Lue keskustelun säännöt.
Miten tätä solmua saisi avattua? Mies ei tykkääkään(?) lapsiperhe-elämästä
19.03.2021 |
Me molemmat haluttiin perhe, mies ehkä jopa enemmän kuin minä. Ja saatiin yhdessä toivottu ja suunniteltu lapsi. Ennen raskautta mies ääneen haaveili miten viettäisi lapsen kanssa paljon aikaa, mitä kaikkea tekisivät (jo vauva-aikana) jne. Ja viihtyi hyvin ystäväperheidemme pienten lasten kanssa. Hän teki paljon kotitöitä eikä muutenkaan ollut mitenkään menevä esim. baareissa juokseva mies. Joten luulin, että hänestä tulisi ns. hyvä isä.
No kun lapsemme syntyi, niin alusta asti kävi selväksi, että mies ei kestäkään yhtään eikä koskaan mitään meteliä, ei kestä sitä että vauva sitoo tiettyihin aikatauluihin, sotkua, sitä että minä en ehdi tekemään samoja asioita kuin ennen lasta (koska jompi kumpi meistä oli tietenkin koko ajan sidottu vauvaan eli jos vaikka imetin niin en voinut olla samaan aikaan keittiössä tekemässä ruokaa). Ei kestä sitä, että vauva herättää öisin eikä sitä että minä olen väsynyt niiden yöherätysten takia. Oltiin tietenkin etukäteen puhuttu, että tällaista vauva-arki on, mutta silloin ei mitenkään tullut ilmi että asiassa voisi olla ongelma.
Lapsi on jo neljä. Ja samat ongelmat jatkuu. Mies ei edelleenkään kestä mitään meteliä tai sitä että lapsen takia on tiettyjä aikatauluja eikä mitään sotkua. Hän välttelee kotona olemista siksi. Suostuu viettämään aikaa lapsen kanssa vain pakotettuna ja silloinkin vaatii, että mahdollisimman lyhyen ajan (koska ei kuulemma kestä pidempään).
Alan olla aivan loppu. Olen kuin yksihuoltaja parisuhteessa. Tai kuin äiti kahdelle lapselle. Hän kyllä edelleen tekee puolet kotitöistä kuten ennenkin lasta eikä edelleenkään juokse baareissa tms, eli monen meidän kaverin mielestä hän on täydellinen isä. Vielä mitä. Ihan kuin ei olisi mikään isä ollenkaan vaan kuin minun joku uusiokumppani, joka koko ajan ärsyyntyisi edellisestä suhteestani olevan lapsen melusta ja läsnäolosta ja siitä että lapsi vie aikaani ja huomiotani. Eikä haluaisi sitoutua sen lapsen hoitamiseen yhtään. Olen lapsen takia yrittänyt sietää tilannetta, koska olen useammalta taholta saanut neuvon, että odota ja tilanne kyllä muuttuu paremmaksi. Ollaan käyty juttelemassa asioista ammattilaisen luona, mutta minun mielestä siinä ei ole mitään järkeä, koska mies ei siellä myönnä mitään näistä asioista ja esittää täydellistä ja osallistuvaa isää. Ja antaa vaikka mitä lupauksia olla lapsen kanssa jotta minä vaikka pääsisin säännölliseen harrastukseeni, mutta kotona mikään ei toteudu.
Joten miten tätä solmua lähtisi avaamaan?
Kommentit (186)
Tämä on aivan kamalaa lukea! Siis sen lapsen kannalta. Miten tuommoinen perheenjäsen epäisä vaikuttaa lapseen??
Toivottavasti olet lähtenyt todellakkn muualle ap, toivon sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi jo neljä lasta vaikka näit merkit ensimmäisen kohdalla???
Monesti mies kiinnostuu lapsistaan enemmän kun kasvavat hieman. Toivottavasti näin teilläkin. Ja anna sitä vastuuta myös lasten isälle. Lähde hurvittelemaan, parisuhdekin usein siitä piristyy.
Vierailija kirjoitti:
Semmonen tarrasysteemi jääkaapin oveen.
Mies saa aina tarran, kun on tehnyt jotain lapsen kanssa.
Ja sitten joku ekstraylläri, jos on oikein oma-aloitteisesti viettänyt lapsen kanssa aikaa.
Vaikka uusi potkupallo tai jännä sytkäri tai jotain kivaa motonetistä, saa itte valita.
Lahjakortti harrastekauppaan ehdotuksena täältä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että se tuosta muuksi muuttuisi. Mies haluaa vain rusinat pullasta. Aika perinteinen kuvio, jossa mies ei vain tajua missään olevan vikaa, tai jos on, niin se on muualla kuin hänessä itsessään.
Mies voi olla erityisherkkä tms. Ei sille voi mitään, jos normaali lapsiperhe-elämä menee yli sietokyvyn. Toki voi ja kannattaa yrittää siedättämistä.
Minäkään en aluksi ollut äitinä kummoinen, mutta kun oli pakko vaan jaksaa ja kestää, totuin siihen. En kylä koskaan palannut enää omaksi itsekseni, vaikka lapsi on jo aikuinen. Oli se niin rankkaa.Mikä on erityisherkkä? Olen googlannut, olen yrittänyt ymmärtää, mutta en vain tajua tätä määritelmää. Ihmistyyppi, joka ahdistuu jostain (melusta, ihmisistä, stressistä, mistä?) ja jonka tarpeet pitää ottaa huomioon. Jota pitää ymmärtää. Ihan sama, vaikka itseäkin ottaa joku tilanne päähän, ei jaksaisi, väsyttää, mutta erityisherkkä ei nyt vaan voi itselleen mitään. Ihan vain tiedoksi, monilla ihmisillä on rankkaa eikä se auta, että osa ihmisistä kaataa kaiken vastuun toisen päälle ja kuormittaa muita vielä enemmän.
Ei tämä mies ole erityisherkkä, vaan itsekeskeinen ihminen, joka ei ota vastuuta omasta elämästä. Ja ap mahdollistaa tämän tekemällä kaiken, viemällä miestä terapiaan ja yrittämällä ymmärtää. Aikuinen ihminen, joka on halunnut lapsen, niin ei siinä mitään ymmärtämistä ole. Ei sitä omaa ahdistusta voi jättää vain toisen ihmisen harteille ja paeta itse töihin. Kyllä se lapsi siitä kasvaa, kymmenen vuoden päästä tilanne on ihan eri ja sitten helpottaa.
Ohis, mutta erityisherkkä ihminen on hermostoltaan keskimääräistä herkempi. Usein tuntuu, että haluaisin itseni ja maailman väliin jonkun suodatinkankaan. Kaikki tuntuu usein liian paljon ja ne tuntemukset on fyysisiä.
Esimerkiksi jouduin pk-seudulla todella tarkkaan etsimään kotia, koska en siedä melua. lentomelu saa sydämen muljahtelemaan ja olo tulee ahdistuneeksi. Sellainen miellyttävän olon alue on muutenkin kaikinpuolin kapoisa. En pidä kuumasta enkä kylmästä. Inhoan kovia ääniä, kirkkaita valoja, ihmismassoja, visuaalista sekasortoa. Vaikkapa värit joista en pidä aiheuttaa epämukavaa oloa. Siksi en ole enää yötä Omenahotellissa, koska se punainen alkoi tuntua ahdistavalta.
Samaan aikaan aistin ihmisten tunnetiloja ja alan ns.kantaa toisten murheita. Toisaalta taas saatan liikuttua vaikkapa oikein kauniista maisemasta.
Mieluummin kyllä olisin vähemmän herkkä, koska elämä nyky-yhteiskunnassa on todella kuormittavaa enkä nää herkkyydessäni mitään positiivista. Ja perhekuvio se vasta onkin raskas. Siksi mulla on vain yksi lapsi, koska en jaksanut enempää vaikka oikeasti haaveilin suurperheestä. En vaan olisi pystynyt.
En tosin usko, että ap:n mies on eritysherkkä, vaan kyse on jostain muusta.
Tää on vanha juttu, mutta meillä tilanne aivan sama! Kuinkahan ap:lle kävi, sisäistikö mies lopulta isän roolin?
Siitä vaan lusikka kauniiseen käteen, itsepähän on soppansa keittänyt ja halunnut perheen. Elämässä on paljonkin asioita joita ei jaksaisi tai kiinnostaisi tehdä, mutta ne on vaan tehtävä. Jätät miehen hoitamaan lasta ja lähdet omiin harrastuksiin, tykkää tai ei.