymmärtänyt lukemaani.
Käytännössä äiti teki kaikki läksyt puolestani. Varmaan itkin melkein joka päivä niiden koulutehtävien takia ja niihin tehtäviin meni tuntikausia.
Yläasteella en enää kauhean tarkkaa tehnyt läksyjä. Suurimman osan jätin tekemättä. Ysiluokalla en tehnyt muuta kuin englannin ja ruotsin tehtävät.
Eli omalla kohdalla tuo täydellisyydentavoittelu meni ohi, mutta mä olinkin ihan tyhmä lapsi. Minulla oli vaarana luokalle jääminen.Sinun lapsi kuitenkin saa hyviä numeroita.
Tuli mieleen, että voisko opettajalle vinkata, että lapsi pelkää epäonnistumista. Että voisiko opettaja painottaa tunnilla, että virheetkin on sallittuja?
Mulla kans näin! Just näin! Kamalaa kun ei tajua.
Millainen on lapsen opettaja? Voi olla että vaatii paljon ja se stressaa lasta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millainen on lapsen opettaja? Voi olla että vaatii paljon ja se stressaa lasta..
Itseki ajattelin, mutta kuulema opettaja ei sano ikävästi jos ei osaa eikä muutkaan luokkalaiset. Myös omaehtoisen tekemisen kanssa on itselleen ankara. Itsellänikin on ollut tuota taipumusta, osa on varmaan synnynnäistä ja toivon, etten lisäksi ole tartuttanut, vähän kuin laihduttavat äidit voi vahingossa tartuttaa lapselle laihduttamista.
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kans ala-asteikäisenä tarkka, että kaikki läksyt on oikein. Jos vastasin tunnilla väärin se oli jostain syystä ihan kamalaa.
Aika helposti taisi joutua jäämään koulun jälkeen ”läksyjenlukutunnille”, jos ei suoritunut tehtävistään. Ja se oli ikävää kohdallani, koska en vain osannut mitään.Olin ihan hirveä pahvipää enkä ymmärtänyt koulutehtäviä, en osannut keskittyä tai ymmärtänyt lukemaani.
Käytännössä äiti teki kaikki läksyt puolestani. Varmaan itkin melkein joka päivä niiden koulutehtävien takia ja niihin tehtäviin meni tuntikausia.
Yläasteella en enää kauhean tarkkaa tehnyt läksyjä. Suurimman osan jätin tekemättä. Ysiluokalla en tehnyt muuta kuin englannin ja ruotsin tehtävät.
Eli omalla kohdalla tuo täydellisyydentavoittelu meni ohi, mutta mä olinkin ihan tyhmä lapsi. Minulla oli vaarana luokalle jääminen.Sinun lapsi kuitenkin saa hyviä numeroita.
Tuli mieleen, että voisko opettajalle vinkata, että lapsi pelkää epäonnistumista. Että voisiko opettaja painottaa tunnilla, että virheetkin on sallittuja?
Ettet sen takia jättänyt niitä tekemättä että vaadit itseltäsi aivan liikaa.
Minä olin sellainen, vaadin itseltäni sellaista täydellisyyttä että se oli mahdotonta saavuttaa.
Eli parempi jättää tehtävät kokonaan tekemättä, ei voi epäonnistua jos ei edes yritä.
Jotenkin pääsin yläasteesta läpi tekemättä juuri mitään.
Sinuna ap kannustaisin lasta, kehuisin häntä kaikessa missä hän on hyvä ja ihana, ei vain koulutehtävissä. Siitä sen täytyy lähteä liikkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millainen on lapsen opettaja? Voi olla että vaatii paljon ja se stressaa lasta..
Tätä minäkin mietin....
Meidän perheessä oltiin aina tunnollisia mallikansalaisia. Verot maksettiin mutisematta, jos käskettiin seistä päällään, sitten seistiin. Ikinä ei haastettu riitaa, jupistiin vain kotona jos oli kohdattu vääryyttä. Tästä mallista minäkin kasvoin täydellisyydentavoittelijaksi. Jouluksi piti kaikki laittaa tiptop, ennen pääsiäistä oli pakko pestä ikkunat ja vaihtaa kesäverhot jne. Vasta aikuisena opin, ettei kaikkea tarvitse suorittaa sata lasissa, joihinkin juttuihin riittä 50. Näytä lapselle, että sinäkin teet asioita vasemmalla kädellä ja se on ihan ok. Naurakaa mokillenne älkääkä välittäkö jos käy vahinko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selitä lapselle, että tässä tilanteessa relaamisen oppiminen on hänelle tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta tärkeämpää kuin läksyjen oppiminen. Asetatte tavoitteen sietää osaamattomuutta ja epätäydellisyyttä pieni askel kerrallaan. Tätä kannattaa alkaa opetella, koska perfektionismi voi johtaa vaikkapa syömishäiriön tms. kautta mielisairaalaan tai hautaan.
Auttaisiko ns. Ajatus leikki? Että mitä lapsi ajattelisi jos olisi kaveri joka stressaisi liikaa läksyjä? Tai vastaisi väärin koulutehtävään? Eihän hän ajattelisi toisesta niin ankarasti kuin itsestään? :) tälläinen ajattelutapa on auttanut minua monissa asioissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin kans ala-asteikäisenä tarkka, että kaikki läksyt on oikein. Jos vastasin tunnilla väärin se oli jostain syystä ihan kamalaa.
Aika helposti taisi joutua jäämään koulun jälkeen ”läksyjenlukutunnille”, jos ei suoritunut tehtävistään. Ja se oli ikävää kohdallani, koska en vain osannut mitään.Olin ihan hirveä pahvipää enkä ymmärtänyt koulutehtäviä, en osannut keskittyä tai ymmärtänyt lukemaani.
Käytännössä äiti teki kaikki läksyt puolestani. Varmaan itkin melkein joka päivä niiden koulutehtävien takia ja niihin tehtäviin meni tuntikausia.
Yläasteella en enää kauhean tarkkaa tehnyt läksyjä. Suurimman osan jätin tekemättä. Ysiluokalla en tehnyt muuta kuin englannin ja ruotsin tehtävät.
Eli omalla kohdalla tuo täydellisyydentavoittelu meni ohi, mutta mä olinkin ihan tyhmä lapsi. Minulla oli vaarana luokalle jääminen.Sinun lapsi kuitenkin saa hyviä numeroita.
Tuli mieleen, että voisko opettajalle vinkata, että lapsi pelkää epäonnistumista. Että voisiko opettaja painottaa tunnilla, että virheetkin on sallittuja?Ettet sen takia jättänyt niitä tekemättä että vaadit itseltäsi aivan liikaa.
Minä olin sellainen, vaadin itseltäni sellaista täydellisyyttä että se oli mahdotonta saavuttaa.
Eli parempi jättää tehtävät kokonaan tekemättä, ei voi epäonnistua jos ei edes yritä.
Jotenkin pääsin yläasteesta läpi tekemättä juuri mitään.
Sinuna ap kannustaisin lasta, kehuisin häntä kaikessa missä hän on hyvä ja ihana, ei vain koulutehtävissä. Siitä sen täytyy lähteä liikkeelle.
Syy siihen, etten ylä-asteella tehnyt läksyjä oli vain se tehtävien vaikeus ja määrä. Mulla oli suuria vaikeuksia keskittyä lukemaan ja löytämään vastauksia kirjoista. Läksyjä oli paljon enemmän kuin ala-asteella. Ei aika riittänyt. Tein vain ne aineet missä oli vaativimmat opettajat, koska en halunnut olla joka viikko jälki-istunnossa.
Olisin kyllä halunnut pärjätä koulussa.
Oon miettinyt, että mulla on varmaan joku ADD kun koulunkäynti oli niin vaikeaa.
En ollut siis mitenkään vilkas, mutta tuo keskittyminen...😐
En tiedä onko tästä kysymys, mutta mietin omaa lapsuuttani ylitunnollisena lapsena. Mulla oli jotenkin sellainen ajatus, että olisi tavallaan moraalisesti väärin jos ei osaa kaikkea. Kun vaikka varastaminen on väärin, ja jos laskee että 1+1=3 niin sekin on väärin, mutta oikeastihan ne on kuitenkin ihan eri tavalla väärin vaikka siinä käytetäänkin samaa sanaa. Ei kukaan aikuinen osannut mulle tätä vääntää rautalangasta enkä kyllä vieläkään tiedä miten sen lapselle järkevästi selittäisi. Jotenkin sellainen ajatus mulla kuitenkin oli.