Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Plutarkhoksella viittaa ylivoimaiseen sivistyneisyyteensä teidän junttimassojen rinnalla. Ehkä myös viittaus yleisesti kreikkalaiseen filosofiaan ja sen päähahmoon Sokrateeseen, joka pakotettiin itsemurhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt vähän!
Yli-Viikari aloittaa työuransa lähes tyhjästä VM:ssä vuonna 2006 Pöystin avustajana ja 10 vuotta myöhemmin hän on VTV:n pääjohtaja! Siis miettikää omalle kohdallenne!
Vieläkin kun ottaa huomioon, että hän ei vaikuta miltään erityiseltä huippulahjakkuudelta missään asiassa eikä hänellä ole oikein sopivaa koulutustakaan!
Tätä minä olen miettinyt viime päivät pääni puhki, että MIKSI se Pöysti halusi tällaisen tuntemattoman viikarin nostaa virkoihin ihan laittomin keinoin? Ketjussa on esitelty tulkintoja mm. uskovaisuudesta, että Yli-Viikari kiristää, että heillä on ollut suhde ja että Pöystin vaimo ja yli-Viikari ovat kavereita. Tai että Pöysti ja Yli-Viikarin isä ovat kavereita. Myös Sipilän nimi esillä. Hitsi, paljastakaa nyt joku av:n sherlokeista se todellinen kytkös pöystin ja Viikarin välillä. MIksi se tommoista tavis-rouvaa on nostanut omaan hoviinsa ja huippuvirkoihin??? Pöysti on tyytynyt vain sanomaan, että hän on yhdeksän kertaa tavannut Yli-Viikarin. Mitä tämäkin sit tarkoittaa? Valehtelee varmaan vain.
No heitetään vielä yksi villi spekulaatio, ehkä eräs professori Yli-viikari ja Tytti eivät olekaan mitään sukua keskenään ja eräs toinen, kutsutaan vaikka herra P:ksi onkin isukki?
Tää olisikin kova! Vähän kuin Spede ja Maria Drockila aikoinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Mitäs tuo Plutarkhos kainalossa yrittää pedata? Onko kulttuurialalla jotain muita johtajapestejä auki?
SKS? Niin et näin? Estetiikan seura?

Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.
Päinvastoin. VTV-logiikalla tähän hommaan sitten taas tarvittaisiin tilintarjastaja/juristi, jolla on vahva matikkapää ja pitkä ura alla. Ei siis museologian tai estetiikan alalla. Vaan ihan millä tahansa muulla alalla.

Sillä on pakasteessa ylijohtajan virka. Nyt se on pääjohtajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo sivusto on ikään kuin koulukaverit.com. Näillä matkoilla tyyppi viestittää, että on menestynyt elämässään viiteryhmälleen, joka ei ole esim. EU-virkamiehet. Kertoo myös hieman sosiaalisen pääoman puutteesta, ilmeisesti alemmasta keskiluokasta. Ranskalainen business-mies tms saattaa matkustella paljonkin, mutta ei tee siitä numeroa. Tyypillinen ranskis käy vaikka lomalla Tunisiassa, ehkä Italiassa kerran vuodessa tai maakuntamatkoilla. Näille matkoille otetaan mukaan koko perhe.
Tämä hänen miehensä on innokas rugbyn pelaaja ja valmentaja. Rugby on perinteisesti ollut vähän "junttien urheilulaji" Ranskassa.
No, Britanniassa puolestaan yläluokan peli.
Mutta Ranskassa ei. Köyhempi etelä on rugby-aluetta, sivistynyt keski- ja pohjois-Ranska eivät rugbystä välitä. Tähän on ihan historialliset syyt, jotka näkyy edelleen. Suosittua Ranskassa toki rugby on, mutta ei suinkaan sivistyneistön keskuudessa.
Eiköhän Tytti päädy Ranskaan tai kortistoon.
Paska homma tuo VTV:n penkominen.
Entäs JOS ministerienkin korttiostoja aletaan penkoa?
Mitähän sieltä paljastuisikaan? Pelko perseessä saattaa olla usemmallakin virkakyöstilla ja tytillä tai sannalla.
Eiköhän asiat kuitenkin saada salaisiksi meiltä maksajilta. Kaikki veronmaksajien maksamien luottokorttien tiedot pitäisikin olla veronmaksajien saatavilla ja ruodittaviksi. Ei olisi kummoinen vaiva eritellä kortti/käyttäjä/kuitit yhteen paikkaan, josta niitä voisivat tarkkaillat kaikkein tarkimmat tarkastajat. ME VERONMAKSAJAT. Muuten niillä porsastellaa ja tuhlataan kuin viimeistä päivää kuten tähänkin asti on tehty.
Herraisä, onko Tuomas Pöysti syntynyt vasta vuonna 1970!!! Sehän näyttää oikeasti eläkeikäiseltä, sellaiselta reliikiltä, jonka olisi jo aikakin siirtyä eläkkeelle, mutta sinnikkäästi pitää vallasta kiinni vielä seitsenkymppisenä.
Yli-Viikari on vain 5 vuotta nuorempi.
Ehkä heillä on ollut joskus nuoruudessaan sit suhde. Ehkä se Tyttikin on parikymppisenä ollut ihan käypää valuuttaa?
Alkaa tuntua siltä että ehkä se Piotr Marko Lehtonen olisikin pätevä vaihtoehto jonkin viraston ylimpään johtoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Mitäs tuo Plutarkhos kainalossa yrittää pedata? Onko kulttuurialalla jotain muita johtajapestejä auki?
SKS? Niin et näin? Estetiikan seura?
Plutharkos kainalossa ei tee yhteenkään taide-, kirjallisuus- tai filosofian alan toimijaan minkäänlaista vaikutusta, paitsi korkeintaan junttimaisen ja nolon! Täytyy olla joku täydellinen VTV, että tuo tekee vaikutuksen.
Kenties Tytti Plutharkoksella kainalossa halusi kertoa, että hän ottaa tiukkaan kuristusotteeseen isotkin herrat? Näinhän hän on itse asiassa tehnyt ajatellen sitä ,että sai pöystin valitsemaan itsensä ja sitten se toinen touhusetä järkkäsi sen omituisen palkallinen vapaa -jutun, josta nyt on itse hyllytettynä ja molemmille tästä kaikesta tuli todella huonoa medianäkyvyyttä. Kyllä se Tytti vain sotkee noiden kuivakkamiesten päitä, eikö tämä juttu ole ihan ilmiselvä. On se tavallinen täti, siis ulkonäöltäänkin mutta kun katsoo näitä tämän keissin miestoimijoita, niin kyllä sen näköisille ukkeleille hän on ihan timantti samenttityynyllä, niin sanoakseni...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.
Päinvastoin. VTV-logiikalla tähän hommaan sitten taas tarvittaisiin tilintarjastaja/juristi, jolla on vahva matikkapää ja pitkä ura alla. Ei siis museologian tai estetiikan alalla. Vaan ihan millä tahansa muulla alalla.
Aivan. Joku ihan tuore kasvo, vaikka joku ortopedi vois olla sopiva Kansallisgallerian johtoon! Siinä olis taas alaisilla ihmettelemistä.
"
Yli-Viikari rekrytoitiin 2007 Pöystin avustajaksi johdon asiantuntijan tehtävään. VTV:n sisällä koettiin, että Pöysti oli räätälöinyt viran Yli-Viikarille, koska ranskan kielen taito katsottiin eduksi tehtävään haettaessa.
Yli-Viikari on suorittanut opintonsa Ranskassa – vuonna 2001 Yli-Viikari valmistui maisteriksi (master in public administration) Ranskan poliittisen eliitin opinahjona tunnetusta ENA:sta.
Vaimonsa myötä itsekin ranskaa toisena kotikielenään puhuvan Pöystin mukaan ranskan kielen taidolle oli viran hoitoon liittyvät perustelut.
– Kansainvälisen yhteistyön kannalta mahdollisuus yhteistyöhön niin EU:ssa kuin Ranskan ja ranskankielisten instituutioiden kanssa oli yksinkertaisesti eduksi ja hyödyksi.
Ennen VTV:n pääjohtajaksi nousemistaan Pöysti toimi valtioneuvoston controllerin tehtävässä. Yli-Viikari ilmoittaa CV:ssään toimineensa controllerin avustajana 2005-2007.
Pöystin mukaan Yli-Viikari ei ollut tässä vaiheessa hänen henkilökohtainen avustajansa, vaan valtiovarainministeriön lainsäädäntöasiantuntija, jolla oli oma tehtävänkuvansa."
Iltalehti tammikuussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Mitäs tuo Plutarkhos kainalossa yrittää pedata? Onko kulttuurialalla jotain muita johtajapestejä auki?
SKS? Niin et näin? Estetiikan seura?
Plutharkos kainalossa ei tee yhteenkään taide-, kirjallisuus- tai filosofian alan toimijaan minkäänlaista vaikutusta, paitsi korkeintaan junttimaisen ja nolon! Täytyy olla joku täydellinen VTV, että tuo tekee vaikutuksen.
Kenties Tytti Plutharkoksella kainalossa halusi kertoa, että hän ottaa tiukkaan kuristusotteeseen isotkin herrat? Näinhän hän on itse asiassa tehnyt ajatellen sitä ,että sai pöystin valitsemaan itsensä ja sitten se toinen touhusetä järkkäsi sen omituisen palkallinen vapaa -jutun, josta nyt on itse hyllytettynä ja molemmille tästä kaikesta tuli todella huonoa medianäkyvyyttä. Kyllä se Tytti vain sotkee noiden kuivakkamiesten päitä, eikö tämä juttu ole ihan ilmiselvä. On se tavallinen täti, siis ulkonäöltäänkin mutta kun katsoo näitä tämän keissin miestoimijoita, niin kyllä sen näköisille ukkeleille hän on ihan timantti samenttityynyllä, niin sanoakseni...
Plutharkos kainalossa voi viitata myös omaan akateemiseen professori-isään. Tässä voi olla alitajuinen toive päästä takaisin isän kainaloon, ja siksi on isäsymboli kainalossa kuvassa. Sinänhänsä tuollainen turvasymboli on usein töpänneillä, klassinen on ilmoitus siitä, että onkin tullut uskoon. Asianajajat neuvovat oikeudenkäyntiin laittamaan lasit päähä, jotta näyttää kunnollisemmalta ja fiksummalta. Plutha voi ajaa ihan vaan tätä imagojuttua. Huonosti tosin. Tosi, tosi huonosti.
Verotukseen pitää laittaa tulona. Muuten on VEROPETOS.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt vähän!
Yli-Viikari aloittaa työuransa lähes tyhjästä VM:ssä vuonna 2006 Pöystin avustajana ja 10 vuotta myöhemmin hän on VTV:n pääjohtaja! Siis miettikää omalle kohdallenne!
Vieläkin kun ottaa huomioon, että hän ei vaikuta miltään erityiseltä huippulahjakkuudelta missään asiassa eikä hänellä ole oikein sopivaa koulutustakaan!
Tätä minä olen miettinyt viime päivät pääni puhki, että MIKSI se Pöysti halusi tällaisen tuntemattoman viikarin nostaa virkoihin ihan laittomin keinoin? Ketjussa on esitelty tulkintoja mm. uskovaisuudesta, että Yli-Viikari kiristää, että heillä on ollut suhde ja että Pöystin vaimo ja yli-Viikari ovat kavereita. Tai että Pöysti ja Yli-Viikarin isä ovat kavereita. Myös Sipilän nimi esillä. Hitsi, paljastakaa nyt joku av:n sherlokeista se todellinen kytkös pöystin ja Viikarin välillä. MIksi se tommoista tavis-rouvaa on nostanut omaan hoviinsa ja huippuvirkoihin??? Pöysti on tyytynyt vain sanomaan, että hän on yhdeksän kertaa tavannut Yli-Viikarin. Mitä tämäkin sit tarkoittaa? Valehtelee varmaan vain.
No heitetään vielä yksi villi spekulaatio, ehkä eräs professori Yli-viikari ja Tytti eivät olekaan mitään sukua keskenään ja eräs toinen, kutsutaan vaikka herra P:ksi onkin isukki?
No olipa villi! :D :D Pöysti on syntynyt 1970 ja Tytti Yli-Viikari on syntynyt 1975.
Vierailija kirjoitti:
Herraisä, onko Tuomas Pöysti syntynyt vasta vuonna 1970!!! Sehän näyttää oikeasti eläkeikäiseltä, sellaiselta reliikiltä, jonka olisi jo aikakin siirtyä eläkkeelle, mutta sinnikkäästi pitää vallasta kiinni vielä seitsenkymppisenä.
Yli-Viikari on vain 5 vuotta nuorempi.
Ehkä heillä on ollut joskus nuoruudessaan sit suhde. Ehkä se Tyttikin on parikymppisenä ollut ihan käypää valuuttaa?
No sitten se vasta skandaali olisikin jos olisivat isä ja tytär. Mutta kun jätkä ei näytä päivääkään alle 75 vuotiaalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.
Päinvastoin. VTV-logiikalla tähän hommaan sitten taas tarvittaisiin tilintarjastaja/juristi, jolla on vahva matikkapää ja pitkä ura alla. Ei siis museologian tai estetiikan alalla. Vaan ihan millä tahansa muulla alalla.
Juupa. Olihan aikoinaan sosionomi Tanja Karpelakin kulttuuriministerinä. Yleensä ministeripesteissä katsotaan edes vähän koulutusta: oikeusministerinä lainoppinut, kauppa- ja teollisuusministerinä KTM tai ekonomi, mutta silloin ei ollut mitään väliä.
Mikä on Tytin äidin tyttönimi? Siis Tapsa Yli-Viikarin vaimon sukunimi ennen avioitumista?
No mitä enemmän tätä penkoo, niin sitä vaikeampi on uskoa, että Yli-Viikari olisi mikään smooth criminal, joka osaisi ja kykenisi kiristämään yhtään millään asialla Pöystin kaltaista kovaksi keitettyä kehäkettua. Yli-Viikari vaikuttaa siltä, että hyvä jos osaa pitää PowerPoint-esityksen omin neuvoin. Suhdettakaan en kyllä jaksa uskoa. Tytillä ei ole sellaisia ulkoisia avuja, että häneen retkahtaisi helposti. Pöystillähän on upea tummatukkainen belgialainen aistikkaan oloinen vaimo. Vaikea kuvitella, että perisuomalainen haalee ja vaalee ja pönäkkä keskinkertaisuus houkuttelisi yhtään. Samasta syystä en usko, että hänen vaimonsa olisi Yli-Viikarin kaveri. Vaikea kuvitella heillä olevan mitään yhteistä. Yli-viikarin isä on semmoinen köyhän miehen ristomattiratia, on ollut töissä Arabialla ja suunnitellut jotain savipatoja myyntiin. Ja myöhemmin ollut Taikin keramiikkatyön professorina. Vaikea kuvitella, että hän ja hallintotieteiden Pöysti olisivat sydänystäviä.
Jäljelle jää, että Pöysti hyötyy siitä kun hänellä on keskinkertaisuus hyppysissään, joka tekee VTV:n johtajana juuri niinkuin hän käskee. Tai sitten ovat samassa uskovais-yhteisössä. Tai molemmat.