Onko täällä muita, jotka ei koskaan käy sukulaisten haudoilla?
Kommentit (23)
Kauanko muistatte hyvin. Minulla alkaa himmetä jonkin verran, kun melkein 30 vuotta sitten on osa kuolleet. Ääni tulee vielä mieleen kun muistelen.
En käy edes omaisten, saati sukulaisten. Muistoni ovat elävistä ihmisistä, ei haudoista.
En käy isovanhempieni enkä isäni haudalla, koska ne ovat eri kaupungeissa, mutta lapseni haudalla käyn vuodesta toiseen joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
En käy edes omaisten, saati sukulaisten. Muistoni ovat elävistä ihmisistä, ei haudoista.
Minulla täysin sama. M50
Haudanhoito on aina jonkun vastuulla, ja vaikka sen olisi ulkoistanut seurakunnalle (Helsingissä seurakuntayhtymälle), ei tee pahitteeksi käydä välillä tarkistamassa tilannetta ja varmistamassa esim. ettei hautakivi ole kallistunut tai kaatunut. Hautapaikkaoikeuskin on määräaikainen, ja kun se umpeutuu eikä sitä enää lunasta, hauta otetaan uuteen käyttöön. Mutta eihän se teitä kiinnosta.
Äitini on kova käymään haudoilla ja lapsena kiersin usein hautausmailla. Lapsuuden jälkeen loppui kun tajusin miten turhaa touhua tuo on. Äitini jatkaa edelleen.
Käyn kerran vuoteen vanhempieni haudalla tarkistamassa, että hauta on hoidettu ja kukat istutettu sopimuksen mukaan. Muilla haudoilla en käy.
Molemmat vanhemmat kuolleet ajat sitten, hautajaisissa olin, sen jälkeen en ole käynyt kertaakaan, eikä ole tarkoitus mennäkään. Miksikö, asia ei merkitse minulle mitään.
M56
En käy edes vanhempieni haudalla, kun asun kaukana eri paikkakunnalla ja käyn kotipaikkakunnalla ehkä kerran viidessä vuodessa.
No olen käynyt 16 vuotta sitten viimeksi. Välimatkaa sukulaisten haudoille on. 8 tuntia pitäisi matkustaa.
Vierailija kirjoitti:
Haudanhoito on aina jonkun vastuulla, ja vaikka sen olisi ulkoistanut seurakunnalle (Helsingissä seurakuntayhtymälle), ei tee pahitteeksi käydä välillä tarkistamassa tilannetta ja varmistamassa esim. ettei hautakivi ole kallistunut tai kaatunut. Hautapaikkaoikeuskin on määräaikainen, ja kun se umpeutuu eikä sitä enää lunasta, hauta otetaan uuteen käyttöön. Mutta eihän se teitä kiinnosta.
No kiinnosta, ei todellakaan. Eipä ole asukit valitelleet, saa kivet olaa tai olla olematta ihan missä asennossa lystää. muut voivat siirrellä jo häiritsee.
En halua käydä omaisteni haudoilla. Helpompi kun ei käy. Olisi parempi kun koko hautapaikkoja ei edes olisi.
Pyhäinpäivä, joulu, äitienpäivä, alkukesä. Silloin käyn lattamassa kukat, matkaa tulee yhteensä 150km.
Tykkään käydä katsomassa vanhoja kirkkoja ja hautausmaita, mikäli matkan varrelle osuu. Omaisten haudoilla en ole käynyt vuosikymmeniin. Miksi pitäisi? Muistella voi kotonakin.
Vierailija kirjoitti:
En halua käydä omaisteni haudoilla. Helpompi kun ei käy. Olisi parempi kun koko hautapaikkoja ei edes olisi.
Mulla tähän asti kuolleita sukulaisia on suuri osa haudattu samalle hautausmaalle. Haluaisin käydä pitkästä aikaa tsekkaamassa sitä hautausmaata, koska lapsena siellä käytiin säännöllisesti vanhempien kanssa. Siihen hautausmaahan liittyy lapsuusmuistoja. Jatkossa sukulaisia ei varmastikaan haudata samalle hautausmaalle. Oma toisen puolen suku on siis keskittynyt tietylle paikkakunnalle ja alueelle melko pitkään. Nykyään niitä asuu naapurikunnissa.
Minä. Muistan heidät ihmisinä, en halua muistaa heitä hautakivinä. Hengailen kyllä mielelläni muilla hautausmailla.