Lue keskustelun säännöt.
Miten tätä solmua saisi avattua? Mies ei tykkääkään(?) lapsiperhe-elämästä
19.03.2021 |
Me molemmat haluttiin perhe, mies ehkä jopa enemmän kuin minä. Ja saatiin yhdessä toivottu ja suunniteltu lapsi. Ennen raskautta mies ääneen haaveili miten viettäisi lapsen kanssa paljon aikaa, mitä kaikkea tekisivät (jo vauva-aikana) jne. Ja viihtyi hyvin ystäväperheidemme pienten lasten kanssa. Hän teki paljon kotitöitä eikä muutenkaan ollut mitenkään menevä esim. baareissa juokseva mies. Joten luulin, että hänestä tulisi ns. hyvä isä.
No kun lapsemme syntyi, niin alusta asti kävi selväksi, että mies ei kestäkään yhtään eikä koskaan mitään meteliä, ei kestä sitä että vauva sitoo tiettyihin aikatauluihin, sotkua, sitä että minä en ehdi tekemään samoja asioita kuin ennen lasta (koska jompi kumpi meistä oli tietenkin koko ajan sidottu vauvaan eli jos vaikka imetin niin en voinut olla samaan aikaan keittiössä tekemässä ruokaa). Ei kestä sitä, että vauva herättää öisin eikä sitä että minä olen väsynyt niiden yöherätysten takia. Oltiin tietenkin etukäteen puhuttu, että tällaista vauva-arki on, mutta silloin ei mitenkään tullut ilmi että asiassa voisi olla ongelma.
Lapsi on jo neljä. Ja samat ongelmat jatkuu. Mies ei edelleenkään kestä mitään meteliä tai sitä että lapsen takia on tiettyjä aikatauluja eikä mitään sotkua. Hän välttelee kotona olemista siksi. Suostuu viettämään aikaa lapsen kanssa vain pakotettuna ja silloinkin vaatii, että mahdollisimman lyhyen ajan (koska ei kuulemma kestä pidempään).
Alan olla aivan loppu. Olen kuin yksihuoltaja parisuhteessa. Tai kuin äiti kahdelle lapselle. Hän kyllä edelleen tekee puolet kotitöistä kuten ennenkin lasta eikä edelleenkään juokse baareissa tms, eli monen meidän kaverin mielestä hän on täydellinen isä. Vielä mitä. Ihan kuin ei olisi mikään isä ollenkaan vaan kuin minun joku uusiokumppani, joka koko ajan ärsyyntyisi edellisestä suhteestani olevan lapsen melusta ja läsnäolosta ja siitä että lapsi vie aikaani ja huomiotani. Eikä haluaisi sitoutua sen lapsen hoitamiseen yhtään. Olen lapsen takia yrittänyt sietää tilannetta, koska olen useammalta taholta saanut neuvon, että odota ja tilanne kyllä muuttuu paremmaksi. Ollaan käyty juttelemassa asioista ammattilaisen luona, mutta minun mielestä siinä ei ole mitään järkeä, koska mies ei siellä myönnä mitään näistä asioista ja esittää täydellistä ja osallistuvaa isää. Ja antaa vaikka mitä lupauksia olla lapsen kanssa jotta minä vaikka pääsisin säännölliseen harrastukseeni, mutta kotona mikään ei toteudu.
Joten miten tätä solmua lähtisi avaamaan?
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.
Eron myötä ap voi olla kotona vapaammin eikä tarvi pelätä mistä mies milloinkin suuttuu ja ahdistuu. Ap myös vastaa lapsen hyvinvoinnista lapsen vanhempana ja tällä hetkellä lapsen hyvinvointi ei ole etusijalla, vaan ap:n miehen. Lapsella on oikeus turvalliseen kotiympäristöön. Jos ajatellaan lapsen etua, niin lapsen on parempi olla ilman isää tai olla tekemisissä etäisen etä-isän kanssa, kuin asua sellaisen isän kanssa, joka käytännössä vihaa omaa lastaan. Lapsi kyllä aistii ja näkee tämän, millä voi olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset lapseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallinen tarina. Aikuinen mies on ääniherkkä eikä tiedä sitä?
0/5Ja vain yksi lapsi, kenen kanssa ei voi tehdä retkiä, kun on niin vaikeaa. Ja äiti nyyhkii yöt, kun mies ei ole lapselle sellainen isä, kuin hän kuvitteli.
Omituinen tarina. Jos on tosi, niin ero on paras ratkaisu. Ei noin vaikeaa elämää kukaan jaksa
Vääristät tässä sanomiseni tahallasi valheelliseen muotoon. Koen kommenttisi ilkeänä ja pahantahtoisena. Mihin oikein pyrit kommentillasi?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan miehelle mahdollisuutta polyamoriseen suhteeseen.
Jos hänellä olisi useampi vaimo, hän voisi rentoutua parikymppisen lapsettoman vaimonsa luona osan ajasta ja pystyisi palaamaan luoksesi muutaman päivän kuluttua rentoutuneena ja täynnä virtaa imurointiin ja pyykin pesemiseen.
Miehesi jaksaisi muistojensa voimalla kuunnella lapsen rääkymistä hymyhuulin esim. viikonlopun ajan, kun hän tietäisi viimeistään sunnuntai-iltana palaavansa toiseen kotiinsa punaviinin ja "harrastuksensa" pariin.
Tämähän on loistava idea. Lisäksi kannattaa pyytää vaikka perheneuvolasta apuja lapsen kasvattamiseen jottei hän olisi niin äänekäs ja sotkuinen. Tällöin nämä vaimo+lapsi viikonloputkin sujuisivat Miehellä kivuttomammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa, että se tuosta muuksi muuttuisi. Mies haluaa vain rusinat pullasta. Aika perinteinen kuvio, jossa mies ei vain tajua missään olevan vikaa, tai jos on, niin se on muualla kuin hänessä itsessään.
Mieheni kyllä tajuaa että asiat on pielessä. Hän myöntää ihan suoraan, että arki ja meidän elämä on hänen mielestä kamalaa, sanoo suoraan että ei kestä olla lapsen kanssa koska se on niin stressaavaa ja sanoo suoraan että sen takia välttelee kotonaoloa eikä halua yhdessä tehdä mitään perheenä koska lapsen tietyt rytmit tekee siitä tekemisestä niin rasittavaa hänen mielestä. Kun kysyn syytä niin sanoo, että ei ole sellainen ihminen joka tykkäisi melusta tai tiukoista arkirytmeistä. Ap
Jos miettii tätä puhtaasti lapsen kannalta, niin onko muuta vaihtoehtoa kuin erota? Kyllähän lapsikin jo aistii sen, että isä inhoaa olla kotona ja inhoaa kaikkea mitä lapsi tekee. Lapsella pitää olla turvallinen kotiympäristö. Sellainen jossa uskaltaa olla oma itsensä, eikä tarvi pelätä sitä, että isä ahdistuu tai hermostuu lapsen tekemisistä.
Eikä ainoastaan tekemisen vaan pelkän lapsen omemassaolon vuoksi. Lapsen etu edelle, ukko terapiaan tai mäkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallinen tarina. Aikuinen mies on ääniherkkä eikä tiedä sitä?
0/5Ja vain yksi lapsi, kenen kanssa ei voi tehdä retkiä, kun on niin vaikeaa. Ja äiti nyyhkii yöt, kun mies ei ole lapselle sellainen isä, kuin hän kuvitteli.
Omituinen tarina. Jos on tosi, niin ero on paras ratkaisu. Ei noin vaikeaa elämää kukaan jaksaVääristät tässä sanomiseni tahallasi valheelliseen muotoon. Koen kommenttisi ilkeänä ja pahantahtoisena. Mihin oikein pyrit kommentillasi?
Ap
Kukahan tässä oikeasti se hermoheikko, ei kun erityisherkkä on...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.
Ero voi olla venäläinen ruletti, mutta jos se perhearki on sitä että 100% ajasta mies avoimesti inhoaa lasta ja perhe-elämää ja lapsi on tästä koko ajan tietoinen, antaa se ero ainakin jonkin verran helpotusta tuohon lapsen jatkuvaan kokemukseen omasta kelpaamattomuudestaan. Mies tuskin haluaa kovin paljon nähdä, ja kotona ei tarvitse sitten enää olla koko ajan varppeillaan ja stressaantunut siitä että isäsi on pahantuulinen ja inhoaa sinun läsnäoloasi omassa kodissasi.
Vierailija kirjoitti:
Ero?!! Ja sitten jakaisitte huoltajuuden. Ai kamala sitä lapsen tuskaa kun on isällään eikä saa äidistä lohtua. Miten luulette että se isä lapsen hoitaisi omilla "vuoroillaan" kun nytkään ei kestä vaikka on toinen vieressä auttamassa. Ei saa puhua, leikkiä, juosta, sattua, syödä, ulkoilla, vessattaa kun isiä ahdistaa! Juu sinne vaan lapsi yksinään!
Ei, vaan tässä tilanteessa aloittajan pitäisi hakea huoltajuutta kokonaan itselleen. Lasta ei voi valvomatta päästää vanhemmalle, jota ei kiinnosta lapsen hyvinvointi ollenkaan. Mitään viikko-viikkoa ei missään nimessä.
Tietysti jos oikeus määrää yhteishuoltajuuden ja miehelle luonapitoa, sille ei oikein mitään voi. Radikaali muutos SAATTAA myös pakottaa miestä aikuistumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.Eron myötä ap voi olla kotona vapaammin eikä tarvi pelätä mistä mies milloinkin suuttuu ja ahdistuu. Ap myös vastaa lapsen hyvinvoinnista lapsen vanhempana ja tällä hetkellä lapsen hyvinvointi ei ole etusijalla, vaan ap:n miehen. Lapsella on oikeus turvalliseen kotiympäristöön. Jos ajatellaan lapsen etua, niin lapsen on parempi olla ilman isää tai olla tekemisissä etäisen etä-isän kanssa, kuin asua sellaisen isän kanssa, joka käytännössä vihaa omaa lastaan. Lapsi kyllä aistii ja näkee tämän, millä voi olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset lapseen.
Juu, voi se mennä noin. Tai sitten se menee niin kuin meillä meni: lapsi on isänsä kanssa ilman, että minä olen puskurina. Hän aina tietää isänsä luona, että isä vihaa häntä. Sitten tulee äitipuoli, joka vasta vihaakin. Ja puolisisaruksia ja sen myötä tulee tasa-arvo-ongelmia. Tämän jälkeen isä kieltäytyy maksamasta sovittuja elareita. Sitten lapsi masentuu tästä kaikesta ja yrittää tappaa itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero?!! Ja sitten jakaisitte huoltajuuden. Ai kamala sitä lapsen tuskaa kun on isällään eikä saa äidistä lohtua. Miten luulette että se isä lapsen hoitaisi omilla "vuoroillaan" kun nytkään ei kestä vaikka on toinen vieressä auttamassa. Ei saa puhua, leikkiä, juosta, sattua, syödä, ulkoilla, vessattaa kun isiä ahdistaa! Juu sinne vaan lapsi yksinään!
En usko, että mies lasta haluaisi nähdä ollenkaan, koskeintaan hetken jossain ulkona.
Samaa mieltä. Eihän mies nytkään jaksa olla lapsen kanssa edes sitä paria tuntia illassa, mitä työpäivän jälkeen aikaa jää olla kotona.
Joka tapauksessa aluksi nuo tapaamiset pitäisi tehdä niin, että ap on mukana myös, jotta näkee miten nuo tapaamiset lähtee sujumaan. Ap:n asemassa alkaisin varmaan jo nyt kerätä kaiken mahdollisen todistusaineiston siitä, että ap käytännössä yksin hoitaa lapsen ja vastaa lapseen liittyvistä asioista. Tämä sen takia, jos mies jostain syystä (= kulissin takia) alkais jotenkin hankalaksi huoltajuusasioissa eron myötä.
Miten minä voin siitä jotain todistusaineistoa kerätä? Ap
No esim. säilytä kuitit ostoksista (lapsen vaatteet yms), lääkärikäynneistä tekstit (näissä mainitaan, kenen kanssa lapsi on vastaanotolla), vakuutukset, päiväkotiin liittyvät asiat jne. Sinähän se parhaiten tiedät, mitä asioita hoidat. Tod.näk. näille ei ole mitään tarvetta, mutta varmuuden vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.
No se on totta, että ero ei luultavasti muuta sitä, että mies ei kestä lasta. Ero mahdollistaisi sen, että lapsen ei tarvitse arjessaan jatkuvasti kohdata tätä asennetta isänsä taholta. Ap:lle ero tarkoittaa lisätyötä, koska ei ole ketään jakamassa kotitöitä, kuluja jne. Toisaalta ero voi helpottaa ap:n oloa, kun ei ole enää niitä tyhjäksi paljastuvia oletuksia toisen osallistumisesta.
Jos isä ei kestä lasta, onko hänessä miestä myöntämään, että hänen asenteensa lasta kohtaan on vahingollinen? Joskus suurinta rakkautta on luopua lapsesta. Vai voiko tässä käydä niin, että mies haluaa pitää ulospäin yllä mielikuvaa hyvästä isyydestä ja käyttää lasta välineenä tässä pelissä? Ap, ota eron mahdollisuus puheeksi miehesi kanssa ja kysy hänen mielipidettään huoltajuusasioista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.Eron myötä ap voi olla kotona vapaammin eikä tarvi pelätä mistä mies milloinkin suuttuu ja ahdistuu. Ap myös vastaa lapsen hyvinvoinnista lapsen vanhempana ja tällä hetkellä lapsen hyvinvointi ei ole etusijalla, vaan ap:n miehen. Lapsella on oikeus turvalliseen kotiympäristöön. Jos ajatellaan lapsen etua, niin lapsen on parempi olla ilman isää tai olla tekemisissä etäisen etä-isän kanssa, kuin asua sellaisen isän kanssa, joka käytännössä vihaa omaa lastaan. Lapsi kyllä aistii ja näkee tämän, millä voi olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset lapseen.
Juu, voi se mennä noin. Tai sitten se menee niin kuin meillä meni: lapsi on isänsä kanssa ilman, että minä olen puskurina. Hän aina tietää isänsä luona, että isä vihaa häntä. Sitten tulee äitipuoli, joka vasta vihaakin. Ja puolisisaruksia ja sen myötä tulee tasa-arvo-ongelmia. Tämän jälkeen isä kieltäytyy maksamasta sovittuja elareita. Sitten lapsi masentuu tästä kaikesta ja yrittää tappaa itsensä.
Ja mitään ongelmiahan ei olisi teilläkään tullut jos lapsi olisi koko elämänsä elänyt kodissa missä toinen vanhempi vihaa lastaan avoimesti, ja toinen vanhempi mahdollistaa sen. Ehei, sehän ei lapsen psyykeä riko ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero?!! Ja sitten jakaisitte huoltajuuden. Ai kamala sitä lapsen tuskaa kun on isällään eikä saa äidistä lohtua. Miten luulette että se isä lapsen hoitaisi omilla "vuoroillaan" kun nytkään ei kestä vaikka on toinen vieressä auttamassa. Ei saa puhua, leikkiä, juosta, sattua, syödä, ulkoilla, vessattaa kun isiä ahdistaa! Juu sinne vaan lapsi yksinään!
En usko, että mies lasta haluaisi nähdä ollenkaan, koskeintaan hetken jossain ulkona.
Samaa mieltä. Eihän mies nytkään jaksa olla lapsen kanssa edes sitä paria tuntia illassa, mitä työpäivän jälkeen aikaa jää olla kotona.
Joka tapauksessa aluksi nuo tapaamiset pitäisi tehdä niin, että ap on mukana myös, jotta näkee miten nuo tapaamiset lähtee sujumaan. Ap:n asemassa alkaisin varmaan jo nyt kerätä kaiken mahdollisen todistusaineiston siitä, että ap käytännössä yksin hoitaa lapsen ja vastaa lapseen liittyvistä asioista. Tämä sen takia, jos mies jostain syystä (= kulissin takia) alkais jotenkin hankalaksi huoltajuusasioissa eron myötä.
Miten minä voin siitä jotain todistusaineistoa kerätä? Ap
No esim. säilytä kuitit ostoksista (lapsen vaatteet yms), lääkärikäynneistä tekstit (näissä mainitaan, kenen kanssa lapsi on vastaanotolla), vakuutukset, päiväkotiin liittyvät asiat jne. Sinähän se parhaiten tiedät, mitä asioita hoidat. Tod.näk. näille ei ole mitään tarvetta, mutta varmuuden vuoksi.
Olen katsonut omakannasta, ei niissä mainita kenen kanssa on. Paitsi yhdellä käynnillä kun olimme kaikki niin lukee vain että ”äiti kertoo lapsen oireista että...”, miehestä ei mitään mainintaa. Vaateostokuitit minulla onkin tallessa kyllä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.Eron myötä ap voi olla kotona vapaammin eikä tarvi pelätä mistä mies milloinkin suuttuu ja ahdistuu. Ap myös vastaa lapsen hyvinvoinnista lapsen vanhempana ja tällä hetkellä lapsen hyvinvointi ei ole etusijalla, vaan ap:n miehen. Lapsella on oikeus turvalliseen kotiympäristöön. Jos ajatellaan lapsen etua, niin lapsen on parempi olla ilman isää tai olla tekemisissä etäisen etä-isän kanssa, kuin asua sellaisen isän kanssa, joka käytännössä vihaa omaa lastaan. Lapsi kyllä aistii ja näkee tämän, millä voi olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset lapseen.
Juu, voi se mennä noin. Tai sitten se menee niin kuin meillä meni: lapsi on isänsä kanssa ilman, että minä olen puskurina. Hän aina tietää isänsä luona, että isä vihaa häntä. Sitten tulee äitipuoli, joka vasta vihaakin. Ja puolisisaruksia ja sen myötä tulee tasa-arvo-ongelmia. Tämän jälkeen isä kieltäytyy maksamasta sovittuja elareita. Sitten lapsi masentuu tästä kaikesta ja yrittää tappaa itsensä.
Ja mitään ongelmiahan ei olisi teilläkään tullut jos lapsi olisi koko elämänsä elänyt kodissa missä toinen vanhempi vihaa lastaan avoimesti, ja toinen vanhempi mahdollistaa sen. Ehei, sehän ei lapsen psyykeä riko ollenkaan.
Pointti on siinä, että minä olin puskurina välissä. Pitämässä lapsen puolta. Eron jälkeen lapsi joutui ottamaan sen kaiken vastaan.
Voi olla, että ap:n tilanteessa mies ei halua nähdä lasta ja se heijastuu taas lapseen niin, että joutuu terapiaan ihmettelemään, miksi isä hylkäsi.
Tai sitten kaikki menee ap:n erossa just hyvin, ja lopulta kaikki ovat onnellisia.
Sitä ei tiedä etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.Eron myötä ap voi olla kotona vapaammin eikä tarvi pelätä mistä mies milloinkin suuttuu ja ahdistuu. Ap myös vastaa lapsen hyvinvoinnista lapsen vanhempana ja tällä hetkellä lapsen hyvinvointi ei ole etusijalla, vaan ap:n miehen. Lapsella on oikeus turvalliseen kotiympäristöön. Jos ajatellaan lapsen etua, niin lapsen on parempi olla ilman isää tai olla tekemisissä etäisen etä-isän kanssa, kuin asua sellaisen isän kanssa, joka käytännössä vihaa omaa lastaan. Lapsi kyllä aistii ja näkee tämän, millä voi olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset lapseen.
Täällä yksi, joka kasvoi munankuorilla lapsia ja perhe-elämää inhoavan isän alaisuudessa, joka kuitenkin piti kulissit yllä ja esitti ulkopuolelle ihan normaalia perheenisää. Hänessä ei koskaan ollut vikaa omasta mielestään, vaan kaikki syyt pahaan oloon olivat muissa. Meidän perheessä oli kiellettyä mm. itkeminen ja jos oli paha olo, siitä piti selvitä itse. Äitini on hyväsydäminen, mutta valitettavan yksinkertainen puusilmä ja selkeästi läheisriippuvainen, joten parisuhde meni lasten hyvinvoinnin edelle.
Meillä ei riidelty, ei juotu, ei poltettu, ei käytetty fyysistä väkivaltaa. Koti oli vain täysin tunnevammainen ja kylmä, jossa lasten tehtävä oli huolehtia siitä, että isälle ei tule paha mieli. Isän hyvinvointi oli kaiken edellä. Me emme saaneet näkyä tai kuulua, koska se oli häiriöksi.
Tiesin jo ekaluokalla, että jokin on vialla, mutten osannut selittää mikä se on. Teini-iässä haaveilin,että ehkä minut on vahingossa vaihdettu synnytysosastolla väärään lapseen ja oikea perheeni, joka välittää, tulee hakemaan minut. Muut teinitytöt fantasioivat popidoleista ja minä maalasin pilvilinnoja onnellisesta isästä, joka välittää. Minusta tuntuu edelleen siltä, ettei minulla ole ollut koskaan isää. On vaan tällainen tuntematon vieras mies, jonka nimi on Isä, ja joka asui meillä.
Olen jo aikuinen ja isä, nyt lähestyvä kuolema lahkeessa roikkuen, on alkanut lämmitellä välejämme, mutta minua ei tosiaankaan kiinnosta. Kärsin PTSD:stä, ahdistuneisuudesta, tunnelukkoja on muille jakaa, en luota miehiin, enkä usko, että kukaan aidosti jaksaisi olla kanssani pitkään ja nauttisi siitä, joten olen erakoitunut ikisinkuksi.
Kun isäni kuolee, haen pullon shampanjaa ja juhlin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.Eron myötä ap voi olla kotona vapaammin eikä tarvi pelätä mistä mies milloinkin suuttuu ja ahdistuu. Ap myös vastaa lapsen hyvinvoinnista lapsen vanhempana ja tällä hetkellä lapsen hyvinvointi ei ole etusijalla, vaan ap:n miehen. Lapsella on oikeus turvalliseen kotiympäristöön. Jos ajatellaan lapsen etua, niin lapsen on parempi olla ilman isää tai olla tekemisissä etäisen etä-isän kanssa, kuin asua sellaisen isän kanssa, joka käytännössä vihaa omaa lastaan. Lapsi kyllä aistii ja näkee tämän, millä voi olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset lapseen.
Juu, voi se mennä noin. Tai sitten se menee niin kuin meillä meni: lapsi on isänsä kanssa ilman, että minä olen puskurina. Hän aina tietää isänsä luona, että isä vihaa häntä. Sitten tulee äitipuoli, joka vasta vihaakin. Ja puolisisaruksia ja sen myötä tulee tasa-arvo-ongelmia. Tämän jälkeen isä kieltäytyy maksamasta sovittuja elareita. Sitten lapsi masentuu tästä kaikesta ja yrittää tappaa itsensä.
Ja mitään ongelmiahan ei olisi teilläkään tullut jos lapsi olisi koko elämänsä elänyt kodissa missä toinen vanhempi vihaa lastaan avoimesti, ja toinen vanhempi mahdollistaa sen. Ehei, sehän ei lapsen psyykeä riko ollenkaan.
Pointti on siinä, että minä olin puskurina välissä. Pitämässä lapsen puolta. Eron jälkeen lapsi joutui ottamaan sen kaiken vastaan.
Voi olla, että ap:n tilanteessa mies ei halua nähdä lasta ja se heijastuu taas lapseen niin, että joutuu terapiaan ihmettelemään, miksi isä hylkäsi.
Tai sitten kaikki menee ap:n erossa just hyvin, ja lopulta kaikki ovat onnellisia.
Sitä ei tiedä etukäteen.
Ja sinä oikeasti kuvittelet, että se sinun "puskurina" olemisesi jotenkin suojeli sinun lastasi isänsä inhon ja vihan aiheuttamilta hylkäämiskokemuksilta? Sinulle saattoi siitä tulla parempi mieli, mutta kyllä se lapsi tiesi aivan hyvin mitä isänsä itsestään ajatteli, ja vielä päälle hyvässä lykyssä koki olevansa vastuussa myös siitä että miehesi raivosi sinulle, ja toisaalta tunsi (jälleen syyllisyydentunteita aiheuttavia) vihantunteita sinua kohtaan sen takia ettet kuitenkaan suojellut häntä kunnolla lähtemällä suhteesta pois ja viemällä hänet mukanasi. Nyt sentään tietää, että äitinsä sentään yritti saada hänet pois vihamielisen isän luota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.Eron myötä ap voi olla kotona vapaammin eikä tarvi pelätä mistä mies milloinkin suuttuu ja ahdistuu. Ap myös vastaa lapsen hyvinvoinnista lapsen vanhempana ja tällä hetkellä lapsen hyvinvointi ei ole etusijalla, vaan ap:n miehen. Lapsella on oikeus turvalliseen kotiympäristöön. Jos ajatellaan lapsen etua, niin lapsen on parempi olla ilman isää tai olla tekemisissä etäisen etä-isän kanssa, kuin asua sellaisen isän kanssa, joka käytännössä vihaa omaa lastaan. Lapsi kyllä aistii ja näkee tämän, millä voi olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset lapseen.
Juu, voi se mennä noin. Tai sitten se menee niin kuin meillä meni: lapsi on isänsä kanssa ilman, että minä olen puskurina. Hän aina tietää isänsä luona, että isä vihaa häntä. Sitten tulee äitipuoli, joka vasta vihaakin. Ja puolisisaruksia ja sen myötä tulee tasa-arvo-ongelmia. Tämän jälkeen isä kieltäytyy maksamasta sovittuja elareita. Sitten lapsi masentuu tästä kaikesta ja yrittää tappaa itsensä.
Ikävä kuulla, että teillä meni tilanne noin pahaksi. Olen sitä mieltä, että tilanne voisi olla vielä pahempi, jos lapsi joutuisi jatkuvasti kotonaan tuntemaan isänsä vihaa. Ei äiti 24/7 voi kuitenkaan olla "puskurina" lapsen ja isän välillä. Ja kaikesta huolimatta lapsi aistii, ettei isä pidä hänestä. Ja äiti antaisi tälle "hyväksyntää" antamalla isän jatkaa lapsen huonoa kohtelua lapsen omassa kodissa. Joka tapauksessa isän toiminta on äärimmäisen halveksuttavaa eikä hän ansaitsisi nähdä lasta enää ikinä.
Toivottavasti lapsesi ei tarvitse enää nähdä isäänsä. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin 12-vuotiaana saa jo itse päättää noista tapaamisista. Toki tuokin tulee monessa tapauksessa liian myöhään.
Eihän se mies tykkääkään jos jo alusta asti paennut lapsiperhearkea muualle. Ei se arki nyt mitään herkkua ole äidillekään ja samalla tavalla äitikin joutuu alussa opettelemaan uudet arkirutiinit. Jostain kumman syystä kun isät kuvittelee että äideiltä kaikki lapseen liittyvä tulee tuosta vaan luonnostaan ja äidit sietää sotkua ja meteliä isiä paremmin.
Ei tuossa varmaan ole muuta vaihtoehtoa kun erota. Siinä on kaksi vaihtoehtoa mitä sitten tulee käymään. Mies joko herää tai katoaa lapsen elämästä lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero ei ratkaise mitään. Tai se merkitsee, että todennäköisesti lapsesta tulee isätön. Mitä ap voittaa erolla? Ei mitään. Alkuperäinen ongelma on ja pysyy: mies ei kestä lasta.
Itseolen eronnut ja olen ehdottomasti eroja vastaan, jos on lapsia. Etukäteen ei voi tietää, mitä eron jälkeen tapahtuu. Mekin erosimme sovussa ja olin satavarma, että kaikki menee hyvin. Lopputuloksena tuli kuitenkin täysi helvetti. Lapset eivät kestäneet isän uusperheessä, äitipuoli inhosi toista lasta, mies ei halunnut maksaa elareita, käytiin oikeudessa asti, lopulta lapsi masentui ymsymsyms.
Ero on täysi venäläinen ruletti.Eron myötä ap voi olla kotona vapaammin eikä tarvi pelätä mistä mies milloinkin suuttuu ja ahdistuu. Ap myös vastaa lapsen hyvinvoinnista lapsen vanhempana ja tällä hetkellä lapsen hyvinvointi ei ole etusijalla, vaan ap:n miehen. Lapsella on oikeus turvalliseen kotiympäristöön. Jos ajatellaan lapsen etua, niin lapsen on parempi olla ilman isää tai olla tekemisissä etäisen etä-isän kanssa, kuin asua sellaisen isän kanssa, joka käytännössä vihaa omaa lastaan. Lapsi kyllä aistii ja näkee tämän, millä voi olla hyvinkin kauaskantoiset vaikutukset lapseen.
Juu, voi se mennä noin. Tai sitten se menee niin kuin meillä meni: lapsi on isänsä kanssa ilman, että minä olen puskurina. Hän aina tietää isänsä luona, että isä vihaa häntä. Sitten tulee äitipuoli, joka vasta vihaakin. Ja puolisisaruksia ja sen myötä tulee tasa-arvo-ongelmia. Tämän jälkeen isä kieltäytyy maksamasta sovittuja elareita. Sitten lapsi masentuu tästä kaikesta ja yrittää tappaa itsensä.
Ja mitään ongelmiahan ei olisi teilläkään tullut jos lapsi olisi koko elämänsä elänyt kodissa missä toinen vanhempi vihaa lastaan avoimesti, ja toinen vanhempi mahdollistaa sen. Ehei, sehän ei lapsen psyykeä riko ollenkaan.
Pointti on siinä, että minä olin puskurina välissä. Pitämässä lapsen puolta. Eron jälkeen lapsi joutui ottamaan sen kaiken vastaan.
Voi olla, että ap:n tilanteessa mies ei halua nähdä lasta ja se heijastuu taas lapseen niin, että joutuu terapiaan ihmettelemään, miksi isä hylkäsi.
Tai sitten kaikki menee ap:n erossa just hyvin, ja lopulta kaikki ovat onnellisia.
Sitä ei tiedä etukäteen.
Ja sinä oikeasti kuvittelet, että se sinun "puskurina" olemisesi jotenkin suojeli sinun lastasi isänsä inhon ja vihan aiheuttamilta hylkäämiskokemuksilta? Sinulle saattoi siitä tulla parempi mieli, mutta kyllä se lapsi tiesi aivan hyvin mitä isänsä itsestään ajatteli, ja vielä päälle hyvässä lykyssä koki olevansa vastuussa myös siitä että miehesi raivosi sinulle, ja toisaalta tunsi (jälleen syyllisyydentunteita aiheuttavia) vihantunteita sinua kohtaan sen takia ettet kuitenkaan suojellut häntä kunnolla lähtemällä suhteesta pois ja viemällä hänet mukanasi. Nyt sentään tietää, että äitinsä sentään yritti saada hänet pois vihamielisen isän luota.
No, elämää ei voi elää kahdesti, joten lopullista vastausta ei kenelläkään ole. Sen kuitenkin tiedän, ettei lapsella ollut mitään vikaa (masennusta siis) ennen eroa. Kaikki ongelmat lähtivät liikkeelle vasta noin puoli vuotta eron jälkeen. Siksi teen nämä päätelmät, mitkä teen.
Olen kuin yksinhuoltaja...
No et ole
Mies tekee kotitöitä, tuo rahaa ja kuitenkin on lapsen kanssa.
Joten älä vertaa itseäsi yksinhuoltajiin.
Juurikin näin. Olen itse erityisherkkä nainen ja kuormitun todella paljon äänistä, vilskeestä, melusta, tiukoista jatkuvista aikatauluista/kaavamaisuudesta ja hajuista. Tarvitsen aivan hirvittävästi omaa aikaa ja hiljaisuutta. Olen jättänyt lapset tekemättä, koska tiedän, että perhe-elämä on minulle aivan liikaa,olipa lapsia vain yksi ja puoliso mitä ihanin ja osallistuvin. Parisuhdettakaan minulla ei ole, koska viihdyn yksin niin hyvin.
N40