Lue keskustelun säännöt.
Miten tätä solmua saisi avattua? Mies ei tykkääkään(?) lapsiperhe-elämästä
19.03.2021 |
Me molemmat haluttiin perhe, mies ehkä jopa enemmän kuin minä. Ja saatiin yhdessä toivottu ja suunniteltu lapsi. Ennen raskautta mies ääneen haaveili miten viettäisi lapsen kanssa paljon aikaa, mitä kaikkea tekisivät (jo vauva-aikana) jne. Ja viihtyi hyvin ystäväperheidemme pienten lasten kanssa. Hän teki paljon kotitöitä eikä muutenkaan ollut mitenkään menevä esim. baareissa juokseva mies. Joten luulin, että hänestä tulisi ns. hyvä isä.
No kun lapsemme syntyi, niin alusta asti kävi selväksi, että mies ei kestäkään yhtään eikä koskaan mitään meteliä, ei kestä sitä että vauva sitoo tiettyihin aikatauluihin, sotkua, sitä että minä en ehdi tekemään samoja asioita kuin ennen lasta (koska jompi kumpi meistä oli tietenkin koko ajan sidottu vauvaan eli jos vaikka imetin niin en voinut olla samaan aikaan keittiössä tekemässä ruokaa). Ei kestä sitä, että vauva herättää öisin eikä sitä että minä olen väsynyt niiden yöherätysten takia. Oltiin tietenkin etukäteen puhuttu, että tällaista vauva-arki on, mutta silloin ei mitenkään tullut ilmi että asiassa voisi olla ongelma.
Lapsi on jo neljä. Ja samat ongelmat jatkuu. Mies ei edelleenkään kestä mitään meteliä tai sitä että lapsen takia on tiettyjä aikatauluja eikä mitään sotkua. Hän välttelee kotona olemista siksi. Suostuu viettämään aikaa lapsen kanssa vain pakotettuna ja silloinkin vaatii, että mahdollisimman lyhyen ajan (koska ei kuulemma kestä pidempään).
Alan olla aivan loppu. Olen kuin yksihuoltaja parisuhteessa. Tai kuin äiti kahdelle lapselle. Hän kyllä edelleen tekee puolet kotitöistä kuten ennenkin lasta eikä edelleenkään juokse baareissa tms, eli monen meidän kaverin mielestä hän on täydellinen isä. Vielä mitä. Ihan kuin ei olisi mikään isä ollenkaan vaan kuin minun joku uusiokumppani, joka koko ajan ärsyyntyisi edellisestä suhteestani olevan lapsen melusta ja läsnäolosta ja siitä että lapsi vie aikaani ja huomiotani. Eikä haluaisi sitoutua sen lapsen hoitamiseen yhtään. Olen lapsen takia yrittänyt sietää tilannetta, koska olen useammalta taholta saanut neuvon, että odota ja tilanne kyllä muuttuu paremmaksi. Ollaan käyty juttelemassa asioista ammattilaisen luona, mutta minun mielestä siinä ei ole mitään järkeä, koska mies ei siellä myönnä mitään näistä asioista ja esittää täydellistä ja osallistuvaa isää. Ja antaa vaikka mitä lupauksia olla lapsen kanssa jotta minä vaikka pääsisin säännölliseen harrastukseeni, mutta kotona mikään ei toteudu.
Joten miten tätä solmua lähtisi avaamaan?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
Mies voi olla kunnon mies, mutta huono puoliso ja hirveän huono isä. Kenen sinun mielestä tuossa pitää muuttaa käytöstään, äidin vai lapsen? Vai ehkä isän?
En ole ap:n teksteistä huomannut, että hän olisi huono puoliso.
Elämä pitää suunnitella sellaiseksi, että kaikki voivat hyvin. Miehelle enemmän omaa rauhaa, jolloin hän jaksaa tsempata lapsen kanssa. Eli miehen vastuulla on se tsemppaaminen vaikka puoli tuntia illassa.
Olen antanut miehelle paljon omaa aikaa kaikki nämä vuodet eli sanonut monesti että mene vaikka koko viikonlopuksi hotelliin tms jos haluat olla hetken rauhassa, en myöskään valita siitä että hän käy joka päivä hiihtämässä/salilla/lenkillä eli hän saa omaa aikaa niin paljon kuin haluaa. Ap
Olenkohan minä ollut huono äiti. Olen jatkanut lenkillä ja salilla käyntiä lasten saannin jälkeenkin. Ja olen välillä viettänyt yksin lomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
En minäkään jaksa lapsia. Siksi minulla ei ole lapsia.
Omia lapsia täytyy vain jaksaa, se on vanhemman velvollisuus eikä mitään muottiin pakottamista. Mies ei todellakaan ole kunnon mies, koska hän ei ole ollenkaan kiinnostunut lapsensa ja vaimonsa hyvinvoinnista. Mielestäni aloittaja kuvailee täysin kelvottoman puolison ja isän.
Vaikka omia lapsia täytyy vain jaksaa, niin ei se tapahdu pakottamalla.
Jännästi se isä kuitenkin saa pakottaa äidin hoitamaan lapsen kokonaan samalla kun itse pakenee harrastuksiinsa. Lapsen äitikin varmasti haluaisi useamman kerran viikossa vapaa-aikanaan taukoa vanhemmuudesta.
Ja vielä 132 ja 134 kommentit kirjoittanut jatkaa, sori kun tulee pätkissä (lapsen takia 😅). En siis tarkoittanut ap mitenkään kehuskella meidän tilanteella vaan vain kuvata miten asia on meillä mennyt ja edennyt. Mietin sun kuvauksen perusteella siedätkö ja joustatko liikaa. Voisitko kokeilla vielä sellaista tiukkaa mallia, missä edellytät mieheltä aidosti osallistumista lapsen hoitoon. Esim alat käydä kävelyllä joka toinen ilta ja sanot miehelle että heidän on vain selvittävä se aika. Oletko sinä teidän perheessä se joka pitkälti päättää mitä lapsen kanssa tehdään ja miten lapsen kanssa ollaan? Meillä on miehen asenteeseen auttanut myös se että itse olen päästänyt irti kontrollista: kun mies on lapsen kanssa, hän ihan aidosti saa päättää mitä lapsi tekee, syö ja onko lapsella vaatteita päällä ja mitkä vaatteet. :p pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta useinhan perheissä jää päälle että äiti päättää kaikesta, halusi tai ei. Sitten tuli vielä mieleen sun miehen äiti, onko hän kuvioissa? Olisiko sun mahdollista vähän reflektoida tilannetta hänen kanssaan ja hakea apua miehen "käsittelyyn"? Omalla miehelläni on taustalla vaikea isäsuhde joka varmasti on ollut vaikuttamassa tässä kuviossa, ja miehen äidistä taas on ollut paljon tukea koko meidän perheelle. Tsemppiä toivotan sulle ap, ja sellaista voimaantumista että asettaisit omat rajat. Toivottavasti vastaat vielä tähän ketjuun.
Meillä sama mutta lapsiliku eri. Mies tekee kotitöitäkin vähemmän mutta se ok kun hän käy töissä
Kannattaa muistaa, että mitä vanhemmaksi lapsi tulee niin sitä helpommaksi tuo arki tulee kun pieni oppii tekemään enemmän itse. Kun lapsi menee kouluun niin sitten sekin helpottaa sitä kotipainetta kun lapsi voi purkaa siellä oppimishaluaan ja energiaansa.
Mies on luultavasti erityisherkkä tai jonkun muun diagnoosin täyttävä tapaus. Lähipiirissäni on yksi tällainen. Ulkopuolelle näyttää todella mukavalle ja rauhalliselle tyypille, mutta sitten kotioloissa stressi purkautuu ja ikävä kyllä läheisiin jos sattuvat tulilinjalle.
Olen itse eronnut mies ja voin sanoa ettei kannata erota ellei ole ihan pakko (fyysinen tai henkinen väkivalta, alkoholismi, peliongelma jne.), sillä vaikka aina väitetään sen olevan lapsillekin hyvä vaihtoehto niin aika harvoin se kuitenkaan on. Sanoisin siis, että yritä jaksaa vielä muutama vuosi, sitten lapsella alkaa eskari ja koulu. Jos sen jälkeenkin mies tuntuu vapaamatkustajalta lasten suhteen niin voit sitten miettiä eroa uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh. Taas se sama tarinatäti vauhdissa pitkine ja keksittyineen tarinoineen.
Täyttä moskaa koko aloitus, alusta loppuun asti. Tuon provoilijan tunnistaa vaikka unissaan.
Hänellä on aina hyvin pitkä teksti monien selostusten kanssa. Ja lopuksi hän esittää jonkin kysymyksen tai pyytää vinkkejä, jotta saisi ketjun käyntiin.
Olet sairas ap. Fanaatikko tällä palstalla.
Apn tarina voi olla keksitty, mutta sinun mielenterveytesi ei ole kunnossa. Kannatta nyt laittaa kone kiinni jos tämä paskapalsta saa noin tuohtumaan.
Sinun kaltainen on tuo tarinan isä, ei älliä päässä eikä aikuisuutta missään.
Komppaan tätä. Minäkin olen tehnyt tänne aloituksen kaltaisia pitkiä avauksia omasta elämästäni, en tosin tätä, ja tämä sama sekoilija on tullut myös niihin trollia huutelemaan.
Ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallinen tarina. Aikuinen mies on ääniherkkä eikä tiedä sitä?
0/5Ei ääniherkkyyttä välttämättä huomaa kuin vasta aikuisena. Minäkin huomasin sen vasta pari vuotta sitten ja ikää on jo 24v. Säikähdän äkillisiä ääniä enkä pysty keskittymään pienessäkään melussa, uuvun äänien keskellä nopeasti enkä erota ravintolassa tai työpaikkaruokalassa puhetta muusta taustahälystä.
Päivähoidossa ja koulussa on melutaso ollut kyllä ihan eri luokkaa verrattuna pariin lapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen takia jaksat miestä, joka ei jaksa lasta? Luuletko ettei lapsi vaistoa ja tunne tätä?
Ennemminkin voisit erota lapsen takia. Jättää kyllä jälkensä lapseen tuollainen vanhemman vastenmielinen suhtautuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
En minäkään jaksa lapsia. Siksi minulla ei ole lapsia.
Omia lapsia täytyy vain jaksaa, se on vanhemman velvollisuus eikä mitään muottiin pakottamista. Mies ei todellakaan ole kunnon mies, koska hän ei ole ollenkaan kiinnostunut lapsensa ja vaimonsa hyvinvoinnista. Mielestäni aloittaja kuvailee täysin kelvottoman puolison ja isän.
Vaikka omia lapsia täytyy vain jaksaa, niin ei se tapahdu pakottamalla.
Vaan miten? Pitääkö miestä alkaa maanittelemaan ja houkuttelemaan vanhemmuuteen niinkuin pientä lasta? Palkita siitä? Kyllä jokainen vastuullinen aikuinen tajuaa ihan ilman mitään, että lapsista huolehditaan, niitä on kestettävä ja jokaisen on itse etsittävä se keino löytää siitä vanhemmuudesta ne ilot. Kiintymys lapseen tulee yleensä luonnostaan ja sitä kautta iloa tuottaa lapsen ilo.
Jos on itsekäs, lapsellinen ja tunnevammainen, niin eihän se sitten varmaan suju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että mitä vanhemmaksi lapsi tulee niin sitä helpommaksi tuo arki tulee kun pieni oppii tekemään enemmän itse. Kun lapsi menee kouluun niin sitten sekin helpottaa sitä kotipainetta kun lapsi voi purkaa siellä oppimishaluaan ja energiaansa.
Mies on luultavasti erityisherkkä tai jonkun muun diagnoosin täyttävä tapaus. Lähipiirissäni on yksi tällainen. Ulkopuolelle näyttää todella mukavalle ja rauhalliselle tyypille, mutta sitten kotioloissa stressi purkautuu ja ikävä kyllä läheisiin jos sattuvat tulilinjalle.
Olen itse eronnut mies ja voin sanoa ettei kannata erota ellei ole ihan pakko (fyysinen tai henkinen väkivalta, alkoholismi, peliongelma jne.), sillä vaikka aina väitetään sen olevan lapsillekin hyvä vaihtoehto niin aika harvoin se kuitenkaan on. Sanoisin siis, että yritä jaksaa vielä muutama vuosi, sitten lapsella alkaa eskari ja koulu. Jos sen jälkeenkin mies tuntuu vapaamatkustajalta lasten suhteen niin voit sitten miettiä eroa uudestaan.
Seuraavaksi tulee murrosikä mikä saattaa koetella kaikista eniten vanhempien jaksamista. Onnea vaan, että elämä kantaisi itse kutakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
Mies voi olla kunnon mies, mutta huono puoliso ja hirveän huono isä. Kenen sinun mielestä tuossa pitää muuttaa käytöstään, äidin vai lapsen? Vai ehkä isän?
En ole ap:n teksteistä huomannut, että hän olisi huono puoliso.
Elämä pitää suunnitella sellaiseksi, että kaikki voivat hyvin. Miehelle enemmän omaa rauhaa, jolloin hän jaksaa tsempata lapsen kanssa. Eli miehen vastuulla on se tsemppaaminen vaikka puoli tuntia illassa.
Olen antanut miehelle paljon omaa aikaa kaikki nämä vuodet eli sanonut monesti että mene vaikka koko viikonlopuksi hotelliin tms jos haluat olla hetken rauhassa, en myöskään valita siitä että hän käy joka päivä hiihtämässä/salilla/lenkillä eli hän saa omaa aikaa niin paljon kuin haluaa. Ap
Olenkohan minä ollut huono äiti. Olen jatkanut lenkillä ja salilla käyntiä lasten saannin jälkeenkin. Ja olen välillä viettänyt yksin lomia.
Et tietenkään. Noin Ap: nkin pitäisi tehdä.
Mielestäni meillä oli vähän samanlaista, kun lapsi oli pieni. Sitten sattui tapaturma, jonka vuoksi jouduin sairaalaan pariksi päiväksi, kun lapsi oli noin kolmen vanha. Kun tulin kotiin, mies kertoi, että lapsi oli ollut kiltti koko poissaoloni ajan. Olivat mm. kävelleet ulkona pitkän lenkin, käyneet kaupassa, eläneet tavallista elämää ja se kaikki oli mennyt hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen ei tällaista lapsellisuutta katseltu.
Vierailija kirjoitti:
Mies saattaa heittäytyä erossa äärettömän hankalaksi ja uhkailla "lapsen viemisellä".
Mikäli mies ei ole täydellisen debiili, tällaista ei tapahdu.
Miksi hän haluaisi lapsen yksinhuoltajuuden, kun ei ole halunnut osallistua perheessä eläessään edes jaettuun huoltajuuteen?
Erikoinen tarina. Luulisi että mies olisi jo muuttanut pois. Tämän jälkeen tapaaminen ehkä kerran vuodessa isänpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies saattaa heittäytyä erossa äärettömän hankalaksi ja uhkailla "lapsen viemisellä".
Mikäli mies ei ole täydellisen debiili, tällaista ei tapahdu.
Miksi hän haluaisi lapsen yksinhuoltajuuden, kun ei ole halunnut osallistua perheessä eläessään edes jaettuun huoltajuuteen?
Jotkut tajuavat vasta erossa, mitä menettävät.
Tai sitten mies on samanlainen kuin minun mieheni. Hän edes kunnolla tuntenut lapsiaan perhe-elämän aikana. Tuli kotiin vasta, kun kaikki oli nukkumassa. Eron jälkeen vaimo ei siksi olisi antanut lapsia hänelle, mutta mies meni oikeuteen saadakseen heidät. Olen jo monta vuotta ihmetellyt, miksi mies haluaa lapsensa, vaikka ei ole kiinnostunut heidän kanssaan mitään tekemään?
(Meillä ei ole eikä tule yhteisiä lapsia)
Semmonen tarrasysteemi jääkaapin oveen.
Mies saa aina tarran, kun on tehnyt jotain lapsen kanssa.
Ja sitten joku ekstraylläri, jos on oikein oma-aloitteisesti viettänyt lapsen kanssa aikaa.
Vaikka uusi potkupallo tai jännä sytkäri tai jotain kivaa motonetistä, saa itte valita.
Tilanne voi olla toinen, kun saatte seuraavan lapsen. Sitä miehesi voi ehkä rakastaa.
Vaikka omia lapsia täytyy vain jaksaa, niin ei se tapahdu pakottamalla.