Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Onko jo kaivettu esille, onko tämä tytti, kuuden lapsen äiti, myös lestadiolainen kuten hänen oppi-isänsä Pöysti sekä Sipilä, joka nimitti virkoihinsa sekä Pöystin että Yli-Viikarin... Jännä sattuma.
No tämä selittää kaiken. Eli pieni uskonpiiri pyörii. Uskomatonta, ihan oikeasti uskomatonta. Miettikää koko suomalaisen yhteiskunnan poliittista ja hallinnollista kuvioita. Miten paljon siellä näillä uskiksilla on valtaa, ja vain aika ajoin näitä pikkukähmintöjä pääsee julkisuuteen. Rakennusalallahan muuten on myös todella paljon lestadiolaiskähmytoimintaa, ja tiedä missä kaikkialla, kun oikein joku kaivelisi. Media voisi kyllä pöyhiä tämän homman loppuun ja tsekata tuon Pöystin touhut.
On niistä kauneusvalmennuksista varmaan jotain hyötyäkin ollut, onhan hän joissain kuvissa paljon tyylikkäämmän ja pirteämmän näköinen kuin toisissa, Ei hän minusta hullumman näköinen ole, mutta tietysti ei olisi saanut valtion piikkiin tuollaisia laskuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Kylmän oloinen nainen mitä uutisissa näin.Juuri tuollaisia ei mitään myönnä ja kulkee nokka pystyssä ohi.
On se melkoinen uran edistäjä tuo Pöysti kun oli puhunut estetiikan kandidaatti Yli-Viikarin VM:n LAINSÄÄDÄNTÖASIANTUNTIJAKSI 12 juristin ohi. Yksi noista hakijoista taisi muuten puhua 10 kieltä. Raimo Sailas oli epäillyt pätevyyttä mutta Pöysti oli ylipuhunut.
Joku ei oppinut eilisestä mitään. :( Jopa ihan sanasta sanaan samoja viestejä joutuu poistattamaan kuin eilen. Surullista oppimiskyvyttömyyttä. Modelle riittää tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytti Yli-Viikarin mies - julkinen profiili. Ihan varma juttu. Julkisissa kuvissa myös kuvia Tyttistä.
Tuon miehen FB-profiilissa mainitaan, että hän on ollut vaikka kuinka monessa paikassa "Oil Sales Director", esim. F-secure?
Myykö F-secure myös öljyä nykyään?
:D Yhtä luotettava CV kuin vaimollaan.
Miehen Linkkari-tilissä sanotaan, että olisi "director" suomalaisessa yrityksessä nimeltään Tangible Growth. No kun menee Tangible Growthin sivuille ja henkilöstö-osioon, niin ei löydy äijää sieltä ollenkaan. vaikka on ihan oikein director.
Ei nuo sen cv:n tiedot oikein muutenkaan pidä paikkaansa. Väittää olleensa directorina firmoilla Uros sekä Sensire, mutta kun googlaa firman nimen ja miehen nimen, niin mitään osumaa ei tule. Yleeensä director-tason tyypeillä tulee kaikenlaista oikeaa osumaa mutta nyt haun tuloksena on noin tsiljoona LinkedInin kaltaista listaussivua, jonne voi itse lisätä oman cv:n tai sitten joku automatisoitu hakusivu, joka on hakenut tiedot sieltä LinkedInnistä. että ihan puppua.
No, eipä sinänsä harvinaista. Nykyään monet paikkailee mitä erikoisimmin tavoin cv:tään, ettei ainkaan tulisi pitkiä työttömyysjaksoja. yhtäkkiä lyhyet toimeksiannot muuttuukin palkkatöiksi ko. firmalle jollain ylimalkaisella tittelillä. Ja jos ei muuta keksitä, niin olla self employed consultant ja listataan kaikki yritykset, joiden toimarin kanssa on joskus työasioista sähköpostia vaihdettu.
Ilmeisesti vaimon liksa ja hyvät työsuhde-edut on riittäneet koko perheen elättämiseen paremmin kuin hyvin. Ja mies on voinut keskittyä perheen pyörittämiseen vaimon edustaessa ulkomailla.
Tämä kumppani on reissannut ympäri maailmaa yhtä paljon kuin Tytti. Onko ollut virkamatkoilla mukana? VTV:n piikkiin 2 hh huone ja liput bonuspisteillä ainakin osittain.
J'y suis allé(e) :
Allemagne - Autriche - Belgique - Brésil - Chili - Chine - Colombie - Corée du Sud - Danemark - Égypte - Émirats Arabes Unis - Équateur - Espagne - Estonie - États-Unis - Finlande - France - Grèce - Italie - Japon - Kenya - Koweït - Lettonie - Lituanie - Malaisie - Mexique - Norvège - Panama - Pays-Bas - Pologne - Portugal - Pérou - Royaume-Uni - République du Costa Rica - Russie - El Salvador - Suède - Suisse - Oman - Tanzanie - Tchéquie - Tunisie - Turquie - Viêt Nam
https://copainsdavant.linternaute.com/p/mathieu-nicodeme-2655103
Mikä sivusto tuo on? Voiko joku kertoa tarkemmin tuosta? Miksi äijä on listannut tuonne kaikki ,mitä järkeä?
Tuo sivusto on ikään kuin koulukaverit.com. Näillä matkoilla tyyppi viestittää, että on menestynyt elämässään viiteryhmälleen, joka ei ole esim. EU-virkamiehet. Kertoo myös hieman sosiaalisen pääoman puutteesta, ilmeisesti alemmasta keskiluokasta. Ranskalainen business-mies tms saattaa matkustella paljonkin, mutta ei tee siitä numeroa. Tyypillinen ranskis käy vaikka lomalla Tunisiassa, ehkä Italiassa kerran vuodessa tai maakuntamatkoilla. Näille matkoille otetaan mukaan koko perhe.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt vähän!
Yli-Viikari aloittaa työuransa lähes tyhjästä VM:ssä vuonna 2006 Pöystin avustajana ja 10 vuotta myöhemmin hän on VTV:n pääjohtaja! Siis miettikää omalle kohdallenne!
Vieläkin kun ottaa huomioon, että hän ei vaikuta miltään erityiseltä huippulahjakkuudelta missään asiassa eikä hänellä ole oikein sopivaa koulutustakaan!
Tätä minä olen miettinyt viime päivät pääni puhki, että MIKSI se Pöysti halusi tällaisen tuntemattoman viikarin nostaa virkoihin ihan laittomin keinoin? Ketjussa on esitelty tulkintoja mm. uskovaisuudesta, että Yli-Viikari kiristää, että heillä on ollut suhde ja että Pöystin vaimo ja yli-Viikari ovat kavereita. Tai että Pöysti ja Yli-Viikarin isä ovat kavereita. Myös Sipilän nimi esillä. Hitsi, paljastakaa nyt joku av:n sherlokeista se todellinen kytkös pöystin ja Viikarin välillä. MIksi se tommoista tavis-rouvaa on nostanut omaan hoviinsa ja huippuvirkoihin??? Pöysti on tyytynyt vain sanomaan, että hän on yhdeksän kertaa tavannut Yli-Viikarin. Mitä tämäkin sit tarkoittaa? Valehtelee varmaan vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menikö Vartiaiselta pormestarin virka
Sinnemäeltä tässä se pormestarin virka pitäisi mennä, kun oma puolue sallii sikailun.
Sovitaanko, että molemmilta.
Äänestäkää Nasimaa, on asiallinen ihminen (uskonnosta ja puolueesta riippumatta maltillinen ).
Muuten äänestäisin kokkareita, nyt ei voi.
Munkin mielestä Nasima henkilönä selvästi paras noista. Valitettavasti tämä tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Mitäs tuo Plutarkhos kainalossa yrittää pedata? Onko kulttuurialalla jotain muita johtajapestejä auki?
Vierailija kirjoitti:
Tuo sivusto on ikään kuin koulukaverit.com. Näillä matkoilla tyyppi viestittää, että on menestynyt elämässään viiteryhmälleen, joka ei ole esim. EU-virkamiehet. Kertoo myös hieman sosiaalisen pääoman puutteesta, ilmeisesti alemmasta keskiluokasta. Ranskalainen business-mies tms saattaa matkustella paljonkin, mutta ei tee siitä numeroa. Tyypillinen ranskis käy vaikka lomalla Tunisiassa, ehkä Italiassa kerran vuodessa tai maakuntamatkoilla. Näille matkoille otetaan mukaan koko perhe.
Tämä hänen miehensä on innokas rugbyn pelaaja ja valmentaja. Rugby on perinteisesti ollut vähän "junttien urheilulaji" Ranskassa.

Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.

Kunhan yrittää ilmaista antiikin teksteillä kuinka korkeasti hän on sivistynyt ja nyt näpäyttää sillä ja kirjan aiheella tavallista talliaista joka julkeaa häntä syyttää siitä mihin hänellä on oikeus. Semmoinen narskun oloinen kiviseinäkiistäjä joka kuvittelee olevansa parempi kuin muut.
Tuo plutharkos kaikussa kertoo ainakin sen, ettei tytti tosiaankaan ole lesta. jos olisi, hänellä olisi ollut toinen kirja kainolassa... se iso kirja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin A-studion haastattelussa P. ö-ystiä. Hänhän oli valitsemassa kyseistä Viikaria virkaan, johon kyseisellä kulttuurialan humanistilla ei ollut mitään meriittejä. Lisäksi P. joutui vähän aikaan sitten kyseenalaiseen valoon, koska oli ollut kovin ponneton nykyhallituksen kanssa jossain koronazydeemeissä, jossa hänen olisi pitänyt ymmärtää suitsia hallitusta, mutta olikin melko järjenvastaisesti antanut heidän tehdä päätöksiä, jotka mitä ilmeisimmin jo etukäteen olisi voinut nähdä virheiksi. Niin Pöysti itsekin A-studiossa myönsi, että virhearvioita oli tullut tehtyä. MIeleeni tuli (ei voinut olla tulematta!) että tuo kelottuneen ja kuivakan numeronihmisen oloinen mieshenkilö on kyllä klassisesti sellainen tapaus, joka menee aivan pyörälle päästään, kun pääsee (kerrankin) naisten kanssa tekemisiin ja on sellaisen kanssa vuorovaikuttaessaan täysin sellainen, jota naiset pystyvät viemään kuin litran mittaa. Elokuvissa on klassinen hahmo se sellainen kuivakka vanhapoika, joka jää lemmenhuijarin uhriksi. Olipa P. naimissa tai mikä hyvänsä, niin hänestä kyllä tuli juuri se leffojen höynäytettävä lemmenkipeä vanhapoika hakematta mieleen.
Ja tulokset totisesti näkyvät!
Tarkotatko nyt että Yli-Viekoittelija on jokin Noir elokuvien femme fatale arkkityyppi?
Ei, ihan sitä en tarkoittanut. Tosin Tytin kuvissa on sitä vivahdetta, että varmasti kuvittelee olevansa aikasmoinen sensuelli tähtönen!
Tarkotin epäselvästi ilmaisten sitä, että jos P. ei olisi se kuivakka ukkelikukkeli, joka menee sekaisin kun joku edes etäisesti hyvännäköinen nainen katsoo päin, tätä sotkua ei ikinä olisi tapahtunut. Joku objektiivisempi valitsija ei olisi alunperinkään valinnut virkaan Tyttiä. Objektiivisuuteen kykenevä valitsija olisi ottanut hakijan, jolla on alaan ilmeisen soveltuva tausta niin työkokemuksen kuin koulutuksen suhteen.
Ajatellen Tytin koulutusta T. oli aluperinkin ihan totaalisen sopimaton virkaansa. Ei ihme, ettei osannut toimia oikein, kun ei ollut edes alalle sopiva! Naurujoogaa, haloo? Kertoo ihmisestä, joka on ihan pihalla ja yrittää eksoottisilla pellehypyillä peitellä sitä, ettei tiedä, mitä hänen oikeasti pitäisi tehdä.
Mutta eihän se tyhmä ole, joka hakee virkaa vaan se joka valitsee! Pöysti otti hänet, vaikka cv ja muiden hakijoiden cvt olivat nähtävillä. Itselleni valintaa selitti kovastikin, kun näin hänet siinä A-studion haastattelussa: jes, se sellainen vanhapoika-tyyppi, jolla hormonit vievät ilman, että ukko itsekään ehkä sitä tajuaa. Kyseenalaistan hänen kykynsä objektiivisuuteen. Ja varmasti sulaa vahaa aina, kun Marin luo kauriinsilmänsä häneen. Siitähän sekin kertoo, että töppäsi sen korona-jutun, jossa hänen olisi kuulunut sanoa ei mutta eipäs vain kyennyt.
Kyllä herra Heinähattu oli myös tässä vahvasti mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo sivusto on ikään kuin koulukaverit.com. Näillä matkoilla tyyppi viestittää, että on menestynyt elämässään viiteryhmälleen, joka ei ole esim. EU-virkamiehet. Kertoo myös hieman sosiaalisen pääoman puutteesta, ilmeisesti alemmasta keskiluokasta. Ranskalainen business-mies tms saattaa matkustella paljonkin, mutta ei tee siitä numeroa. Tyypillinen ranskis käy vaikka lomalla Tunisiassa, ehkä Italiassa kerran vuodessa tai maakuntamatkoilla. Näille matkoille otetaan mukaan koko perhe.
Tämä hänen miehensä on innokas rugbyn pelaaja ja valmentaja. Rugby on perinteisesti ollut vähän "junttien urheilulaji" Ranskassa.
No, Britanniassa puolestaan yläluokan peli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.
Älkää nyt prkl. Elkää edes läpällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt vähän!
Yli-Viikari aloittaa työuransa lähes tyhjästä VM:ssä vuonna 2006 Pöystin avustajana ja 10 vuotta myöhemmin hän on VTV:n pääjohtaja! Siis miettikää omalle kohdallenne!
Vieläkin kun ottaa huomioon, että hän ei vaikuta miltään erityiseltä huippulahjakkuudelta missään asiassa eikä hänellä ole oikein sopivaa koulutustakaan!
Tätä minä olen miettinyt viime päivät pääni puhki, että MIKSI se Pöysti halusi tällaisen tuntemattoman viikarin nostaa virkoihin ihan laittomin keinoin? Ketjussa on esitelty tulkintoja mm. uskovaisuudesta, että Yli-Viikari kiristää, että heillä on ollut suhde ja että Pöystin vaimo ja yli-Viikari ovat kavereita. Tai että Pöysti ja Yli-Viikarin isä ovat kavereita. Myös Sipilän nimi esillä. Hitsi, paljastakaa nyt joku av:n sherlokeista se todellinen kytkös pöystin ja Viikarin välillä. MIksi se tommoista tavis-rouvaa on nostanut omaan hoviinsa ja huippuvirkoihin??? Pöysti on tyytynyt vain sanomaan, että hän on yhdeksän kertaa tavannut Yli-Viikarin. Mitä tämäkin sit tarkoittaa? Valehtelee varmaan vain.
No heitetään vielä yksi villi spekulaatio, ehkä eräs professori Yli-viikari ja Tytti eivät olekaan mitään sukua keskenään ja eräs toinen, kutsutaan vaikka herra P:ksi onkin isukki?
Herra P voi näyttää 70-vuotiaalta, mutta ei ole sitä.
Olen katsonut videolta sen äänestystilanteen. Edustajat pyörivät tuoleillaan äänestyksen aikana ja juttelevat iloisesti toisilleen. No toki äänestyksen tulos olikin selkeästi etukäteen edustajien tiedossa.