Tabu: kaverien raskausraivo ja tuittuilu raskausaikana -vertaistukea?

Kaverien kohdalla raskaudet ovat tuoneet esiin mm. seuraavanlaisia tapauksia:

1. Todella suurista raskausajan hormonaalisista mielialanvaihteluista kärsivät. Aiemmin mukavat ja tasaiset naiset ovat muuttuneet äyskähteleviksi, raivoaviksi ja loukkaantuvat ihan arkisista asioista (joista eivät ole siis aiemmin loukkaantuneet). Ikinä ei voi tietää, millä mielialalla toinen sattuu ko. päivänä olemaan. Jos kysyt, miten tuleva äiti ja vauva jaksaa, saatat saada oikein iloisen viestin tai raivostuneen vastauksen, mistä moinen tenttaus tai enkö muka usko, että heillä on kaikki hyvin. On raskasta, kun toinen saattaa loukkaantua ihan tavallisista asioista tai raivostua yhtäkkiä. Raskaana olevat saattavat itse sanoa toiselle todella asiattomasti jostain, mutta asiasta ei saa huomauttaa, ettei pahoittaisi raskaana olevan mieltä. Osa näistä tuittuilijoista on saattanut jopa todeta raskausaikana tai sen jälkeen, että ”mielialat heittelivät hieman”. Ai hieman, kun raivoat pahimmillaan jopa puolisolle ja kavereillesi?? Koskaan kukaan näistä tuittuilijoista ei kuitenkaan sanonut, että syy tuittuiluun oli heidän raskaudessaan, vaan aina vedottiin siihen, kuinka muut käyttäytyivät ärsyttävästi. Yksikään ei jälkikäteen pahoitellut, että ”tulipa käyttäydyttyä raskausaikana ikävästi”.

2. Raskaaksi tulemisen kanssa vaikeuksia kokeneet. Olin itse yksi kaveripiirini ensimmäisiä, jotka saivat lapsen. Tämä oli osalle silloin vielä lapsettomista kavereistani ikävä paikka. Osa hädin tuskin onnitteli, tentattiin kauanko yritys kesti, oliko lapsi toivottu meille molemmille vanhemmille ja mitä mies tuumii raskaudesta. Raskaaksi tulemiseni oli ihan julkista riistaa, mutta raskausaikani ei kiinnostanut ja vointia ei juuri kyselty, koska raskauteni oli kipeä paikka lapsia toivoneille kavereille. Vältin myös itse tietoisesti raskaudestani puhumista, jotta en pahoittaisi lapsettomien mieltä entisestään. Kun kaverit ovat myöhemmin olleet raskaana, he olettavat, että olen todella kiinnostunut heidän raskaudestaan ja syntyvistä lapsistaan. Toki olen iloinen heidän puolestaan, mutta tuntuu ikävältä, että itse sain odottaessani heiltä vaikka minkälaisia kommentteja ja minulta odotetaan ihan toisenlaista suhtautumista. Itsellä ei kävisi mielessäkään mennä kyselemään kaverilta, onko lapsi toivottu tai mitä mies tuumii tulevasta lapsesta.

On vaikea olla raskaana olevien kaverien tukena, kun tunnemyrskyjen myötä saatat saada täyslaidallisen kamalaa käytöstä niskaasi. Tämä aihe on aikamoinen tabu, koska asiaa ei oikein voi ottaa esille niiden hormonimyrskyistä kärsivien odottajien kanssa. Onko teillä muilla kokemuksia kaverien kamalasta raskauskäytöksestä? Miten olette jaksaneet kaverienne kanssa nuo raskausajat? Vertaistukea kaipailen, sillä kaverien raskauksia on varmasti edessä vielä lähivuosina. Nyt korona-aikaan on saanut hyvän syyn olla näkemättä tuittuilijoita, mutta ei tämäkään tilanne loputtomiin kestä.

Ap

johtuu hormoneista niin sun pitää vaan kestää. tuskinpa kovin moni on 9 kk ajan mikään aurinkoinen päivänsäde kun on p*ska olla. ihan luonnollista et v*tuttaa ja se näkyy.

Feel you!

Rehellisesti: suorastaan vihasin erään ystäväni raskausaikaa. Ystävällä oli vaikeuksia tulla raskaaksi ja joka kerta kun näimme, hän kysyi olenko raskaana. Mielestäni tuota ei kysytä ikinä keneltäkään. Sain kokea kaikki ystävän mielialojen heilahtelut, kun raskaus ei alkanutkaan. Kun ystävä lopulta tuli raskaaksi, oli hän piikikäs ja hirveällä tuulella koko odotusajan. Jatkuvasti piikitteli jostain, loukkaantui ja hoki, kuinka kukaan ei ymmärrä häntä. Lapsen synnyttyä ihmetteli, miksi en ollut riemusta kiljuen tulossa katsomaan vauvaa. Onko ihme, kun toinen on muutaman vuoden raskauden yrittämisen tai raskauden takia käyttäytynyt todella kurjasti?

kukaan ei myönnä olevansa raskaana raivopää :D

Mä en jaksa yhtään mitään turhaa äyskimistä kavereilta, ne on hyvin pian entisiä oli sitten millaisia hormonihirviöitä tahansa, käytöstavat pitää olla. Olen pahoillani jos aikuisella ihmisellä joka itse on halunnut pullan uuniin, on niin paha olla että ei pysty hillitsemään kielenkantojaan, mutta sen suurempaa sympatiaa ei kyllä heru. Kun ihan asiallisesti voi kuitenkin a) olla olematta yhteydessä jos ei pysty hillitsemään itseään b) sanoa ystävällisesti, että anteeksi nyt vituttaa, parempi että jatketaan juttelua joskus toiste.

Eipä tolle oikein mitään voi.

Aika auttaa. Suurin osa palautuu takaisin itsekseen synnytyksen tai viimeistään vauvavuoden jälkeen.

Mietipä sitä, että jos sä saat tuollaista käytöstä osaksesi, niin mitä se saman katon alla asuva puoliso joutuu kokemaan?

Nimimerkillä eräskin ystäväni mm. heitteli tavaroita, huusi ja sanoi ihan hirveitä asioita puolisolleen, koska hormonit. Sitten vaan jälkikäteen naureskeli omalle käytökselleen. Puolisoa ei jostain syystä naurattanut.

Vierailija kirjoitti:

kukaan ei myönnä olevansa raskaana raivopää :D

Myöntääkö joku ääneen olevansa kierrosta 1-2 viikkoa karmeaa seuraa?

Tabuhan tää aihe on. Mä itse huomasin olevani raskaana välillä huonolla tuulella ihan ilman mitään syytä. Loppuraskaudesta tuntui varsinkin, että olin tosi ärtynyt. En tuolloin halunnut nähdä ketään ja laitoin viestiä ystäville/sukulaisille, että jutellaan sitten kun lapsi on maailmassa. Miehen kans tehtiin niin, että vietettiin aikaa eri huoneissa ja olin kotona mahdollisimman paljon itsekseen. En halunnut purkaa omaa pahaa oloa muihin, kun ei se muiden syy ollut. Aikuinen voi kyllä itsekin valita, miten käytöstään hillitsee.

Jotenkin tuntuu, että jotkut naiset antavat itselleen luvan olla ties millaisia hirviöitä, kun voidaan vedota raskauteen. Omaa käytöstä ei edes yritetä hillitä tai miettiä, olisiko jostain apua.

Vierailija kirjoitti:

Feel you!

Rehellisesti: suorastaan vihasin erään ystäväni raskausaikaa. Ystävällä oli vaikeuksia tulla raskaaksi ja joka kerta kun näimme, hän kysyi olenko raskaana. Mielestäni tuota ei kysytä ikinä keneltäkään. Sain kokea kaikki ystävän mielialojen heilahtelut, kun raskaus ei alkanutkaan. Kun ystävä lopulta tuli raskaaksi, oli hän piikikäs ja hirveällä tuulella koko odotusajan. Jatkuvasti piikitteli jostain, loukkaantui ja hoki, kuinka kukaan ei ymmärrä häntä. Lapsen synnyttyä ihmetteli, miksi en ollut riemusta kiljuen tulossa katsomaan vauvaa. Onko ihme, kun toinen on muutaman vuoden raskauden yrittämisen tai raskauden takia käyttäytynyt todella kurjasti?

Sama! Eräs entinen opiskelukaverini sai lapsen viime vuonna koronatilanteen ollessa jo päällä. Sain odotusaikansa kuulla jatkuvaa kritisointia elämänvalinnoistani "minä en kyllä nyt kävisi hakemassa ravintolasta noutoruokaa/tapaisi omia isovanhempia ulkona/kävisi ikeassa ostoksilla kesällä, pitää välttää ihan kaikki kontakteja". Ärsytti tuo kritisointi, kun en siis juossut missään baareissa ja muissa. Synnytyksen jälkeen kärtti minua katsomaan vauvaa ja koko koronatilanne tuntui unohtuneen. Ihan suoraan sanoin, että enpä ota riskiä tartuttamisesta ja jätän tulematta kylään. Arvattavasti suuttui.

Täytyy ihmetellä minkälaisia kavereita omaat? Ihan tuntematon ilmiö. Jos joku kavereistani vie enemmän kuin antaa, niin poistan sellaisen ihmisen elämästäni. Vihaan huonoa ja/tai röyhkeää käytöstä, enkä kuuntele "täyslaidallisia" yhtään keneltäkään. Olen itse hyvä ja huomaavainen kaveri ja vaikeista asioista voidaan keskustella ystävien kanssa. Vittuilut, piikittelyt ja huutamiset eivät kuulu elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Eipä tolle oikein mitään voi.

Aika auttaa. Suurin osa palautuu takaisin itsekseen synnytyksen tai viimeistään vauvavuoden jälkeen.

ei kaikilla helpota. eräskin ystäväni tuntui olevan lapsen syntymän jälkeen ihan yhtä sekaisin, hössötti vain lapsestaan ja odotti muiden tekevän samoin. saattoi laittaa lapsesta tulemaan kymmeniä kuvia samanlaisista tilanteista "tässä liisi-petteri syö".

En kyllä tunnista koko ilmiötä. Tuttavat ovat olleet raskausaikana ihan samanlaisia kuin muulloinkin. Vauvoista on tietysti puhuttu heidän kanssaan tavallista enemmän, mutta ei heitäkään koko ajan kiinnosta puhua vain raskaana olemisesta tai lapsista. Johan se olisi merkki jostain mielenhäiriöstä. Ovathan he muutakin kuin tulevia äitejä. 

Sen verran monta raskausrageilijaa on tullut vastaan, että välttelen nykyisin raskaana olevia tuttuja/kavereita jne. Joo, kysyn joskus mitä kuuluu (voi kertoa raskauskuulumisia tai sitten ei, ihan miten itse haluaa), mutta muuten välttelen keskusteluita aiheesta.

Yksi monta keskenmenoa ja kohtukuoleman kokenut kaveri oli aivan hysteerinen koko raskausaikansa. Rageili kaikesta mahdollisesta ja jos erehtyi kysymään syntymättömän lapsen vointia, niin vaan huusi, miten kukaan ei usko, että heille syntyisi nyt elävä lapsi. Joo, kaverini oli kokenut rankkoja asioita, mutta tuo raskausajan rageilu oli jotain ihan hirveää. En edes halua kuvitella, mitä miehensä joutui kuuntelemaan kotona.

Jotain hyvää tässä korona-ajassa, kun voi helposti kieltäytyä näkemästä raskaana olevia tuttuja.

Itse lapsettomuustaustaisena en oleta, että kenenkään täytyisi olla erityisen kiinnostunut tai innostunut raskaudestani (olen siis tällä hetkellä raskaana). Parille lapsettomuudesta kärsivälle sanoinkin sen suoraan, että saa hyvällä omallatunnolla tuntea mitä vaan, eikä tarvitse velvollisuudentunnosta toimia mitenkään. Heidän kanssa ollaan yhä hyvissä väleissä, jutellaan pääasiassa ihan muista asioista.

Enkä oikeastaan muillekaan jaksa kauheasti puhua raskaudesta. Siinä olen varmasti vähän mörökölli. :) Vastailen kyllä, jos jotain kysytään.

Vaikka raskaana on suht tasainen olo, niin e-pillereistä myönnän tulleeni hormonihirviöksi. Nyt jälkikäteen naurattaa, vaikka silloin hävetti.

Minäkään en tunnista tällaista ilmiötä, kuulostaa kummalliselta. Lähipiirissäni on kuitenkin ollut viimeisen 2-3 vuoden aikana ainakin kymmenen raskaana ollutta naista, itseni mukaan lukien. Kaikki ovat käyttäytyneet aivan normaalisti ja myös raskauden jälkeen on voitu puhua muistakin asioista kuin vauvoista.

Itse tosin kärsin alkuraskaudessa raskausmasennuksesta ja se vaikutti mielialaani suuresti mutta en siltikään tiuskinut ja raivonnut muille vaan olin enemmänkin sulkeutunut ja hiljainen, mieluiten omissa oloissani.

Vierailija kirjoitti:

Kaverien kohdalla raskaudet ovat tuoneet esiin mm. seuraavanlaisia tapauksia:

1. Todella suurista raskausajan hormonaalisista mielialanvaihteluista kärsivät. Aiemmin mukavat ja tasaiset naiset ovat muuttuneet äyskähteleviksi, raivoaviksi ja loukkaantuvat ihan arkisista asioista (joista eivät ole siis aiemmin loukkaantuneet). Ikinä ei voi tietää, millä mielialalla toinen sattuu ko. päivänä olemaan. Jos kysyt, miten tuleva äiti ja vauva jaksaa, saatat saada oikein iloisen viestin tai raivostuneen vastauksen, mistä moinen tenttaus tai enkö muka usko, että heillä on kaikki hyvin. On raskasta, kun toinen saattaa loukkaantua ihan tavallisista asioista tai raivostua yhtäkkiä. Raskaana olevat saattavat itse sanoa toiselle todella asiattomasti jostain, mutta asiasta ei saa huomauttaa, ettei pahoittaisi raskaana olevan mieltä. Osa näistä tuittuilijoista on saattanut jopa todeta raskausaikana tai sen jälkeen, että ”mielialat heittelivät hieman”. Ai hieman, kun raivoat pahimmillaan jopa puolisolle ja kavereillesi?? Koskaan kukaan näistä tuittuilijoista ei kuitenkaan sanonut, että syy tuittuiluun oli heidän raskaudessaan, vaan aina vedottiin siihen, kuinka muut käyttäytyivät ärsyttävästi. Yksikään ei jälkikäteen pahoitellut, että ”tulipa käyttäydyttyä raskausaikana ikävästi”.

2. Raskaaksi tulemisen kanssa vaikeuksia kokeneet. Olin itse yksi kaveripiirini ensimmäisiä, jotka saivat lapsen. Tämä oli osalle silloin vielä lapsettomista kavereistani ikävä paikka. Osa hädin tuskin onnitteli, tentattiin kauanko yritys kesti, oliko lapsi toivottu meille molemmille vanhemmille ja mitä mies tuumii raskaudesta. Raskaaksi tulemiseni oli ihan julkista riistaa, mutta raskausaikani ei kiinnostanut ja vointia ei juuri kyselty, koska raskauteni oli kipeä paikka lapsia toivoneille kavereille. Vältin myös itse tietoisesti raskaudestani puhumista, jotta en pahoittaisi lapsettomien mieltä entisestään. Kun kaverit ovat myöhemmin olleet raskaana, he olettavat, että olen todella kiinnostunut heidän raskaudestaan ja syntyvistä lapsistaan. Toki olen iloinen heidän puolestaan, mutta tuntuu ikävältä, että itse sain odottaessani heiltä vaikka minkälaisia kommentteja ja minulta odotetaan ihan toisenlaista suhtautumista. Itsellä ei kävisi mielessäkään mennä kyselemään kaverilta, onko lapsi toivottu tai mitä mies tuumii tulevasta lapsesta.

On vaikea olla raskaana olevien kaverien tukena, kun tunnemyrskyjen myötä saatat saada täyslaidallisen kamalaa käytöstä niskaasi. Tämä aihe on aikamoinen tabu, koska asiaa ei oikein voi ottaa esille niiden hormonimyrskyistä kärsivien odottajien kanssa. Onko teillä muilla kokemuksia kaverien kamalasta raskauskäytöksestä? Miten olette jaksaneet kaverienne kanssa nuo raskausajat? Vertaistukea kaipailen, sillä kaverien raskauksia on varmasti edessä vielä lähivuosina. Nyt korona-aikaan on saanut hyvän syyn olla näkemättä tuittuilijoita, mutta ei tämäkään tilanne loputtomiin kestä.

Ap

Toi on niin ärsyttävää!! Oma raskauteni ei jaksanut kiinnostaa muita. Kukaan ei järjestänyt mitään vauvakutsuja, ei muistanut mitenkään tai kysellyt kuulumisiani, vaikka tiesivät raskauteen mahtuneen komplikaatioita. Kummasti mun olisi pitänyt olla superinnoissani heidän raskauksistaan, kyselemässä kaikki mahdolliset asiat ja juhlistamassa bebejä vauvakutsujen ja muiden merkeissä. Täytyy tunnustaa, että eipä huvittanut hehkutella toisten raskauksia ja hössöttää niistä, kun itseltä ei viitsitty edes kuulumisia kysellä. Kysyin muutamat perusasiat ja muuten en ottanut raskauksia puheeksi.

onks tässä ketjussa yks ja sama kommentoija jättämässä vaikka kuinka monta viestiä, kun kaikki alkaa "en tunnista tätä ilmiötä"? :D

ehkä sinä et tunnista, mutta aika moni muu tunnistaa!