Lue keskustelun säännöt.
Ystävyys poikki ystävän muuttuessa omasta mielestään ”paremmaksi”
23.03.2021 |
Pitkäaikainen ystävyys on katkolla ja näyttää siltä että elpymisen merkkejä ei ole ilmassa. Kaikki alkoi muuttua huonompaan suuntaan välillämme noin kymmenen vuotta sitten, kun hän valmistui yliopistosta ja meni palkkatöihin asiantuntijatehtäviin. Se välitön muutos hänen olemuksessaan oli valtava.
Muistan kun istuimme kesken työpäiviemme lounaalla ja mietin miksi ystäväni jotenkin on koko ajan todella teennäinen ja tekohienostunut. Piteli jotenkin haarukkaakin eri tavalla, eikä päässyt oikein samalle tasolle keskusteluissamme kuin aiemmin. Siitä se sitten lähti pahenemaan.
Nyt vuosikymmen myöhemmin molemmilla on jo useampia lapsia ja arvovalinnat myös lastenhoidon suhteen ovat olleet aivan erilaiset. Hän piti mahdollisimman lyhyet äitiyslomat ja pitää lapset mahdollisimman paljon ja pitkää päivää päiväkodissa. Minä olin molempien lasten kanssa kotona pari vuotta, tehden samalla osa-aikaista työtä. Nuorimmaiseni ei ole vieläkään päiväkodissa vaan kulkee mukanani keikoilla, koska perustin oman alani yrityksen saadakseni paremmin määritellä omat työrytmini lasten ehdoilla.
Nyt tämän ystävän kanssa ollaan ajauduttu tilanteeseen, joka minun näkökulmastani näyttää sille että kaverilla on noussut päähän ja lujaa. En tiedä mikä, koska en osaa ajatella työelämän statuksen määrittelevän ihmistä jotenkin paremmaksi. Hän haluaisi kokoajan suurempia ja haastavampia työtehtäviä, hakisi varmaan presidentiksikin jos se olisi mahdollista. Samalla hän kaikin tavoin osoittaa halveksuntansa minua ja valintojani kohtaan ilmein ja elein, väheksyen yritystoimintaani ja hymyillen vinosti jutuilleni yrittäjyyden haasteista. Myöskään se, että viihdyn ja haluan viettää aikaa lasteni kanssa, ei hänestä ole mitenkään hienoa. Hän kuulemma ei voi käsittää ihmisiä, jotka ikävöivät lapsiaan. Itselleni taas lapset ja oma perhe on arvoissa korkeimmalla. Toki haluan myös kehittyä yrittäjänä, mutta ihmisyyden rajoissa.
Onko muilla kokemusta tällaisesta ystävän muuttumisesta hienommaksi ja paremmaksi, omasta mielestään? Olen ollut tästä tosi hämmentynyt ja useamman kerran pahan mielen tapaamisistamme saatuani päätin ottaa pienen aikalisän ja miettiä sitä onko näin aikuisena todella tarpeellista olla tällaisessa ystävyyssuhteessa, joka mielestäni ei täytä aidon ystävyyden merkkejä laisinkaan.
Katsotaan mihin elämä vie. Parempi ehkä olla mielummin kaltaistensa seurassa, koska itse en usko rahan ja aseman tekevän kenestäkään parempaa ihmistä.
Kommentit (142)
Ja siis jos olisin sinä, en yrittäisi pitää yhteyksiä edes näön vuoksi, tai lämpimikseen. Ihan kokonaan unohda nyt tämä ihminen elämästäsi. Älä ole liian kiltti ja joustava ja huomaavainen, jos toinenkaan ei ole!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap nostat "ystävästäsi" pelkkiä negatiivisia puolia esiin ja viesteistäsi saa kuvan että pidät kunnianhimoa ja urakeskeisyyttä huonoina asioina. Et osaa kypsästi käsitellä erilaisia arvojanne ja sinulta puuttuu rohkeus nähdä peilissä jotain muuta kuin empaattisuutta ja aitoutta.
Ystävyydellänne on toivoa, jos toisella osapuolella on avoimuutta, itsereflektion taitoja ja rohkeutta sinunkin puolestasi.
Minulle oli ihan älyttömän iso oivallus aikanaan että vanhoja kavereita ei ole pakko pitää elämässään, että minäkin saan ja voin saada hyvää kohtelua uusilta ihmisiltä, olen arvokas ja ihan ok tyyppi. Ei ole oikeasti mitään velvollisuuksia pitää yhteyksiä ihmisiin jotka eivät ajattele noin. Ihan oikeasti. Pohdi tätä. Äläkä selittele että mutta kun ollaan tunnettu niin kauan, ja mitä yhteiset tutukin ajattelee, ja en minä kehtaa olla ottamatta yhteyttä jne. Päästä irti noista ajatuksista. En tosiaan tunne ihmistä niin en voi sanoa onko hän joku paha ihminen vai ei, mutta teillä ei ole hyvää ystävyyttä, sinä ainakin kärsit, ja hän vaikuttaa kohtelevan sinua tympeästi.
Ja siis kyllä sinäkin hänestä aika tympeästi puhut, minkä takia monet täällä tarttuu asiaan ja syyttää ikään kuin sinua tilanteesta. Mutta tärkeää on nyt oivaltaa että jos on paha olla jonkun kanssa, mitään kontaktia ei tarvitse olla. Hän on vain vieras ihminen lopulta johon tutustuit jossain joskus. Jos tuntuu että tapaamisissa on kireä tunnelma ja toista, tai itseäkin, vaan ärsyttää, niin on parempi antaa olla. Toki voit yrittää puhua ensin mutta en näe että se toimisi, juuri koska te ette kumpikaan vaikuta pitävän toisistanne. Puhut kuin läheisriippuvainen joka roikkuu ihmisessä joka kohtelee huonosti, ja josta ei itsekään edes todellisuudessa vaikuta pitävän. Joo ehkä pitäisit hänestä jos hän kohtelisi kivasti vaikka olisikin kuinka uraihminen vaan. Muttakun ei kohtele.
Oi voi. Kyllä näitä riittää, ikävä kyllä. Itsekään en ole koskaan ymmärtänyt, kuinka joku ihmeellinen mukahieno työ menee mm. perheen edelle. Kyllä, työhön voi kulua ja minullakin kuluu joskus pitkiä aikoja ja käytännön syistä pois kotoakin. Mutta voin kertoa, että kaipaan silloinkin perhettäni. Ja se perhe on kuitenkin tärkein.
Keltainen neste on noussut ap:n ystävän päähän tai sitten hän on vain muuten jotenkin outo ja ei olisi edes oikein sopinut äidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulkitsen tekstiäsi niin, ettei ystäväsi ole ainoa, joka pitää toisen valintoja vääränä. Myös sinä vaikutat pitävän ystäväsi arvojärjestystä ja elämänkatsomusta vääränä. Kenties ystäväsi havaitsee sinun kommunikoinnistasi samankaltaista vinoon katsomista? Yrittäkää keskustella ja tärkeintä, opetelkaa arvostamaan toisianne. Jos se ei onnistu, ystävyytenne taitaa olla tullut päätökseen.
Tottakai hän pitää sitä vääränä, koska se on objektiivisesti väärä. Lapset ovat aina tärkeämpiä kuin työ. Onhan tuo nyt ihan psykomuija, kun ei ymmärrä miten jollain voi olla lapsiaan ikävä. :D Mitä helvettiä?
Oma "ystäväni" muuttui ilmeisesti mielestään "paremmaksi" ja "kunnollisemmaksi" ihmiseksi, kun pullautti pari lasta. Lapsettomia (kuten minua) hän pitää epäkunnollisina ressukoina, tämä tuli ilmi, kun eräs heikkolahjainen tuttavuutemme sai yhden illan jutun seurauksena vahinkolapsen. "Ystäväni" tokaisi että
"tällä tuttavuudellamme on vihdoinkin asiat ja elämä kunnossa, kun sai lapsen" ja että tämän lapsen myötä on muuttunut ihmisenä parempaan suuntaan (vaikka oikeasti pitäisi olla enemmän kuin huolissaan taustansa takia, että miten pärjää ja jaksaa lapsen kanssa yksinään ilman ulkopuolista apua, kun hän tarvitsi koko kouluajankin erityistä tukea).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulkitsen tekstiäsi niin, ettei ystäväsi ole ainoa, joka pitää toisen valintoja vääränä. Myös sinä vaikutat pitävän ystäväsi arvojärjestystä ja elämänkatsomusta vääränä. Kenties ystäväsi havaitsee sinun kommunikoinnistasi samankaltaista vinoon katsomista? Yrittäkää keskustella ja tärkeintä, opetelkaa arvostamaan toisianne. Jos se ei onnistu, ystävyytenne taitaa olla tullut päätökseen.
Tottakai hän pitää sitä vääränä, koska se on objektiivisesti väärä. Lapset ovat aina tärkeämpiä kuin työ. Onhan tuo nyt ihan psykomuija, kun ei ymmärrä miten jollain voi olla lapsiaan ikävä. :D Mitä helvettiä?
Sinun kaltaisesi ajattelijat tekevät tästä maailmasta huonomman paikan. Millä oikeudella julistat täällä että kenellekään työ olisi lapsia tärkeämpää? Ai siksi että äiti kehtaa tehdä uraa ja laittaa lapset päiväkotiin? Onko lapsen isä myös paha ihminen?
Pohjimmiltaan AP on raivona siitä, ettei ystävänsä sujahtanut siihen rooliin joka AP:n päässä naiselle kuuluu. Naiselle tärkeää ei saa olla raha, ura, maine ja mammona. Naisen kunnia on tehdä uhrautuvaa ja pyyteetöntä työtä lasten eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pohjimmiltaan AP on raivona siitä, ettei ystävänsä sujahtanut siihen rooliin joka AP:n päässä naiselle kuuluu. Naiselle tärkeää ei saa olla raha, ura, maine ja mammona. Naisen kunnia on tehdä uhrautuvaa ja pyyteetöntä työtä lasten eteen.
Kyllä. Vähintä mitä ystävä voisi huonompana naisena tehdä, olisi ylistää AP:n sankaritarinaa. Katsokaa miten nöyrästi hän suorittaa osansa elämän suuressa palapelissä. Ei ole koppava ja narsistinen paska kuin tuo rakas ystävänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko Ap olla että olet hieman ylimielinen? Se on ihan ok, me kaikki välillä ollaan.
Onhan tuo aika tunnekylmää sanoa ettei tule lapsia ikävä. Tai esittää ettei kuuntele tai kiinnosta kun tapaa kaveriaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Negatiiviset kommentit tulee kiusaajilta jotka näkee että tässä on hermoraunio läheisriippuvainen. Älä kuuntele heitä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo aika tunnekylmää sanoa ettei tule lapsia ikävä. Tai esittää ettei kuuntele tai kiinnosta kun tapaa kaveriaan.
Tunnekylmyys ei tee kenestäkään pahaa ihmistä. Rakkaus ei ole tunteista kiinni. Oikeastaan omalla tavallaan ehkä jopa parempi ihminen on hän joka rakastaa ja tekee sen ilman että olisi itsellä kivempi olo.
Asenne kaveriin on tainnut valitettavasti olla ikävä molemmin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Negatiiviset kommentit tulee kiusaajilta jotka näkee että tässä on hermoraunio läheisriippuvainen. Älä kuuntele heitä.
Ja sinä neuvot jatkamaan samaan malliin? Läheisriippuvuus on pohjimmiltaan itsekkyyttä.
Nuorilla äideillä saattaa usein olla erilaisista valinnoista johtuvaa kitkaa. Koska äitiys on niin tunnelatautunut puheenaihe.
Kokemukseni mukaan se voi helpottua kun lapset ovat kasvaneet eivätkä elämänpiirit enää eroa niin paljon toisistaan.
Teidän ystävyytenne vaikuttaa kyllä aika kireältä kärvistelyltä, onko siinä enää järkeä? Syyllisiäkään ei kannata etsiä, olette kasvaneet erillenne.
Jos joku nälvii toista jostain asiasta, sitä menee puolustuskannalle ja kihisee mielessään että mikä hän itse sitten on, onko varaa arvostella. Joskus sitä rupeaa pistämään takaisin. Minulla oli lukiossa kaveri joka aina ilkeili vaatteistani, hiuksistani tms. Laitoin takaisin ja ystävyys hiipui. Oma ilkeys kaduttaa, vaikka se oli itsepuolustusta. Ei jäänyt hyvä maku. Sen jälkeen olen kuunnellut piikittelyjä nöyrästi aikani ja tarpeeksi saatuani alkanut ottaa etäisyyttä. Ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa itse.
Ei teidänkään kannata ruveta " olet nössö kotiäiti " no itse olet kylmä uraäiti" linjalle. Siinä alkaa inhota toista ja itseään.
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinä kuulostat alemmuudentuntoiselta ja ehkä kateelliseltakin. Onko oma itsetuntosi kunnossa?
Yleisenä neuvona sanoisin, että ihmiset muuttuvat ja kasvavat erilleen kuten elämäntilanteetkin muuttuvat, ja se vaan täytyy hyväksyä. Se on ihan tavallista ja normaalia.
Tämä sama tuli mieleen.Ap:lla alemmuudentunne koska toinen on menestynyt ja siksi mollaa. Arvomaailma ei ole sama enää jos koskaan olikaan.
Onkohan ap sama tyyppi kuin se lapsensa kummin erottamista pohtinyt hahmo? Ainakin samat patoutumat. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää millaisessa ystäväpiirissä hän viihtyi ennen ja millaisessa nyt.
Olen tuo jota lainasit. Ymmärrän todella harmituksesi. Itsellänikin on ollut vähän saman tyyppinen nuiva kaveri. En tiedä mikä häntä hiersi. Tottakai murehdin asiaa aikanaan paljon kuten sinäkin, mutta lopulta katkoin välit. Tai annoin niiden vaan kuihtua, emme ole riidoissa. Ei hänellä nähtävästi ollut mielenkiintoa kysellä kuulumisiani tässä muutaman vuoden aikana.
Sinun olisi kannattanut aloitukseen kirjoittaa tarkemmin miten hän sinua kohtaan käyttäytyy, eikä keskittyä niin paljon noihin ulkoisiin juttuihin. Koska tosiaan vaikket itse sitä huomaa, sinäkin kritisoit hänen elämänvalintoja jonkun verran. Toki se voi olla reaktio hänen aloittamaan sinun väheksymiseen.
Tärkeintä on että ymmärrät ettei ystävyyden kuulu olla tuollaista. Ei ole mitään syytä pitää yhteyksiä ihmiseen joka pahoittaa mielen noin pahasti säännöllisesti. Hän ei arvosta sinua kun kohtelee noin viileästi. Sen kun ymmärrät niin on hyvä. Siinä vaiheessa on myös vähän turha enää miettiä mitä hän sanoi ja millainen hän on. On mentävä eteenpäin.