Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Tytti on ihan omaa luokkaansa. Tytti löi Plutarkhoksella päähän! Päivi Räsänen on kohdannut haastajansa.
Vierailija kirjoitti:
"
Yli-Viikari rekrytoitiin 2007 Pöystin avustajaksi johdon asiantuntijan tehtävään. VTV:n sisällä koettiin, että Pöysti oli räätälöinyt viran Yli-Viikarille, koska ranskan kielen taito katsottiin eduksi tehtävään haettaessa.
Yli-Viikari on suorittanut opintonsa Ranskassa – vuonna 2001 Yli-Viikari valmistui maisteriksi (master in public administration) Ranskan poliittisen eliitin opinahjona tunnetusta ENA:sta.
Vaimonsa myötä itsekin ranskaa toisena kotikielenään puhuvan Pöystin mukaan ranskan kielen taidolle oli viran hoitoon liittyvät perustelut.
– Kansainvälisen yhteistyön kannalta mahdollisuus yhteistyöhön niin EU:ssa kuin Ranskan ja ranskankielisten instituutioiden kanssa oli yksinkertaisesti eduksi ja hyödyksi.
Ennen VTV:n pääjohtajaksi nousemistaan Pöysti toimi valtioneuvoston controllerin tehtävässä. Yli-Viikari ilmoittaa CV:ssään toimineensa controllerin avustajana 2005-2007.
Pöystin mukaan Yli-Viikari ei ollut tässä vaiheessa hänen henkilökohtainen avustajansa, vaan valtiovarainministeriön lainsäädäntöasiantuntija, jolla oli oma tehtävänkuvansa."
Iltalehti tammikuussa.
Mitä jos Pöystin rouva olisi Venäjältä? VTV:n johdossa olisi nyt Ville Haapasalo, kultuuri-ihmisiä hänkin. Tai Thaimaasta. Tai intiasta. Mistä ikinä olisi löydetty johtaja? 😜
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.
Päinvastoin. VTV-logiikalla tähän hommaan sitten taas tarvittaisiin tilintarjastaja/juristi, jolla on vahva matikkapää ja pitkä ura alla. Ei siis museologian tai estetiikan alalla. Vaan ihan millä tahansa muulla alalla.
Juupa. Olihan aikoinaan sosionomi Tanja Karpelakin kulttuuriministerinä. Yleensä ministeripesteissä katsotaan edes vähän koulutusta: oikeusministerinä lainoppinut, kauppa- ja teollisuusministerinä KTM tai ekonomi, mutta silloin ei ollut mitään väliä.
Nyt vähän tarkkuutta. Säännöllisesti on lehdistössä juttua, kuinka jostain tehdas-ukosta tai maitokuskista tuli ministeri. Asiaa on tutkittukin:
"Kokonaisuutena tarkastellen ylempi korkeakoulututkinto oli 64 % ministereistä ja alempaa korkeakoulututkintoa oli 19 %, kun korkeakoulututkintoa ei ollut 17 % ministereistä."
Lähde: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/232863/Karkkainen_Tiin…
Silti muistetaan aina vain Tanja Karpela. Kannattaa muistaa, että Karpela oli kepun silloinen ääniharava. Hän sai toiseksi eniten kepun ääniä koko maassa. Niin vahvalla mandaatilla on pikku pakko antaa ministerin salkku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.
Päinvastoin. VTV-logiikalla tähän hommaan sitten taas tarvittaisiin tilintarjastaja/juristi, jolla on vahva matikkapää ja pitkä ura alla. Ei siis museologian tai estetiikan alalla. Vaan ihan millä tahansa muulla alalla.
Juupa. Olihan aikoinaan sosionomi Tanja Karpelakin kulttuuriministerinä. Yleensä ministeripesteissä katsotaan edes vähän koulutusta: oikeusministerinä lainoppinut, kauppa- ja teollisuusministerinä KTM tai ekonomi, mutta silloin ei ollut mitään väliä.
Tanjalla _oli_ suhteita.

Ministerille ei ole pätevyysvaatimuksia. Ennen oikeusministerin piti olla oikeusoppinut, nykyisin ei enää tarvitse olla. Onhan meillä nytkin ulkoministerinä ylioppilas.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on Tytin äidin tyttönimi? Siis Tapsa Yli-Viikarin vaimon sukunimi ennen avioitumista?
Joo, tämä on syytä selvittää.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on Tytin äidin tyttönimi? Siis Tapsa Yli-Viikarin vaimon sukunimi ennen avioitumista?
En ihmettelisi sukukytkyä, tosin voisi olla joku tosi etäinen mutta joka tapauksessa Pöysti on pohjoisesta ja Yli-Viikari taas klassinen pohjanmaalainen nimi eli sukujuuret molemmilla voisivat pörrätä siellä jossain samoilla liepeillä. Ja vaikka Tytti ei olisi itse lestadiolainen, suvussa voi olla heitä paljonkin. Eli kyllä arvelisin, että tuo uskovaisuus-sukulaisuus-juttu voisi selittää tätä. Missään tapauksessa henkilövalinta ei ollut oikeudenmukainen eikä neutraali. Ihan hullua, että näin oli päässyt käymään. Vie uskottavuutta kaikista nimityksistä. Tuollaista fiilispohjalta vetämistäkö se tosiaan on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapaus on kiehtova ja käsittämätön siksi, koska Tytti vaikuttaa ominaisuuksiltaan niin täydellisen keskinkertaiselta. Hän ei ole (tilin)tarkastuksen asiaosaaja, ei ulospäin vaikuta verkostoitumisen superlahjakkuudelta niin kuin vaikka Alexander Stubb, hän ei julkisuudessa nähdyn perusteella ole mikään erityisen painava kulttuuriasiantuntija (ei vaadi kovin paljoa heittää slaidille joku Gallen-Kallelan maalaus ja lausua siitä pari latteutta) ja hänen tuottamansa "asiantuntijaesitelmät" ovat ihan järkyttävää puppua, jollaista kuka tahansa hallintotieteiden ylioppilas kykenisi tuottamaan.
Silti hän istuu mahtivirassaan kuin tatti, ja miksi? Koska hänellä on verkostot ja eliittiasema. Tämä tapaus tuo poikkeuksellisen selvästi esiin sen, miksi tavallisetkin ihmiset pääsevät huippuasemiin, jos vain kuuluvat eliittiin. Meillä Suomessahan on tietenkin ollut poliittisia, taloudellisia, kulttuurisia ja asiantuntijuuden perusteella määräytyneitä eliittejä, mutta tulkitsen, että heidän asemansa on ollut tavallisen kansan helpompi hyväksyä, jos he vaikuttavat edes jollain tavalla ansainneen sen. Tytti edustaa suomalaiselle yhteiskunnalle toistaiseksi vierasta (keskieurooppalaista) luokkayhteiskuntaa, eli keskinkertaisuutta joka on mahtiasemassa pelkän syntyperänsä, koulutustaustansa sekä kavereidensa ansiosta.
Eihän tytillä ole yhtään mitään taustaa. Isä on rohvessoori joo, mutta joku Taideteollisen korkeakoulun keramiikkataiteen proffa, salli mun nauraa, voiko turhempaa professuuria enää olla. Äiti ihan tyypillinen tavallinen ihminen, sisaruksista yksi on opiskellut kulttuurialaa kuten Tyttikin.
Eikä Tytti ole erityisen verkostoitunutkaan. Hän on koulut käynyt epämääräisinä lyhyinä pätkinä ulkomailla. Ei todellakaan missään ulkomaisessa maisteriohjelmassa vaan sellaisia parin vuoden humpuukitutkintoja. Hänellä ei ollut ulkomailla mitään merkittävää työtä, eikä hän verkostoitunut juuri mitenkään. Aviomies on ranskalainen rugbyn pelaaja, joka on lukenut pikkuyliopisto Reimsissa jotain. Kun katselee aviomiehen somea, niin ei siellä näy ketään vaikutusvaltaista ihmistä kuvissa tai kavereissa. Kuvissa he istuvat Tytin kanssa jossain perus-illanistujaisissa tavisten ympäröimänä. Tytti ei itse ole yhtään aktiivinen somessa, jossa kuitenkin kaikki jotka jotain ovat, verkostoituvat ja pitävät itseään esillä.
Siinä olet aivan oikeassa, että Tytti on täysin keskinkertainen. Luin tästä pitkästä ketjusta aika mielenkiintoisen postauksen, joka vaikutti jonkun asioista tietävän kirjoittamalta. Siinä väitettiin, että Pöystillä oli jokin tietty syy nostaa tällainen jo silloin naimisissa oleva lievästi ylipainoinen, ei niin viehättävän näköinen keskinkertaisuus ensin omaan lähi- ja vaikutuspiiriinsä ja sitten avittaa hänet samalle VTV:n ylijohtajan paikalle kuin mitä itse on. Jotenkin tuli kuva, että Pöysti edelleen ohjailisi tätä Tyttiä, joka on noin lähtökohtaisesti ihan väärässä paikassa, kun on tollaisessa huippuvirassa.
Ehkäpä kuulemme totuuden pöystistä seuraavaksi? Kuka tämä pöysti edes on??? Sotemies, Niinistön kaveri, kova verkostoitumaaan - muuta en tiedä. Niin ja Sipilän kanssa samaa uskonlahkoa. Ehkä tämä Tyttikin kuuluu samaan jengiin?
Tuomas on Pohjoisen poika Rovaniemeltä. Sillä oli intissä professori Timo Konstarin teos Harkintavallan väärinkäyttö ja
- Teos kolahti välittömästi: – Kiinnostuin hallinto-oikeudesta, julkisen vallan käytöstä ja hyvän hallinnon periaatteista, Pöysti jatkaa ja myöntää Konstarin teoksen viitoittaneen opintojaan.
Entä jos Tytti onkin Pöystille pelkkä tutkimuskohde, laboratoriorotta, jonka käyttäytymistä seuraamalla hän kokeilee harkintavallan väärinkäytösteorioiden toimivuutta käytännössä 🤣
https://lakimiesuutiset.fi/tuomas-poysti-oikeusvaltion-paimenkoira/
Pitäisikö olla:
Kiinnostuin hallinto-oikeudesta ja nyt sitten nautin julkisen vallan käytöstä ja hyvän hallinnon periaatteiden rikkomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.
Päinvastoin. VTV-logiikalla tähän hommaan sitten taas tarvittaisiin tilintarjastaja/juristi, jolla on vahva matikkapää ja pitkä ura alla. Ei siis museologian tai estetiikan alalla. Vaan ihan millä tahansa muulla alalla.
Juupa. Olihan aikoinaan sosionomi Tanja Karpelakin kulttuuriministerinä. Yleensä ministeripesteissä katsotaan edes vähän koulutusta: oikeusministerinä lainoppinut, kauppa- ja teollisuusministerinä KTM tai ekonomi, mutta silloin ei ollut mitään väliä.
Nyt vähän tarkkuutta. Säännöllisesti on lehdistössä juttua, kuinka jostain tehdas-ukosta tai maitokuskista tuli ministeri. Asiaa on tutkittukin:
"Kokonaisuutena tarkastellen ylempi korkeakoulututkinto oli 64 % ministereistä ja alempaa korkeakoulututkintoa oli 19 %, kun korkeakoulututkintoa ei ollut 17 % ministereistä."
Lähde: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/232863/Karkkainen_Tiin…Silti muistetaan aina vain Tanja Karpela. Kannattaa muistaa, että Karpela oli kepun silloinen ääniharava. Hän sai toiseksi eniten kepun ääniä koko maassa. Niin vahvalla mandaatilla on pikku pakko antaa ministerin salkku.
Eikös se Niinistökin tökkinyt sitä eteenpäin.
Excuse-Moi?
Miten niin jossain tarkastusvirastossa tarvitaan ranskaa!

Seurusteli Niinistön kanssa. Muistelen, että myös Vanhanen ennen Niinistöä tökki häntä eteenpäin.. Eikös myös Peter Nygård tökkinyt häntä?

Mutta se oli eka kerta, kun OPETUS- ja kulttuuriministeriksi ylsi henkilö, joka ei ollut minkään alan maisteri. Siis ilman yliopistokoulutusta. Se kummastutti akateemista maailmaa. Mites ministeri politikoi, kun hänellä itsellään ei ole mitään kokemusta tai näkemystä yliopistomaailmasta eikä kulttuurialoistakaan?
Vierailija kirjoitti:
Excuse-Moi?
Miten niin jossain tarkastusvirastossa tarvitaan ranskaa!
Koska suomen valtionhallinnon laskut ja kuitit ovat ranskaksi tietty, etkö tuota tiennyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.
Päinvastoin. VTV-logiikalla tähän hommaan sitten taas tarvittaisiin tilintarjastaja/juristi, jolla on vahva matikkapää ja pitkä ura alla. Ei siis museologian tai estetiikan alalla. Vaan ihan millä tahansa muulla alalla.
Juupa. Olihan aikoinaan sosionomi Tanja Karpelakin kulttuuriministerinä. Yleensä ministeripesteissä katsotaan edes vähän koulutusta: oikeusministerinä lainoppinut, kauppa- ja teollisuusministerinä KTM tai ekonomi, mutta silloin ei ollut mitään väliä.
Nyt vähän tarkkuutta. Säännöllisesti on lehdistössä juttua, kuinka jostain tehdas-ukosta tai maitokuskista tuli ministeri. Asiaa on tutkittukin:
"Kokonaisuutena tarkastellen ylempi korkeakoulututkinto oli 64 % ministereistä ja alempaa korkeakoulututkintoa oli 19 %, kun korkeakoulututkintoa ei ollut 17 % ministereistä."
Lähde: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/232863/Karkkainen_Tiin…Silti muistetaan aina vain Tanja Karpela. Kannattaa muistaa, että Karpela oli kepun silloinen ääniharava. Hän sai toiseksi eniten kepun ääniä koko maassa. Niin vahvalla mandaatilla on pikku pakko antaa ministerin salkku.
Eikös se Niinistökin tökkinyt sitä eteenpäin.
Seurusteli Niinistön kanssa. Muistelen, että myös Vanhanen ennen Niinistöä tökki häntä eteenpäin.. Eikös myös Peter Nygård tökkinyt häntä?
Täältähän nuo löytyy
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tassa-ovat-kaikki-tanjan-miehet-kat…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksusti järkännyt varalle ylijohtajan pakasteviran 8K/kk.
Ei ole pakastevirka, vaan 6-vuotinen. Tytin pesti loppuisi joka tapauksessa vuoden lopussa. Tytti varmaan ajatteli siirtyvänsä sujuvasti Kansallisgallerian johtoon. Sitä kai se Gallen-Kallela -slide yritti pohjustaa. Haaveeksi taitaa jäädä.
Estetiikan opinnot ja ranskan kielen taito tekevät hänestä ylivoimaisen valinnan Kansallisgallerian johtoon.
Päinvastoin. VTV-logiikalla tähän hommaan sitten taas tarvittaisiin tilintarjastaja/juristi, jolla on vahva matikkapää ja pitkä ura alla. Ei siis museologian tai estetiikan alalla. Vaan ihan millä tahansa muulla alalla.
Juupa. Olihan aikoinaan sosionomi Tanja Karpelakin kulttuuriministerinä. Yleensä ministeripesteissä katsotaan edes vähän koulutusta: oikeusministerinä lainoppinut, kauppa- ja teollisuusministerinä KTM tai ekonomi, mutta silloin ei ollut mitään väliä.
Tanjalla _oli_ suhteita.
Samat jäljet vievät sylttytehtaalle...
Vierailija kirjoitti:
Katsokaa kun Titty tanssii.
Jumalvita! Tähän tiivistyy kaikki, ihan kaikki Tytistä. Arvostelukyvytön, tilannetajuton i d i o o t t i. Ja eipä uskois mistään, että on opiskellut maailmalla eliittiyliopustoissa. Tästä en ihan heti toivu🙄😬😳
Vierailija kirjoitti:
Paska homma tuo VTV:n penkominen.
Entäs JOS ministerienkin korttiostoja aletaan penkoa?
Mitähän sieltä paljastuisikaan? Pelko perseessä saattaa olla usemmallakin virkakyöstilla ja tytillä tai sannalla.
Eiköhän asiat kuitenkin saada salaisiksi meiltä maksajilta. Kaikki veronmaksajien maksamien luottokorttien tiedot pitäisikin olla veronmaksajien saatavilla ja ruodittaviksi. Ei olisi kummoinen vaiva eritellä kortti/käyttäjä/kuitit yhteen paikkaan, josta niitä voisivat tarkkaillat kaikkein tarkimmat tarkastajat. ME VERONMAKSAJAT. Muuten niillä porsastellaa ja tuhlataan kuin viimeistä päivää kuten tähänkin asti on tehty.
No onhan noita pengottukin. Kansanedustajien taksinkäyttöhän oli pari vuotta sitten esillä samoin piispa Laajasalon luottokortin käyttö jne.
Jäljet johtavat samalle (!) sylttytehtaalle.
Vierailija kirjoitti:
Jäljet johtavat samalle (!) sylttytehtaalle.
Ai Niinistöön?
No mutta ihan ymmärrettävä, koska P näyttää ikäistään mel-ko paljon tuota, kypsemmältä. Voisi olla Tytin isoisä. Ehkäpä Tytissä Pöystiin vetoaa juuri täysin päinvastaista kehonkuvaa edustava runsaus? Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetit.