Varhaiskasvatus ja korona
Alueellamme on huolestuttava koronatilanne, olemme leviämisvaiheessa ja rivimme rakoilevat jo varhaiskasvatuksessa. Noin hiukan alle puolet lapsista, jotka ovat hoidossa, ovat työttömien tai elämäntapatyöttömien lapsia. Kaupungissa on kahdeksassa päiväkodissa todettu koronatartunta, työntekijällä ja lapsella/lapsilla.
Tänäänkin pyyhin pyllyjä ja otin halauksia vastaan iloisilta sekä itkeviltä lapsilta. Osa itkee sylissä aamuisin ikäväänsä, etenkin kun tietää äidin tai isän olevan kotona. Joissain perheissä toinen lapsi on kipeänä kotona ja toinen hoidossa kahdeksasta neljään. Eikö nyt olisi aika ajatella pikkuhiljaa jo muitakin? Maskeja on rajoitettu määrä, niitä saa käyttää vain kolme päivässä työpäivän aikana, eikä turvavälit toteudu, tietenkään. Työssä käyvät vanhemmat, tietenkin tuotte lapsen hoitoon kuten ennenkin, mutta en ymmärrä miksi kotona olevien vanhempien lapsia otetaan nyt vastaan päiväkoteihin. Eikö todella lapsen paikka tällaisena aikana olisi kotona, vanhempiensa luona?!
Lastenhoitaja.
Ps saa kivittää.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monien, ei toki kaikkien, työttömien arjenhallintakyky ja vanhemmuustaidot ovat niin heikkoja, että on ehdottomasti lapsen etu päästä päiväkotiin ennemmin kuin viettää koko päivä vanhemman kanssa kotona veltostumassa.
Se on tietysti eri juttu, jos on sisarus kotona sairaana, silloin ei (ainakaan tässä tilanteessa) saa tuoda päiväkotiin. Mutta työttömien lapset noin muuten, tervetuloa. Ei ole minun eikä sinunkaan tehtävä tehdä arjessa jakoa lasten välille sillä, kuka on työttömän penska ja kuka työssäkäyvän lapsi.
t. varhaiskasvatuksen opettaja
Edelleen terve lapsi saa mennä päivähoitoon jos sisarus kipeä.
Ja riskiryhmäläinen voi olla hoitajana. Mietittekö sitä? Kivalta varmaan tuntuu kun lapsi tartuttaa hoitajan, joka joutuu letkuihin.. mutta kun mulla on OIKEUS!
Tuo riskiys tulee jatkossa vaikuttamaan rekrytointeihin kaikilla aloilla. Jos ei pysty työtä tekemään 🤷🏻♀️. Ammatinvalintakysymys.
Mihin jatkossa laitamme kaikki nämä valittavat läskiryhmäläiset ?
Maksat veroina meidänkin ylöspidon. Ole hyvä.
En ole työelämässä. Kiinteistöveroon ei vaikuta.

Mielestäni muiden terveys ja turvallisuus ohittaa hierarkiassa lapsen virikehoito-oikeuden.
Näin. Ja jos lapsella on niin huono olla kotona, että lapsi pitää koronan uhalla saada päiväkotiin, niin mitä tuo lapsi tekee vielä vanhemmillaan?
Varaudu massiiviseen veronkorotukseen, jos kaikkien hivenen toistaitoisten, masentuneiden, persoonallisuushäiriöisten ja ahdistuneiden lapset otetaan huostaan. Varhaiskasvatus on edullinen ja vaikuttava interventio moniin lapsiperheiden sosiaalisiin ongelmiin, jotta ei tarvitsisi ryhtyä rajumpiin toimenpiteisiin.
Päiväkodeissa lapsiamme hoitavat juuri toistaitoisten, masentuneiden, persoonallisuushäiriöisten ja ahdistuneiden armeija. Hoitajiksi kelpaavat kaikki, kuten tästäkin ketjusta näemme.
Näin on. Ja ensi kerralla kun tuot lapsesi meille, olen astetta vittumoisempi. Voit miettiä kenelle.
Se on sitä laadukasta varhaiskasvatusta, mistä veroja maksamme. 😊
Hoitaja kostaa lapselle 😂
Älä tuo sitä kersaasi, jos olet työtön luuseri, niin ei kosta. 😉 pitäisi olla yksinkertaista.
En ole työtön. Ja jos joskus olen, se ei vaikuta varhaiskasvatustilanteeseemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monien, ei toki kaikkien, työttömien arjenhallintakyky ja vanhemmuustaidot ovat niin heikkoja, että on ehdottomasti lapsen etu päästä päiväkotiin ennemmin kuin viettää koko päivä vanhemman kanssa kotona veltostumassa.
Se on tietysti eri juttu, jos on sisarus kotona sairaana, silloin ei (ainakaan tässä tilanteessa) saa tuoda päiväkotiin. Mutta työttömien lapset noin muuten, tervetuloa. Ei ole minun eikä sinunkaan tehtävä tehdä arjessa jakoa lasten välille sillä, kuka on työttömän penska ja kuka työssäkäyvän lapsi.
t. varhaiskasvatuksen opettaja
Edelleen terve lapsi saa mennä päivähoitoon jos sisarus kipeä.
Ja riskiryhmäläinen voi olla hoitajana. Mietittekö sitä? Kivalta varmaan tuntuu kun lapsi tartuttaa hoitajan, joka joutuu letkuihin.. mutta kun mulla on OIKEUS!
Tuo riskiys tulee jatkossa vaikuttamaan rekrytointeihin kaikilla aloilla. Jos ei pysty työtä tekemään 🤷🏻♀️. Ammatinvalintakysymys.
Mihin jatkossa laitamme kaikki nämä valittavat läskiryhmäläiset ?
Maksat veroina meidänkin ylöspidon. Ole hyvä.
En ole työelämässä. Kiinteistöveroon ei vaikuta.
En ajatellutkaan sinun olevan.

Vauvan kanssa on hankala hoitaa hautajaisia.
Vierailija kirjoitti:
Minua suututtaa se, että työkaverini päiväkodissa eivät suhtaudu koronaohjeisiin vakavasti. Lapset pitäisi pitää kiinteissä pienryhmissä, mutta näin ei tapahdu. Aikuiset eivät myöskään pidä turvavälejä keskenään. Maskipakkoa noudatetaan, mutta maskeja ei osata käyttää hygieenisesti.
Eikä alakoulussa. Maskeja lojuu siellä täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monien, ei toki kaikkien, työttömien arjenhallintakyky ja vanhemmuustaidot ovat niin heikkoja, että on ehdottomasti lapsen etu päästä päiväkotiin ennemmin kuin viettää koko päivä vanhemman kanssa kotona veltostumassa.
Se on tietysti eri juttu, jos on sisarus kotona sairaana, silloin ei (ainakaan tässä tilanteessa) saa tuoda päiväkotiin. Mutta työttömien lapset noin muuten, tervetuloa. Ei ole minun eikä sinunkaan tehtävä tehdä arjessa jakoa lasten välille sillä, kuka on työttömän penska ja kuka työssäkäyvän lapsi.
t. varhaiskasvatuksen opettaja
Edelleen terve lapsi saa mennä päivähoitoon jos sisarus kipeä.
Ja riskiryhmäläinen voi olla hoitajana. Mietittekö sitä? Kivalta varmaan tuntuu kun lapsi tartuttaa hoitajan, joka joutuu letkuihin.. mutta kun mulla on OIKEUS!
Tuo riskiys tulee jatkossa vaikuttamaan rekrytointeihin kaikilla aloilla. Jos ei pysty työtä tekemään 🤷🏻♀️. Ammatinvalintakysymys.
Mihin jatkossa laitamme kaikki nämä valittavat läskiryhmäläiset ?
Maksat veroina meidänkin ylöspidon. Ole hyvä.
En ole työelämässä. Kiinteistöveroon ei vaikuta.
En ajatellutkaan sinun olevan.
Se onkin kuin laittaisi rahaa pankkiin joka kerta kun sinä ajattelet.

Ettei vaan joutuisi sitten hoitamaan niitä vauvan hautajaisia.
Tottakai lapsen voi tuoda hoitoon vaikka olisi työtön. Päiväkoti on usein tärkeä osa lapsen päivärytmiä, kaverisuhteita jne, olisi oikeastaan julmaa että lapsi ei saisi osallistua varhaiskasvatukseen siitä hetkestä lähtien kun vanhempaa/ vanhempia kohtaa työttömyys. Terveen sisaruksenkin saa ohjeiden mukaan tuoda hoitoon.
Se on itsellekkin helpompaa kun ei mieti kuka tuo lapsensa hoitoon ja miksi. Eihän niillä syillä loppupeleissä ole väliä. Vajaita ryhmiä ei kuitenkaan pidetä, sen työttömän lapsen tilalle tulisi joku toinen tai joku ryhmä lakkautettaisiin ja loppuja yhdisteltäisiin. Jos lapsen päivät on niin pitkiä ettei se selkeästi ole lapsen etu, siitä on hyvä keskustella huoltajien kanssa rauhassa.
Mitä noihin maskirajoituksiin tulee niin ei tarvitse noudattaa tai Minä en ainakaan noudattaisi. Siitä on tarkat ohjeet miten maskia tulee vaihtaa, ja jos se kolme ei riitä niin sitten ollaan ilman maskeja, kunnes työnantaja hankkii tarvittavan määrän lisää. Kenenkään ei tarvitse suostua työskentelemään räkäisessä maskissa tms. Nyt selkärankaa naiset! On teilläkin oikeuksia.
Vaikea on näköjään p*seenpyyhkijäin ammattikunnan edustajan ymmärtää että enää ei syyllistytä samoista asioista kuin 70-luvulla. Äidit eivät enää syyllisty 😊.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monien, ei toki kaikkien, työttömien arjenhallintakyky ja vanhemmuustaidot ovat niin heikkoja, että on ehdottomasti lapsen etu päästä päiväkotiin ennemmin kuin viettää koko päivä vanhemman kanssa kotona veltostumassa.
Se on tietysti eri juttu, jos on sisarus kotona sairaana, silloin ei (ainakaan tässä tilanteessa) saa tuoda päiväkotiin. Mutta työttömien lapset noin muuten, tervetuloa. Ei ole minun eikä sinunkaan tehtävä tehdä arjessa jakoa lasten välille sillä, kuka on työttömän penska ja kuka työssäkäyvän lapsi.
t. varhaiskasvatuksen opettaja
Edelleen terve lapsi saa mennä päivähoitoon jos sisarus kipeä.
Ja riskiryhmäläinen voi olla hoitajana. Mietittekö sitä? Kivalta varmaan tuntuu kun lapsi tartuttaa hoitajan, joka joutuu letkuihin.. mutta kun mulla on OIKEUS!
Tuo riskiys tulee jatkossa vaikuttamaan rekrytointeihin kaikilla aloilla. Jos ei pysty työtä tekemään 🤷🏻♀️. Ammatinvalintakysymys.
Mihin jatkossa laitamme kaikki nämä valittavat läskiryhmäläiset ?
Maksat veroina meidänkin ylöspidon. Ole hyvä.
En ole työelämässä. Kiinteistöveroon ei vaikuta.
En ajatellutkaan sinun olevan.
Vauvan kanssa on hankala hoitaa hautajaisia.
Tai käydä saunassa, tai hakea posti. Tai laittaa ruokaa. Vauvat on katsos sellaisia.

Se voi olla 😊. Yleensä on kuitenkin niin että kun toivoo toiselle pahaa, se paha tapahtuukin itselle.

No en kyllä tiedä haluaisinko lapselleni tuollaista opea joka ajattelee noin yleistetysti työttömistä.

Kuka tässä on mitään toivonut. Todennut kylläkin.

Kuka tahansa voi olla työtön, piankin. Saahan sinua kutsua ’ämmäksi’? Meinaan, kun penskousta puhut.

Penskoustapa hyvinkin.

Ei kannatakaan toivoa. Voit menettää kaiken mitä sinulla on.

Eli saa kutsua.
Lapset itkee ikäväänsä, varsinkin kun tietää vanhempien olevan kotona???
Oikein tottako sä ammattilainen väität, että 2v kelaa, että nyt mut paiskattiin tänne, että äiti saa laiskotella rauhassa?! Mä en usko.
Enkä ole työtön. Ja lapset jo isoja. Enkä vienyt heitä aikanaan hoitoon "huvin vuoksi" tai virikkeiden takia.
Samalla saa pelätä oman lapsen saavan tartunnan päikystä ja tuovan sen kotiin. Sen takia olen ajatellut irtisanoutua töistä ja jäädä tuille, ei tarvitse pitää lasta koronapesässä ja pelätä. Saavat sitten virikelapset olla keskenään siellä.
Toinen homma mikä ärsyttää on se, että tiedän lähipäiväkodissa olevan monta työttömän lasta. Oma pitää viedä kahdella bussilla eri puolelle kaupunkia ennen töitä, koska lähempänä ei ole ollut tilaa. Tosin kohta ei tarvii kun ryhdyn vapaaherraksi.
Kertaakaan en ole hoitajilla maskia nähnyt kun olen lastani päivähoitoon vienyt.