Ystäväpariskunta jätti 4,5kk ikäisen vauvan hoitoon viikoksi.

4,5 kuukautinen ei ikävöi äitiään ehkä siinä mielessä että HÄN ON YHTÄ KUIN ÄITI. Oletteko koskaan kuulleet symbioosista mitään? Vauva on tavallaan olemassa kun hän on äidin mielessä olemassa, viikon ero pienenä on hajoittavaa.

Vierailija:

Vauvahan unohtaa tuossa ajassa aivan täysin isänsä ja äitinsä.

ap

voisitteko te nyt yrittää päättää että

a) unohtaako se vauva täysin vanhempansa VAI

b) vauvan perusturvallisuus järkkyy ja vauva traumatisoi koska kaipaa niin suuresti vanhempiaan

jos se unohtaa, ni tuskin kyllä kovin paljoa kaipaakaan, vai?

Eli mitä ihmeen haittaa siitä sitten voi olla?

En ikinä vois jättää omaa lasta ton ikäisenä viikoksi hoitoon. Ja symbioosit just joo..

Eipä siinä eräs " tuttava" jätti 7kk:n lapsen 3viikoksi anopilleen hoitoon, lähtivät lomalle..

jotain, on aina ollut ns. vaikea lapsi. Itkuinen jne. Ja lasta ei edes jätetty sairaalaan eroon vanhemmista pitkiksi ajoiksi, vaan äiti oli siellä kaikki päivät hoitamassa niin paljon kuin sai, yöksi meni vaan kotiin.

stella80:

Mitä tapahtuu keskosille ja muille sairaille vauvoille, jotka joutuvat vauvana olemaan pitkiä jaksoja sairaalassa, jopa laitteissa. EIkö pieni syntynyt vauva tunne mitään? Onko sen lapsen elämä ihan pilalla, kun vanhemmat eivät ole vauvassa 24/7 kiinni?

en ymmärrä en. Varmaankaan näillä ihmisillä jotka täällä päätään aukovat, ei ole suurimmalla osalla omia lapsia. Tai sitten he kärsivät jostain tunne-elämän ongelmista. Tai kirjoittavat vain provosoidakseen. En usko että muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kukaan pystyy jättämään lastaan tuossa iässä viikoksi. Jos yhtään on lapsestaan kiinnostunut, ymmärtää myös varhaisen vuorovaikutuksen merkityksen. Tästä sairaala-näkökulmasta vielä: myös Jari Sinkkonen on kertonut alkaneensa tutkia pienten lasten psyykettä, koska itse kärsi niin valtavasti lapsena sairaalassa äidistä erossa ollessaan.



Mun oma vauva oli 10 pvää lasten teho- ja tarkkailuosastolla. Missäs mä olin - no 10 pvää lasten teho- ja tarkkailuosastolla. Päivät sängyn vieressä (lukuunottamatta kahvilakäyntejä) ja yöt nukuin omaistenhuoneessa, josta hoitajat heti hälytti paikalle kun vauva heräsi.

(vakuuttelijoita aina riittää). Sitten kun ajattelee omalle kohdalle, niin pakko on todeta, etten olis ikimaailmassa jättänyt viikoksi. Jos kerran ei ollut akuuttia tarvetta lomaan jonkun todella painavan syyn takia, tulee väistämättä mieleen että jotain ongelmaa on kiintymyssuhteessa. Voisko jopa ennustaa tulevia hankaluuksia?

Tuntuu tosiaan ihmeeltä miten koitetaan vakuuttaa et siitä vaan pikkunen hoitoon. Huh huh...

Ei se yksi viikko mitään vielä lopullisesti pilaa, mutta pikemminkin se kertoo vanhemmista ja heidän suhtautumisesta, rakkaudesta, kiintymyksestä ja kyvystä ymmärtää lasta aika paljon. Kovin on huonot ennusmerkit lapsella, jonka äidillä on niin hatara suhde lapseen, että viikon-pari ero vauvasta on " peace of cace" . Sairaudet yms. ovat erikseen, koska niiden takana ei ole vanhempien halu päästä lapsestaan eroon. Sitähän se loppujen lopuksi on: ei viitsitä hoitaa vauvaa, kun se vie niin paljon energiaa ja oma minä ja parisuhde ei kestä sitä!

Minä ainakin olisin vielä tuossa vaiheessa repinyt vauvan jos joku väkisin olisi ollut sitä ottamassa.. Saati jättänyt viikoksi hoitoon.. Kun tuntui, että silloin vielä oli niin huolissaan kätkytkuolemasta sun muusta.. Aina ajatteli aamulla kun vauva heräsi, että kuinka kiitollinen saa uudesta päivästä lapsen kanssa olla!!



Lapsi kyllä pärjää, mutta kaipaa äitiä.. Ei tiedä mitä kaipaa, mutta tuntee osan itsestään puuttuvan.. Pärjäävät kyllä joo.. Mutta hui! Miten raaskii jättää ja sitten vaan palata takaisin antamaan hellyyttä.. Minä olisin jopa ehkä mustasukkainen jos joku mummo olisi päässyt samaan läheisyyteen vauvani kanssa kuin minä.. Huoh! Säälittää tulevaisuus jos jo tuossa iässä pitää..



Arvatenkin synnytys ja raskausaika oli helppo jne..



Eli pointti oli se, että kysy vaikka, että hui! Miten raskitta jättää.. ??

Ei ois tosiaan entisvanhaan montaa tervemielistä lasta kasvanut av-logiikan mukaan, eikä vieläkään suurimmassa osassa maailmaa jossa äiti ei pystykään olemaan läsnä 24h vuorokaudessa ainakin ensimmäiset 3 vuotta (ja täysimettäen tietysti ainakin vuoden).



Itseasiassa, niitä mielenterveysongelmasia lapsia on erityisen paljon nimenomaan Suomessa nykyään kun vouhottajaäidit vääristävät lapsen maailmankuvan.



AP, sinuna en kommentoisi mitään, varsinkaan tuota " itse en raskisi jättää" - tyypillistä rivien välissä syyttelyä. Veikkaan että äidillä on ollut ikävä lasta enemmän kuin lapsella äitiä.

Suomi ei ole tervemielisten tuotannossa erityisen kunnostunut, vrt. itsemurhaluvut. Jostain lehtijutusta luin, että oikesti Suomessa on nyt enemmän hyvinvoivia lapsia kuin ennen (pehmeämmät kasvatusopit alkaa tuottaa tulosta), mutta pahoinvoivien perheiden lapsilla menee entistä huonommin säästökuurien takia. Ja oma lukunsa ovat sitten nuo myöhemmin tulevat jutut, kuten tytöillä sairaat laihuusihanteet sun muut.

mitä aiheuttaa kykenemättömyys asettua lapsen asemaan ja luopua omista mielihaluista lapsen hyvinvoinnin tähden. Vanhemmuus tosiaan edellyttää luopumista lapsen hyväksi, ei kaikesta omasta mutta aika paljosta, ainakin nuo ensimmäiset vuodet. Lapsen psyyke on rakennettu siten, että hän tarvitsee läsnäolevaa vanhempaa, vanhempaa joka vastaa lapsen tarpeisiin pääsääntöisesti samalla tavoin, luotettavasti ja varmasti.

Suomen vankiloissa olevat vangit ovat muuten noin 90% peräisin tällaisista organisoimattomista kiintymyssuhteista. Turvaton kiintymyssuhde taas saattaa altistaa (tutkimusten mukaan korrelaatio on selvä) masennukselle ja ahdistukselle- siis näille suomalaisten kansallistaudeille. Joten kyllä tämä meidän kasvatuskulttuuri, jossa lapsi yritetään itsenäistää liian varhain ja jossa lasta yritetään karaista olemaan itkemättä pienistä, tuottaa paljon huonovointisuutta niin lapsille kuin aikuisillekin, lapsistahan kasvaa joskus aikuisia. Suomalaisista miehistä jo noin 20% on alkoholin suurkuluttajia, naisistakin jo joka kymmenes tai jotain sen suuntaista.

Ja lapsi ei pidä vanhempia sen erityisempinä ihmisinä kuin kirjaston työntekijöitä. On hieman huono kehun aihe siis se, että lapsi pärjäsi viikon hoidossa hienosti, eikä ikävöinyt meitä, sillä sehän on vain merkki siitä, että hän ei ole kiintynyt vanhempiinsa normaalisti. Joten terveisiä vain sille häämatkalaiselle.

Vähän järkeä!

ITsekin tiedän parin joka lähti matkoille viikoksi kun vauva oli n.2 kk, matkaa oli suunniteltu koko suvun voimilla monta vuotta ja tulivat sitten mukaan. (Tuore äiti ei kyllä nauttinut hetkeäkään olostaan.) En usko että lapselle siitä mitään traumoja on jäänyt.



Itse en raskisi jättää viikoksi noin pientä enkä vielä 5 vuotiastakaan, enkä raskisi jättää tarhaankaan joka päivä kuuteen asti niinkuin monet tekevät mutta kaikki elää omalla tavallaan, kyllä ne omat vanhemmat kuitenkin yleensä on parhaat mahdolliset lapselleen, relatkaa vähän ja antakaa toisten olla.

a lapsen asemaan ja huomioida heitä arjessa. Turvaton kiintymyssuhde itsessään ei vielä ole patologinen, mutta jos lapsen elämässä on muitakin riskitekijöitä jossain vaiheessa, esim. vanhempien ero, vakava sairaus, koulukiusaamista tai muita vaikeuksia, silloin riski mielenterveydellisiin häiriöihin voi olla aika suuri.

Vai ei muka pieni vauva eikä 13:n mukaan edes 1-vuotias kaipaa vanhempiaan... Sietäisi 13:n ja kaltaistensa tosissaan opiskella lapsipsykologiaa vaikka, niin alkaisi realistisempa käsitystä muodostumaan. Luulisi, että tyhminkin av-mamma tietäisi, että kaikki NORMAALIN suhteen vanhempiinsa omaavat vauvat esim. potevat vierastamisvaihetta (monilla vauvoilla kuulemma alka juuri joskus 4 kk:n tienoilla) ja normaalisti vauva kyllä muulloinkin kaipaa etenkin äitiään melkein kaiken aikaa.



Enpä olisi voinut kuvitella aikoinaan hylkääväni omaa poikaani viikkotolkuksi, en hänen vauva-aikanaan, enkä luultavasti vieläkään, vaikka hän on jo 3v. Kyllä olisi katastrofi ollut pojan elämässä tuollainen, koska vauvana hän ei ollenkaan suostunut muiden, kuin meidän vanhempien hoideltavaksi. Pari tuntia oli pisin aika, mitä hän suostui tyytyväisenä esim. omien vanhempieni kanssa olemaan ja sitten alkoikin jo kauhea rähinä, jos me ei ilmestytty samantien paikalle.



Ja kyllä tuo asia kuuluu ap:lle, koska kyseessä on pienen vauvan hyvinvointi, josta näköjään " vanhemmat" eivät pahemmin huolta kanna.

sairaalassa olevat vauvat eivät ole siellä yksin. Jokainen normaali äiti viettää sairaalassa olevan vauvansa kanssa niin paljon aikaa kuin vain mahdollista. Asuvat siellä sairaalassa, eivätkä käy edes joka päivä kotona. Ja näin juuri siksi, ettei vauva kokisi itseään hylätyksi.

ihan pienen päivä- tai viikkokausiksi. Ei siinä ole kiintymyssuhteet kunnossa kummallakaan osapuolella.

Vierailija:

Ja lapsi ei pidä vanhempia sen erityisempinä ihmisinä kuin kirjaston työntekijöitä. On hieman huono kehun aihe siis se, että lapsi pärjäsi viikon hoidossa hienosti, eikä ikävöinyt meitä, sillä sehän on vain merkki siitä, että hän ei ole kiintynyt vanhempiinsa normaalisti. Joten terveisiä vain sille häämatkalaiselle.

Täysin samaa mieltä! Enkä itse asiassa edes usko, että monet OIKEASTI ovat sitä mieltä, mitä tänne kirjoittelevat. Ruudun ääressä on niin helppoa olla täydellinen äiti, todellisuus onkin sitten jo ihan toista ja kaupasta ostetut soseet maistuvat myös näille täydellisien äitien lapsille.