Onko nykyvanhemmat jotenkin enemmän hukassa lastensa kanssa kuin ennen?

Aiemmin kirjoittanut pph vielä jatkaa että etenkin ruokailun suhteen vaatimukset menivät tosi överiksi. ”Meidän Maija ei sitten syö sitä, tätä eikä tuota, koska ei vaan syö.” 1-vuotiaat olisi pitänyt herättää päiväunilta ilmeisesti jotta menisivät sitten mahdollisimman aikaisin illalla nukkumaan.. Välillä oli niin paha olo näiden lasten puolesta, joista vanhemmat halusivat vaan pysyä erossa niin paljon kuin mahdollista. En tiedä onko se hukassa olemista vai mitä.

Kyllä vanhemmat osaa vaatia mutta eivät ajattele että heidän lapsi ei ole ainut.Luistelupaikka pitäs olla pihassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tuo hukassaolo näkyy päiväkodissa vaatimuksina, joita ei voi toteuttaa ryhmässä, jossa on eri tarpeilla olevia lapsia. "

Pikkasen lyö 20-lapsisen ryhmähoitajan päässä tyhjää,

kun Milla-Eerikin äiskä pläjäyttää upouudet luistimet päiväkodin eteisen lattiaan,

ja ilmoittaa hoitajalle että Milla-Eerikin on aivan ehdottomasti päästävä tänään kokeilemaan näitä koska on niin kaunis luisteluilma. Lähin luistelupaikka on ....niin missä?

Kun luistimet ovat (ymmärrettävästi) edelleen samassa paikassa eteisessä lasta haettaessa, Milla-Eerikin äiti kiristelee hampaita niille saamarin vetelille hoitajille ja pamauttaa päikyn oven kiinni että saranat raikaa. Kun ei edes tuon vertaa viitsitä.

Onko tuollainen muka yleistäkin? En kyllä usko. Ei varmana löydy edes joka päiväkodista lasta, jolla on noin käyttäytyvä vanhempi. Aina näihin keskusteluihin tuodaan räikeimmät poikkeukset ja ne tavalliset perheet unohdetaan, vaikka niitä on suurin osa.

Se, että sinun käsityskyvyllesi jokin asia tuntuu täysin uskomattomalta ei tarkoita sitä, etteikö sellaista tapahtuisi kaiken aikaa.

Sinä yrität nyt kuulostaa fiksummalta kuin olet.

En kyllä usko. Ei varmana.

Sä näytät todella nauttivan ihmisten tekemistä "virheistä". Tee kaikille palvelus ja eläköidy.

eräs mummu kirjoitti:

Kyllä.Lapsia pitää olla mutta jos lapset ei tee niinkuin käsketään niin niskasta nostetaan

ja tyttären huushollissa lapsi sukkasillaan. ulos

Nyt ovat nenä solmussa

Säännöt olivat ennen yksinkertaisia niitä oli helppo noudattaa. Ruokapöytä oli paikka jossa ei temppuiltu. Kerran ilmoitin äidilleni, ruoka on pahaa, en tällaista syö. Äiti meni ulos pihalle, palasi pihakoivusta katkaistun vitsan kanssa, antoi kunnolla vitsaa, kysyi sitten "otatko lisää ruokaa vai vitsaa". Osasin valita oikean vastauksen eikä pitkiä palaveria tarvittu, lasu juttujakaan ei tehty. Elämä taas jatkui sopuisasti.

Se on se kun ei mietitä lasten parasta vain omaa helppoutta. Onneksi on varhaiskasvatus, niin ei tarvitse itse nähdä vaivaa. Vai mitenköhän se meni..? 🤔

Iloisella 50 luvulla kirjoitti:

eräs mummu kirjoitti:

Kyllä.Lapsia pitää olla mutta jos lapset ei tee niinkuin käsketään niin niskasta nostetaan

ja tyttären huushollissa lapsi sukkasillaan. ulos

Nyt ovat nenä solmussa

Säännöt olivat ennen yksinkertaisia niitä oli helppo noudattaa. Ruokapöytä oli paikka jossa ei temppuiltu. Kerran ilmoitin äidilleni, ruoka on pahaa, en tällaista syö. Äiti meni ulos pihalle, palasi pihakoivusta katkaistun vitsan kanssa, antoi kunnolla vitsaa, kysyi sitten "otatko lisää ruokaa vai vitsaa". Osasin valita oikean vastauksen eikä pitkiä palaveria tarvittu, lasu juttujakaan ei tehty. Elämä taas jatkui sopuisasti.

Sairasta.

Sellaista vain mietin että nämä ketkä nykyajan vanhemmuutta arvostelevat, ovatko he jo mummoiässä? Lapsettomia? Vai niitä täydellisiä kasvattajia?

Kyllä nykyään vanhemmat ja lapset vuorovaikuttavat tunnetasolla paremmin. Aikuinen edelleen kantaa vastuun ja rajoittaa tarvittaessa, mutta kunnioitus lasta kohtaan on suurempi. Viestiketjussa nousi esille monia hyviä pointteja, mutta liian moni oli mahdollisimman kärjekkäitä näkemyksiä tai esimerkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Iloisella 50 luvulla kirjoitti:

eräs mummu kirjoitti:

Kyllä.Lapsia pitää olla mutta jos lapset ei tee niinkuin käsketään niin niskasta nostetaan

ja tyttären huushollissa lapsi sukkasillaan. ulos

Nyt ovat nenä solmussa

Säännöt olivat ennen yksinkertaisia niitä oli helppo noudattaa. Ruokapöytä oli paikka jossa ei temppuiltu. Kerran ilmoitin äidilleni, ruoka on pahaa, en tällaista syö. Äiti meni ulos pihalle, palasi pihakoivusta katkaistun vitsan kanssa, antoi kunnolla vitsaa, kysyi sitten "otatko lisää ruokaa vai vitsaa". Osasin valita oikean vastauksen eikä pitkiä palaveria tarvittu, lasu juttujakaan ei tehty. Elämä taas jatkui sopuisasti.

Sairasta.

Silloin normaalia, nykymeno lasuineen olisi ollut silloin sairasta.

Solon kirjoitti:

Kyllä nykyään vanhemmat ja lapset vuorovaikuttavat tunnetasolla paremmin. Aikuinen edelleen kantaa vastuun ja rajoittaa tarvittaessa, mutta kunnioitus lasta kohtaan on suurempi. Viestiketjussa nousi esille monia hyviä pointteja, mutta liian moni oli mahdollisimman kärjekkäitä näkemyksiä tai esimerkkejä.

Ennen vanhaan vanhempi sai määrittää lapselle rajat ja myös estää niiden rajojen ylittämisen. Tätä menettelyä kutsuttiin kuriksi.

Nykyään jäljellä on vaan se rajojen määrittelyn oikeus.

Solon kirjoitti:

Kyllä nykyään vanhemmat ja lapset vuorovaikuttavat tunnetasolla paremmin. Aikuinen edelleen kantaa vastuun ja rajoittaa tarvittaessa, mutta kunnioitus lasta kohtaan on suurempi. Viestiketjussa nousi esille monia hyviä pointteja, mutta liian moni oli mahdollisimman kärjekkäitä näkemyksiä tai esimerkkejä.

Kukaan ei vaan enää jaksa lasten kanssa, eivät enää edes tee lapsia, koira on monen perheen lapsi.

Tuntuu olevan. Kun kattoo millaisia kersat ovat mm käyttäytymisensä perusteella, niin ketä siitä voi muuta syyttää kun niiden vanhempia.

Tod näk tulee vielä aika että vahemmat alkavat kantamaan aseita puolustaakseen itseään kersajengeiltä. Niinkuin jenkeissä ja euroopassa matujengit.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu olevan. Kun kattoo millaisia kersat ovat mm käyttäytymisensä perusteella, niin ketä siitä voi muuta syyttää kun niiden vanhempia.

Tod näk tulee vielä aika että vahemmat alkavat kantamaan aseita puolustaakseen itseään kersajengeiltä. Niinkuin jenkeissä ja euroopassa matujengit.

Mutta miten voit noin syyllistää vanhempia? Härreguud! 😱

Iloisella 50 luvulla kirjoitti:

Solon kirjoitti:

Kyllä nykyään vanhemmat ja lapset vuorovaikuttavat tunnetasolla paremmin. Aikuinen edelleen kantaa vastuun ja rajoittaa tarvittaessa, mutta kunnioitus lasta kohtaan on suurempi. Viestiketjussa nousi esille monia hyviä pointteja, mutta liian moni oli mahdollisimman kärjekkäitä näkemyksiä tai esimerkkejä.

Kukaan ei vaan enää jaksa lasten kanssa, eivät enää edes tee lapsia, koira on monen perheen lapsi.

Kyllä näin on. Myöskään vanhemmat eivät jaksa olla itse vapaaehtoisesti tekemiensä lasten kanssa.

Pääkaupunkiseudulla on paljon lapsia, jotka on valitettavasti päästetty valtaan.

PK-seudulla on paljon perheen ainoita lapsia ja se on omiaan pahentamaan tilannetta.

Itse olen isä PK-seudulta.  Vituttaa ne turhaan kitisevät lapset kaupoissa.

Omanikin (vain yksi) kitisi aikoinaan, mutta vein hänet puhutteluun nurkan taakse. Sanoitin tunteitani hänelle ja se auttoi.

Vierailija kirjoitti:

Pääkaupunkiseudulla on paljon lapsia, jotka on valitettavasti päästetty valtaan.

PK-seudulla on paljon perheen ainoita lapsia ja se on omiaan pahentamaan tilannetta.

Itse olen isä PK-seudulta.  Vituttaa ne turhaan kitisevät lapset kaupoissa.

Omanikin (vain yksi) kitisi aikoinaan, mutta vein hänet puhutteluun nurkan taakse. Sanoitin tunteitani hänelle ja se auttoi.

Pääkaupunkiseudulla on Suomen tiedostavimmat vanhemmat. Korkeakoulutettuja nuoria naisia jotka osaavat sanasta sanaan ulkoa kaikki mahdolliset ihmisoikeussopimukset ja muut. Ovat myös erittäin tietoisia tunnekasvatuksesta ja muista suosituksista.

Nykyvanhemmat todellakin ovat hukassa ei pelkästään lastensa vaan lähes koko elämänhallintansa kanssa.

Esimerkkejä siitä on, että vanhempi lapsi on saatava päiväkotiin, kun uusi vauva syntyy (vaikka toinen olisi ihan pieni vielä). Jatkuvasti valitetaan oman ajan puutetta. Koti on sotkuinen, koska lapset. Kunnon kotiruokaa ei ehditä laittaa, koska lapset. Ostoskeskukseen pitää lähteä koko perheen voimin, koska toinen ei osaa heitä yksin hoitaa. Roskapussin viemisestä tapellaan, koska nyt on sun vuoro. Jne. Jne.

T: kolmen äiti.

Katselin yksi päivä kun joku isä ei saanut poikaansa millään tottelemaan. Poika vain juoksenteli karkuun ja lällätteli isälleen. Tuli mieleen vaan että muutama vuosikymmen sitten olisi poika oppinut kerrasta olemaan lällättelemättä tuolla tavalla isälleen kun olisi pian persposket punoittaneet selkäsaunan jäljiltä.

Iloisella 50 luvulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iloisella 50 luvulla kirjoitti:

eräs mummu kirjoitti:

Kyllä.Lapsia pitää olla mutta jos lapset ei tee niinkuin käsketään niin niskasta nostetaan

ja tyttären huushollissa lapsi sukkasillaan. ulos

Nyt ovat nenä solmussa

Säännöt olivat ennen yksinkertaisia niitä oli helppo noudattaa. Ruokapöytä oli paikka jossa ei temppuiltu. Kerran ilmoitin äidilleni, ruoka on pahaa, en tällaista syö. Äiti meni ulos pihalle, palasi pihakoivusta katkaistun vitsan kanssa, antoi kunnolla vitsaa, kysyi sitten "otatko lisää ruokaa vai vitsaa". Osasin valita oikean vastauksen eikä pitkiä palaveria tarvittu, lasu juttujakaan ei tehty. Elämä taas jatkui sopuisasti.

Sairasta.

Silloin normaalia, nykymeno lasuineen olisi ollut silloin sairasta.

Nykymeno lasuineen on nykyäänkin sairasta.

Milloinkahan tämä "ennen" on ollut?

Jos vertaan omaan lapsuuteeni 60 - 70 -luvuilla, niin tuntuu, että silloin lapset vain kulkivat siinä sivussa. Niitä tuli kun mentiin naimisiin (ja joskus tuli muutenkin, mutta se oli huono juttu eikä hyväksyttävää), eivätkä ne muuttaneet elämää mitenkään radikaalisti. Joko äiti jäi kotiin tai hommattiin lapsenlikka, tai saattoi se olla naapurin eläkeläistätikin, jolle ne tyrkättiin hoitoon. Jokaisen oletettiin osaavan kasvattaa lapsia. Kasvattaminen tarkoitti, että annetaan niille ruokaa, puetaan ne ja komennetaan. Muuten saivat olla itsekseen. Leikittiin sisarusten kesken tai naapurin lasten, tai yksin mielikuvituskaverin kanssa. Lapsia ei kuskattu harrastuksiin. Aika pienestä pitäen otettiin ne mukaan arkiaskareisiin, esim. minnekä maalla asuva tätini olisi navettareissujen ajaksi lapsensa pistänyt, joten otti ne sinne mukaan. Käskettiin istua hiljaa paikallaan ja katsoa lypsämistä. Muiden aikuisten auktoriteettia ei kyseenalaistettu, vaan pidettiin ihan hyvänä vain, jos opettaja tai talonmies komentaa lapsia myös. Harrastuksia ei paljon ollut, ja jos oli, lapset kulkivat niihin omin avuin. Muutenkin saivat mennä vapaasti itsekseen tai lapsilauman mukana.

Lapsi, edes oma lapsi, ei ollut mitään erikoista, joka olisi tarvinnut erityistä huomiota ja hoivaa ja suojelua. Tästä kyllä seurasi, että myös erilaisia vahinkoja sattui enemmän. Mutta useimmille vanhemmille ei olisi tullut mieleenkään, että oma lapsi olisi tarvinnut jotain erityiskohtelua vaikka koulussa. Ei, samat säännöt saivat luvan kelvata kaikille. 

Lapsen yksilöllisten piirteiden huomioon ottamista painottavissa kasvatusopeissa on kyllä pointtinsa. Mutta samalla ne ovat varmasti lisänneet vanhempien epävarmuutta: Osaanko nyt varmasti olla hyvä vanhempi, ymmärränkö lastani oikein, tarjoanko hänelle sitä, mitä juuri hän tarvitsee kehittyäkseen ja voidakseen hyvin? En usko, että nykyiset vanhemmat sen huonompia kasvattajia ovat kuin entisetkään, eli sikäli eivät ole hukassa. Mutta ehkä tuntevat olonsa epävarmemmaksi?

Vanhemmuutta ei myöskään pääse harjoittelemaan samalla tavoin kuin ennen, kun perheet ovat pienempiä eikä saa kokemusta nuorempien sisarusten kanssa olemisesta. Ei enää pääse 14-kesäisenä lapsenlikaksi. Monelle saattaa ensimmäinen kokemus pikkulapsiin olla se oma päältä kolmikymppisenä hankittu esikoinen.