Lue keskustelun säännöt.
Jos olisin tiennyt tämän Koronapainajaisen olevan tulossa, en olisi tehnyt lasta! Ei tämä ole normaalia 6veen elämää
25.03.2021 |
Että pappa ei voi tulla käymään, kun mummi on riskiryhmää. Ettei pääse isin luo toiseen kaupunkiin. Että eskaritädeillä on maskit. Että äidillä on maski. Että ei päästä risteilylle eikä mihinkään muuhunkaan reissuun. Uimahallit ja kirjastotkin kiinni. Lapsi on tylsistynyt ja makaa vain apaattisena katsomassa tablettia.
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainut, joka ymmärsi olla ottamatta kirjaimellisesti tuota aloituksen "en olisi tehnyt lasta" lausetta? Monesti suivaantuneena tai tunnekuohussa tulee sanottua ties mitä hullutuksia/kielikuvia, mitkä ei oikeasti tarkoita mitään. Esim. "tappaisin itseni, jos tapahtuisi asia x", vakkei oikeasti olisi mitään itsemurha-aikeita. Tai "nolotti niin, että halusin vajota maan alle" eikai kukaan oikeasti halua vajota maan alle? Vai ymmärtääkö ihmiset täällä tahallaan väärin ja esittävät tyhmää?
Minä olen näköjään tuollainen tosikko. Omassa lähipiirissäni ei kenelläkään ole tapalla heittää omaan tai toisen kuolemaan liittyviä toivomuksia kevyesti ilmaan, ei tunnekuohussakaan. Ovat verran vakavia asioita, että niillä ei ole ollut tapana vitsailla meillä päin. Muutaman kerran on joku kertonut itsemurha-ajatuksistaan ahdistuneena ja itkuisena, ja kyllä ne ovat olleet vakavia paikkoja. Ehkä täällä netissä hankaluutena on juuri se, että ollaan vähän eri taustoista ja lisäksi ei näe toisen olemusta ja kasvoja, joista voisi päätellä, millä mielellä asia sanotaan?
Minun koko lähipiirini koostuu jollain tapaa mielenterveysongelmaisista ja meillä tuo "voispa kuolla" saattaa tulla ihan normaalissa puheessa eikä kukaan edes reagoi siihen mitenkään. Saattaa olla jopa vitsin keskiössä joskus. Ei se poista sen vakavuutta että itsekin olen ollut kuukausikaupalla osastolla im-yrityksen jälkeen. Kun asia ei ole tabu niin siihen liittyviä tunteita saa jopa jotenkuten käsiteltyä yhdessä muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap: Vuosikausia on hoettu ja kirjoitettu, että pandemia tulee kyllä jossain kohtaa yhtä varmasti kuin aamu vaihtuu iltaan. Tämä ei ole voinut olla täysin puskista tullut juttu jos on yhtään seurannut edellisten vuosien kirjoituksia.
Tämä riski on siis ollut jatkuvasti läsnä ja tulee olemaan niin kauan kuin ihmiset maapallolla asustelevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä ulkoiltu, leivottu ja pelattu lautapelejä ennen koronaa lainkaan, kun nämä nyt ovat kommenttejenne mukaan jotain "uusia juttuja", mitä voi tehdä koska korona? Ymmärrän aloittajaa ja melko vastaavanlainen tilanne itellä 5-vuotiaan kanssa. Ei olla kyllä koskaan käyty ulkomaanreissuilla eikä oikein muillakaan reissuilla, mutta esim. Viikonloppuisin lapselle on ollut tosi kiva seikkailu, jos lähdetään paikallisbussilla käymään kaupungin toisella puolella uudessa puistossa, missä ei olla ennen käyty tai bussilla cittarissa ja samalla Hesessä syömässä. Ihan pikkujuttuja, mutta lapselle huippujuttuja, joita sitäkään vähää ei ole enää suotavaa tehdä. Joo, tiedän, ettei bussilla kulkemista ole kielletty, mutta tuskin siltikään suotavaa _huvikseen_ ajella bussilla ilman pakottavaa syytä. Ei oikein voi käydä muualla, kun lähimaastossa ja en ihmettele, jos tämä lasta tylsistyttää. Onneksi sentään tilanne on siltä osin parempi kuin vuosi sitten, että päiväkotiin voi mennä ja siellä on ikäistään leikkiseuraa, kun on ainoa lapsi.
Meilläkin elettiin juuri tuollaista elämää ennen koronaa! Edullisia ja hauskoja ex tempore-juttuja. Koskaan ei ole ollut varaa mihinkään luksusmökkeihin eikä ulkomaanmatkoihin, mutta ollaan osattu nauttia elämän pienistä asioista. Eikä asuta omakotitalossa, jossa olisi tilaa ja pihaa järjestää pihakekkereitä. On leivottu viikottain ja ruoka tehty itse alusta alkaen yhdessä. Kaikenlaisia pelejä on pelattu ennenkin. Ihmettelen näitä, joille pullan leipominen ja pelaaminen on jotenkin uusi juttu.
Omituinen kommentti. Ensin hehkutetaan edullisia ja hauskoja ex tempore -juttuja, jotka ovat melko arkisiakin, mutta sitten kuitenkaan leipomista, ruoanlaittoa ja pelejä ei arvosteta yhtään. Jos ainoa ilo on päästä pois kotoa, onhan ulkoilu ollut koko ajan sallittua eikä sitä taida tämä ulkonaliikkumiskieltokaan poistaa. 6-vuotias ei vielä tarvitse ostoskeskuksia ja ketjuravintoloita.
Jaa, kertoisitko, minkä takia 6-vuotiaan kanssa ei voisi mennä ostoskeskukseen ihmettelemään tai ravintolaan, oli sitten ketjuravintola tai joku hienompi ravintola? Tynnyrissäkö se lapsi pitäisi pitää tai lähimetsässä ulkoilemassa? Mitä väärää siinä on, jos haluaa silloin tällöin tarjota lapselle jotakin elämyksiä ja nauttia siitä lapsen ilosta? Toiselle se voi olla ulkomaanmatka, mutta toiselle bussimatka Heseen. Kaikki eivät omista autoakaan. Riippuu ihan omasta taloudellisesta tilanteesta, mitä on pystynyt tai pystyy lapselle iloksi tarjoamaan. Mun lapsi ainakin iloitsee valtavasti "vaan jostain" bussiretkistä ja sanoo niitä seikkailuiksi, vaikkei mihinkään luxuspaikkoihin mennäkään. Ei se lapsi mitään risteilyä kaipaa, jos se ei ole käynyt sellaisella. Mutta nyt ei pysty tarjoamaan lapselle edes sitä pientäkään arjesta poikkeavaa aktiviteettiä.
Meidän lapselle se pieni, arjesta poikkeava aktiviteetti on nykyään se, kun pääsee joskus ruokakauppaan mukaan ja haetaan noutoruokaa :D ilahtuu siitä vähintään yhtä paljon kuin ennen jostain kauppakeskusreissusta. Lapset sopeutuu kyllä. Aikuisille tämä on enemmän ongelma.
Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta, että pystyisi olla ottamatta lasta mukaan ruokakauppaan, ymmärrätkö? Ite en ainakaan viitsisi jättää 4-vuotiasta yksin kotiin siksi aikaa, että käyn kaupassa. Kaikilla ei oo yhtä hyvä tilanne kuin sinulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä ulkoiltu, leivottu ja pelattu lautapelejä ennen koronaa lainkaan, kun nämä nyt ovat kommenttejenne mukaan jotain "uusia juttuja", mitä voi tehdä koska korona? Ymmärrän aloittajaa ja melko vastaavanlainen tilanne itellä 5-vuotiaan kanssa. Ei olla kyllä koskaan käyty ulkomaanreissuilla eikä oikein muillakaan reissuilla, mutta esim. Viikonloppuisin lapselle on ollut tosi kiva seikkailu, jos lähdetään paikallisbussilla käymään kaupungin toisella puolella uudessa puistossa, missä ei olla ennen käyty tai bussilla cittarissa ja samalla Hesessä syömässä. Ihan pikkujuttuja, mutta lapselle huippujuttuja, joita sitäkään vähää ei ole enää suotavaa tehdä. Joo, tiedän, ettei bussilla kulkemista ole kielletty, mutta tuskin siltikään suotavaa _huvikseen_ ajella bussilla ilman pakottavaa syytä. Ei oikein voi käydä muualla, kun lähimaastossa ja en ihmettele, jos tämä lasta tylsistyttää. Onneksi sentään tilanne on siltä osin parempi kuin vuosi sitten, että päiväkotiin voi mennä ja siellä on ikäistään leikkiseuraa, kun on ainoa lapsi.
Meilläkin elettiin juuri tuollaista elämää ennen koronaa! Edullisia ja hauskoja ex tempore-juttuja. Koskaan ei ole ollut varaa mihinkään luksusmökkeihin eikä ulkomaanmatkoihin, mutta ollaan osattu nauttia elämän pienistä asioista. Eikä asuta omakotitalossa, jossa olisi tilaa ja pihaa järjestää pihakekkereitä. On leivottu viikottain ja ruoka tehty itse alusta alkaen yhdessä. Kaikenlaisia pelejä on pelattu ennenkin. Ihmettelen näitä, joille pullan leipominen ja pelaaminen on jotenkin uusi juttu.
Omituinen kommentti. Ensin hehkutetaan edullisia ja hauskoja ex tempore -juttuja, jotka ovat melko arkisiakin, mutta sitten kuitenkaan leipomista, ruoanlaittoa ja pelejä ei arvosteta yhtään. Jos ainoa ilo on päästä pois kotoa, onhan ulkoilu ollut koko ajan sallittua eikä sitä taida tämä ulkonaliikkumiskieltokaan poistaa. 6-vuotias ei vielä tarvitse ostoskeskuksia ja ketjuravintoloita.
Ruuanlaitto nyt on ihan välttämätön asia hengissä pysymiseksi. Leipominen ei ole samalla tavalla välttämätön, mutta keino tuottaa ravintoa. Ei aikuinenkaan tarvitse ostoskeskuksia, ei ravintoloita, harrastuksia, reissuja... Kaikilla ei ole varaa asua isossa asunnossa, joten joskus nyt on vaan pakko päästä pois kotoa. Ja kyllä, meillä ulkoillaan kolme kertaa päivässä, koska omistamme koiran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainut, joka ymmärsi olla ottamatta kirjaimellisesti tuota aloituksen "en olisi tehnyt lasta" lausetta? Monesti suivaantuneena tai tunnekuohussa tulee sanottua ties mitä hullutuksia/kielikuvia, mitkä ei oikeasti tarkoita mitään. Esim. "tappaisin itseni, jos tapahtuisi asia x", vakkei oikeasti olisi mitään itsemurha-aikeita. Tai "nolotti niin, että halusin vajota maan alle" eikai kukaan oikeasti halua vajota maan alle? Vai ymmärtääkö ihmiset täällä tahallaan väärin ja esittävät tyhmää?
Minä olen näköjään tuollainen tosikko. Omassa lähipiirissäni ei kenelläkään ole tapalla heittää omaan tai toisen kuolemaan liittyviä toivomuksia kevyesti ilmaan, ei tunnekuohussakaan. Ovat verran vakavia asioita, että niillä ei ole ollut tapana vitsailla meillä päin. Muutaman kerran on joku kertonut itsemurha-ajatuksistaan ahdistuneena ja itkuisena, ja kyllä ne ovat olleet vakavia paikkoja. Ehkä täällä netissä hankaluutena on juuri se, että ollaan vähän eri taustoista ja lisäksi ei näe toisen olemusta ja kasvoja, joista voisi päätellä, millä mielellä asia sanotaan?
Minun koko lähipiirini koostuu jollain tapaa mielenterveysongelmaisista ja meillä tuo "voispa kuolla" saattaa tulla ihan normaalissa puheessa eikä kukaan edes reagoi siihen mitenkään. Saattaa olla jopa vitsin keskiössä joskus. Ei se poista sen vakavuutta että itsekin olen ollut kuukausikaupalla osastolla im-yrityksen jälkeen. Kun asia ei ole tabu niin siihen liittyviä tunteita saa jopa jotenkuten käsiteltyä yhdessä muiden kanssa.
Minullakin on lähipiirissä useampia mielenterveysongelmaisia ja lähisuvusta löytyy myös muutama itsemurhan tehnyt. Silti meillä on tällainen tapa/kulttuuri, että itsemurha-ajatuksia ei koskaan heitellä kevyesti ilmaan (saati sitten ajatuksia, että toivoisi jonkun muun kuoleman/lakkaavan olemasta, kuten ketjun AP teki oman lapsensa kohdalla). Itsetuhoisista ajatuksista puhutaan tarvittaessa kyllä, se ei ole sinänsä tabu, mutta kyllä keskustelun sävy on silloin vakava. Ehkä me ollaan kaikki tosikkoja sitten meidän piireissä? :)
Mutta ymmärrät varmaan, että tällaisesta keskustelukulttuurista ponnistavana ihmisenä hätkähdän, jos joku puhuu toiveestaan kuolla? En mitään pahaa tarkoita sillä hätkähdykselläni tai sillä, että yritän tarvittaessa ohjata ihmisiä avun piiriin.
-sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainut, joka ymmärsi olla ottamatta kirjaimellisesti tuota aloituksen "en olisi tehnyt lasta" lausetta? Monesti suivaantuneena tai tunnekuohussa tulee sanottua ties mitä hullutuksia/kielikuvia, mitkä ei oikeasti tarkoita mitään. Esim. "tappaisin itseni, jos tapahtuisi asia x", vakkei oikeasti olisi mitään itsemurha-aikeita. Tai "nolotti niin, että halusin vajota maan alle" eikai kukaan oikeasti halua vajota maan alle? Vai ymmärtääkö ihmiset täällä tahallaan väärin ja esittävät tyhmää?
Minä olen näköjään tuollainen tosikko. Omassa lähipiirissäni ei kenelläkään ole tapalla heittää omaan tai toisen kuolemaan liittyviä toivomuksia kevyesti ilmaan, ei tunnekuohussakaan. Ovat verran vakavia asioita, että niillä ei ole ollut tapana vitsailla meillä päin. Muutaman kerran on joku kertonut itsemurha-ajatuksistaan ahdistuneena ja itkuisena, ja kyllä ne ovat olleet vakavia paikkoja. Ehkä täällä netissä hankaluutena on juuri se, että ollaan vähän eri taustoista ja lisäksi ei näe toisen olemusta ja kasvoja, joista voisi päätellä, millä mielellä asia sanotaan?
Minun koko lähipiirini koostuu jollain tapaa mielenterveysongelmaisista ja meillä tuo "voispa kuolla" saattaa tulla ihan normaalissa puheessa eikä kukaan edes reagoi siihen mitenkään. Saattaa olla jopa vitsin keskiössä joskus. Ei se poista sen vakavuutta että itsekin olen ollut kuukausikaupalla osastolla im-yrityksen jälkeen. Kun asia ei ole tabu niin siihen liittyviä tunteita saa jopa jotenkuten käsiteltyä yhdessä muiden kanssa.
Minullakin on lähipiirissä useampia mielenterveysongelmaisia ja lähisuvusta löytyy myös muutama itsemurhan tehnyt. Silti meillä on tällainen tapa/kulttuuri, että itsemurha-ajatuksia ei koskaan heitellä kevyesti ilmaan (saati sitten ajatuksia, että toivoisi jonkun muun kuoleman/lakkaavan olemasta, kuten ketjun AP teki oman lapsensa kohdalla). Itsetuhoisista ajatuksista puhutaan tarvittaessa kyllä, se ei ole sinänsä tabu, mutta kyllä keskustelun sävy on silloin vakava. Ehkä me ollaan kaikki tosikkoja sitten meidän piireissä? :)
Mutta ymmärrät varmaan, että tällaisesta keskustelukulttuurista ponnistavana ihmisenä hätkähdän, jos joku puhuu toiveestaan kuolla? En mitään pahaa tarkoita sillä hätkähdykselläni tai sillä, että yritän tarvittaessa ohjata ihmisiä avun piiriin.
-sama
Omassa tuttavapiirissä (ollut, rip) myös useampi itsemurhan tehnyt ja yksikään heistä ei ole ilmoittanut aikeistaan ennakkoon. Jos olisivat, niin silloin tuskin olisivat tällä hetkellä kuolleena, vaan hoidon ja avun piirissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi täyttää kohta 6 ja ollaan just puhuttu, miten onnekkaassa asemassa ollaan kun ei tämän ikäisiin vielä niin paljon koronat vaikuta. Ei ole juurikaan harrastuksia ja ne vähät on toiminut melkein koko ajan, päiväkodit toimii, ulkoilla saa, päiväkotipäivän jälkeen ei muutenkaan hirveästi ehdi ja jaksa mitään tehdä, kavereita saa nähdä ulkona vapaasti. Lasten isovanhemmat asuu lähellä ja ovat työikäisiä, joten ollaan heitäkin nähty.
Suoraan sanottuna se on ihan vanhempien vika, jos päiväkoti-ikäiset tästä kärsii, vanhempien tehtävä on järjestää muutakin tekemistä kuin tabletin tuijotus! Me ollaan retkeilty, hiihdetty, luisteltu, aloitettu laskettelu-harrastus ja ihan vaan käyty pulkkamäessä. Leivottu, piirretty, opeteltu lukemaan ja kirjoittamaan, ommeltu, katsottu leffoja yhdessä, soitettu videopuheluita isovanhemmille ja kauempana oleville kavereille. Yksi vuosi ilman lastentapahtumia tai uimahallia ei merkkaa mitään lapsen elämässä, jos vanhemmat ei tee siitä numeroa.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole isovanhemmat lähellä/perusterveitä. Ja tuota kaikkea sun listattua on tehty ennen koronaa ja koronan aikana. Se, että joku lapsi kaipaa isovanhempien kanssa retkeilyä, ravintolaillallisia ja jopa niitä loammatkoja etelässä, ei tee tämän vanhemmasta jotenkin huonompaa.
Kyllä meidänkin lapsi kaipaa kaikkea muutakin, lomamatkoja, hoploppia, uimahallia jne! Mutta ei se tarkoita että hän niiden puutteesta mitenkään kärsisi tai niiden puute tekisi hänen elämästään huonompaa kuin ennen, kun ei niistä aktiivisesti puhuta ja voivotella. Kyllä, mekin ollaan tehty näitä kaikkia (paitsi laskettelua) jo aiemmin, mutta ei korona todellakaan ole estänyt edes suurinta osaa lapsille tyypillisistä iloa tuottavista jutuista.
Isovanhempien läheisyys on tosiaan meille iso etu, mutta videopuhelutkin on keksitty ja itseasiassa meillä yhteydenpito on lisääntynyt kun on keksitty alkaa arki-iltoinakin soitella isovanhemmille. Aiemmin nähtiin vain toisinaan viikonloppuisin kun eivät ole ihan naapurissa kuitenkaan. Toisaalta eipä kaikilla ole isovanhempia muutenkaan elämässään mukana ja ihan hyvin nekin lapset selviytyvät.
Kuka tässä aktiivisesti puhuu ja voivottelelee? Lapset kyllä miettii ja vertailee näitä asioita vaikka ei niitä välttämättä joka käänteessä itse toisi esille. Ja lapsen tapa tuoda asioita on erilainen kuin aikuisilla. Se näkyy leikeissä ja tarinoissa. Vanhempien tehtävänä on tarjota lapsille mahdollisuus tuntea ja ilmaista näitä tunteita ja ymmärtää, että ihan oikeasti se lapsi voi kaivata vanhasta elämästä asioita ja se on ihan ok.
No sen vaan olen huomannut, että joillain ihmisillä on tapana kauhistella ja voivotella muidenkin puolesta. Suurennella. Kyllä, tottakai lapset saa puhua niistä asioista mitä ois kiva tehdä, voidaan sitten niitä yhdessä muistella ja miettiä mitä hauskaa tehdään sitten kun voidaan. Mutta jonkun kivan asian muistaminen ja haluaminen ei tarkoita samaa kuin se, että lapsi nyt kärsii kun se ei nyt mahdollista. Jos väittää, että lapsi jotenkin kärsii siitä ettei pääse konserttiin ja ravintolaan niin se on juuri sitä asioiden suurentelua ja turhaa pahan mielen lietsomista. Minua raivostuttaa se, miten ihmiset oikein keksimällä keksii ongelmia ja maalailee kauhukuvia jopa lasten kuullen. Tilanne on nyt tämä, eikä sille mitään voida joten pitää vaan elää sen mukaan mitä on. Saa harmittaa, mutta tarvitseeko oikein märehtiä kaikkea kurjuutta? Pieniin lapsiin tämä ei tosiaankaan vaikuta niin paljon kuin moniin muihin, niin kauan kun vanhempien mielenterveys pysyy kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 12v tyttäreni kanssa viettämässä shoppailupäivää( tyttö on etäkoulussa ja sinä päivänä oli vähemmän tehtäviä) niin ensin joku mummo tuli mussuttamaan että mitä me siellä pyöritään ja sitten vartija tuli kysymään tytön ikää kun tytöllä ei ollut kasvomaskia. Kahvilaankin ei päässyt istumaan, piti juoda sitten kahvit seisten. Oli aika ankeaa. Mutta kotiinko tässä pitää homehtua kun liikkellä on joku influessaa vastaava tauti?! En usko olleenkaan tuhansiin kuolleisiin tai täynnä oleviin sairaaloihin. Viime keväänä puhuttiin kaduilla makaavista ruumista ja että sama tapahtuu suomessakin, eipä ole näkynyt!
Mutta Jumalaan uskot?
Kuulostaa siltä että sinä et itse uskalla tehdä lapsen kanssa mitään. Tuon ikäinen innostuu tekeen kaikenlaista kun vain pyytää. Moni täällä onkin jo ehdottanut kaikenlaista leipomisesta ulkoiluun. Minun oli pakko ottaa sukulaislapset päiväksi hoitoon kun vanhemmilla oli pakollisia lääkärikäyntejä ja toinen oli kuskina ja teimme vaikka mitä. Piirtämisestäkin innostuivat ja ulos voi aina mennä. Hoidan lapsia muulloinkin mutta nyt koronan takia emme ole nähneet kun mieheni ja poikani kuuluu riskiryhmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
6v kanssa voi tehdä vaikka mitä, olisin onnellinen jos olisi noin iso lapsi. Eri asia on näin 1v kanssa, kun aika ei kulu millään. Ei jaksa vielä kuunnella satuja, puistossa lähinnä istuu ja koittaa laittaa hiekkaa suuhun, ei leiki leluilla itsenäisesti, eikä hänen kanssaan onnistu vielä oikein muu kuin pallon potkiminen ja esineiden haku. Olisi niin paljon helpompaa jos voisi käydä paikoissa niin saisi sitä kautta virikkeitä, kuin voisi katsella ihmisiä ja asioita. Itsellekkin olisi mielekkäämpää jos voisi käydä risteilyllä tai muskarissa, mutta kaikki on kiinni, eikä tuon ikäiselle vielä voi laittaa elokuvaakaan, kun tv:tä ei suositella alle 1,5v.
N33
1v voi istuttaa ratraisiin ja kiertää vaikka kuinka pitkiä lenkkejä ja ihmetellä maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi täyttää kohta 6 ja ollaan just puhuttu, miten onnekkaassa asemassa ollaan kun ei tämän ikäisiin vielä niin paljon koronat vaikuta. Ei ole juurikaan harrastuksia ja ne vähät on toiminut melkein koko ajan, päiväkodit toimii, ulkoilla saa, päiväkotipäivän jälkeen ei muutenkaan hirveästi ehdi ja jaksa mitään tehdä, kavereita saa nähdä ulkona vapaasti. Lasten isovanhemmat asuu lähellä ja ovat työikäisiä, joten ollaan heitäkin nähty.
Suoraan sanottuna se on ihan vanhempien vika, jos päiväkoti-ikäiset tästä kärsii, vanhempien tehtävä on järjestää muutakin tekemistä kuin tabletin tuijotus! Me ollaan retkeilty, hiihdetty, luisteltu, aloitettu laskettelu-harrastus ja ihan vaan käyty pulkkamäessä. Leivottu, piirretty, opeteltu lukemaan ja kirjoittamaan, ommeltu, katsottu leffoja yhdessä, soitettu videopuheluita isovanhemmille ja kauempana oleville kavereille. Yksi vuosi ilman lastentapahtumia tai uimahallia ei merkkaa mitään lapsen elämässä, jos vanhemmat ei tee siitä numeroa.
Ei ehkä suoraan 6-vuotiaisiin niin vaikuta, mutta jos vanhemmat mahdollisesti voivat huonosti, niin kyllä se silloin ikävästi osuu lapsiinkin.
Me ollaan ihan tavallinen hyvin toimeen tuleva perhe, asiat hyvin, ei ongelmia, mutta pakko myöntää, että nyt alkaa niin sanotusti kamelin selkä katkeamaan meillä vanhemmilla.
Ollaan liikuttu yhdessä perheenä ja erikseen, mutta alkaa seinät kaatua päälle, kun vaan etätöitä tehdään eikä juuri muita ihmisiä tavata. Alkaa tuntua niin väärältä, että me varmasti enemmistöön kuuluvat kaikkia rajoituksia ja suosituksia kuuliaisesti noudattavat perheet kärsitään niiden vähät välittävien toimista. Ja valitettavasti huomaan, että sellainen pieni rasi stikin minussa on alkanut sattuneesta syystä heräillä...
Suoraan kuin mun näppikseltä. Hyvin toimeentuleva keskiluokkainen lapsiperhe ollaan, eikä meillä mitään isompaa ole hätänä. Koskaan en ole kärsinyt minkäänlaisista mt-ongelmista, mutta nyt on selvästi voimat loppumassa. Eletään alueella, jonne on tulossa noita liikkumisrajoituksia ja tuntuu, ettei jaksaisi enää yhtään tätä. Oikeasti pelottaa, että jaksanko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin kiitollinen ettei ole lapsia, tämä on tarpeeksi raskasta näinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6v kanssa voi tehdä vaikka mitä, olisin onnellinen jos olisi noin iso lapsi. Eri asia on näin 1v kanssa, kun aika ei kulu millään. Ei jaksa vielä kuunnella satuja, puistossa lähinnä istuu ja koittaa laittaa hiekkaa suuhun, ei leiki leluilla itsenäisesti, eikä hänen kanssaan onnistu vielä oikein muu kuin pallon potkiminen ja esineiden haku. Olisi niin paljon helpompaa jos voisi käydä paikoissa niin saisi sitä kautta virikkeitä, kuin voisi katsella ihmisiä ja asioita. Itsellekkin olisi mielekkäämpää jos voisi käydä risteilyllä tai muskarissa, mutta kaikki on kiinni, eikä tuon ikäiselle vielä voi laittaa elokuvaakaan, kun tv:tä ei suositella alle 1,5v.
N33
1v voi istuttaa ratraisiin ja kiertää vaikka kuinka pitkiä lenkkejä ja ihmetellä maailmaa.
Paitsi jos se lapsi haluaa pois 5 minuutin päästä... Kaikki lapset ei viihdy rattaissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6v kanssa voi tehdä vaikka mitä, olisin onnellinen jos olisi noin iso lapsi. Eri asia on näin 1v kanssa, kun aika ei kulu millään. Ei jaksa vielä kuunnella satuja, puistossa lähinnä istuu ja koittaa laittaa hiekkaa suuhun, ei leiki leluilla itsenäisesti, eikä hänen kanssaan onnistu vielä oikein muu kuin pallon potkiminen ja esineiden haku. Olisi niin paljon helpompaa jos voisi käydä paikoissa niin saisi sitä kautta virikkeitä, kuin voisi katsella ihmisiä ja asioita. Itsellekkin olisi mielekkäämpää jos voisi käydä risteilyllä tai muskarissa, mutta kaikki on kiinni, eikä tuon ikäiselle vielä voi laittaa elokuvaakaan, kun tv:tä ei suositella alle 1,5v.
N33
1v voi istuttaa ratraisiin ja kiertää vaikka kuinka pitkiä lenkkejä ja ihmetellä maailmaa.
Paitsi jos se lapsi haluaa pois 5 minuutin päästä... Kaikki lapset ei viihdy rattaissa.
No sitten sinä varmasti päästät sen pikkuisen tutkimaan maailmaa. 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten nuo ulkoilut, retkeilyt, pyöräreissut, pokemonit ja muut sulkee pois sen asian, et onhan tää ihan perseestä kun muuta ei enää ole? Lapset ja nuoret kaipaavat sukulaisiaan, kaverisynttäreitä, harrastuksia, museoreissuja, kaupunkivierailuja, normaalia koulua.. Meillä on ainakin aina retkeilty ja ulkoiltu ihan ilman koronaakin, mutta tämän lisäksi myös paljon muuta. Tietenkin tästä kaikesta muusta jää tyhjiö, jota nuo metsissä ym. retkeilyt ei voi korvata vaikka niitä lisäisi kuinka.
Nuoret ehkä joo, mutta alle kouluikäiset lapset eivät todellakaan osaa kaivata museoreissuja tai isoja kaverisynttäreitä, he elävät siinä mikä tässä hetkessä on kivaa.
Ja nämä rajoituksetkin tulevat aalloittain ja välillä pääsee tekemään sitten ekstra kivoja juttuja.
Me olemme asuneet vuosia ulkomailla aiemmin ja en voi kuin ihmetellä että ihan oikeastiko Suomessa on ihmisiä jotka valittavat näitä rajoituksia kun näinkin vapaasti täällä saa ja on saanut elää.
Nuoret eri asia - heihin tällä voi olla todellakin isojakin vaikutuksia, mutta osa siitäkin johtuu myös aikuisten asenteista tähän tilanteeseen.
Omassa kotikaupungissani on ollut lähes kaikki mahdollinen kiinni ihan kaupunginhallituksen päätöksestä melkein koronan alusta asti. Kyllä alkaa pikkuhiljaa tympiä itseänikin kun ei oikeasti edes kirjastoon pääse vaikka koronatapauksia on vain muutamia. Höllentää eivät ilmeisesti aio.
Missä kaupungissa on kirjasto kokonaan kiinni?
Milloin tämä maailma on ollut paikka, jossa lapsen elämä olisi täydellistä? Ajattele sota-ajan lapsia, köyhiä lapsia, jne ja heitä on nykyäänkin. Entä kaikki ihmiskaupan uhrit?
Alkaako tuntua hassulta ajatuksesi? Ehkäpä lapsellasi on kuitenkin ihan hyvä lapsuus edessä.
Naurettavaa pähkäillä jotain 7 vuotta sitten tehtyjä päätöksiä. Ap, sun lapsesi olisi voinut näiden kuuden vuoden aikana saada vaikka mitä muita sairauksia tai joutua onnettomuuteen. Luulitko, että synnytät lapsen maailmaan, jossa ei satu mitään ikävää koskaan?
Kummipoikani on teini, ja hänen sisarpuolensa myös. Ei ne ole lopettaneet kavereiden kanssa olemisen, eipä oikeastaan harrastuksiakaan, sisäpelejä lukuun ottamatta. Ulkoharrastukset on ja toinen harrastaa jotain uskonnollista hommaa, sitä ei ole lopetettu.
Toisaalta suvussa kaksi muutakin teiniä, ja ne kyllä pääosin kökkivät kotona. Molemmat hakivat lukioihin kauas kodista, ja kai se vähän vaikuttaa ettei muutenkaan olisi helppo nähdä koulukavereita. Heilläkin oli ennen ulkoharrastuksia (hiihto, suunnistus) mutta iän myötä kiinnostus loppui juuri koronan alkaessa.
Ehkä se on niin että joihinkin meihin iskee apatia oli lapsi tai aikuinen, ja toisiin ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi täyttää kohta 6 ja ollaan just puhuttu, miten onnekkaassa asemassa ollaan kun ei tämän ikäisiin vielä niin paljon koronat vaikuta. Ei ole juurikaan harrastuksia ja ne vähät on toiminut melkein koko ajan, päiväkodit toimii, ulkoilla saa, päiväkotipäivän jälkeen ei muutenkaan hirveästi ehdi ja jaksa mitään tehdä, kavereita saa nähdä ulkona vapaasti. Lasten isovanhemmat asuu lähellä ja ovat työikäisiä, joten ollaan heitäkin nähty.
Suoraan sanottuna se on ihan vanhempien vika, jos päiväkoti-ikäiset tästä kärsii, vanhempien tehtävä on järjestää muutakin tekemistä kuin tabletin tuijotus! Me ollaan retkeilty, hiihdetty, luisteltu, aloitettu laskettelu-harrastus ja ihan vaan käyty pulkkamäessä. Leivottu, piirretty, opeteltu lukemaan ja kirjoittamaan, ommeltu, katsottu leffoja yhdessä, soitettu videopuheluita isovanhemmille ja kauempana oleville kavereille. Yksi vuosi ilman lastentapahtumia tai uimahallia ei merkkaa mitään lapsen elämässä, jos vanhemmat ei tee siitä numeroa.
Onko tullut mieleen, että kaikilla ei ole isovanhemmat lähellä/perusterveitä. Ja tuota kaikkea sun listattua on tehty ennen koronaa ja koronan aikana. Se, että joku lapsi kaipaa isovanhempien kanssa retkeilyä, ravintolaillallisia ja jopa niitä loammatkoja etelässä, ei tee tämän vanhemmasta jotenkin huonompaa.
Kyllä meidänkin lapsi kaipaa kaikkea muutakin, lomamatkoja, hoploppia, uimahallia jne! Mutta ei se tarkoita että hän niiden puutteesta mitenkään kärsisi tai niiden puute tekisi hänen elämästään huonompaa kuin ennen, kun ei niistä aktiivisesti puhuta ja voivotella. Kyllä, mekin ollaan tehty näitä kaikkia (paitsi laskettelua) jo aiemmin, mutta ei korona todellakaan ole estänyt edes suurinta osaa lapsille tyypillisistä iloa tuottavista jutuista.
Isovanhempien läheisyys on tosiaan meille iso etu, mutta videopuhelutkin on keksitty ja itseasiassa meillä yhteydenpito on lisääntynyt kun on keksitty alkaa arki-iltoinakin soitella isovanhemmille. Aiemmin nähtiin vain toisinaan viikonloppuisin kun eivät ole ihan naapurissa kuitenkaan. Toisaalta eipä kaikilla ole isovanhempia muutenkaan elämässään mukana ja ihan hyvin nekin lapset selviytyvät.
Kuka tässä aktiivisesti puhuu ja voivottelelee? Lapset kyllä miettii ja vertailee näitä asioita vaikka ei niitä välttämättä joka käänteessä itse toisi esille. Ja lapsen tapa tuoda asioita on erilainen kuin aikuisilla. Se näkyy leikeissä ja tarinoissa. Vanhempien tehtävänä on tarjota lapsille mahdollisuus tuntea ja ilmaista näitä tunteita ja ymmärtää, että ihan oikeasti se lapsi voi kaivata vanhasta elämästä asioita ja se on ihan ok.
No sen vaan olen huomannut, että joillain ihmisillä on tapana kauhistella ja voivotella muidenkin puolesta. Suurennella. Kyllä, tottakai lapset saa puhua niistä asioista mitä ois kiva tehdä, voidaan sitten niitä yhdessä muistella ja miettiä mitä hauskaa tehdään sitten kun voidaan. Mutta jonkun kivan asian muistaminen ja haluaminen ei tarkoita samaa kuin se, että lapsi nyt kärsii kun se ei nyt mahdollista. Jos väittää, että lapsi jotenkin kärsii siitä ettei pääse konserttiin ja ravintolaan niin se on juuri sitä asioiden suurentelua ja turhaa pahan mielen lietsomista. Minua raivostuttaa se, miten ihmiset oikein keksimällä keksii ongelmia ja maalailee kauhukuvia jopa lasten kuullen. Tilanne on nyt tämä, eikä sille mitään voida joten pitää vaan elää sen mukaan mitä on. Saa harmittaa, mutta tarvitseeko oikein märehtiä kaikkea kurjuutta? Pieniin lapsiin tämä ei tosiaankaan vaikuta niin paljon kuin moniin muihin, niin kauan kun vanhempien mielenterveys pysyy kunnossa.
Näytä toki missä joku on väittänyt lasten kärsivän? Ennemminkin täällä on yritetty selittää, että vaikka kuinka leipoisi ja retkeilisi niin silti on koko perheellä ikävä normaalia sitä ihan normaalia arkea.
Kuka tässä aktiivisesti puhuu ja voivottelelee? Lapset kyllä miettii ja vertailee näitä asioita vaikka ei niitä välttämättä joka käänteessä itse toisi esille. Ja lapsen tapa tuoda asioita on erilainen kuin aikuisilla. Se näkyy leikeissä ja tarinoissa. Vanhempien tehtävänä on tarjota lapsille mahdollisuus tuntea ja ilmaista näitä tunteita ja ymmärtää, että ihan oikeasti se lapsi voi kaivata vanhasta elämästä asioita ja se on ihan ok.