Puolisosta kuoriutui lasten teon ja työttömyyden myötä kunnianhimoton, saamaton ,intohimoton vätys.

Himassa perhearjessa tulee kuka vaan hulluksi. Jos on yhtään mitään kunnianhimoa mihinkään muuhun.

Toivottavasti puolisosi löytää mielekästä työtä.

Käyttäjä3758 kirjoitti:

Ite oon synnyttänyt vastikään kuten kerroin edellä (33/38) ja kyllä kunto tässä on repsahtanut, jotenkin vatsalihakset erkaantuneet ja koko keskivartalo on ihan heikko. Ei oo ollenkaan samat voimat kuin ennen synnytystä. Jos on useampi lapsi takana, niin voin vaan kuvitella kuinka huono kunto vaimollasi voi olla. Vaatii käsittääkseni hirveästi töitä päästä entiseen kuntoonsa. Uskon sen. Koska kroppa on ihan niinku jostakin vammasta toipumassa. Ei se helppoa oo aloittaa kuntoilua, koska pitää aloittaa "alusta". Oon aatellu että vähä niinku joku kolaripotilas voi menettää liikuntakykynsä ja joutua kuntouttamaan itsensä, kyllä synnytyksen jälkeen on hieman sama tilanne! Ei ole ihme että lehdissä taivastellaan naisia, jotka pääsee heti - tai ylipäätänsä koskaan- entisiin mittoihinsa! Helppoa se ei oo...

Oli toisen lapsen vauva aikana paremmassa kunnossa kuin koskaan. Aamulenkki 1h tyhjällä vatsalla, joka arki aamu.

3x viikko 1,5h uimista. Söi omien sanojensa mukaan max 1400 kaloria päivässä ja imetti vauvaa.

Mistä tiedän, koska kertoi kun itse yritin pudottaa pari kiloa. AP

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä3758 kirjoitti:

Ite oon synnyttänyt vastikään kuten kerroin edellä (33/38) ja kyllä kunto tässä on repsahtanut, jotenkin vatsalihakset erkaantuneet ja koko keskivartalo on ihan heikko. Ei oo ollenkaan samat voimat kuin ennen synnytystä. Jos on useampi lapsi takana, niin voin vaan kuvitella kuinka huono kunto vaimollasi voi olla. Vaatii käsittääkseni hirveästi töitä päästä entiseen kuntoonsa. Uskon sen. Koska kroppa on ihan niinku jostakin vammasta toipumassa. Ei se helppoa oo aloittaa kuntoilua, koska pitää aloittaa "alusta". Oon aatellu että vähä niinku joku kolaripotilas voi menettää liikuntakykynsä ja joutua kuntouttamaan itsensä, kyllä synnytyksen jälkeen on hieman sama tilanne! Ei ole ihme että lehdissä taivastellaan naisia, jotka pääsee heti - tai ylipäätänsä koskaan- entisiin mittoihinsa! Helppoa se ei oo...

Oli toisen lapsen vauva aikana paremmassa kunnossa kuin koskaan. Aamulenkki 1h tyhjällä vatsalla, joka arki aamu.

3x viikko 1,5h uimista. Söi omien sanojensa mukaan max 1400 kaloria päivässä ja imetti vauvaa.

Mistä tiedän, koska kertoi kun itse yritin pudottaa pari kiloa. AP

Mutta tätä kesti sen 4kk.

Ap

Eikö kukaan tosiaan kertonu sulle että nainen kulahtaa ratkaisevasti kun 40 rajapyykki lähestyy. Sen jälkee pelkkää alamäkeä. AINA kannattaa vaihtaa nainen nuorempaan, nyt on tullut sulle sen aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autan ja kehun.

Sanoo että häntä vi tu ttaa työttömyys ja lihavuus, ja kuinka mikään ei muutu vaikka yrittää. Hakee kaikenlaisia töitä, aloittaa laihduttaa useasti kuukaudessa (ei kestä kuin hetken kerrallaan)

Aina vaan pakit työhakemuksiin.

Miten piristää ja saada lahdutus kestämään? Itsetuntokin kohentuisi laihana.

Mihin se motivaatio loppuu?

Työhaussa se on loppunut tietenkin niihin "ei kiitos" sähköposteihin.

Laihdutuksessa en tiedä mikä siinä tökkii. Monesti reippaasti aloittaa,mutta muutaman päivän päästä istuu sohvalla syömässä kaksin käsin. Syyksi sanoo, "että ei onnistunut taaskaan"

AP

Vaikuttaa kaksisuuntaoselta mielialahäiriöltä. Maniassa ollaan iloisia ja laihdutetaan, sitten kakkosvaiheessa syödään vaan ja maataan.

Yksi syy lisää hankkiutua naisesta eroon... päävika. Juokse kun vielä kerkiät ja ota lapset mukaan.

Eihän tuommoista urheilua jaksa kukaan! Aika harva perheenäiti on fit.

AP:n vaimo on menettänyt toivonsa. Motivaatiota on mahdotonta ylläpitää jos ei todella usko, että vaivannäkö joskus palkitaan. Sinänsä tuo on hyvin tuttu tunne monille pitkäaikaistyöttömille. Kun tulee torjuntaa toisensa jälkeen ja oma arki kutistuu sinne neljän seinän sisälle, niin loputa lopputuloksena on juuri tuollainen taantuminen. Ei enää edes uskalla yhtään mitään, kun ajatus jälleen kerran uudesta pettymyksestä on niin musertava, helpompi vain luovuttaa. Vaimollesi tekisi hyvää jonkinlainen maisemanvaihto. Joku uusi harrastus, uusien ihmisien tapaaminen, se että pääsee tuosta tutusta kuplasta välillä ulkomaailmaan. Näin korona-aikaan se ei tietysti oikein onnistu, mutta asiaa voisi silti miettiä jo nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autan ja kehun.

Sanoo että häntä vi tu ttaa työttömyys ja lihavuus, ja kuinka mikään ei muutu vaikka yrittää. Hakee kaikenlaisia töitä, aloittaa laihduttaa useasti kuukaudessa (ei kestä kuin hetken kerrallaan)

Aina vaan pakit työhakemuksiin.

Miten piristää ja saada lahdutus kestämään? Itsetuntokin kohentuisi laihana.

Mihin se motivaatio loppuu?

Työhaussa se on loppunut tietenkin niihin "ei kiitos" sähköposteihin.

Laihdutuksessa en tiedä mikä siinä tökkii. Monesti reippaasti aloittaa,mutta muutaman päivän päästä istuu sohvalla syömässä kaksin käsin. Syyksi sanoo, "että ei onnistunut taaskaan"

AP

Vaikuttaa kaksisuuntaoselta mielialahäiriöltä. Maniassa ollaan iloisia ja laihdutetaan, sitten kakkosvaiheessa syödään vaan ja maataan.

Yksi syy lisää hankkiutua naisesta eroon... päävika. Juokse kun vielä kerkiät ja ota lapset mukaan.

Muuten hyvä, mutta lapsia ei kannata ottaa mukaan. Joku nuorempi tyttis tuskin jaksaa alkaa AP:n lasten äitipuoleksi, ainakaan jos ne lapset pyörivät jaloissa 24/7.

Vierailija kirjoitti:

AP:n vaimo on menettänyt toivonsa. Motivaatiota on mahdotonta ylläpitää jos ei todella usko, että vaivannäkö joskus palkitaan. Sinänsä tuo on hyvin tuttu tunne monille pitkäaikaistyöttömille. Kun tulee torjuntaa toisensa jälkeen ja oma arki kutistuu sinne neljän seinän sisälle, niin loputa lopputuloksena on juuri tuollainen taantuminen. Ei enää edes uskalla yhtään mitään, kun ajatus jälleen kerran uudesta pettymyksestä on niin musertava, helpompi vain luovuttaa. Vaimollesi tekisi hyvää jonkinlainen maisemanvaihto. Joku uusi harrastus, uusien ihmisien tapaaminen, se että pääsee tuosta tutusta kuplasta välillä ulkomaailmaan. Näin korona-aikaan se ei tietysti oikein onnistu, mutta asiaa voisi silti miettiä jo nyt.

Voi tuota yrittää. Hän kyllä näkee muut naiset jotenki "vihollisina",eikä halua oikein tutustua. Hänen kavereita ei meillä ole käynyt vuosiin, koska "kyttäisin" heitä. On todella mustasukkainen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Raskaudet, synnytykset ja imetykset voivat viedä naisen kehosta kaikki rautavarastot, tämä taas sekoittaa kilpirauhasen ja monet muut jutut. Lopputulos voi olla ap:n kuvaama tilanne. Tähän kun vielä saamaton laiska mies, niin soppa on valmis.

Kilpirauhanen ja ferritiini mainittu vasta 10. kommentissa, mitä ihmettä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:n vaimo on menettänyt toivonsa. Motivaatiota on mahdotonta ylläpitää jos ei todella usko, että vaivannäkö joskus palkitaan. Sinänsä tuo on hyvin tuttu tunne monille pitkäaikaistyöttömille. Kun tulee torjuntaa toisensa jälkeen ja oma arki kutistuu sinne neljän seinän sisälle, niin loputa lopputuloksena on juuri tuollainen taantuminen. Ei enää edes uskalla yhtään mitään, kun ajatus jälleen kerran uudesta pettymyksestä on niin musertava, helpompi vain luovuttaa. Vaimollesi tekisi hyvää jonkinlainen maisemanvaihto. Joku uusi harrastus, uusien ihmisien tapaaminen, se että pääsee tuosta tutusta kuplasta välillä ulkomaailmaan. Näin korona-aikaan se ei tietysti oikein onnistu, mutta asiaa voisi silti miettiä jo nyt.

Voi tuota yrittää. Hän kyllä näkee muut naiset jotenki "vihollisina",eikä halua oikein tutustua. Hänen kavereita ei meillä ole käynyt vuosiin, koska "kyttäisin" heitä. On todella mustasukkainen. Ap

Voihan harrastus olla joku sellainen missä ihmiset ovat keskimäärin vähän vanhempia, jos samanikäinen naisseura ei iske? Eikä hänen välttämättä tarvitse mitään uusia ystäviä edes löytää, kunhan löytäisi sen idean että sen oman masentuneen perhekuplan ulkopuolella on elämää ja sieltä voi löytää jotain tavotteita. Hän tuntee itsensä turhaksi kun ei kelpaa työelämään, mutta hän voi hyvinkin kelvata johonkin harrastuspiireissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaudet, synnytykset ja imetykset voivat viedä naisen kehosta kaikki rautavarastot, tämä taas sekoittaa kilpirauhasen ja monet muut jutut. Lopputulos voi olla ap:n kuvaama tilanne. Tähän kun vielä saamaton laiska mies, niin soppa on valmis.

Kilpirauhanen ja ferritiini mainittu vasta 10. kommentissa, mitä ihmettä?

Nuo kaksi kyllä oikeasti kannattaisi tarkistaa. Samoin d-vitamiinin taso. Jos näissä on huonot arvot, on vaikea saada kuntoon muita asioita, saati löytää henkistäkään jaksamista.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan tosiaan kertonu sulle että nainen kulahtaa ratkaisevasti kun 40 rajapyykki lähestyy. Sen jälkee pelkkää alamäkeä. AINA kannattaa vaihtaa nainen nuorempaan, nyt on tullut sulle sen aika.

Joo eronneet isimiehet onkin kuuminta hottia.

Tiedän miehen, jonka eka vaimo alkoholisoitui, muutti erilleen ja kuoli.

Mies kasvatti 2 lasta yksin. Mies löysi lasten kasvettua aikuisiksi uuden vaimon. Saivat yhteisen lapsen. Se lapsi oli jotain 2 kun erosivat. En kysynyt eron syytä. Silti Mies selitti eron syyksi, että nainen oli liikaa netissä, vaikka olsi pitänyt koti ja lasta hoitaa. (aina se nainen oli jotain puuhaamassa, kun pihalla oli. Ei mikään laiska)

Mä en ymmärrä miksi syytä aina etsitään ensimmäiseksi miehestä.

Oma masennukseni ei ainakaan johtunut miehestäni vaan traumaattisesta lapsuudesta, joka alkoi purkautumaan vasta aikuisiällä.

Kuulostaa siltä että puolisollasi on identiteetti hukassa vuosien kotona olemisen ja lapsille elämisen myötä.

Aloittaisin itse puolisona tukemisen siitä että järjestäisin hänelle oman viikonlopun ilman sinua ja lapsia. Esim hotelli/mökkiloma vaikka naapuripaikkakunnalla, kunhan poissa kotiympyröistä. Ja sinne vaikka jotain sellasta aktiviteettia mikä suinkin voisi motivoida häntä aloittamaan uuden harrastuksen, se voisi olla mikä tahansa.. pitsin nypläyksestä eräretkeilyyn. Tämä onnistuisi nyt korona-aikanakin.

Mustasukkaisuuteen ja epäluuloisuuteen sen sijaan hänen kannattaa hakea keskusteluapua ammattiauttajan kanssa.

Kun saa elämään mielekkyyttä ja ryhtiä, niin se alkaa ruokkimaan itseään ja painokin voi pudota siinä sivussa..

Kannattaa myös järkätä teille parisuhteeseen kahdenkeskistä aikaa, jokin yhteinen tekeminen/ harrastus, vaikka kävelylenkit. Kunhan on sellainen mikä on helppo toteuttaa arjessa.

Olin itse yli 10 vuotta kotiäitinä ( 5 lasta) ja minut piti "hengissä" se että minulla oli intohimo harrastukseen, josta tuli minulle myöhemmin työ, jota teen nyt yrittäjänä. Joten ymmärrän tavallaan pointtisi.

On tärkeää että tuet puolisoasi, mutta loppuviimeinhän se on hänen vastuulla ottaa ohjat käsiin omaan elämänmuutokseen.

Vierailija kirjoitti:

AP:n vaimo on menettänyt toivonsa. Motivaatiota on mahdotonta ylläpitää jos ei todella usko, että vaivannäkö joskus palkitaan. Sinänsä tuo on hyvin tuttu tunne monille pitkäaikaistyöttömille. Kun tulee torjuntaa toisensa jälkeen ja oma arki kutistuu sinne neljän seinän sisälle, niin loputa lopputuloksena on juuri tuollainen taantuminen. Ei enää edes uskalla yhtään mitään, kun ajatus jälleen kerran uudesta pettymyksestä on niin musertava, helpompi vain luovuttaa. Vaimollesi tekisi hyvää jonkinlainen maisemanvaihto. Joku uusi harrastus, uusien ihmisien tapaaminen, se että pääsee tuosta tutusta kuplasta välillä ulkomaailmaan. Näin korona-aikaan se ei tietysti oikein onnistu, mutta asiaa voisi silti miettiä jo nyt.

Juuri itselläni näin. Kirjoitin äsken ihan asiallisen tekstin ja ei julkaistu joten antaapa olla.

9,5h rankkaa liikuntaa viikossa, 1400kcal päivä ja täysimetys??

Millä tavalla nyt laihduttaa, tuo on hirvä rääkki neljäksi kuukaudeksi vauvan äidille!

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että puolisollasi on identiteetti hukassa vuosien kotona olemisen ja lapsille elämisen myötä.

Aloittaisin itse puolisona tukemisen siitä että järjestäisin hänelle oman viikonlopun ilman sinua ja lapsia. Esim hotelli/mökkiloma vaikka naapuripaikkakunnalla, kunhan poissa kotiympyröistä. Ja sinne vaikka jotain sellasta aktiviteettia mikä suinkin voisi motivoida häntä aloittamaan uuden harrastuksen, se voisi olla mikä tahansa.. pitsin nypläyksestä eräretkeilyyn. Tämä onnistuisi nyt korona-aikanakin.

Mustasukkaisuuteen ja epäluuloisuuteen sen sijaan hänen kannattaa hakea keskusteluapua ammattiauttajan kanssa.

Kun saa elämään mielekkyyttä ja ryhtiä, niin se alkaa ruokkimaan itseään ja painokin voi pudota siinä sivussa..

Kannattaa myös järkätä teille parisuhteeseen kahdenkeskistä aikaa, jokin yhteinen tekeminen/ harrastus, vaikka kävelylenkit. Kunhan on sellainen mikä on helppo toteuttaa arjessa.

Olin itse yli 10 vuotta kotiäitinä ( 5 lasta) ja minut piti "hengissä" se että minulla oli intohimo harrastukseen, josta tuli minulle myöhemmin työ, jota teen nyt yrittäjänä. Joten ymmärrän tavallaan pointtisi.

On tärkeää että tuet puolisoasi, mutta loppuviimeinhän se on hänen vastuulla ottaa ohjat käsiin omaan elämänmuutokseen.

Meillä oli viikon lomareissu elokuussa (hyvinvointiloma) sen jälkeen oli iloinen, kävi jopa liikkumassa omatoimisesti, laihtui 3 kuukaudessa 8kg. Sitten iski joku takapakki, jäi lenkit ja kilot tuli takaisin korkojen kera.

Tämä vuonna ei varaa lomailla. Ap

Varmaan väsyi lasten myötä. Lasten asioissa on paljon hoitamista.