Lue keskustelun säännöt.
Onko nykyvanhemmat jotenkin enemmän hukassa lastensa kanssa kuin ennen?
Kommentit (836)
Vierailija kirjoitti:
Onko se niin tavatonta, kun miettii että eihän niitä lapsia näe nykyään missään. Itse olen pian tulossa äidiksi, enkä tunne yhtäkään alaikäisen lapsen vanhempaa. Ei ihmiset lisäänny. Ei näe niitä normaaleja arkielämän tilanteita, mitä perheissä tapahtuu.
Jep, tunnen yhden äidin, joka sai ensimmäisen lapsensa yli 40-vuotiaana (itsellisenä ja hedelmöityshoidoilla). Hän kertoi, ettei ole milloinkaan ollut tekemisissä pienten lasten kanssa. Hänellä ei ole sisaruksia, ystävillä ei ole pieniä lapsia eikä hänen serkuillaankaan ole lapsia... itse asiassa hän oli yli 40 vuotta oman sukunsa nuorin!!! Miten ihminen yhtäkkiä oppii olemaan lapselleen vanhempi, jos ei ole minkäänlaista ymmärrystä, millaista lapsiperheen elämä voi olla. Ilmeisesti sitä vaan luottaa omiin vaistoihinsa ja lukee kasvatustieteellistä kirjallisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
""Itse kaappaisin mukulan kainalooni ja raahaisin autolle.
Kyllä lapsi tietää, ettei toisen naamalle saa sylkeä.
Lapsi sylkee siksi, koska hän on raivoissaan vanhemmalle siitä, ettei tämä osaa rajoittaa häntä mitenkään.
Minä en ainakaan alkaisi naama räässä sanoittamaan päiväkodin pihalla yhtään mitään."
- - -
"Sepä se. Kun moni vanhempi jää. Kunpa vain tietäisit millaista käytöstä siltä omalta lapselta siedetään ja otetaan vastaan nykypäivänä. Ja joo -- neuvotteluja käydään ja sanoitetaan vaikka piha olisi tyhjentynyt ympäriltä ja autuaasti unohdetaan että se hoitaja ei asu päiväkodissa 24/7 valmiudessa vaan hänenkin täytyisi noutaa se oma lapsensa sovittuun aikaan hoitopaikasta."
- - -
TÄMÄ. Oikeasti olen niin loppu työhöni päiväkodissa ja loman tarpeessa. Onneksi pääsiäinen tulossa ja päiväkoti kiinni, muuten varmasti moni lapsi tuotaisiin päiväkotiin!"
- - -
Moni työntekijä on oikeasti niin lopussa, että ottaisi loparit ilman tulevaa pääsiälomaa. Moni on sanonut niin suoraan.
Kuulemma työpäivän jälkeen ei jaksa muuta kun suoraan nukkumaan että suoriutuu seuraavasta päivästä. Viikonloppu menee palautumiseen metelistä ja haastavista tilanteista.
Mitä tulisi alalla muuttaa ettei näin rankkaa heillä olisi?
Vierailija kirjoitti:
Jos nykyvaatimuksilla arvioitaisiin esimerkiksi 90-luvun vanhemmuutta, sijoitettaisiin iso osa lapsista kiireellisesti lastensuojelulaitoksiin. Mitä kauemmas taaksepäin mennään lastenkasvatustavoissa, sitä suurempi osa lapsista lähtisi sijoitukseen kiireesti.
Varsinkin vanhemmat ihmiset usein kokevat että nykyvanhemmat hössöttävät turhista asioista ja huolehtivat liikaa ja rankaisevat väärällä tavalla tai ei ollenkaan.
Nykyvanhemmat kuitenkin toimivat nykyisten vaatimusten mukaisesti. Ei heillä oikein muutakaan vaihtoehtoja ole, jos haluavat pitää lapsensa.
Juuri tästä syystä moni tekee sen valinnan, että ei hanki lapsia lainkaan. Se tilanne missä oma perhe-elämä lapsen saannin myötä alistetaan viranomaisten "panttivangiksi" ei paljon houkuttele.
"Jep, tunnen yhden äidin, joka sai ensimmäisen lapsensa yli 40-vuotiaana (itsellisenä ja hedelmöityshoidoilla).
Hän kertoi, ettei ole milloinkaan ollut tekemisissä pienten lasten kanssa. Hänellä ei ole sisaruksia, ystävillä ei ole pieniä lapsia eikä hänen serkuillaankaan ole lapsia... itse asiassa hän oli yli 40 vuotta oman sukunsa nuorin!!!
Miten ihminen yhtäkkiä oppii olemaan lapselleen vanhempi, jos ei ole minkäänlaista ymmärrystä, millaista lapsiperheen elämä voi olla. Ilmeisesti sitä vaan luottaa omiin vaistoihinsa ja lukee kasvatustieteellistä kirjallisuutta."
Moni hakee ihan valideja kasvatusvinkkejä Muumilaakson tarinoista-sarjasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nykyvaatimuksilla arvioitaisiin esimerkiksi 90-luvun vanhemmuutta, sijoitettaisiin iso osa lapsista kiireellisesti lastensuojelulaitoksiin. Mitä kauemmas taaksepäin mennään lastenkasvatustavoissa, sitä suurempi osa lapsista lähtisi sijoitukseen kiireesti.
Varsinkin vanhemmat ihmiset usein kokevat että nykyvanhemmat hössöttävät turhista asioista ja huolehtivat liikaa ja rankaisevat väärällä tavalla tai ei ollenkaan.
Nykyvanhemmat kuitenkin toimivat nykyisten vaatimusten mukaisesti. Ei heillä oikein muutakaan vaihtoehtoja ole, jos haluavat pitää lapsensa.Juuri tästä syystä moni tekee sen valinnan, että ei hanki lapsia lainkaan. Se tilanne missä oma perhe-elämä lapsen saannin myötä alistetaan viranomaisten "panttivangiksi" ei paljon houkuttele.
Tuo on yksi syy miksen esim. minä ole halunnut hankkia lapsia. Olen vapauteen taipuvainen, ja ajatuskin siitä, että olen lapsen saatuani alisteisessa asemassa lasuviranomaisiin ym. nähden, tuntuu jotenkin ahdistavalta. Minun elämäni, minun lapseni, minun tapani kasvattaa - mikään ei kelpaa näille kyttääjille. Vanhempiin ei luoteta nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Nykyvanhemmat kuitenkin toimivat nykyisten vaatimusten mukaisesti. Ei heillä oikein muutakaan vaihtoehtoja ole, jos haluavat pitää lapsensa."
Juuri tästä syystä moni tekee sen valinnan, että ei hanki lapsia lainkaan. Se tilanne missä oma perhe-elämä lapsen saannin myötä alistetaan viranomaisten "panttivangiksi" ei paljon houkuttele."
On kontrollia, neuvolapisteytyksiä mitä lie, arviointeja ja varhaiskasvatuskeskusteluja ja ja wilmoja ja ja ja .........
Annetaan ohjeita ja kehotuksia ja neuvoja. Mielipiteitä lapsesta kasvatusalan ammattilaisilta. Vähemmästäkin menisi ulalle.
Tuskin. Vanhemmat ovat aina olleet vähän pihalla, se kuuluu siihen hommaan. Ja jokaiseen aikakauteen tuntuu liittyvän helvetinmoinen läähätys isien ja äitien niskaan.
Ennen ei ollut paremmin, järki nyt käteen. Perustelu: muututko itse koko ajan tyhmemmäksi? Et, vaan viisaammaksi. Miten sitten perustelet sen että viisastuva ihminen tekee koko ajan maailmasta pahemman?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nykyvaatimuksilla arvioitaisiin esimerkiksi 90-luvun vanhemmuutta, sijoitettaisiin iso osa lapsista kiireellisesti lastensuojelulaitoksiin. Mitä kauemmas taaksepäin mennään lastenkasvatustavoissa, sitä suurempi osa lapsista lähtisi sijoitukseen kiireesti.
Varsinkin vanhemmat ihmiset usein kokevat että nykyvanhemmat hössöttävät turhista asioista ja huolehtivat liikaa ja rankaisevat väärällä tavalla tai ei ollenkaan.
Nykyvanhemmat kuitenkin toimivat nykyisten vaatimusten mukaisesti. Ei heillä oikein muutakaan vaihtoehtoja ole, jos haluavat pitää lapsensa.Juuri tästä syystä moni tekee sen valinnan, että ei hanki lapsia lainkaan. Se tilanne missä oma perhe-elämä lapsen saannin myötä alistetaan viranomaisten "panttivangiksi" ei paljon houkuttele.
Tuo on yksi syy miksen esim. minä ole halunnut hankkia lapsia. Olen vapauteen taipuvainen, ja ajatuskin siitä, että olen lapsen saatuani alisteisessa asemassa lasuviranomaisiin ym. nähden, tuntuu jotenkin ahdistavalta. Minun elämäni, minun lapseni, minun tapani kasvattaa - mikään ei kelpaa näille kyttääjille. Vanhempiin ei luoteta nykyään."
Totta. Yleensä lapsen saaminen tekee haavoittuvaiseksi sen kovimmankin mimmin.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin. Vanhemmat ovat aina olleet vähän pihalla, se kuuluu siihen hommaan. Ja jokaiseen aikakauteen tuntuu liittyvän helvetinmoinen läähätys isien ja äitien niskaan.
Ennen ei ollut paremmin, järki nyt käteen. Perustelu: muututko itse koko ajan tyhmemmäksi? Et, vaan viisaammaksi. Miten sitten perustelet sen että viisastuva ihminen tekee koko ajan maailmasta pahemman?
Mistä olet saanut päähäsi, että ihmiskunta viisastuu koko ajan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ON EHDOTTOMASTI! Nään päivittäin työssäni paljon ihmisiä ja en voi muuta kuin ihmetellä. Lapsia ei osata enää pukea sään mukaisesti ja keskitytään epäolennaisiin asioihin. Lastenvaatteiden koon arviointi on rakettitiedettä eivätkä vanhemmat käytä näköaistiaan sitten nimeksikään. Jos lapselle laitetaan kerrasto niin on se silloin valmistajan vika, jos lapsella on kylmä. Nykyvanhemmat ovat turisteja omille lapsilleen. Lapselta kysytään kaikkea ja neuvotellaan.
Meillä on teiniin tehonnut ensin rangaistus ja sitten neuvottelu. Teini kärähti pariin kertaan ryyppäämisestä joten otin puhelimen pois ja laitoin arestiin. Lastensuojelun kannan mukaan rangaistus oli turhan kova, mutta minä tiesin, ettei ollut. Parin viikon arestin jälkeen aloin kysellä, että joko alkaa tuo pelleily riittää vai ollaanko vastedes ihmisiksi.
Teinin piti todella ansaita luottamus takaisin ja hyväksyä se, että kavereiden kanssa olemista rajoitettiin ensin paljonkin. Kotiin tullessa vaadin saada tarkastaa ettei hän ollut juonut. Näin teini alkoi ymmärtää ja tajuta, että vaikka hän itsenäistyy, myös aikuisuuteen kuuluu sääntöjen noudattaminen. Jos rajoja ei laiteta kotona, sen tekee yhteiskunta ja seuraukset ovat huomattavasti vakavammat.
Näin minuakin rajattiin 20 vuotta sitten, ja se toimi. Isäni tuli pariinkin kertaan hakemaan minua niskasta kotiin, jos lorvailin kylillä enkä hyvällä uskonut. Olen minäkin nuorena hölmöillyt ja se myös kuuluu teini-ikään.
Ja teini lopetti päihteiden kanssa sekoilun. Nykyään keskittyy kouluun ja on ihmisiksi. En ole lapseni kaveri vaan äiti. Vitsailemme ja olemme hyvin läheisiä, ja juttelemme paljon eri asioista. Vietämme aikaa yhdessä silloin joskus kun hän itse haluaa 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat saavat liian monia ja monimutkaisia kasvatusohjeita, olennainen on hukassa. Asioita ylipsykologisoidaan.
Pitäisi muistaa, että ei on ei ja kyllä on kyllä ja opettaa ne lapsille. Vanhempien on pidettävä terve järki päässä. Kasvatuskeinotkin periytyvät.
Jämäkkä mutta sopivasti välittävä isä tai äiti kasvattajan omassa lapsuudessaan ovat hyvä pohja omalle kasvatustyölle. Kannamme näitä malleja hyvässä ja pahassa
Eräs perhe, jossa on neurologisesta häiriöstä kärsivä lapsi, olikohan ADHD, vaati myös tältä lapselta hyvää käytöstä. Tulos oli se, että lapsi käyttäytyi kylässä ja kotona yhtä mallikelpoisesti kuin sisaruksensa. Ts. ei annettu häiriölle liikaa periksi..
Erikoista. Nepsyihin eivät yleensä toimi samat kasvatuskäytännöt kuin neurotyypillisiin. Jos nepsyä kasvattaa kuin keskivertolasta eikä "anna häiriölle periksi", pahentaa se oireilua entisestään. Vaatiminen, uhkailu ja lahjonta ovat useimmiten tehottomia.
Olen itse autistisen lapsen äiti.
Lapsen autismi pysyi piilossa 15-vuotiaaksi asti. Sitä ei huomattu neuvolassa, ei päiväkodissa, ei koulussakaan ennenkuin yläluokilla. Autismi paljastui vahingossa kun eräs erityisopettaja sattui näkemään millä tavalla teini käyttäytyy stressaantuneena.
Autismidiagnoosin tehnyt lääkäri sanoi, että joskus vanhemmat ovat herkkiä huomaamaan lapsen erityiset tarpeet ja osaavat mukauttaa elämän lapselle sopivaksi. Niissä tapauksissa autismi voi jäädä piiloon.
Sittemmin olen tutustut autististen lasten kuntoutukseen ja huomannut että kuntoutukseen kuuluu paljon sellaisia asioita joita itse tein lapsen kanssa päivittäin hänen ollessaan pienempi. Monet kasvatustapani olivat erikoisia, mutta samalla ne olivat sellaisia jotka tukevat autistin vointia. Keskivertolapselle ne eivät toimisi.
Myös ADHD tarvitsee tavallisesta poikkeava kasvatuksen, jotta sopeutuisi ympäristön vaatimuksiin. Heidän ominaisuutensa ja erityiset tarpeensa täytyy ottaa huomioon, ei jättää huomiotta. Sillä tavalla voidaan kasvattaa hyvin käyttäytyvä kirjaindiagnoosilapsi.
Huomioon ottaminen ei tarkoita sitä että ei kielletä mistään. Huomioon ottaminen ei ole sitä että paetaan diagnoosin taakse ja jätetään kasvattamatta. Huomioon ottaminen tarkoittaa sitä että katsotaan ja kuunnellaan sitä lasta ja käytetään hänelle sopivia kasvatuskeinoja vaikka ne poikkesivat normeista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on teiniin tehonnut ensin rangaistus ja sitten neuvottelu. Teini kärähti pariin kertaan ryyppäämisestä joten otin puhelimen pois ja laitoin arestiin. Lastensuojelun kannan mukaan rangaistus oli turhan kova, mutta minä tiesin, ettei ollut. Parin viikon arestin jälkeen aloin kysellä, että joko alkaa tuo pelleily riittää vai ollaanko vastedes ihmisiksi.
Teinin piti todella ansaita luottamus takaisin ja hyväksyä se, että kavereiden kanssa olemista rajoitettiin ensin paljonkin. Kotiin tullessa vaadin saada tarkastaa ettei hän ollut juonut. Näin teini alkoi ymmärtää ja tajuta, että vaikka hän itsenäistyy, myös aikuisuuteen kuuluu sääntöjen noudattaminen. Jos rajoja ei laiteta kotona, sen tekee yhteiskunta ja seuraukset ovat huomattavasti vakavammat.
Näin minuakin rajattiin 20 vuotta sitten, ja se toimi. Isäni tuli pariinkin kertaan hakemaan minua niskasta kotiin, jos lorvailin kylillä enkä hyvällä uskonut. Olen minäkin nuorena hölmöillyt ja se myös kuuluu teini-ikään.
Ja teini lopetti päihteiden kanssa sekoilun. Nykyään keskittyy kouluun ja on ihmisiksi. En ole lapseni kaveri vaan äiti. Vitsailemme ja olemme hyvin läheisiä, ja juttelemme paljon eri asioista. Vietämme aikaa yhdessä silloin joskus kun hän itse haluaa 😁
Rajat pitää olla! Noin just. Ja huom joillekin tarvitaan vähän kovemmat rajat kuin toisille. Osa teineistä ei hölmöile ja tee tyhmyyksiä, joten he perusluonteensa avulla säästyvät moisilta, mutta fakta on, että rajat on oltava. (Koskelan surma erittäin hyvä esimerkki siitä, kun mitään rajoja ei missään ole ollut!!!!!!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hjjhjkbk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gjgjbbk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hjhhkb kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kun toinen lapsi syntyy ja oli kuopus minkä ikäinen tahansa laitetaan se päiväkotiin pois silmistä.
Ei enää haluta olla vanhemman lapsen kanssa, vaikka se olisi 1v tai vähänkin vanhempi."Voisko joku selittää miksi ja mistä tämä johtuu?
Ollaan ihmetelty sitä pitkään.
Esim me ei haluttu luopua ihanasta hoitopaikasta. Täälläpäin niihin on vaikea päästä ja pitkät jonot. Esikoinen 2,5v siis jatkoi 3pv/vk kun vauva syntyi.
Yksi syy on se, että puistoissa yms ei näitä isompia oikein ole, seura oli siis sellaista alle 1v tasoa niin esikoinen kaipasi jo leikkikaveriakin.Mikä teki hoitopaikasta niin ihanan? Monet vanhemmat pitävät mielellään kiinni tästä mielikuvasta, jotta voivat sitten hyvällä omalla tunnolla jättää pienen taaperon sinne pitkäksi päiväksi, joskus vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona, isä isyyslomalla jne.
Oliko taapero kuitenkin täyden päivän noina kolmena päivänä?Harva hoitopaikka niin ihana on, että lapsi siellä oikeasti lomatkin haluaa viettää, tai muutenkaan yhtään ylimääräistä tuntia, yleensä päinvastoin.
Yksityinen pph, 1km kotoa ja lapsi oli tosiaan 6h/päivä kolmesti viikossa. Itsetehtyä ruokaa, pieni ryhmä ja ei mitään pahaa sanottavaa hoitajasta.
Ei varmaan kauhean kannattavaa perhepäivähoitajalle kun olisi voinut täysipäiväisen siihen ottaa tilalle ja huutava pula hoitopaikoistakin monella alueella.
Ei mieleen tullut että maksoimme täyden hinnan?
Kai tajuat että se on vain murto-osa todellisesta kustannuksesta?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on teiniin tehonnut ensin rangaistus ja sitten neuvottelu. Teini kärähti pariin kertaan ryyppäämisestä joten otin puhelimen pois ja laitoin arestiin. Lastensuojelun kannan mukaan rangaistus oli turhan kova, mutta minä tiesin, ettei ollut. Parin viikon arestin jälkeen aloin kysellä, että joko alkaa tuo pelleily riittää vai ollaanko vastedes ihmisiksi.
Teinin piti todella ansaita luottamus takaisin ja hyväksyä se, että kavereiden kanssa olemista rajoitettiin ensin paljonkin. Kotiin tullessa vaadin saada tarkastaa ettei hän ollut juonut. Näin teini alkoi ymmärtää ja tajuta, että vaikka hän itsenäistyy, myös aikuisuuteen kuuluu sääntöjen noudattaminen. Jos rajoja ei laiteta kotona, sen tekee yhteiskunta ja seuraukset ovat huomattavasti vakavammat.
Näin minuakin rajattiin 20 vuotta sitten, ja se toimi. Isäni tuli pariinkin kertaan hakemaan minua niskasta kotiin, jos lorvailin kylillä enkä hyvällä uskonut. Olen minäkin nuorena hölmöillyt ja se myös kuuluu teini-ikään.
Ja teini lopetti päihteiden kanssa sekoilun. Nykyään keskittyy kouluun ja on ihmisiksi. En ole lapseni kaveri vaan äiti. Vitsailemme ja olemme hyvin läheisiä, ja juttelemme paljon eri asioista. Vietämme aikaa yhdessä silloin joskus kun hän itse haluaa 😁
Juuri noin ! Hyvä!! Tuo on oikea (järkevä!) tapa kasvattaa, eikä siihen mitään pedagogisia oppaita tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Lasten ei ilmeisesti tarvitse tehdä kotona nykyään mitään.
Minut on kasvatettu siihen, että osallistuin kotitöihin siitä lähtien, kun vähänkin jotakin kykeni tekemään. Koti oli yhteisyritys, johon jokainen kantoi oman kortensa kykyjensä mukaan.
Onko niin, että nykyään vanhemmat ovat lastensa palvelijoita? Edes teini-ikäisten ei tarvitse millään lailla osallistua kotitöihin vaan vanhemmat (yleensä äiti) hoitavat työnsä ohella myös kaiken huushollin pidon. Ja että vanhempien tehtävä on myös olla jopa teini-ikäisten lastensa viihdyttäjiä.
Tämä on niin totta! Omat teinini valittivat miten kavereiden ei tarvinnut tehdä mitään kotitöitä kuin ehkä pölyjä pyyhkiä.
En antanut periksi, vaan joutuivat viikoittain tekemään kaikkia kotitöitä paitsi jos oli koeviikko.
Nyt aikuisina ja perheellisinä kiittävät minua kun homma hyvin hanskassa ja kodit siistejä.
NÄIN ON kirjoitti:
ON EhdottomanOTTOMASTI! Nään päivittäin työssäni paljon ihmisiä ja en voi muuta kuin ihmetellä. Lapsia ei osata enää pukea sään mukaisesti ja keskitytään epäolennaisiin asioihin. Lastenvaatteiden koon arviointi on rakettitiedettä eivätkä vanhemmat käytä näköaistiaan sitten nimeksikään. Jos lapselle laitetaan kerrasto niin on se silloin valmistajan vika, jos lapsella on kylmä. Nykyvanhemmat ovat turisteja omille lapsilleen. Lapselta kysytään kaikkea ja neuvotellaan.
Mielenkiintoista. Varmaan osalla onkin tässä haasteita, mutta luulen, että suurin osa silti osaa vaatettaa lapsensa oikein. Toisaalta joskushan käy myös niin, että vaikka lapsella on ollut repussa tai naulakossa lämmintä vaatetta mukana, niin niitä ei ole puettu lapsen päälle hoitopäivän aikana ulos mentäessä. Eli tuntuu se meno olevan aika vapaata myös joissain päiväkodeissa. En silti syytä hoitajia, kiire heillä varmaan on.
Alakerran akka vetää huumeita ja viinaa, hankkii hakkaavia miehiä ja valitettavasti saa lapsensa ehkä kerran kuussa kylään. Ehkä olis parempi jos ei sais ollenkaan.
Bilettää vkl pitkälle aamuun ja jos sanoo asiasta ni vittuilee ja uhkailee lasulla.
Täys paska se on.
Päiväkodit ovat lapsen arkipäivän aikana enemmän lapsen kanssa kuin oma vanhempi. Päiväkodissa lapsia hoitavat alalle koulutetut aikuiset. Voi olla, että tuo vähä aika oman lapsen kanssa aiheuttaa vanhemmille tarpeen suostua lapsen vaatimuksiin, jotta lapsi on tyytyväinen. Lapsi hakee ilman muuta mukavia elämyksiä, huoltajan tehtävä on asettaa rajat ja aikataulut kotiin. Lapsia ei tarvitse huvittaa koko aikaa, vaan tavallinen arki riittää. Vanhempien pitäisi olla lapselle läsnä se vähä aika, jonka hän on lapsen kanssa. Tuo hukassaolo näkyy päiväkodissa vaatimuksina, joita ei voi toteuttaa ryhmässä, jossa on eri tarpeilla olevia lapsia. Työ- ja opiskeluelämän vaatimukset vievät mehut huoltajilta ja helpompi on antaa periksi, ei jakseta tehdä ruokaa, ei uskota tavallisen perhe-elämän riittävän. Päiväkoti on on kuin hoploppi, jossa lapsi on aktiivinen koko ajan, häntä ei tarvitse viedä mihinkään elämyksiä saamaan enää iltaisin tai viikonloppuisin. Kodin lähellä oleva kenttä tai puisto ja iltaisin isän tai äidin kainalo riittävät. Vanhemmuudessa ei myöskään kasva ja kehity, jos ei sitä itse suorita, se saattaa jäädä päiväkodin vastuulle.
Itse olin eri päiväkodeissa töissä vuosina 2008–2012 ja ainakin siihen aikaan kyllä kuritettiin. Enkä kyllä muista, että vanhemmillakaan olisi ollut mitään sitä vastaan, että heidän lastaan kuritettiin jos lapsi ei totellut. Ainakaan kukaan vanhempi ei ilmaissut tällaisia mielipiteitä. Kiitosta sen sijaan tuli monesti. Usein niissäkin tilanteissa, kun vanhempi haki lastaan hoidosta ja näki lapsen istuvan jäähypenkillä.
Tuo käsitys siitä, että kuritus on väkivaltaa on myöhempää perua ja epäilen, että sitä on lähinnä kuntien työnjohdon toimesta ajettu kuin käärmettä pyssyyn.