Tabu: kaverien raskausraivo ja tuittuilu raskausaikana -vertaistukea?

Vierailija kirjoitti:

Miten heidän lapsensa sitten voivat?

riskiä on:

"In a follow-up across pregnancy, the fetuses of the high-anger women were noted to be more active and to experience growth delays. The high-anger mothers' high prenatal cortisol and adrenaline and low dopamine and serotonin levels were mimicked by their neonates' high cortisol and low dopamine levels. The high-anger mothers and infants were also similar on their relative right frontal EEG activation and their low vagal tone. Finally, the newborns of high-anger mothers had disorganised sleep patterns (greater indeterminate sleep and more state changes) and less optimal performance on the Brazelton Neonatal Behavior Assessment Scale (orientation, motor maturity and depression). These data highlight the need for prenatal intervention for elevated angry mood during pregnancy."

Prenatal anger effects on the fetus and neonate https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12521495/

Mutta TABU tuntuu olevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kaveri muuttui heti raskauden ensimmäisillä viikoilla. Hän valitti miten bussissa kukaan ei anna hänelle, raskaana olevalle naiselle, bussissa istumapaikkaa (talvitakki, ylipainoa 30g ja 7. raskausviikko menossa), kiukutteli meille ystävilleen kun emme lähteneet arki-iltana julkisilla hänen paikkakunnalleen ostamaan hänelle jäätelöä, valitti miten raskaana olevana naisena hänen ei tulisi kantaa yhtä ruokakassiaan vaikka oltiin hänen pyynnöstä lähdetty kauppaan ja minä kannoin omat ostokset ja 3 hänen kauppakassiaan julkisilla, riehui raivospäissään tavaroita rikki ja oviin reikiä, pieksi ja repi tossua miestään ym. Sitten valitteli kun kaverinsa hylkäsivät hänet raskautensa takia ja arveli kypsyneensä korkeammalle tasolle kuin me vielä lapsettomat...

Mä odotan kauhulla jotain tällaista. Kaverini kertoi just olevansa raskaana ihan alussa ja on muutenkin aika temperamenttinen ja herkästi tulistuva tapaus. Vähän jo hirvittää, mitä raskausaika tulee olemaan! :(

No älä nyt sen takia hylkää. Harvennat vain väliä ehkä. Ole avoin ja ystävällinen, ohjaa puheenaiheita jos tarvii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä sitä, että jos sä saat tuollaista käytöstä osaksesi, niin mitä se saman katon alla asuva puoliso joutuu kokemaan?

Nimimerkillä eräskin ystäväni mm. heitteli tavaroita, huusi ja sanoi ihan hirveitä asioita puolisolleen, koska hormonit. Sitten vaan jälkikäteen naureskeli omalle käytökselleen. Puolisoa ei jostain syystä naurattanut.

Tää on vielä isompi tabu! Enpä tiedä ketään miestä, joka olisi avautunut esimerkiksi raskauden takia v*kivaltaisesti käyttäytyvästä puolisosta. 

Raskaana oleva ei ehkä itse tunnista tilaansa tai ei itse ota tuota asiaa esille esim.neuvolassa, koska pelkää lasua. Raskaana monet oireet laitetaan herkästi raskauden piikkiin ja sanotaan vaan, että "on normaalia että mielialat heittelee" eikä asialle tehdä mitään. Toki mielialojen heittely on normaalia, mutta ei se mielialojen heittelystä seuraava käytös välttämättä ole normaalia. Kenenkään aikuisen ei pitäisi raivota, paiskoa tavaroita tai olla v ä kivaltainen puolisoa tai ketään muutakaan kohtaan. Eikä raskauskaan ole syy käyttäytyä niin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että suhteessa on aina kaksi osapuolta. Jos nainen on herkkä niin miehen ei pidä tahallaan kiusata, jotta voi sanoa naisen heittäneen jotain.

En jaksa huonosti käyttäytyviä ihmisiä ympärilläni. Otan heti etäisyyttä jos mulle alkaa tiuskimaan ja vittuileen. Ja se on hyvin äkkiä kokonaan moro.

En voi sietää ihmisiä, jotka katsovat voivansa sanoa ihan mitä vaan ja käyttäytyä huonosti ja sitä sitten perustellaan jollain tempperamenttisuudella, ihanalla suorapuheisuudella josta toisen pitäisi olla kiitollinen, hormonien/tunteiden/mielialojen/tähtien asennon heittelystä.

Ei ole mulle nämä ihmiset. En tarvitse vittuilua elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä sitä, että jos sä saat tuollaista käytöstä osaksesi, niin mitä se saman katon alla asuva puoliso joutuu kokemaan?

Nimimerkillä eräskin ystäväni mm. heitteli tavaroita, huusi ja sanoi ihan hirveitä asioita puolisolleen, koska hormonit. Sitten vaan jälkikäteen naureskeli omalle käytökselleen. Puolisoa ei jostain syystä naurattanut.

Tää on vielä isompi tabu! Enpä tiedä ketään miestä, joka olisi avautunut esimerkiksi raskauden takia v*kivaltaisesti käyttäytyvästä puolisosta. 

Niinpä. Siskoni on melko impulsiivinen ja temperamenttinen tapaus, miehensä on siskon raskauden aikana saanut ainakin rikkalapiosta silmään, lasisesta pöytälampusta takaraivoon, haarukasta kämmeneen ja kuumat teevedet naamalleen, kun rouvalta on mennyt hermot johonkin tyyliin vaikeasti aukeavaan pakkaukseen tai myöhästymiseen neuvolasta. Mitään vakavia vammoja ei miehelle onneksi tullut, mutta voin kyllä kuvitella hänen häpeän ja ahdistuksen määrän. Sisko kertoi noista kilahduksistaan naureskellen, mutta lapsen syntymän jälkeen tilanteet menneet niin pahaksi että nyt taitaa 4kk vauva kasvaa ilman isäänsä. Ihan hirveän surullista, mutta en itsekään jaksaisi elämää nyrkkeilysäkkinä.

Omista raskauksista muistan myös jatkuvan itkuherkkyyden ja ajoittaiset selittämättömät ärsyyntymisen tunteet, mutta ei olisi koskaan tullut mieleenkään pahoinpidellä omaa puolisoa.

Suoraan sanottuna, jos äiti pahoinpitelee isää, lapsen pitäisi jäädä isälleen, eli sille turvalliselle vanhemmalle. On vain ajankysymys, kun lapsi saa osansa.

Vastaavasti ymmärrän kyllä, että jos vauva on täysimetyksellä, ei lasta viedä missään olosuhteissa pois äidiltään, vaikka isä olisikin se turvallisempi vanhempi.

Aloittajalle, minä välillä ylireagoin raskaana ollessani ja saatoin pahoittaa mieleni liiankin verisesti jostain asiasta, mutta pääasiassa onneksi pääkoppa toimi normaalisti ja silloin kun ylireagoin, ihmiset uskalsivat SANOA siitä minulle. Niin puoliso kuin vanhempanikin, jos suutuin jostain pikkuasiasta (puolisolle).

Hormonit voi tehdä kärpäsistä härkäsiä, mutta kun näin käy, on suotavaa, että joku huomauttaa asiasta ja sitten toivon mukaan se raskaana oleva ymmärtää niin kuin minäkin, että ei ole syytä kiukutella, rauhoittuu ja pyytää kiukun kohteelta anteeksi. Siinä vain pitää olla ymmärtäväisiä molemmat osapuolet, mutta jos se raskaana oleva on sellainen ettei mitään uskalla/voi sanoa ilman, että saa aimolaidallisen niskaan tai jos itse on sitä tyyppiä, että ajattelee, että turhaan kiukuttelee eikä ymmärrä hormonien vaikutusta, ollaan tuossa tilanteessa kuin ap ja monet muut täällä, että ystävät katoaa ympäriltä kun ei olla samalla aaltopituudella.

Väkivaltaa taas ei voi oikeuttaa millään. Ihan sama miten hormonit heittelee, raskaus tai mikään muukaan ei oikeuta väkivaltaa. Huutaakaan ei pitäisi ns. turhasta, mutta tässä taas tulee se, että raskaushormonien takia voi luulla huutavansa aiheesta, kunnes joku palauttaa maan pinnalle ja tajuaa, että sietäisi hävetä. Ja minähän muuten häpesin ne parit kerrat, kun suutuin vähän liikaa pienistä asioista, enkä sitten tarkoita mitään näitä, että paketti ei lähde auki/mikro ei toimi/pesukone pyöri liian pitkään ym. täysin turhia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kaveri muuttui heti raskauden ensimmäisillä viikoilla. Hän valitti miten bussissa kukaan ei anna hänelle, raskaana olevalle naiselle, bussissa istumapaikkaa (talvitakki, ylipainoa 30g ja 7. raskausviikko menossa), kiukutteli meille ystävilleen kun emme lähteneet arki-iltana julkisilla hänen paikkakunnalleen ostamaan hänelle jäätelöä, valitti miten raskaana olevana naisena hänen ei tulisi kantaa yhtä ruokakassiaan vaikka oltiin hänen pyynnöstä lähdetty kauppaan ja minä kannoin omat ostokset ja 3 hänen kauppakassiaan julkisilla, riehui raivospäissään tavaroita rikki ja oviin reikiä, pieksi ja repi tossua miestään ym. Sitten valitteli kun kaverinsa hylkäsivät hänet raskautensa takia ja arveli kypsyneensä korkeammalle tasolle kuin me vielä lapsettomat...

Mä odotan kauhulla jotain tällaista. Kaverini kertoi just olevansa raskaana ihan alussa ja on muutenkin aika temperamenttinen ja herkästi tulistuva tapaus. Vähän jo hirvittää, mitä raskausaika tulee olemaan! :(

No älä nyt sen takia hylkää. Harvennat vain väliä ehkä. Ole avoin ja ystävällinen, ohjaa puheenaiheita jos tarvii.

Eli toisen pitäis olla ystävällinen ja raskaana oleva voi rageilla miten huvittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä sitä, että jos sä saat tuollaista käytöstä osaksesi, niin mitä se saman katon alla asuva puoliso joutuu kokemaan?

Nimimerkillä eräskin ystäväni mm. heitteli tavaroita, huusi ja sanoi ihan hirveitä asioita puolisolleen, koska hormonit. Sitten vaan jälkikäteen naureskeli omalle käytökselleen. Puolisoa ei jostain syystä naurattanut.

Tää on vielä isompi tabu! Enpä tiedä ketään miestä, joka olisi avautunut esimerkiksi raskauden takia v*kivaltaisesti käyttäytyvästä puolisosta. 

Niinpä. Siskoni on melko impulsiivinen ja temperamenttinen tapaus, miehensä on siskon raskauden aikana saanut ainakin rikkalapiosta silmään, lasisesta pöytälampusta takaraivoon, haarukasta kämmeneen ja kuumat teevedet naamalleen, kun rouvalta on mennyt hermot johonkin tyyliin vaikeasti aukeavaan pakkaukseen tai myöhästymiseen neuvolasta. Mitään vakavia vammoja ei miehelle onneksi tullut, mutta voin kyllä kuvitella hänen häpeän ja ahdistuksen määrän. Sisko kertoi noista kilahduksistaan naureskellen, mutta lapsen syntymän jälkeen tilanteet menneet niin pahaksi että nyt taitaa 4kk vauva kasvaa ilman isäänsä. Ihan hirveän surullista, mutta en itsekään jaksaisi elämää nyrkkeilysäkkinä.

Omista raskauksista muistan myös jatkuvan itkuherkkyyden ja ajoittaiset selittämättömät ärsyyntymisen tunteet, mutta ei olisi koskaan tullut mieleenkään pahoinpidellä omaa puolisoa.

Suoraan sanottuna, jos äiti pahoinpitelee isää, lapsen pitäisi jäädä isälleen, eli sille turvalliselle vanhemmalle. On vain ajankysymys, kun lapsi saa osansa.

Vastaavasti ymmärrän kyllä, että jos vauva on täysimetyksellä, ei lasta viedä missään olosuhteissa pois äidiltään, vaikka isä olisikin se turvallisempi vanhempi.

Aloittajalle, minä välillä ylireagoin raskaana ollessani ja saatoin pahoittaa mieleni liiankin verisesti jostain asiasta, mutta pääasiassa onneksi pääkoppa toimi normaalisti ja silloin kun ylireagoin, ihmiset uskalsivat SANOA siitä minulle. Niin puoliso kuin vanhempanikin, jos suutuin jostain pikkuasiasta (puolisolle).

Hormonit voi tehdä kärpäsistä härkäsiä, mutta kun näin käy, on suotavaa, että joku huomauttaa asiasta ja sitten toivon mukaan se raskaana oleva ymmärtää niin kuin minäkin, että ei ole syytä kiukutella, rauhoittuu ja pyytää kiukun kohteelta anteeksi. Siinä vain pitää olla ymmärtäväisiä molemmat osapuolet, mutta jos se raskaana oleva on sellainen ettei mitään uskalla/voi sanoa ilman, että saa aimolaidallisen niskaan tai jos itse on sitä tyyppiä, että ajattelee, että turhaan kiukuttelee eikä ymmärrä hormonien vaikutusta, ollaan tuossa tilanteessa kuin ap ja monet muut täällä, että ystävät katoaa ympäriltä kun ei olla samalla aaltopituudella.

Väkivaltaa taas ei voi oikeuttaa millään. Ihan sama miten hormonit heittelee, raskaus tai mikään muukaan ei oikeuta väkivaltaa. Huutaakaan ei pitäisi ns. turhasta, mutta tässä taas tulee se, että raskaushormonien takia voi luulla huutavansa aiheesta, kunnes joku palauttaa maan pinnalle ja tajuaa, että sietäisi hävetä. Ja minähän muuten häpesin ne parit kerrat, kun suutuin vähän liikaa pienistä asioista, enkä sitten tarkoita mitään näitä, että paketti ei lähde auki/mikro ei toimi/pesukone pyöri liian pitkään ym. täysin turhia asioita.

Ongelma on siinä, että nää raskausraivoajat eivät näe omassa käytöksessään mitään vikaa eivätkä pyydä anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Tabuhan tää aihe on. Mä itse huomasin olevani raskaana välillä huonolla tuulella ihan ilman mitään syytä. Loppuraskaudesta tuntui varsinkin, että olin tosi ärtynyt. En tuolloin halunnut nähdä ketään ja laitoin viestiä ystäville/sukulaisille, että jutellaan sitten kun lapsi on maailmassa. Miehen kans tehtiin niin, että vietettiin aikaa eri huoneissa ja olin kotona mahdollisimman paljon itsekseen. En halunnut purkaa omaa pahaa oloa muihin, kun ei se muiden syy ollut. Aikuinen voi kyllä itsekin valita, miten käytöstään hillitsee.

Fiksusti tehty. Sääli, ettei kaikki tuttavapiirissäni ole yhtä fiksuja.🙄

Kukaan ei myönnä olevansa se kaveri, joka käyttäytyi raskausaikana kamalasti. Sen sijaan jos muilta kysytään, niin vastaus voisi olla ihan muuta...

Mielenkiintoinen ketju. Voisikohan iltapäivälehden toimittaja tarttua tähän? Tosin on varmaan vähän vaikea saada haastateltavaa teemalla "räyhäsin ystäville raskausaikanani".😄😄

Bridezilla on jo käsite, pitääkö lanseerata Pregozilla? Ole hyvä, seiskan ja iltiksen toimittaja. Voin tehdä otsikonkin puolestasi:

'Korona-aika johti syntyvyyden nousuun ja yhä useampi suomalainen joutuu nyt sietämään lähipiirissään uutta ilmiötä, oikeaa Pregozillaa! '

'Tommi, 36 avautuu: hän löi minua lampulla ja heitti teevedet kasvoilleni!'

'Tabu: Miehet vaikenevat heihin kohdistuvasta raskausajan väkivallasta'

'Professori: raskausajan vihaisuus tekee hallaa sikiölle'

Lue lisää sivulta 7!

Entä tabu sinkkuystävä raivostuu, kun ystävä löytää puolison itselleen.

Raskaana olevia pitäisi loputtomiin ymmärtää, vaikka käyttäytyisivät kuinka hirveästi.

Katkaisin suosiolla välit erääseen kaveriini, joka muuttui raskautta yrittäessään ja raskausaikana täysin. En jaksanut huutoa, suuttumista pikkuasioista ja sitä, että mielensä saattoi vaihtua sekunnissa äärilaidasta toiseen. Raskaus ei ole tekosyy käyttäytyä noin.

Täällä kans +30 v nainen ja ympäriltä saa jatkuvasti kuulla vauvauutisia. Pakko tunnustaa, että joidenkin ystävien osalta raskausajat ovat olleet h*lvetistä. Kuulumisten kysely on todella vaikeaa, koska toisaalta odotetaan että pitäisi kysyä vauvasta ja osa taas ei halua puhua ollenkaan aiheesta.

Yksi ystävä tuli pitkän yrittämisen jälkeen raskaaksi ja sen sijaan, että raskaus olisi ollut iloinen asia, ei saanut edes onnitella eikä aiheesta puhua. Suuttui, kun oli saanut onnittelukortin. Koki, että onnittelemalla muut jinxaisivat hänen raskautensa ja se menisi kesken. Arkiset kysymykset voinnista loukkasivat, kun ystävä ajatteli muiden kyseenalaistavan raskautensa onnistumisen (kun tuohon asti raskaudet eivät olleet onnistuneet). Tunteenpurkaukset jatkuivat koko raskauden. Ei suostunut edes kertomaan laskettua aikaa, kun ei halunnut puhua synnytyksestäkään. Lapsen syntymän jälkeen ääni muuttui kellossa. Lähetteli jatkuvasti lapsesta kuvia, puhui lapsesta koko ajan ja kaikkien olisi pitänyt saapua ihastelemaan vauvaa. Oli todella vaikea suhtautua tuohon, kun aluksi aihe oli aivan tabu ja sitten kaikkien olisi pitänyt pyöriä lapsensa ympärillä.

raskaus ei oo sairaus, mutta saa jotkut käyttäytymään sairaasti...

Vierailija kirjoitti:

Feel you!

Rehellisesti: suorastaan vihasin erään ystäväni raskausaikaa. Ystävällä oli vaikeuksia tulla raskaaksi ja joka kerta kun näimme, hän kysyi olenko raskaana. Mielestäni tuota ei kysytä ikinä keneltäkään. Sain kokea kaikki ystävän mielialojen heilahtelut, kun raskaus ei alkanutkaan. Kun ystävä lopulta tuli raskaaksi, oli hän piikikäs ja hirveällä tuulella koko odotusajan. Jatkuvasti piikitteli jostain, loukkaantui ja hoki, kuinka kukaan ei ymmärrä häntä. Lapsen synnyttyä ihmetteli, miksi en ollut riemusta kiljuen tulossa katsomaan vauvaa. Onko ihme, kun toinen on muutaman vuoden raskauden yrittämisen tai raskauden takia käyttäytynyt todella kurjasti?

Ihania nää äidit, jotka ihmettelee miksi toiset on varpaillaan tai heitä ei paljon kiinnosta, kun vauva on maailmassa. Jos joku ihminen käyttäytyisi sinua kohtaan liki vuoden todella ilkeästi, niin olisitko heti hyvällä mielellä jatkamassa ystävyyttä kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Eräs kaverini alkoi jo pari päivää positiiviseb testin jälkeen kävellä mahaa eteenpäin työntäen ja selkää hieroen, huusi bussisssa että hänet pitää päästä eteen istumaan koska ei voi kävellä bussin perälle, kieltäytyi syömästä tekemääni lohipiirasta (huom ei graavilohi) koska netissä kiellettyjen listalla..

Ja  sitten kuitenkin huvipuistossa meni niihin hurjimpiin kieputtumiin ja se vauvan parhaan ajatteleminen katosi johonkin! 

Loistava ketju. Minulla ja siskollani meinasi mennä välit poikki kokonaan siskon raskausajan vuoksi. Käytös oli suoranaisesti v*ttumaista, mikään ei ollut hyvin, vetosi kaikessa raskauteen ja muut ihmiset tanssivat hänen pillinsä mukaan jatkuvasti. Kaikenlainen suositusten seuraaminen meni täysin överiksi, mitään ei voinut syödä ilman tarkkaa syynäystä eikä käynyt edes kylässä ystäviensä luona, joilla kissoja (toksoplasmoosi) . Tiettyyn pisteeseen saakka käytös ymmärrettävää, mutta kaikella on rajansa. Oli myös läheisten pompottamista ja kaikessa vetosi raskauteen. Aivan sekopäistä oli. Yritin puhua asiasta, mutta tilanne oli todella räjähdysherkkä. Luonnollisesti tämä johti etääntymiseen, jonka hän toki käänsi minun syyksi.. Tämä jatkui vielä synnytyksenkin jälkeen. Siihen oli syynä synnytyksen jälkeinen masennus johon hän sai hoitoa, joten siitä johtuva käytös ymmärrettävää, vaikka sekin aika läheisille yhtä helvettiä. Ennen raskautta olimme aina olleet todella läheisiä, mutta tilanne muuttui hiljalleen ahdistavaksi hänen käytöksen vuoksi. Hän ei koskaan ymmärtänyt käytöksessään olevan mitään väärää. Nykyään vuosien jälkeen välit jo paremmat, mutta ei yhtä läheiset kuin ennen raskautta.

Muistan miten minua omassa raskaudessa kiukutti kaikki, sisälläni kiehui jatkuva ärtynyt olo ja halusin huutaa jatkuvasti kurkku suorana. Rapusta kuuluva hissin ääni tai se, ettei telkasta tullut mitään hyvää lietsoi minut demoniseen kiukkuun ja huusin miespololleni joka ei ymmärtänyt  yhtään mitään. Koetin hillitä itseäni mutta raivo kiehui  ulos. Huusin jopa julkisilla paikoilla.

Normaali hyväkäytöksinen ihminen ei missään tilanteessa raivoa pidäkkeettömästi. Tällaiset naiset ovat jo lähtökohtaisesti huonotapaisia, liekkö niitä nykykasvatuksen prinsessoja jotka eivät ole oppineet sietämään minkäänlaista epämukavaa.