Jos olisin tiennyt tämän Koronapainajaisen olevan tulossa, en olisi tehnyt lasta! Ei tämä ole normaalia 6veen elämää

IHme toimintaa, kun ette keksi mitään tekemistä. TIetääkseni kasvatusprosessiin kuuluu, että vanhempi ohjaa ja tukee kasvua ja tekemisiä, teette vaikka vessapaperirullista jonku linna, maalaatte sen. Seinälle joku viritelmä, että pallot tippuu itsekseen alas päin. MUtta näet ilmeisesti paremmaksi antaa hänelle tabletin kuin omaa aikaa ja lapsen omaa meilikuvitusta kehittävää toimintaa.

KUmma miten me 70- ja 80-luvun lapset ollaan selvitty hengissä, kun ei ollut tabletteja pitämässä heistä huolta ja aktivoimassa. Joutui itse keksimään tekemistä ja ajan vietettä, ja käyttämään mielikuvitusta, silläpä ne aivot on nyt huttua kun tuli kapasitetti käytettyä lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsi täyttää kohta 6 ja ollaan just puhuttu, miten onnekkaassa asemassa ollaan kun ei tämän ikäisiin vielä niin paljon koronat vaikuta. Ei ole juurikaan harrastuksia ja ne vähät on toiminut melkein koko ajan, päiväkodit toimii, ulkoilla saa, päiväkotipäivän jälkeen ei muutenkaan hirveästi ehdi ja jaksa mitään tehdä, kavereita saa nähdä ulkona vapaasti. Lasten isovanhemmat asuu lähellä ja ovat työikäisiä, joten ollaan heitäkin nähty.

Suoraan sanottuna se on ihan vanhempien vika, jos päiväkoti-ikäiset tästä kärsii, vanhempien tehtävä on järjestää muutakin tekemistä kuin tabletin tuijotus! Me ollaan retkeilty, hiihdetty, luisteltu, aloitettu laskettelu-harrastus ja ihan vaan käyty pulkkamäessä. Leivottu, piirretty, opeteltu lukemaan ja kirjoittamaan, ommeltu, katsottu leffoja yhdessä, soitettu videopuheluita isovanhemmille ja kauempana oleville kavereille. Yksi vuosi ilman lastentapahtumia tai uimahallia ei merkkaa mitään lapsen elämässä, jos vanhemmat ei tee siitä numeroa.

Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole isovanhemmat lähellä/perusterveitä. Ja tuota kaikkea sun listattua on tehty ennen koronaa ja koronan aikana. Se, että joku lapsi kaipaa isovanhempien kanssa retkeilyä, ravintolaillallisia ja jopa niitä loammatkoja etelässä, ei tee tämän vanhemmasta jotenkin huonompaa.

Kyllä meidänkin lapsi kaipaa kaikkea muutakin, lomamatkoja, hoploppia, uimahallia jne! Mutta ei se tarkoita että hän niiden puutteesta mitenkään kärsisi tai niiden puute tekisi hänen elämästään huonompaa kuin ennen, kun ei niistä aktiivisesti puhuta ja voivotella. Kyllä, mekin ollaan tehty näitä kaikkia (paitsi laskettelua) jo aiemmin, mutta ei korona todellakaan ole estänyt edes suurinta osaa lapsille tyypillisistä iloa tuottavista jutuista.

Isovanhempien läheisyys on tosiaan meille iso etu, mutta videopuhelutkin on keksitty ja itseasiassa meillä yhteydenpito on lisääntynyt kun on keksitty alkaa arki-iltoinakin soitella isovanhemmille. Aiemmin nähtiin vain toisinaan viikonloppuisin kun eivät ole ihan naapurissa kuitenkaan. Toisaalta eipä kaikilla ole isovanhempia muutenkaan elämässään mukana ja ihan hyvin nekin lapset selviytyvät.

Kuka tässä aktiivisesti puhuu ja voivottelelee? Lapset kyllä miettii ja vertailee näitä asioita vaikka ei niitä välttämättä joka käänteessä itse toisi esille. Ja lapsen tapa tuoda asioita on erilainen kuin aikuisilla. Se näkyy leikeissä ja tarinoissa. Vanhempien tehtävänä on tarjota lapsille mahdollisuus tuntea ja ilmaista näitä tunteita ja ymmärtää, että ihan oikeasti se lapsi voi kaivata vanhasta elämästä asioita ja se on ihan ok.

No sen vaan olen huomannut, että joillain ihmisillä on tapana kauhistella ja voivotella muidenkin puolesta. Suurennella. Kyllä, tottakai lapset saa puhua niistä asioista mitä ois kiva tehdä, voidaan sitten niitä yhdessä muistella ja miettiä mitä hauskaa tehdään sitten kun voidaan. Mutta jonkun kivan asian muistaminen ja haluaminen ei tarkoita samaa kuin se, että lapsi nyt kärsii kun se ei nyt mahdollista. Jos väittää, että lapsi jotenkin kärsii siitä ettei pääse konserttiin ja ravintolaan niin se on juuri sitä asioiden suurentelua ja turhaa pahan mielen lietsomista. Minua raivostuttaa se, miten ihmiset oikein keksimällä keksii ongelmia ja maalailee kauhukuvia jopa lasten kuullen. Tilanne on nyt tämä, eikä sille mitään voida joten pitää vaan elää sen mukaan mitä on. Saa harmittaa, mutta tarvitseeko oikein märehtiä kaikkea kurjuutta? Pieniin lapsiin tämä ei tosiaankaan vaikuta niin paljon kuin moniin muihin, niin kauan kun vanhempien mielenterveys pysyy kunnossa.

Näytä toki missä joku on väittänyt lasten kärsivän? Ennemminkin täällä on yritetty selittää, että vaikka kuinka leipoisi ja retkeilisi niin silti on koko perheellä ikävä normaalia sitä ihan normaalia arkea.

Ja siis kyllä minä aikuisena itse vähän jopa kärsin siitä, että en voi tarjota lapselleni sitä mitä haluaisin. Lasten hankkimista edeltää tietyt mielikuvat siitä millaista se yhteinen arki on. Meillä esimerkiksi miehen perhe asuu eri maassa, joten sen puolen sukulaisia emme ole nähneet yli vuoteen. Kyllä se ärsyttää todella paljon mieheni ja lasteni puolesta.

Ärsyttää, että täällä kilvan täydelliset perheet soimaa muita, joiden resurssit eivät riitä samanlaiseen vaihtelevan arjen pyörittämiseen. Kärjistetysti huudellaan sieltä isosta omakotitalosta ja vanhempien kesähuvilalta ohjeita miten elää ja opettaa lapset elämään koronasta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Kummipoikani on teini, ja hänen sisarpuolensa myös. Ei ne ole lopettaneet kavereiden kanssa olemisen, eipä oikeastaan harrastuksiakaan, sisäpelejä lukuun ottamatta. Ulkoharrastukset on ja toinen harrastaa jotain uskonnollista hommaa, sitä ei ole lopetettu.

Toisaalta suvussa kaksi muutakin teiniä, ja ne kyllä pääosin kökkivät kotona.  Molemmat hakivat lukioihin kauas kodista, ja kai se vähän vaikuttaa ettei muutenkaan olisi helppo nähdä koulukavereita. Heilläkin oli ennen ulkoharrastuksia (hiihto, suunnistus) mutta iän myötä kiinnostus loppui juuri koronan alkaessa. 

Ehkä se on niin että joihinkin meihin iskee apatia oli lapsi tai aikuinen, ja toisiin ei.

Valtaosalla PK-seudun teineistä harrastukset on kokonaan lopetettu (myös ulkotiloissa) tai siirretty kotona yksin tehtäviksi etätreeneiksi. Mulla on kolme aktiivisesti harrastavaa teiniä ja kaikkien ryhmäharrastukset sekä sisällä että ulkona on lopetettu, tilalla yksin tehtävää oheisharjoittelua. Ja kun sekä harrastukset että koulut on kiinni, ei ole mahdollista nähdä harraste- eikä koulukavereita. Tapaavat vain tässä lähinurkilla asuvia ystäviä eli sosiaaliset piirit ovat kaikilla kolmella supistuneet erittäin merkittävästi. Ja nyt tämä vähäinenkin tapaaminen kielletään.

Niin, ja me, kukaan lähipiirissä tai lasten kaveripiirissä ei ole sairastunut koronaan. Koulun kautta ei meille tullut edes altistumisia, mikä johtunee siitä, että kaikki lapset ovat painotetun opetuksen luokilla / erityistehtävän omaavissa kouluissa, joissa oppilasaines tulee ylemmän keskiluokan perheistä eikä luokilla ole ns. riskikäyttäytyviin ryhmiin kuuluvia oppilaita lainkaan. Tästä huolimatta nämäkin nuoret on pakotettu kotiarestia vastaaviin olosuhteisiin, jotka lukiolaisilla on jatkuneet jo 4 kk yhteen menoon. Samaan aikaan täällä joku valittaa sitä, ettei 6-v pääse uimahalliin eikä risteilylle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummipoikani on teini, ja hänen sisarpuolensa myös. Ei ne ole lopettaneet kavereiden kanssa olemisen, eipä oikeastaan harrastuksiakaan, sisäpelejä lukuun ottamatta. Ulkoharrastukset on ja toinen harrastaa jotain uskonnollista hommaa, sitä ei ole lopetettu.

Toisaalta suvussa kaksi muutakin teiniä, ja ne kyllä pääosin kökkivät kotona.  Molemmat hakivat lukioihin kauas kodista, ja kai se vähän vaikuttaa ettei muutenkaan olisi helppo nähdä koulukavereita. Heilläkin oli ennen ulkoharrastuksia (hiihto, suunnistus) mutta iän myötä kiinnostus loppui juuri koronan alkaessa. 

Ehkä se on niin että joihinkin meihin iskee apatia oli lapsi tai aikuinen, ja toisiin ei.

Valtaosalla PK-seudun teineistä harrastukset on kokonaan lopetettu (myös ulkotiloissa) tai siirretty kotona yksin tehtäviksi etätreeneiksi. Mulla on kolme aktiivisesti harrastavaa teiniä ja kaikkien ryhmäharrastukset sekä sisällä että ulkona on lopetettu, tilalla yksin tehtävää oheisharjoittelua. Ja kun sekä harrastukset että koulut on kiinni, ei ole mahdollista nähdä harraste- eikä koulukavereita. Tapaavat vain tässä lähinurkilla asuvia ystäviä eli sosiaaliset piirit ovat kaikilla kolmella supistuneet erittäin merkittävästi. Ja nyt tämä vähäinenkin tapaaminen kielletään.

Niin, ja me, kukaan lähipiirissä tai lasten kaveripiirissä ei ole sairastunut koronaan. Koulun kautta ei meille tullut edes altistumisia, mikä johtunee siitä, että kaikki lapset ovat painotetun opetuksen luokilla / erityistehtävän omaavissa kouluissa, joissa oppilasaines tulee ylemmän keskiluokan perheistä eikä luokilla ole ns. riskikäyttäytyviin ryhmiin kuuluvia oppilaita lainkaan. Tästä huolimatta nämäkin nuoret on pakotettu kotiarestia vastaaviin olosuhteisiin, jotka lukiolaisilla on jatkuneet jo 4 kk yhteen menoon. Samaan aikaan täällä joku valittaa sitä, ettei 6-v pääse uimahalliin eikä risteilylle...

Aina on joku jolla on asiat vielä huonommin, eli tuohon kilpailuun ei kannata lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummipoikani on teini, ja hänen sisarpuolensa myös. Ei ne ole lopettaneet kavereiden kanssa olemisen, eipä oikeastaan harrastuksiakaan, sisäpelejä lukuun ottamatta. Ulkoharrastukset on ja toinen harrastaa jotain uskonnollista hommaa, sitä ei ole lopetettu.

Toisaalta suvussa kaksi muutakin teiniä, ja ne kyllä pääosin kökkivät kotona.  Molemmat hakivat lukioihin kauas kodista, ja kai se vähän vaikuttaa ettei muutenkaan olisi helppo nähdä koulukavereita. Heilläkin oli ennen ulkoharrastuksia (hiihto, suunnistus) mutta iän myötä kiinnostus loppui juuri koronan alkaessa. 

Ehkä se on niin että joihinkin meihin iskee apatia oli lapsi tai aikuinen, ja toisiin ei.

Valtaosalla PK-seudun teineistä harrastukset on kokonaan lopetettu (myös ulkotiloissa) tai siirretty kotona yksin tehtäviksi etätreeneiksi. Mulla on kolme aktiivisesti harrastavaa teiniä ja kaikkien ryhmäharrastukset sekä sisällä että ulkona on lopetettu, tilalla yksin tehtävää oheisharjoittelua. Ja kun sekä harrastukset että koulut on kiinni, ei ole mahdollista nähdä harraste- eikä koulukavereita. Tapaavat vain tässä lähinurkilla asuvia ystäviä eli sosiaaliset piirit ovat kaikilla kolmella supistuneet erittäin merkittävästi. Ja nyt tämä vähäinenkin tapaaminen kielletään.

Niin, ja me, kukaan lähipiirissä tai lasten kaveripiirissä ei ole sairastunut koronaan. Koulun kautta ei meille tullut edes altistumisia, mikä johtunee siitä, että kaikki lapset ovat painotetun opetuksen luokilla / erityistehtävän omaavissa kouluissa, joissa oppilasaines tulee ylemmän keskiluokan perheistä eikä luokilla ole ns. riskikäyttäytyviin ryhmiin kuuluvia oppilaita lainkaan. Tästä huolimatta nämäkin nuoret on pakotettu kotiarestia vastaaviin olosuhteisiin, jotka lukiolaisilla on jatkuneet jo 4 kk yhteen menoon. Samaan aikaan täällä joku valittaa sitä, ettei 6-v pääse uimahalliin eikä risteilylle...

Ajatella. Tuttavapiirissä, eikä kaveripiirissä ei ole koronaa, voisko se johtua ihan puhtaasti siitä että ne pennut ei viiletä ympäri kaupunkia harrastamassa ja näkemässä ystäviä sieltä ja täältä? Jos nämä teidän paremmat lapset päästetään haahuilemaan miten tykkää, niin hyvin todennäköisesti koronakin alkaa levitä, kun piirit kasvaa. 

Tää korona on vaan pieni osa elämää, lapsi sopeutuu, älä tee aiheesta sress hänelle, soittakaa videopuheluita, kyllä isän luona saa käydä, sitähän ei estetä vaikka tulisi ulkonaliikkumiskielto... Koulussa saa käydä... Maskin käyttöön tottuu...

Kyllä kuusivuotias voi ikävöidä ja kaivata asioita, jotka nyt ei onnistu, mutta ei nämä rajoitukset normaalia 6-vuotiaan elämää estä. Mikään kasvun ja kehityksen kannalta oleellinen ei ole kielletty. Jos vanhempi ei pysty keksimään lapselleen muuta tekemistä kuin tabletin tuijotus, niin silloin on kyllä syytä miettiä onko vanhemmalla kaikki ihan kunnossa. Aikuisten mielenterveyttä tämä kyllä voi koetella ja sitä kautta heijastua lapsiinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsi täyttää kohta 6 ja ollaan just puhuttu, miten onnekkaassa asemassa ollaan kun ei tämän ikäisiin vielä niin paljon koronat vaikuta. Ei ole juurikaan harrastuksia ja ne vähät on toiminut melkein koko ajan, päiväkodit toimii, ulkoilla saa, päiväkotipäivän jälkeen ei muutenkaan hirveästi ehdi ja jaksa mitään tehdä, kavereita saa nähdä ulkona vapaasti. Lasten isovanhemmat asuu lähellä ja ovat työikäisiä, joten ollaan heitäkin nähty.

Suoraan sanottuna se on ihan vanhempien vika, jos päiväkoti-ikäiset tästä kärsii, vanhempien tehtävä on järjestää muutakin tekemistä kuin tabletin tuijotus! Me ollaan retkeilty, hiihdetty, luisteltu, aloitettu laskettelu-harrastus ja ihan vaan käyty pulkkamäessä. Leivottu, piirretty, opeteltu lukemaan ja kirjoittamaan, ommeltu, katsottu leffoja yhdessä, soitettu videopuheluita isovanhemmille ja kauempana oleville kavereille. Yksi vuosi ilman lastentapahtumia tai uimahallia ei merkkaa mitään lapsen elämässä, jos vanhemmat ei tee siitä numeroa.

Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole isovanhemmat lähellä/perusterveitä. Ja tuota kaikkea sun listattua on tehty ennen koronaa ja koronan aikana. Se, että joku lapsi kaipaa isovanhempien kanssa retkeilyä, ravintolaillallisia ja jopa niitä loammatkoja etelässä, ei tee tämän vanhemmasta jotenkin huonompaa.

Kyllä meidänkin lapsi kaipaa kaikkea muutakin, lomamatkoja, hoploppia, uimahallia jne! Mutta ei se tarkoita että hän niiden puutteesta mitenkään kärsisi tai niiden puute tekisi hänen elämästään huonompaa kuin ennen, kun ei niistä aktiivisesti puhuta ja voivotella. Kyllä, mekin ollaan tehty näitä kaikkia (paitsi laskettelua) jo aiemmin, mutta ei korona todellakaan ole estänyt edes suurinta osaa lapsille tyypillisistä iloa tuottavista jutuista.

Isovanhempien läheisyys on tosiaan meille iso etu, mutta videopuhelutkin on keksitty ja itseasiassa meillä yhteydenpito on lisääntynyt kun on keksitty alkaa arki-iltoinakin soitella isovanhemmille. Aiemmin nähtiin vain toisinaan viikonloppuisin kun eivät ole ihan naapurissa kuitenkaan. Toisaalta eipä kaikilla ole isovanhempia muutenkaan elämässään mukana ja ihan hyvin nekin lapset selviytyvät.

Kuka tässä aktiivisesti puhuu ja voivottelelee? Lapset kyllä miettii ja vertailee näitä asioita vaikka ei niitä välttämättä joka käänteessä itse toisi esille. Ja lapsen tapa tuoda asioita on erilainen kuin aikuisilla. Se näkyy leikeissä ja tarinoissa. Vanhempien tehtävänä on tarjota lapsille mahdollisuus tuntea ja ilmaista näitä tunteita ja ymmärtää, että ihan oikeasti se lapsi voi kaivata vanhasta elämästä asioita ja se on ihan ok.

No sen vaan olen huomannut, että joillain ihmisillä on tapana kauhistella ja voivotella muidenkin puolesta. Suurennella. Kyllä, tottakai lapset saa puhua niistä asioista mitä ois kiva tehdä, voidaan sitten niitä yhdessä muistella ja miettiä mitä hauskaa tehdään sitten kun voidaan. Mutta jonkun kivan asian muistaminen ja haluaminen ei tarkoita samaa kuin se, että lapsi nyt kärsii kun se ei nyt mahdollista. Jos väittää, että lapsi jotenkin kärsii siitä ettei pääse konserttiin ja ravintolaan niin se on juuri sitä asioiden suurentelua ja turhaa pahan mielen lietsomista. Minua raivostuttaa se, miten ihmiset oikein keksimällä keksii ongelmia ja maalailee kauhukuvia jopa lasten kuullen. Tilanne on nyt tämä, eikä sille mitään voida joten pitää vaan elää sen mukaan mitä on. Saa harmittaa, mutta tarvitseeko oikein märehtiä kaikkea kurjuutta? Pieniin lapsiin tämä ei tosiaankaan vaikuta niin paljon kuin moniin muihin, niin kauan kun vanhempien mielenterveys pysyy kunnossa.

Näytä toki missä joku on väittänyt lasten kärsivän? Ennemminkin täällä on yritetty selittää, että vaikka kuinka leipoisi ja retkeilisi niin silti on koko perheellä ikävä normaalia sitä ihan normaalia arkea.

Ja siis kyllä minä aikuisena itse vähän jopa kärsin siitä, että en voi tarjota lapselleni sitä mitä haluaisin. Lasten hankkimista edeltää tietyt mielikuvat siitä millaista se yhteinen arki on. Meillä esimerkiksi miehen perhe asuu eri maassa, joten sen puolen sukulaisia emme ole nähneet yli vuoteen. Kyllä se ärsyttää todella paljon mieheni ja lasteni puolesta.

Ärsyttää, että täällä kilvan täydelliset perheet soimaa muita, joiden resurssit eivät riitä samanlaiseen vaihtelevan arjen pyörittämiseen. Kärjistetysti huudellaan sieltä isosta omakotitalosta ja vanhempien kesähuvilalta ohjeita miten elää ja opettaa lapset elämään koronasta huolimatta.

Aloituksessa itketään, kuinka 6-vuotiaan elämä on pilalla kun ei pääse risteilylle. Kuulostaa melko kermaperseilyltä minusta. Ja on totta, että aikuisia harmittaa kun ei voi tarjota lapselleen semmoisia juttuja kuin haluaa, mutta tosiasiassa tämä on nyt vain osa lapsen lapsuutta. Kuusivuotias todennäköisesti muistaa aikuisena jotain koronavuodesta, mutta hän ehtii saada kyllä niitä muita kokemuksia ennen ja jälkeen. Lapselle tästä ei ole mitään haittaa niin kauan kuin vanhemmat jaksaa. Ainoa isompi ongelma voi olla suhde isovanhempiin ja niihin kauempana asuviin sukulaisiin, joka voi tosissaan kärsiä. Mutta tilanteen saa kyllä korjattua jos tämä korona-aika joskus loppuu... Mutta, jos vanhemmat uupuu ja väsyy tai ovat kovin ahdistuneita niin se näkyy lapsissakin ja se on asia josta oikeasti pitäisi olla huolissaan.

Vierailija kirjoitti:

Niin, ja me, kukaan lähipiirissä tai lasten kaveripiirissä ei ole sairastunut koronaan. Koulun kautta ei meille tullut edes altistumisia, mikä johtunee siitä, että kaikki lapset ovat painotetun opetuksen luokilla / erityistehtävän omaavissa kouluissa, joissa oppilasaines tulee ylemmän keskiluokan perheistä eikä luokilla ole ns. riskikäyttäytyviin ryhmiin kuuluvia oppilaita lainkaan.

Hukutko sateella?

Ei ole normaalia kenellekään, eikä varsinkaan lapsille, jotka on kehittyvässä iässä ja yksikin vuosi vaikuttaa jo jonkin verran. Mutta minkäs teet. Mehän ollaan vähän niinkuin sodassa. Sodassa koronaa vastaan.