Lue keskustelun säännöt.
Voisitko ryhtyä parisuhteeseen sellaisen henkilön kanssa, joka ei puhu suomea?
19.03.2021 |
Siinäpä se tulikin!
Olen itse aina ajatellut, että suomi on "sydämeni kieli" ja vaikka osaan englantia ihan kohtalaisesti en kuitenkaan pystyisi ilmaisemaan englanniksi itseäni tarpeeksi syvästi. Noh, nyt olen sitten lääpälläni ihmiseen, jolle Suomi ja suomalainen kulttuuri ovat kyllä hyvinkin tuttuja, mutta suomea hän ei puhu kovinkaan sujuvasti. Luulen, että oma kömpelö englantini kohentuisi kyllä ajan saatossa, mutta tämä asia silti askarruttaa... Vielä ainakin toistaiseksi kun englannin puhuminen vaatii eri tavalla "ponnisteluja" kuin suomen. Toista osapuolta asia ei vaikuta vaivaavan.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siinä tapauksessa, että tuo henkilö asuisi Suomessa (pysyväisemmin), odottaisin, että hän opettelee suomea. Muuten olisi lopputuloksena se, että hän olisi aina riippuvainen minusta. Ja tosiaan tuo, että kommunikoisimme keskenään kielellä, joka ei mahdollisesti olisi kummankaan äidinkieli eli olisi aina tuo tunne, että ei ihan pääse ilmaisemaan kaikkea.
Ja jos taas asuisimme maassa, jossa puhuttaisiin miehen äidinkieltä, näkisin, että minun pitäisi opetella se.
Sehän olisi parempi, että yhteinen kieli ei olisi kummankaan äidinkieli. Muuten toinen on koko ajan eriarvoisessa asemassa, eikä pysty mitenkään olemaan keskustelussa samalla viivalla.
No joo, mutta vaikka se yhteinen kieli olis sellainen, että se ei ole kummankaan äidinkieli niin sitten ei pystyisi ilmaisemaan toiselle jotain nyansseja, en tiedä, onko hienoa, että kumpikaan ei sitten ihan pysty (ja ihmiset on tässä varmaan erilaisia, ei kaikki ajattele jotain nyansseja).
Mut taas jos olette maassa, jossa on sen toisen äidinkieli ja et opettele sitä hyvin, niin eihän sekään ole sinulle tasa-arvoinen tilanne. Ja on mahdollista, että opit sitä toisen maan kieltä todella hyvälle tasolle huolimatta siitä, että tottakai on eri asia, onko se äidinkieli vai ei.
Tuossa on siis puolensa ja puolensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut yhdessä kohta 11v englanninkielisen miehen kanssa. Olin jo ennen hänen tapaamistaan työskennellyt englanniksi, mutta tietysti se vapaalla on eri asia. Nykyisin kieliasia ei ole edes mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo, tapasimme miehen kanssa kun meillä ei ollut ainuttakaan yhteistä kieltä, nykyään on. Mies löi laudalta jokaisen suomalaisen miehen joiden kanssa olen ollut. Ei siihen kieltä alussa tarvita, sen tuntee joka solullaan, että on tavannut elämänsä rakkauden ja sielunkumppanin.
Tämä! Itsekin tapasin aikanaan saksalaisen tytön joka oli Suomessa vaihdossa ja siitä se alkoi ja puhuimme alussa vain englantia keskenämme, nykyään myös saksaa ja hieman suomea. Löi kaikki suomalaiset naiset kyllä laudalta ja yhä ollaan yhdessä.
Ulkosuomalaisena en ole koskaan seurustellut suomalaisen kanssa. Toisaalta olen kaikki kouluni käynyt englanniksi ja puhun englantia paremmin kuin suomea, joten ei ole ollut mitään ongelmia kielellisessä ilmaisussa. Nykyään olen nelikielinen. Mieheni kanssa puhun englantia, vaikka molemmat puhumme sujuvasti nykyisen kotimaamme kieltäkin. Enkku vaan on se kaikkein luontevin meille. Olen duolingon avulla opiskellut vähän mieheni kieltä ja hän minun, ja käytämme joskus toistemme äidinkielistä joitakin ilmaisuja, mutta keskustelutasolla ei toistemme kielillä vielä olla.
Kyllä ja olen ollutkin. Tosin englanti sujuu lähes natiivilla tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen naimisissa sellaisen kanssa, ensi kuussa 15-vuotishääpäivä, hyvin pyyhkii.
Asun Englannnissa ja oma mies on britti ja aivan yhtä hyvin osaan ilmaista itseäni englanniksi kuin suomeksi. Yleensä ulkosuomalaisilla, jotka viettävät vuosikausia toisessa maassa ylipäätään loistavat kielitaidot, joten pariutuminen erikielisen kumppani kanssa ei todellaakaan ole ongelma. Jos on kunnon motivaatiota opiskella toisen kieltä niin varmasti ennen pitkää keskustelu onnistuu täysin sujuvasti vaikka asuisi ihan siellä koti-Suomessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on venäläinen mies eikä hän osannut yhtään Suomea kun tapasimme. Hän osaa melko hyvin englantia ja sitä olemmekin käyttäneet enimmäkseen keskenämme. Nyt hän on asunut jo useamman vuoden Suomessa ja oppinut jonkunverran Suomea. Tulemme hyvin toimeen keskenämme vaikka meillä ei olekaan sama äidinkieli.
Riippuu olisiko mitään kunnollista yhteistä kieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viisikielisenä suvaitsevana yli 5 x helpommin kuin joku yksikielinen rasisti.
Vuorovaikutus paranee kun joutuu valitsemaan sanansa. Jää se turha kitinä pois puolin ja toisin.
Jos kommunikaation määrä vähenee, niin sen laatu kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu olisiko mitään kunnollista yhteistä kieltä.
Juuri näin, samaa mieltä. Asia on ok, jos kumpikin puhuu riittävän hyvin yhteistä kieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viisikielisenä suvaitsevana yli 5 x helpommin kuin joku yksikielinen rasisti.
Vuorovaikutus paranee kun joutuu valitsemaan sanansa. Jää se turha kitinä pois puolin ja toisin.
Jos kommunikaation määrä vähenee, niin sen laatu kasvaa.
Tässä asiaa. Varsinkin kaksi alimmaista olen täysin samaa mieltä. Sivusta tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siinä tapauksessa, että tuo henkilö asuisi Suomessa (pysyväisemmin), odottaisin, että hän opettelee suomea. Muuten olisi lopputuloksena se, että hän olisi aina riippuvainen minusta. Ja tosiaan tuo, että kommunikoisimme keskenään kielellä, joka ei mahdollisesti olisi kummankaan äidinkieli eli olisi aina tuo tunne, että ei ihan pääse ilmaisemaan kaikkea.
Ja jos taas asuisimme maassa, jossa puhuttaisiin miehen äidinkieltä, näkisin, että minun pitäisi opetella se.
Sehän olisi parempi, että yhteinen kieli ei olisi kummankaan äidinkieli. Muuten toinen on koko ajan eriarvoisessa asemassa, eikä pysty mitenkään olemaan keskustelussa samalla viivalla.
No joo, mutta vaikka se yhteinen kieli olis sellainen, että se ei ole kummankaan äidinkieli niin sitten ei pystyisi ilmaisemaan toiselle jotain nyansseja, en tiedä, onko hienoa, että kumpikaan ei sitten ihan pysty (ja ihmiset on tässä varmaan erilaisia, ei kaikki ajattele jotain nyansseja).
Mut taas jos olette maassa, jossa on sen toisen äidinkieli ja et opettele sitä hyvin, niin eihän sekään ole sinulle tasa-arvoinen tilanne. Ja on mahdollista, että opit sitä toisen maan kieltä todella hyvälle tasolle huolimatta siitä, että tottakai on eri asia, onko se äidinkieli vai ei.
Tuossa on siis puolensa ja puolensa.
En oikein ymmärrä mitä tarkoitat tasa-arvoisella tilanteella? Toki mieheni puhuu kieltään paremmin, koska se on hänen äidinkielensä, mutta ei ole koskaan tullut tilannetta että en pystyisi saamaan itseäni ymmärretyksi. Jos joskus (harvoin) tulee vastaan sana, jota en ymmärrä niin mieheni selittäisi minulle mitä se tarkoittaa eikä se vaikuttaisi suhteemme tasa-arvoon millään lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on riittävän paksu ja sopivan käyrä.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt tuota asiaa aika usein, teorian kannalta kuitenkin, koska olen viisikymppisenä edelleen sinkku.
Nuorempana olisin varmasti ollut avoin parisuhteelle, jossa toinen osapuoli ei puhu suomea, mutta vuosien myötä olen arvostanut yhä enemmän sitä, että kummallakin osapuolella on samankaltainen tausta. Minun tapauksessani siis 60-70-lukujen lapsuus, nuoruus 80-luvun Suomessa ja aikuistuminen (joka muuten on yhä kesken) samassa, hurjaa vauhtia muuttuneessa kulttuuripiirissä. Erilaisuus ei enää viehätä minua yhtä paljon kuin ennen.
Kielitaidosta tämä ei ole kiinni, koska olen kouluttautunut perinpohjaisesti ja toiminut työelämän kieltenopena jo kaksikymmentäviisi vuotta. Pääkieltäni taidan niin hyvin, ettei minua erota syntyperäisistä mitenkään, mutta silti en haluaisi olla sen varassa kumppanin kanssa juuri yhteisen taustan puuttumisen vuoksi. Kahta muuta kieltä puhun erittäin hyvin, mutta ajatuskin siitä, että joutuisin parisuhteeseen, jossa puhuttaisiin vain niitä, ei ole mukava. Suomen kieli on minulle niin tärkeä, ja se kantaa mukanaan niin valtavan määrän muuta "olennaista sälää", että haluan kumppanini jakavan sekä kiinnostukseni kieleen että taidon käyttää sitä.
Osaan auttavasti kahta muuta kieltä, mutta parisuhteen rakentaminen niiden varaan ei onnistuisi. Olen niin vanha ja niin mieltynyt suomen kieleen, että rakkauden kielellä ei enää tilkitä sitä, mikä puhekielellä jää ilmaisematta.
Olen ikätoverisi ilmeisesti ja mietin onko todella se, että se kasvu tapahtui suomenkielisessä kontekstissa jotenkin niin erityistä. Oma mies on saman ikäinen ja kasvoi toisessa länsimaassa. Ihan samanlaisia juttuja hänen nuoruuteensa ja kasvuunsa kuului kuin omaanikin vaikka maa ja kieli olivatkin toiset.
Minulle kielellä ja kommunikoinnilla on muutakin merkitystä kuin vain se, että saa kerrottua asiansa. Joten haluaisin kyllä seurustella omalla äidinkielelläni. Kielessä on vivahteita ja merkityksiä, joita en tavoita muilla kielillä, ja jos joutuisin kommunikoimaan perusenglannilla tai selkosuomella, se muuttaisi kanssakäymisen toisenlaiseksi. Jotain puuttuisi. Joten vastaus on ei, en voisi. Varmaan jos ihastuisin suomea puhumattomaan ihmiseen, haluaisin yrittää, mutta en usko, että suhde pitemmän päälle toimisi, tai se jotenkin "lopahtaisi", ja yhteisen äidinkielen puuttuminen olisi varmasti yksi syy. Eri asia olisi varmasti, jos asuisin itsekin ulkomailla ja olisin omaksunut esim. englannin paljon syvällisemmin mitä nyt.
Mitä nämä oman kielen vivahteet ja nyanssit oikein ovat, jotka on monen mielestä mahdotonta oppia toisella kielellä? Itselleni ei ole ainakaan ikinä tullut ulkosuomalaisen mieheni kanssa vastaan tilannetta, jossa olisin joutunut miettimään, että suomeksi asian voisi ilmaista paremmin ja että nyt en kyllä saa itseäni ymmärretyksi halutulla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nämä oman kielen vivahteet ja nyanssit oikein ovat, jotka on monen mielestä mahdotonta oppia toisella kielellä? Itselleni ei ole ainakaan ikinä tullut ulkosuomalaisen mieheni kanssa vastaan tilannetta, jossa olisin joutunut miettimään, että suomeksi asian voisi ilmaista paremmin ja että nyt en kyllä saa itseäni ymmärretyksi halutulla tavalla.
Ulkomaalaisen* mieheni kanssa oli tarkoitus kirjoittaa
Vierailija kirjoitti:
Mitä nämä oman kielen vivahteet ja nyanssit oikein ovat, jotka on monen mielestä mahdotonta oppia toisella kielellä? Itselleni ei ole ainakaan ikinä tullut ulkosuomalaisen mieheni kanssa vastaan tilannetta, jossa olisin joutunut miettimään, että suomeksi asian voisi ilmaista paremmin ja että nyt en kyllä saa itseäni ymmärretyksi halutulla tavalla.
Kyllä minulle tulee ainakin eteen uusia sanontoja ja merkityksiä, jotka nämä natiivit vain tietävät, joista itsellä ei ole mitään hajua.
Normi arki tietenkin sujuu ja kauppalistan tekeminen, mutta kyllä niitä ongelmia tulee, kun yrittää saada ajatuksiaan täydellisesti käännettyä toiselle.
Olen miettinyt tuota asiaa aika usein, teorian kannalta kuitenkin, koska olen viisikymppisenä edelleen sinkku.
Nuorempana olisin varmasti ollut avoin parisuhteelle, jossa toinen osapuoli ei puhu suomea, mutta vuosien myötä olen arvostanut yhä enemmän sitä, että kummallakin osapuolella on samankaltainen tausta. Minun tapauksessani siis 60-70-lukujen lapsuus, nuoruus 80-luvun Suomessa ja aikuistuminen (joka muuten on yhä kesken) samassa, hurjaa vauhtia muuttuneessa kulttuuripiirissä. Erilaisuus ei enää viehätä minua yhtä paljon kuin ennen.
Kielitaidosta tämä ei ole kiinni, koska olen kouluttautunut perinpohjaisesti ja toiminut työelämän kieltenopena jo kaksikymmentäviisi vuotta. Pääkieltäni taidan niin hyvin, ettei minua erota syntyperäisistä mitenkään, mutta silti en haluaisi olla sen varassa kumppanin kanssa juuri yhteisen taustan puuttumisen vuoksi. Kahta muuta kieltä puhun erittäin hyvin, mutta ajatuskin siitä, että joutuisin parisuhteeseen, jossa puhuttaisiin vain niitä, ei ole mukava. Suomen kieli on minulle niin tärkeä, ja se kantaa mukanaan niin valtavan määrän muuta "olennaista sälää", että haluan kumppanini jakavan sekä kiinnostukseni kieleen että taidon käyttää sitä.
Osaan auttavasti kahta muuta kieltä, mutta parisuhteen rakentaminen niiden varaan ei onnistuisi. Olen niin vanha ja niin mieltynyt suomen kieleen, että rakkauden kielellä ei enää tilkitä sitä, mikä puhekielellä jää ilmaisematta.