Lue keskustelun säännöt.
Haluan kuulla pettymyksistä omaan lemmikkiin ja miten olette sen kanssa kasvaneet?
13.03.2021 |
Oletteko ikinä katuneet lemmikin hankintaa? Me hankittiin kissanpentu ja luonne on ihan erilainen mitä odotin. Ylienerginen, stressiherkkä yhden ihmisen kissa. Minun on olut vaikea hyväksyä tätä ja päivittäin mietin että mitä hyvää kissassa on. Ei tule edes luokse, ei ole hellyydenkipeä, puree ja raapii. Ikää on nyt yli 7 kk.
Voi olla että aika parantaa tai sitten ei. On onneksi hyvässä hoidossa jne. mutta en tiedä pystynkö kehittämään siihen mitään tunnesidettä. Aika erikoista, olen aina luullut että kiinnyn helposti eläimiin. Nyt tuosta rääpäleestä on vain harmia, hyppii pöydille, on rauhaton mouruaja, metelöi aikaisin aamulla. Oma ruoka ei juurikaan kiinnosta mutta meidän syömät ruuat kyllä. Leikittää pitäisi päivässä ainakin tuntikausia vaikka joskus sitä ei edes sekään kiinnosta. Eniten rassaa juuri tuo pureminen, hädin tuskin edes kosken sitä kun puree kivuliaasti :(
Kommentit (78)
Minä ajattelin kouluttaa kissasta sellaisen Saatana saapuu Moskovaan kissan, tiedättehän. Ei kelpaa sikarit, ei viski, eikä se ossaa taikoo. Päivät pitkät makkaa vaan, mihinkään ei mitään kommentoi. Tassua antaa jos herkkuja tahtoo :( iso pettymys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otitteko halvan kissan, kun oli pakko saada kiva kissa äkkiä, perehtymättä rodun/mixin luonteeseen? Jos mikä tahansa kissa kelpaa, niin sen kissa pitää hyväksyä myöhemminkin eikä pelkästään maksamisvaiheessa.
Joku elämäniloinen maatiaispentu ei ole yhtään niin lussu kuin puhki sisäsiitetty jalaton ja korvaton kasvattikissa.
Ylipäätään jos hankkii elämää kattonsa alle, niin pitää varautua että sitä ELÄMÄÄ tulee lisää ja rento yhdessäolo on vain bonus, joka saadaan kun eläintä pidetään hyvin.
Laitatko linkin siihen jalattomaan rotuun? Alkoi kiinnostamaan. Se voisi sopia mulle, kun en tykkää siitä, että kissa kiipeilee joka paikkaan.
Ap:lla taisi olla vähän väärä kuva kissoista. Harvat kissat tulevat omasta aloitteestaan syliin. Toki tähän on poikkeuksia, mutta usein sylikissatkin ovat olleet nuorena varautuneempia ja oppineet syliin vasta myöhemmin. Minkäänlainen väkivalta ei tosiaan auta, ei nippailut tai niskasta kiinni ottamiset. Meillä lapsena ollut useita kissoja eivätkä ne koskaan syliin itsenäisesti tulleet vaikka olivatkin sosiaalisia ja saattoivat tulla vanhempina esim. kiehnäämään jalkaa vasten. Silittää antoivat, mutta ei sekään aina niistä tuntunut mukavalta. Ap:n kissa siis kuulostaa alkujaan olleen ihan normaali kissa, mutta rankaiseminen on selkeästi tehnyt siitä varautuneen. Miten luulet, että kissa haluaa tulla silitettäväksi, jos joutuu pelkäämään, että kissan normaalista toiminnasta saa nipsauksia kuonolle.
Kuuluu pentuaikaan. Ja se pentuaika voi hyvinkin kestää yhteensä 2-3 vuotta. Itse painiskelin samojen tunteiden kanssa toisen kissamme suhteen. Nyt on 10-vuotias ja edelleen aika villi, mutta myös tosi hellyydenkipeä seurakisu. Ihaninta on oikeastaan, että kissalla on edelleen vähän villi luonne, koska sen edesottamuksia on niin hauska seurata :) Ei tuhoa paikkoja enää samaan tahtiin.
Vierailija kirjoitti:
Otitteko halvan kissan, kun oli pakko saada kiva kissa äkkiä, perehtymättä rodun/mixin luonteeseen? Jos mikä tahansa kissa kelpaa, niin sen kissa pitää hyväksyä myöhemminkin eikä pelkästään maksamisvaiheessa.
Joku elämäniloinen maatiaispentu ei ole yhtään niin lussu kuin puhki sisäsiitetty jalaton ja korvaton kasvattikissa.
Ylipäätään jos hankkii elämää kattonsa alle, niin pitää varautua että sitä ELÄMÄÄ tulee lisää ja rento yhdessäolo on vain bonus, joka saadaan kun eläintä pidetään hyvin.
No ei todellakaan ollut mikään halpa kissa, siinä on rotukissaa ja erikoisen värinen. Ja juu siinä olet oikeassa että ehkä teimme hätäisen ratkaisun ja epäilin jopa että hankimme kissan joltain pentutehtailijalta koska aika paljon pennuttaa kissojaan jopa ihan yli 10-vuotiaitakin. Kasvattaja vaikutti asiantuntevalla ja sanoikin että kissoista kokemusta lapsuudesta asti. Mutta kyllä tässä on nyt hyvä olla jälkiviisas. Olisimme voineet tehdä viisaammankin ratkaisun. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa opetella lukemaan kissojen eleitä ja ilmeitä. Niistä voi päätellä, millä mielellä kissa on, sopiiko sitä silittää vai aikooko se hyökätä.
Kaikki kissat eivät suinkaan ole sylissä viihtyviä ja paijailtavia. Minulla on 4 kissaa, joista vain yksi on sylikissa, 2 siltä väliltä, ja neljäs ei pidä kosketuksesta juuri ollenkaan. Se neljäskin kuitenkin on seurallinen, se tykkää kulkea mukana ja tarkkailla läheltä mitä ihminen puuhaa. Tykkää, kun sille jutellaan, ja vastaa usein jutteluihin.
Kurinpalautusta en suosittele ollenkaan. Kissa on herkkä eläin, ja pienelläkin kurittamisella siitä saa säikyn ja epäluottavaisen, jolloin on vielä todennäköisempää, että se puree kun siihen kosketaan.
Kyllähän pientä pentua pitää myös opettaa siihen mitä ei saa tehdä ja mikä käytös ei ole ok. itsella pari kissaa ja jos tiukka "ei" pariin otteeseen ei riitä, niin tosiaan niskanahasta ote ja nosto pois pahanteosta. Tätä käyttää myös kissaemo pentuja opettaessaan, eikä siis tarkoita mitään tukistelua, riepotusta tai muutakaan pahoinpitelyä kun sen oikein tekee.
Niskaotteen refleksi säilyy myös aikuisella kissalla jos sitä on silloin tällöin tehnyt, tekee kissalle turvallisemman olon ja rimpuilu rauhoittuu, jos pitää esim peppupesulla joskus käydä tai joku toimenpide tehdä vaikka kipeälle kissalle. Olen nähnyt näitäkin, missä eläinlääkärillä refleksiin riittää joku hainhammasklipsu niskaan.
Oma lukunsa on sitten eläinsuojelu- yms populaatiokissat, harvempi eläinsuojeluyhdistys kertoo tai edes myöntää kaikki riskit näiden kanssa. Sen lisäksi, ettei kissoja ole pentuaikana yhtään sosiaalistettu, myös sukurutsa ja pentuajan loiset jne voivat vaikuttaa luonteeseen ja käytökseen kaikesta rakkaudesta ja huolenpidosta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä petyin lapsena synttärilahjaksi saamaani hamsteriin.
Olin kauan halunnut lemmikkiä, ihan mitä tahansa kinusin milloin kaneja ja milloin marsuja jne, ja sitten eräänä vuonna sain sedältäni hamsterin häkkeineen lahjaksi.
Oli pettymys kun se nukkui suurimman osan päivästä ja mekasti öisin.
Positiivista on että olet ap rehellinen. Saat lisää tietoa täältä. Ja varmaan moni muukin kissanomistaja. Muutosta ei voi tulla ennen kuin ongelma on tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissoja ja heidän käytöstään ymmärretään usein (tahallaan) väärin. Anna kissa parempaan kotiin. Jos kissalla ei ole mitään sairautta, saattaa hyvinkin ottaa seuraavassa "elämässään" seurallisen sylikissan tittelin haltuunsa. Kaltoinkohdellut eläimet tuppaavat olemaan todella kiitollisia kehityksessään jahka pääsevät fiksujen ja kärsivällisen ihmisten kotiin parantumaan traumoistaan. Kissanne on vielä nuori. Onnellinen ja hyvin hoidettu kissa vain paranee vanhetessaan.
Vierailija kirjoitti:
Kissoja ja heidän käytöstään ymmärretään usein (tahallaan) väärin. Anna kissa parempaan kotiin. Jos kissalla ei ole mitään sairautta, saattaa hyvinkin ottaa seuraavassa "elämässään" seurallisen sylikissan tittelin haltuunsa. Kaltoinkohdellut eläimet tuppaavat olemaan todella kiitollisia kehityksessään jahka pääsevät fiksujen ja kärsivällisen ihmisten kotiin parantumaan traumoistaan. Kissanne on vielä nuori. Onnellinen ja hyvin hoidettu kissa vain paranee vanhetessaan.
No tätä olen miettinyt että valitsisi varmaan ihan eri perheen kun meidän perheen tai haluaisi olla 100% ulkokissa villiintyneenä. Uskon että silloin olisi täysin onnellinen. Ihmiset eivät aina tajua tätä ettei se kisu ole onnellisimmillaan vaikka keksisi mitä vippaskonsteja. Olen aina ollut kissaihminen ja tiedän niiden olevan itsenäisiä omantien kulkijoita, jotkut vähän enemmän, jotkut vähemmän. Emme luovu kissasta koska haluan että meidän välit paranevat ja en sano että olisin toiminut aina oikein mutta aion tehdä työtä sen eteen että sillä olisi parempi olla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo varmasti vielä rauhoittuu, kun aikuistuu, ja kun löydätte oikeat tavat käsitellä sitä. Ei siis käsittelyä juuri lainkaan, jos kissan luottamus on nyt kärsinyt. Eläinsuojelun tms löytölän kissaneuvoja voi varmaan antaa myös
vinkkejä, miten auttaa nuorta kissaa purkamaan ylimääräistä energiaansa, ja miten korjata luottamusta. Kissa ei vaikuta miltään kovin luottavaiselta, kesyltä persoonallisuudelta. Luottamus on silti rakennettavissa, kun kissaa oppii ymmärtämään.
Miten suhtautua lemmikkiin, jonka luonne ei ihan vastaa toiveita: itse olen ajatellut jonkun vähemmän ihmisläheisen kattini upeana, villinä luontokappaleena, jota matkan päästä ihailen ja palvelen :) Siten kaikki kontaktit siihen ovat olleet isoja juttuja, joista saa iloa. Hiljalleen myös syntyi luottamussuhde, joka ajan kanssa parani. Eniten sain iloa siitä, kun huomasin kissan olevan elämäänsä tyytyväinen ja elävän stressitöntä elämää.
Avain oli ehkä niiden muutaman kanssa ajatella ne villieläimiksi, ja nollata omat odotukset ihan kokonaan. Ensimmäinen oma kissa, jonka lapsena kesytin naapurin navetalta, oli hyvä opettaja. Se ei tullut ikinä hellyydenkipeäksi sylikissaksi, oli herkästi loukkaantuva ja oikukas, mutta suhde kehittyi hienoksi ja omalla tavallaan läheiseksi. Silloin se tuli syliin, kun olin surullinen ja itkin.
En tiedä, kannattaako tätä kokeilla noin kierroksille menevään yksilöön, mutta käytin nykyisen poikakissani kanssa raateluhanskaa, kun oli nuorempi. Joskus vieläkin, kun riehuli iskee. Tuo on niin helppo tyyppi, että tajuaa, kun ihminen ulvahtaa kivusta, ja vetää käden pois, että nyt innostui liikaa. Oppi nopeasti, että nyt emäntä laittaa raateluhanskan ( useampi hanska ja villasukka päällekkäin käteen) ja sitten saa riehua!
Tsemppiä villikissan kanssa, toivoa on!
Mä en myöskään tykkää aina meidän kissasta kun on niin neuroottinen ja eikä ole yhtään tykötuleva... Ei anna koskea tai silittää... epäsosiaalinen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kissasta tule hellyydenkipeää, jos sitä ei ole pienestä asti pidetty sylissä ja silitetty. Voi se silti olla ihana omalla tavallaan. Joskus ne rasittavat piirteet ovat juuri niitä joihin eniten kiintyy.
Jospa ihminen ei heijasta pettymystään ainakaan eläimeen, ettei se aisti ja kärsi siitä. Ongelmia voi korjata nikseillä ja positiivisella avulla. Ymmärtää. Aistia mitä eläin kokee. Tai joku muu huolehtii siitä. Mua pelottaa että osa ihmisistä raahaa koiraa väkisin ulkona eteenpäin hihnassa, niin että tassut raahautuvat asfaltilla tai hiekassa. Ei ole noin kiire, vaikka muita ihmisiä kulkee ohi. Koira haluaa joskus katsoa ja aistia. Ja voi opettaa kiltiksi ettei rähise tai pure.
Olin pitkään ilman kissaa, koska edeltävät olleet maatiaisia. Näistä vain yksi oli lempeä luonteeltaan. Löytöeläintalon kissoja, joiden sosialistuminen oli sinne päin. Elivät kuitenkin elämänsä loppuun asti luonnollisesti. Silloin kyseenalaistin, miksi minulla on kissa.
Nyt minulla on 6-vuotias, pentuna hankittu rotukissa. Oli silmiä avaavaa tajuta, miten paljon kissoissa voi olla eroja rodun puolesta. Kissanpennut oli asianmukaisesti sosialisoitu, olivat tottuneet koiraan ja lapseen. Ai että miten ihanan ystävällisiä ja kivoja kisuja. En ole kertaakaan katunut rotukissan ottamista. Tietysti maatiainen voi olla tosi kiva, mutta se on niin tuuripeliä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla taisi olla vähän väärä kuva kissoista. Harvat kissat tulevat omasta aloitteestaan syliin. Toki tähän on poikkeuksia, mutta usein sylikissatkin ovat olleet nuorena varautuneempia ja oppineet syliin vasta myöhemmin. Minkäänlainen väkivalta ei tosiaan auta, ei nippailut tai niskasta kiinni ottamiset. Meillä lapsena ollut useita kissoja eivätkä ne koskaan syliin itsenäisesti tulleet vaikka olivatkin sosiaalisia ja saattoivat tulla vanhempina esim. kiehnäämään jalkaa vasten. Silittää antoivat, mutta ei sekään aina niistä tuntunut mukavalta. Ap:n kissa siis kuulostaa alkujaan olleen ihan normaali kissa, mutta rankaiseminen on selkeästi tehnyt siitä varautuneen. Miten luulet, että kissa haluaa tulla silitettäväksi, jos joutuu pelkäämään, että kissan normaalista toiminnasta saa nipsauksia kuonolle.
Minulla oli lapsena paljon kissoja, ne kun eivät vanhemmista johtuen kovin vanhoiksi eläneet ja vaihtuvuus oli suurta. Mutta joka ainoa kissani tuli oma-aloitteisesti syliin ja vaati silityksiä. Tiedän että on olemassa toisenlaisia kissoja, jotka eivät viihdy sylissä, mutta meidän perheeseen ei koskaan syntynyt yhtäkään sellaista.
Olin pettynyt ensimmäiseen hevoseeni. Minulla oli paljon kokemusta myös nuorista hevosista, ja ostin 2-vuotiaan varsan. Enkä pärjännytkään sen kanssa. Minulla oli ruusuiset kuvitelmat, kuinka mukavaa meillä on hevosen kanssa, mutta tuntui, ettei se pitänyt minusta ollenkaan. Aina korvat luimussa, ja kokeili kaikki häijyt temput. Oli äärimmäisen röyhkeä, rohkea ja vaarallinen. Usein tuntui, että en jaksa, enkä uskalla. Kuitenkaan sisu ei antanut luovuttaa. Ajattelin, että yritän nyt vielä, että jospa se siitä rauhoittuu. Mietin, että en ikinä ole nähnyt viisivuotiasta hevosta, joka on tuollainen. Ja lupasin itselleni, että jos se vielä viisivuotiaana on noin vaikea, niin myyn sen pois.
Pikkuhiljaa, ja parin tallinvaihdoksen jälkeen asiat alkoivat sujua. Hevonen huomasi, että minä tulen mukana, kun talli vaihtuu, ja meidän välinen side vahvistui. Koskaan siitä ei tullut maailman helpointa hevosta, mutta paljon helpompi kuitenkin. Vaikeudet hitsasivat meidät yhteen ja hevosesta tuli minulle todella rakas. Pidin sen aivan loppuun asti, kunnes 18-vuotiaana se sairastui äkillisesti, ja jouduttiin lopettamaan.