Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Koko viraston ravitsemispalvelut olivat vuonna 2019 yhteensä 448 368 euroa.
Siinä on eräskin viinapaukku maksatettu meillä veronmaksajilla?
Kyllä siinä eräskin kurkku tarvitaan, että nämä saadaan kuvauskuntoon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo veto.. naisten vallassaolosta... oli kyllä liikaa.
Ei se väärinkäyttö sukupuoleen liity.Väärin se kyllä on.
Laita sitten esimerkki heteromiehestä, joka on ostellut kauneudenhoitoa verorahoilla? Niinpä!!1
Harva mies omillakaan rahoilla ostaa noita. Mutta eräskin vihreä mies suhaili taksilla ympäriinsä. Toinen osti ökykallista sisustusta työhuoneeseen. Kolmas majoittui paikan kalleimmassa huoneessa jne. Mutta tuolloin ei haukuta koko miessukupuolta, vaan sitä henkilöä yksilönä kritisoidaan.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää kaikki miten sekaisin valtion talouden hoito on, kun sen tarkastajan talouden hoito on näin sekaisin.
Tarvitaan uusi virasto: Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastusvirasto. Sinne voisi palkata isomman määrän nykyisiä pitkäaikaistyöttömiä, jotka ovat joutuneet opettelemaan, miten saada kulut pieniksi. Kyllä tahti muuttuisi. Ja se olisi kaikille win-win -tilanne.
Kukaan ei ole vielä kuitenkaan pystynyt lyömään Halosta lentokuluissa. Halonen sai yhteen matkaan menemään 350 000€.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vallasta humaltunut nainen, näitähän on nykyisin enemminkin liikkeessä........
Ja miehiäkö ei ole???? Jotkuthan osti mm. kokikset ja kalliin hotellihuoneen "firman" piikkiin.
Hyvä keskustelun aihe, mutta miksi tästä tehtiin sukupuolikysymys?Eikö olekin hienoa miten Suomessa naisetkin voivat nousta korkeisiin virkoihin? Mitä? Häh?
On. Sinustako ei ole?
Muistathan myös ne kaikki naisjohtajat, joista tällaisia kohuja ei ole. Eli suurin osa naisjohtajista. Kuten tietysti miehistä myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sdp
Mistä tällainen tieto? Itse en löytänyt mitään tästä henkilöstä, enkä edeltäjästäänkään.
Ei tuollaista tietoa löydykään kun ei ole puoluekirjaa. se tieto taas löytyy että tuli virkaan kun hallituksessa oli ps Kokoomus ja Sipilä.
Nykyinen oikeuskansleri nimitti Tytin virkaan ilman julkista hakua. Siinä ei ollut maamme hallituksella mitään sanomista, vaikka sinä kovin niin haluatkin valehdella.
Tuomas Pöysti? Onko heillä joku kytkös muutenkin? Mikä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noin käyttäytyy ihminen kuin ihminen kun ei ole mitään kontrollia ja piikki on auki.
Ei todellakaan käyttäydy. Itse tunnen huonoa omaatuntoa jo 2 euron laskusta jonka maksatan tietoisesti muilla
Olen kunnalla töissä ja tunnen suurta vastuuta kaikista hankinnoistani. Ei todellakaan tule tehtyä mitään hankintoja, jotka eivät olisi tarkkaan perusteltuja ja hintavertailtuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytti on demari. Yllättyneitä olivat...?
paitsi että on Persu...
Miksi valehtelet? Tytti on ollut Vihdissä vihreiden kunnallisvaaliehdokkaana.
Näin on. Valitettavasti vihreiden avustaja-armeija on täälläkin poistattamassa kaikki keskustelut joissa puolueensa joutuu huonoon valoon
Kokoomuksen puisto-osaston viikareita siis.
Ja yllättyneitä olivat?
aatteli tietysti että koska itse on se ylin valvova viranomainen, ei kukaan muu tule koskaan näitä hänen ostoksia valvomaan?!? Aika hurjaa....
ONKO TUO EDELLEEN VIRASSAAN SIIS?
eikö ole saanut potkuja/lähtenyt?
Hyvä tavaton,tehkää ilmoitus eduskunnan oikeusasiamiehelle tai jonnekin muualle kun ja jos noin asia vaivaa!
Tutkintapyyntö,valitus mikä llie,ottakaa selvää!
Paljon auttaa meuhkata täällä!
Älkää tehkö tästä mitään puoluepoliittista kiihkoiluketjua, muuten se poistetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sdp
Mistä tällainen tieto? Itse en löytänyt mitään tästä henkilöstä, enkä edeltäjästäänkään.
Ei tuollaista tietoa löydykään kun ei ole puoluekirjaa. se tieto taas löytyy että tuli virkaan kun hallituksessa oli ps Kokoomus ja Sipilä.
Nykyinen oikeuskansleri nimitti Tytin virkaan ilman julkista hakua. Siinä ei ollut maamme hallituksella mitään sanomista, vaikka sinä kovin niin haluatkin valehdella.
Tuomas Pöysti? Onko heillä joku kytkös muutenkin? Mikä?
Suomi on pieni maa.
Ihmisten välillä voi olla, tai olla ollut monenkinlainen yhteys.
Esim. sp-yhteys.
Puhun yleisellä tasolla tietenkin, en siis vihjaile mitään tähän tapaukseen liittyvää.
Yli-Viikarin urakehitys VTV:ssä herättää ihmetystä - ylijohtajaksi ilman julkista hakua:
"Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana vuoden 2016 alussa aloittaneen Tytti Yli-Viikarin urakehitys herättää hämmästystä viraston sisällä.
Yli-Viikari nousi vuonna 2009 VTV:n esikuntapäälliköksi ilman julkista hakua. Neljä vuotta myöhemmin Yli-Viikari kohosi ylijohtajaksi - jälleen ilman avointa hakua."
Iltalehti 24.6.2017.
Vierailija kirjoitti:
Yli-Viikarin urakehitys VTV:ssä herättää ihmetystä - ylijohtajaksi ilman julkista hakua:
"Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana vuoden 2016 alussa aloittaneen Tytti Yli-Viikarin urakehitys herättää hämmästystä viraston sisällä.
Yli-Viikari nousi vuonna 2009 VTV:n esikuntapäälliköksi ilman julkista hakua. Neljä vuotta myöhemmin Yli-Viikari kohosi ylijohtajaksi - jälleen ilman avointa hakua."
Iltalehti 24.6.2017.
Kuka löytää henkilön joka on päättänyt Yli-Viikarin valitsemisesta virkaan? Henkilön puoluekanta myös kiinnostaa
Vierailija kirjoitti:
Nyt Tytti haluaa Kansallisgallerian johtajaksi.
Onkohan siellä yhtä avoin piikki?
Kansa maksakoon!
Vain Suomessa verorahoilla porsastelu palkitaan uudella paikalla ja edustustilillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt Tytti haluaa Kansallisgallerian johtajaksi.
Onkohan siellä yhtä avoin piikki?
Kansa maksakoon!Vain Suomessa verorahoilla porsastelu palkitaan uudella paikalla ja edustustilillä.
Luultavasti tällaista tapahtuu useassa maassa mutta ainoastaan Suomea kehutaan kaikissa tutkimuksissa korruptiovapaaksi maaksi. Lienee Natolta tilattuja tutkimuksia nämäkin.
Tuo on väärin. Vaikka virkaan kuuluisikin tietyt edut nekin rajataan hyvin tarkkaan, joista esim. alkoholi ei ole. Ei myöskään henkilökohtaisiin tarpeisiin niin kuin stailausopastukset, ellei se raha käytetä kaikille virkailijoille yhteisellä kurssilla viraston yhteisestä päätöksestä esim. virkistysrahoista.
KAikkea kokeillaan ostaa , viran puitteissa , ja ne , jotka sen näkevät ovat alemmassa asemassa olevat virkailijat selvittäessään ylemmän virkailijan menoja sekä viemällä niitä kirjanpitoon oikeille momenteille. HArva alemmassa asemassa uskaltaa sanoa niistä mitään.
Moni virkamies unohtaa sen, että he ovat työssään vastaamassa yhteiskunnan varoista ja pyörivät viroissaan kuin lapset iloisen huolettomina. Virkamatkat yhdistetään huvimatkoihin yms
On hienoa, että niitä tuodaan toimittajien avulla julkisuuteen ja jolloin alemmat virkailijat saavat säilyttää paikkansa sekä kasvonsa.
Nyt esille otettu tapaus on vain lumivuoren huippu.
Näitä johtajien menoja pitäisi syynätä oli mies tai nainen tai joku muu. Matkat pitäis tehdä edullisimmalla järkevällä tavalla ei vaan tilailla tietämättä hintaa. Näin toimitaan liike-elämässä miksei valtion tehtävissä. Lentopisteillä voisi sitten ottaa businesslipun tarvittaessa.