Lue keskustelun säännöt.
Miten tätä solmua saisi avattua? Mies ei tykkääkään(?) lapsiperhe-elämästä
19.03.2021 |
Me molemmat haluttiin perhe, mies ehkä jopa enemmän kuin minä. Ja saatiin yhdessä toivottu ja suunniteltu lapsi. Ennen raskautta mies ääneen haaveili miten viettäisi lapsen kanssa paljon aikaa, mitä kaikkea tekisivät (jo vauva-aikana) jne. Ja viihtyi hyvin ystäväperheidemme pienten lasten kanssa. Hän teki paljon kotitöitä eikä muutenkaan ollut mitenkään menevä esim. baareissa juokseva mies. Joten luulin, että hänestä tulisi ns. hyvä isä.
No kun lapsemme syntyi, niin alusta asti kävi selväksi, että mies ei kestäkään yhtään eikä koskaan mitään meteliä, ei kestä sitä että vauva sitoo tiettyihin aikatauluihin, sotkua, sitä että minä en ehdi tekemään samoja asioita kuin ennen lasta (koska jompi kumpi meistä oli tietenkin koko ajan sidottu vauvaan eli jos vaikka imetin niin en voinut olla samaan aikaan keittiössä tekemässä ruokaa). Ei kestä sitä, että vauva herättää öisin eikä sitä että minä olen väsynyt niiden yöherätysten takia. Oltiin tietenkin etukäteen puhuttu, että tällaista vauva-arki on, mutta silloin ei mitenkään tullut ilmi että asiassa voisi olla ongelma.
Lapsi on jo neljä. Ja samat ongelmat jatkuu. Mies ei edelleenkään kestä mitään meteliä tai sitä että lapsen takia on tiettyjä aikatauluja eikä mitään sotkua. Hän välttelee kotona olemista siksi. Suostuu viettämään aikaa lapsen kanssa vain pakotettuna ja silloinkin vaatii, että mahdollisimman lyhyen ajan (koska ei kuulemma kestä pidempään).
Alan olla aivan loppu. Olen kuin yksihuoltaja parisuhteessa. Tai kuin äiti kahdelle lapselle. Hän kyllä edelleen tekee puolet kotitöistä kuten ennenkin lasta eikä edelleenkään juokse baareissa tms, eli monen meidän kaverin mielestä hän on täydellinen isä. Vielä mitä. Ihan kuin ei olisi mikään isä ollenkaan vaan kuin minun joku uusiokumppani, joka koko ajan ärsyyntyisi edellisestä suhteestani olevan lapsen melusta ja läsnäolosta ja siitä että lapsi vie aikaani ja huomiotani. Eikä haluaisi sitoutua sen lapsen hoitamiseen yhtään. Olen lapsen takia yrittänyt sietää tilannetta, koska olen useammalta taholta saanut neuvon, että odota ja tilanne kyllä muuttuu paremmaksi. Ollaan käyty juttelemassa asioista ammattilaisen luona, mutta minun mielestä siinä ei ole mitään järkeä, koska mies ei siellä myönnä mitään näistä asioista ja esittää täydellistä ja osallistuvaa isää. Ja antaa vaikka mitä lupauksia olla lapsen kanssa jotta minä vaikka pääsisin säännölliseen harrastukseeni, mutta kotona mikään ei toteudu.
Joten miten tätä solmua lähtisi avaamaan?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaisi yrittää korjata miehen ja lapsen suhdetta, niin itselleni tulee mieleen lähinnä ns. shokkihoito. Äiti muutaman kerran viikoksi pois kuvasta ja mies yksin vastuussa lapsesta, niin sen jälkeen mies joko rakastaa lastaan tai on valmis eroon. Aika harva mies esim. antaa lapsiaan adoptioon jos näiden äiti kuolee, kyllä se hoivavietti sieltä löytyy.
Ei tuota. Vanhemmillani oli huonot välit ja isä ole lapsille etäinen. Olin alle kouluikäinen, kun äiti ilmeisesti riitojen seurauksena lähti yksin lapsuudenkotiinsa pariin otteeseen. Me lapset kyhjötettiin jossain nurkassa, minä itkeä tihrustin ja odotin äitiä kotiin. Isä oli vihainen ja kiukuspäissään yritti tehdä meille jotain ruokaa, mutta kokkaustaidottomana se oli syömäkelvotonta. Muistan vieläkin, miten munakas oli tapposuolaista, ei sitä pystynyt syömään. Hyi, kun tulee paha olo vieläkin tuota muistellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ovat nuo tiukat rutiinit, joiden vuoksi yhteinen meneminen/tekeminen ei miestä kiinnosta? 4-vuotias ei välttämättä tarvitse enää edes päiväunia (tai jos vielä tarvitsee, niin pian ei). Kiinnostaa oikeasti, joska meillä ei mitkään rutiinit olleet esteenä. Onko miehellä jotain mielenkiinnonkohdetta, johon voisi ottaa lapsen mukaan? Olisi hyvä keino lähentyä. Oma mieheni ei ole koskaan ollut osallistuva, mutta omien mielenkiinnonkohteidensa kautta keksi yhteisiä juttuja, esim. opetti lapsen 3-vuotiaana laskettelemaan. Sen jälkeen se oli heidän yhteinen juttunsa joka talvi.
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
Vierailija kirjoitti:
Neljävuotias on kyllä vielä aika ärsyttävässä iässä. Jotkut ihmiset ei vain siedä lapsia ja lapsuutta, se muistuttaa heitä omasta lapsuudesta ja ihmisen vajaavuudesta. Mutta tilanne helpottaa ajan kanssa, noin 10-14 vuodessa...
Ensimmäiset lauseet allekirjoitan, mutten viimeistä. Mulla oli tällainen äiti. Tilanne paheni ihan hirveästi entisestään, kun tuli murrosikään ja kasvoin aikuiseksi. Vaikka olin miten hiljainen ja kiltti, hän ei minua sietänyt enää ollenkaan. Sanomattakin selvää, että lähdin kotoa heti kun pystyin ja missään tekemisissä emme ole koskaan sen jälkeen enää olleet. Toiset vanhemmat vain vihaa lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että se tuosta muuksi muuttuisi. Mies haluaa vain rusinat pullasta. Aika perinteinen kuvio, jossa mies ei vain tajua missään olevan vikaa, tai jos on, niin se on muualla kuin hänessä itsessään.
Mies voi olla erityisherkkä tms. Ei sille voi mitään, jos normaali lapsiperhe-elämä menee yli sietokyvyn. Toki voi ja kannattaa yrittää siedättämistä.
Minäkään en aluksi ollut äitinä kummoinen, mutta kun oli pakko vaan jaksaa ja kestää, totuin siihen. En kylä koskaan palannut enää omaksi itsekseni, vaikka lapsi on jo aikuinen. Oli se niin rankkaa.Mikä on erityisherkkä? Olen googlannut, olen yrittänyt ymmärtää, mutta en vain tajua tätä määritelmää. Ihmistyyppi, joka ahdistuu jostain (melusta, ihmisistä, stressistä, mistä?) ja jonka tarpeet pitää ottaa huomioon. Jota pitää ymmärtää. Ihan sama, vaikka itseäkin ottaa joku tilanne päähän, ei jaksaisi, väsyttää, mutta erityisherkkä ei nyt vaan voi itselleen mitään. Ihan vain tiedoksi, monilla ihmisillä on rankkaa eikä se auta, että osa ihmisistä kaataa kaiken vastuun toisen päälle ja kuormittaa muita vielä enemmän.
Ei tämä mies ole erityisherkkä, vaan itsekeskeinen ihminen, joka ei ota vastuuta omasta elämästä. Ja ap mahdollistaa tämän tekemällä kaiken, viemällä miestä terapiaan ja yrittämällä ymmärtää. Aikuinen ihminen, joka on halunnut lapsen, niin ei siinä mitään ymmärtämistä ole. Ei sitä omaa ahdistusta voi jättää vain toisen ihmisen harteille ja paeta itse töihin. Kyllä se lapsi siitä kasvaa, kymmenen vuoden päästä tilanne on ihan eri ja sitten helpottaa.
Minua ärsyttää tässä keskustelussa nämä jotka tarjoavat valmiina reseptinä omia mielipiteitään, kuten "mies on narsisti" tai että "mies ei todellakaan ole erityisherkkä". Kukaan meistä ei tiedä totuutta, joten ei viitsitä kinastella siitä vaan tarjotaan mieluiten erilaisia näkemyksiä lyttäämättä toisiamme?
Näin erityisherkkänä ihmisenä reagoin ylläolevaan tekstiin siksi, että itse ainakin epäröin mahdollista äitiyttä - ei sen takia etten rakastaisi lastani (varmasti rakastaisin) vaan koska sietokykyni melua ja kaaosta kohtaan on niin vähäinen. Stressaannun helposti äänistä ja hälinästä, ja en tiedä miten jaksaisin kuunnella jatkuvaa lapsen kitinää ja teletappien mölyämistä telkusta :( Varmasti näihinkin löytyy ratkaisut jos niitä vain etsii, mutta siis ongelma on ihan todellinen eikä kuviteltu!
Komppaan tätä. Olen se, joka alunperin esitti miehen erityisherkkyyttä mahdollisena syynä miehen käytökselle. Omasta kokemuksesta voin sanoa, etten minäkään tiennyt, kuinka haastavaa vauvan hoito tulisi olemaan. Odotusaika olinelämäni onnellisinta aikaa, sitten tulikin romahdus, toki myös synnytyksenjälkeinen masennus.
Siihen aikaan kumpaakaan ei tunnettu eli ei diagnosoitu herkkyyttä eikä hormonaalista masennusta, joten jäin ihan tyhjän päälle. Lapsen isä eli aviomieheni syyllisti minua, vaikka olisin kipeästi tarvinnut tukea vanhemmuuteen.
Nykyään sentään nämä asiatovat tiedossa, jos ei ole ihan tynnyrissä elänyt. Miehen kohdalla voi tietysti olla eri asia; kun he eivät koe raskautta, niin ei tule luettua kaikkea mahdollista äitiyteen liittyvää.
On ihan eri asia, että joskus on leikkinyt esim. sukulaisen tenavan kanssa, tai pitänyt kerran vauvaa sylissä hetken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
Mies voi olla kunnon mies, mutta huono puoliso ja hirveän huono isä. Kenen sinun mielestä tuossa pitää muuttaa käytöstään, äidin vai lapsen? Vai ehkä isän?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
Osin samaa mie!tä. Ap kertoi, että mies tekee puolet kotitöistä. Eli on hänestä hyötyäkin.
Jospa ap:n perheessä sovitaan, ettei mies osallistu varsinaiseen lapsenhoitoon, mutta tekee vastaavasti isomman osan muista perhe-elämään liittyvistä asioista. Esim. hoitaa ostokset, siivoaa, pyykkää jne. Näin kahden työssäkäyvän vanhemman kotityötaakka jakaantuisi kohtuullisemmin.
Mies voi tietysti viettää aikaa lapsen kanssa silloin, kun tuntee jaksavansa.
Eivät kaikki isät ennenkään juuri osallistuneet lasten kasvatukseen, hyvä että muistivat nimet ja syntymävuodet. Kyllä ne lapset silti isänsä tunnistivat.
Myöhemmin isän ja lapsen suhde voi lähentyäkin, jos veidän temperamenttinsa sopivat toisilleen. Kertoiko ap, onko lapsi tyttö vai poika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
Mies voi olla kunnon mies, mutta huono puoliso ja hirveän huono isä. Kenen sinun mielestä tuossa pitää muuttaa käytöstään, äidin vai lapsen? Vai ehkä isän?
En ole ap:n teksteistä huomannut, että hän olisi huono puoliso.
Elämä pitää suunnitella sellaiseksi, että kaikki voivat hyvin. Miehelle enemmän omaa rauhaa, jolloin hän jaksaa tsempata lapsen kanssa. Eli miehen vastuulla on se tsemppaaminen vaikka puoli tuntia illassa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi samoin, mutta tilanne muuttui miehen saadessaan uskon. Olen itse ateisti edelleen, mutta mies sattumalta sai valon voiman korkealta taivaista läpi kehonsa.
Hän täyttyi valosta ja ymmärsi että lapsi on meistä kaikista tärkein.
Siitä lähtien hän on meistä ollut se suurempi ja mahtavampi vanhempi. Joka päivä hän viettää lapsen kanssa neljä tuntia illasta töiden jälkeen. He opiskelevat ja urheilevat yhdessä.
Olin aikoinaan hyvin skeptinen uskovaisia ihmisiä kohtaan, en nyt.
Mieheni on 70% parempi näin. Hän pisti syrjään turhan ison egonsa ja otti poikansa elämäänsä. Ehkä se on se liian suuri itserakkaus mikä miehistä tekee niin huonoja vanhempia. Miehillä itserakkaus on suurempaa kuin naisilla koskaan on. Naiset luontaisesti aina huolehtii.
Olen huomannut että uskovaiset näkee suuremman vastuun lapsestaan kuin uskonnottomat miehet koskaan osaavat nähdä.
Johtuu arvomaailmasta varmasti paljon ja niihin liittyvistä prioriteeteistä. Se oma napa menee syrjään kun lapsi on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
Mies voi olla kunnon mies, mutta huono puoliso ja hirveän huono isä. Kenen sinun mielestä tuossa pitää muuttaa käytöstään, äidin vai lapsen? Vai ehkä isän?
En ole ap:n teksteistä huomannut, että hän olisi huono puoliso.
Elämä pitää suunnitella sellaiseksi, että kaikki voivat hyvin. Miehelle enemmän omaa rauhaa, jolloin hän jaksaa tsempata lapsen kanssa. Eli miehen vastuulla on se tsemppaaminen vaikka puoli tuntia illassa.
Olen antanut miehelle paljon omaa aikaa kaikki nämä vuodet eli sanonut monesti että mene vaikka koko viikonlopuksi hotelliin tms jos haluat olla hetken rauhassa, en myöskään valita siitä että hän käy joka päivä hiihtämässä/salilla/lenkillä eli hän saa omaa aikaa niin paljon kuin haluaa. Ap
Mulla on ap osittain samanlainen tilanne. Lapsi on 3 ja myös mun mies ajatteli pitävänsä perhe-elämästä enemmän. Varsinkin siinä vaiheessa oli tosi haastavaa kun mies hoiti lasta kotona (kuten itse oli halunnut) ja se olikin hänelle älyttömän rankkaa. Meitä on auttanut pariterapia, koska kyllähän asia on vaikuttanut parisuhteeseen ja meidän keskinäisiin tunteisiin. Ja miestä on auttanut lapsen kasvaminen. Välillä yritin toimia pehmusteena miehen ja perhe-elämän välillä eli hoitaa tosi paljon yksin. Se ei ole oikein hyvä malli, koska mies ei opi elämään perheessä jos hänen ei tarvitse. Ja itsehän siinä väsyy ja katkeroituu. Siksi en nykyään enää lähde siihen. Mutta omaa aikaa ja tilaa annan kyllä miehelle koska se lataa hänen akkujaan. Vastaavasti pyydän sitä myös itselleni. Muutimme myös isompaan asuntoon mikä on auttanut. Sitä en kuitenkaan ole osannut ratkaista, haluanko toista lasta. Esikoisemme on ihana mutta onhan vanhemmuus rankkaa, ja miehelleni vielä paljon rankempaa kuin mulle. En halua painostaa tai pakottaa miestä toisen lapsen yrittämiseen, vaan molempien pitää haluta sitä. Myönteinen suhde esikoisen ja isän välillä on varmasti paremmin turvattu tilanteessa jossa mieheni resurssit riittävät. Ja sama koskee tietysti minua itseäni. Toinen lapsi voisi olla liikaa meille vanhemmille ja parisuhteellemme. En kuitenkaan ole hylännyt ajatusta täysin, koska parisuhde, perhe-elämä ja miehen jaksaminen ovat parantuneet vuosi vuodelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että se tuosta muuksi muuttuisi. Mies haluaa vain rusinat pullasta. Aika perinteinen kuvio, jossa mies ei vain tajua missään olevan vikaa, tai jos on, niin se on muualla kuin hänessä itsessään.
Mieheni kyllä tajuaa että asiat on pielessä. Hän myöntää ihan suoraan, että arki ja meidän elämä on hänen mielestä kamalaa, sanoo suoraan että ei kestä olla lapsen kanssa koska se on niin stressaavaa ja sanoo suoraan että sen takia välttelee kotonaoloa eikä halua yhdessä tehdä mitään perheenä koska lapsen tietyt rytmit tekee siitä tekemisestä niin rasittavaa hänen mielestä. Kun kysyn syytä niin sanoo, että ei ole sellainen ihminen joka tykkäisi melusta tai tiukoista arkirytmeistä. Ap
Miksi ei myönnä ammattilaisen luona noita asioita, kun kuitenkin olette jostakin syystä ammattilaisen puoleensa kääntyneet?
Hän tuli mukaan koska vaadin, ei itse siis halunnut ulkopuolisen kanssa keskustella. Eikä siitä sitten mitään tullut koska ei ollut halukas asioista niiden nimillä puhumaan. Vaan esitti että mitään ongelmia ei ole, lähinnä kai todistaakseen että käynneille ei ole tarvetta. Kun otin esille että hänen sanomat asiat ei pidä paikkaansa esim arkeen osallistumisen osalta niin kun se amnattilainen sitten kysyi että eikö pidä niin mies vain loppuajan lupaili miten hatkossa osallistuu enemmän. Ja sanoi kotona että ei enää tule kodka häntä vain siellä syyllistetään. Vaikka minusta ei, se ammattilainen oli minusta kohtelias ja tasapuolinen. Ap
Vain idiootti ei tajua, että eroa tuossa haetaan.
Tässä vielä 132. Piti vielä sanoa että musta tuntuu että jossain vaiheessa tässä matkan varrella mieheni päässä tapahtui jokin "positiivinen naksahdus". Sitä ennen hänelläkin oli noita vaatimuksia että ei suostu olemaan lapsen kanssa kahdestaan tai korkeintaan lyhyen aikaa. Mutta yksi viikonloppu oltiin lapsen kanssa mummolassa kokonaan, ja kun tultiin sieltä, mies totesi tajunneensa että elämä nyt vaan menee lapsen ehdoilla, siten että lapsella olisi mukavaa, ei itsellä. Olin hirmu kiitollinen siitä oivalluksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse 50-60 luvulla kasvaneena tämä oli ihan normikuvio. Eivät isät pääsääntöisesti osallistuneet mihinkään perhe-elämään sen kummemmin, tekivät töitä, meillä teki äitikin töitä ja apulaisiakin oli joskus. Silti koen eläneeni ihan kivan lapsuuden ja nuoruuden, , hyvät välit oli/on molempiin vanhempiin, joista toinen tosin jo kauan sitten edesmennyt. Meistä lapsista tuli kaikista ihan normaaleja ja kohtuullisesti menestyneitä ihmisiä. Sama kuvio muillakin lapsuuteni kavereilla. Isät oli ja tuli ja meni, ei niistä kukaan missään hiekkalaatikon reunalla istunut tai osallistunut/kuljettanut harrastuksiin tai muuta. Jos lasten melutaso ylitti sietokyvyn, isä karjaisi kerran ja taas oltiin hetken vähän hiljempää, pihalla mölyttiin ja leikittiin äänekkäästi sitten . En ole yhtään katkera, polkupyörällä pääsi joka paikkaan ja elettiin mukavia iloisia vuodenaikoja lukuisten kavereiden, serkkujen ja kuten milloinkin kanssa. Elämssä opittiin kohtaamaan vastoinkäymisiä, pettymyksiä, loukkaantumisia, iloja ja suruja.
Nämä ovat ihan taas näitä nykypäivän ongelmia, itsekkyys näissä kaikissa on syynä , erityisherkät sun muut kummallisuudet on myös ihan omakeksittyjä. Ainahan meitä ihmisiä on erilaisia ollut ja maailmaan mahtunut.
On totta, että näin tehtiin ennen. Nykyään naiset eivät kuitenkaan suostu tähän enää, koska heillä on vaihtoehto. Voi erota. Ennen ei jokainen voinut esimerkiksi taloudellisista tai sosiaalisista syistä, ja liitoissa pysyttiin vaikka oltaisiin oltu kuinka onnettomia.
Nykyään naisilla on omat urat ja työt, jotka vaativat ihan yhtä paljon panostusta kodin ulkopuolella kuin miestenkin. Siksi on kohtuullinen vaatimus, että miehet kantavat oman osuutensa kotitöiden ja lastenhoidon vastuusta.
On totta, että kaikki miehet eivät tähän yksinkertaisesti pysty eivätkä pärjää, koska heillä ei riitä henkinen kantti ja kapasiteetti kasvamiseen uudenlaiseen rooliin, johon hänellä ei ole välttämättä minkäänlaisia malleja omassa perhetaustassaan. Elämme murroskautta. Miehet joutuvat kamppailemaan ja opettelemaan uutta ottaessaan oman vastuunsa perheestä huolehtimisesta. Ihan niin kuin naisetkin ovat kamppailleet (ja edelleen työ jatkuu) ottaessaan omaa paikkaansa yhteiskunnassa kodin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
En minäkään jaksa lapsia. Siksi minulla ei ole lapsia.
Omia lapsia täytyy vain jaksaa, se on vanhemman velvollisuus eikä mitään muottiin pakottamista. Mies ei todellakaan ole kunnon mies, koska hän ei ole ollenkaan kiinnostunut lapsensa ja vaimonsa hyvinvoinnista. Mielestäni aloittaja kuvailee täysin kelvottoman puolison ja isän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh. Taas se sama tarinatäti vauhdissa pitkine ja keksittyineen tarinoineen.
Täyttä moskaa koko aloitus, alusta loppuun asti. Tuon provoilijan tunnistaa vaikka unissaan.
Hänellä on aina hyvin pitkä teksti monien selostusten kanssa. Ja lopuksi hän esittää jonkin kysymyksen tai pyytää vinkkejä, jotta saisi ketjun käyntiin.
Olet sairas ap. Fanaatikko tällä palstalla.
Jaa.. Tai sitten on ihan normaalia ensin esitellä ongelma ja sitten pyytää näkemyksiä ongelmaansa. En oikein tiedä toimisiko keskustelu yhtä hyvin jos aloitus olisi "mies ei jaksa perhe-elämää, älkää kertoko näkemyksiänne". ohis
Tämän trollin tunnistaa juuri tästä pitkään jaarittelusta, kertoo pikkutarkasti ja ylitsevuotavan uhriutuvasti ”kunnon” miehestä, joka ei lopulta olekaan kunnollinen.
Lopuksi kysyy aina: miten tästä eteenpäin, mitä tekisitte tilanteessani, neuvoja, onko muilla kokemusta ym.-ohis
Onpas taas mennyt palstamiehelle tunteisiin. Kuulostaa liian tutulta taas? Tunnistat itsesi? Sanoiko eksä ihan samaa? Sama provonhuutelija jokaisessa parisuhdeongelmia käsittelevässä langassa, joka kerta kauhea yritys peitellä ja puolustella muiden miesten perseilyä, ikäänkuin se menisi kenellekään läpi.
Kuulostaa erittäin tutulta, miten naiset lankeavat kerta toisensa jälkeen paskanpuhumiseen ja silkkaan kusetukseen. Kaikki provot uppoo, kun tarpeeksi tunteisiin vetoavaa tarinaa isketään. Porvoontrolli saa taas syödäkseen.
Jatkakaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan miehelle mahdollisuutta polyamoriseen suhteeseen.
Jos hänellä olisi useampi vaimo, hän voisi rentoutua parikymppisen lapsettoman vaimonsa luona osan ajasta ja pystyisi palaamaan luoksesi muutaman päivän kuluttua rentoutuneena ja täynnä virtaa imurointiin ja pyykin pesemiseen.
Miehesi jaksaisi muistojensa voimalla kuunnella lapsen rääkymistä hymyhuulin esim. viikonlopun ajan, kun hän tietäisi viimeistään sunnuntai-iltana palaavansa toiseen kotiinsa punaviinin ja "harrastuksensa" pariin.
Loistava idea. Miksi tätä ei oteta huomioon ennen lisääntymistä?
Kirjoitanpahan vähän asian vierestä. Puolet avioliitoista päättyy eroon. Psyykkiset sairaudet johtaa työkyvyttömyyseläkkeissä. Lapsien huostaanotto, koulukiusaamiset, lasten pahoinvointi kasvaa. Ihan hirveästi ymmärretään, on kaikki mahdolliset terapiat tarjolla, niin lapsille kuin aikuisille. Äidit ja isät on viisaampia kasvattajia kuin koskaan. Miksi emme vaan voi hyvin, maailman onnellisemmassa maassa. Odotammeko elämältä liikaa ja sitten petymme kun ei haaveista totta tullutkaan.
Ei tarvitse tykätä. Jatkakaa vaan keskustelua. Ehkä joku teistä pystyy antamaan oikeat elämän neuvot aloittajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vissiin liian vanha tai jotain, mutta en tajua. Miksi tästä pitää tehdä ongelma? Toiset meistä eivät jaksa lapsia. Ei se vihaamista tarkoita, vaan jaksamista. Miksi nämä ihmiset pitää pakottaa muottiin, joka ei tunnu omalta?
Mies on kuitenkin ns. Kunnon mies. En ymmärrä, kun suositellaan eroa kunnon miehestä. Ei ihme, että nykyään on niin paljon eroja, kun ei hyväksytä toista sellaisena kuin hän on.
Mies voi olla kunnon mies, mutta huono puoliso ja hirveän huono isä. Kenen sinun mielestä tuossa pitää muuttaa käytöstään, äidin vai lapsen? Vai ehkä isän?
En ole ap:n teksteistä huomannut, että hän olisi huono puoliso.
Elämä pitää suunnitella sellaiseksi, että kaikki voivat hyvin. Miehelle enemmän omaa rauhaa, jolloin hän jaksaa tsempata lapsen kanssa. Eli miehen vastuulla on se tsemppaaminen vaikka puoli tuntia illassa.
Olen antanut miehelle paljon omaa aikaa kaikki nämä vuodet eli sanonut monesti että mene vaikka koko viikonlopuksi hotelliin tms jos haluat olla hetken rauhassa, en myöskään valita siitä että hän käy joka päivä hiihtämässä/salilla/lenkillä eli hän saa omaa aikaa niin paljon kuin haluaa. Ap
En saa aivan kiinni siitä, mikä on sinun ongelmasi. Tiedän miehen ongelman ja lapsen mahdollisen ongelman. Mutta mikä on sinun ongelmasi? Onko se vain se, ettei mies täytä odotuksiasi siitä, millainen isän kuuluisi olla?
Niin siis ei se sun mies sitä lasta ottaisi kyllä silloinkaan itselleen, ihan olisit yksin lapsen kanssa. Mutta varmaan olisi parempi niin, ei olisi turhia odotuksia jaetusta vanhemmuudesta.