Miksi kolmekymppiset lapsettomat on pask**ssa suhteissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri muutama kuukausi sitten erosin 31 vuotiaana ja lapsettomana neljän vuoden suhteesta. En sanoisi, että se huono olisi ollut, ei vaan enää nähty yhteistä tulevaisuutta. Ja vaikka se oikea ratkaisu olikin, niin nyt sitten yksinään tässä miettinyt, että onhan se nyt aika huono olla yksinkin. Toki tässä vielä toivutaan erosta, mutta ajatukset juoksee jo vuosia eteenpäin, että kohtaako ikinä sitä oikeaa....

No eihän läheskään kaikki mitään oikeaa koskaan löydä. Vain epätyydyttäviä suhteita. Pitää sitten tehdä tietoinen päätös haluaako elää sellaisissa, vai yksin. Itse olen valinnut olla yksin. En vaan jaksa enää olla miehen kanssa vain koska niin kuuluu elää. Edes raha ei motivoi, elän mieluummin pienellä palkallani yksin, pärjään kyllä vaikken saakaan sitä kaikkea materiaa mitä olisin halunnut saada. Mikään ei kuluta niin paljon kuin rakkaudeton parisuhde. Edes yksinäisyys ei tunnu niin pahalta jos on oikeasti yksin.

"Edes yksinäisyys ei tunnu niin pahalta jos on oikeasti yksin". Tuon allekirjoitan itsekin. Minustakin on helpompaa olla tosiaan ihan yksin kuin kokea jatkuvaa yksinäisyyttä muiden ihmisten kanssa. Ihminen itse asiassa sopeutuu yllättävän nopeasti yksinoloon, siinä tapahtuu sellainen mökkihöperöityminen, että muut ihmiset alkaa vain ärsyttää. Nämä jotka vaan kitkuttaa huonoissa parisuhteissa pelkäävät yksinjäämistä, sen takia he sietävät ja sietävät, monesti etsitään nopeasti uusi parisuhde, ettei vaan joutuisi olemaan koskaan yksin.

Ei ole oikein muutakaan ja koronan aikana vaikea tavata uusia ihmisiä. Yksinäisyys pelottaa.

Minä lähdin juuri tällaisesta suhteesta. Se oli oikea ratkaisu, mutta kyllä nyt tulevaisuus pelottaa.

Mistä sitä löytäisi tuollaisen paremman ihmisen?

Eihän naisen kanssa muuta olekaan kuin paska suhde. Aina pallo jalassa.

Niinpä. Mistä löytäisi sitä aitoa rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Eihän naisen kanssa muuta olekaan kuin paska suhde. Aina pallo jalassa.

Kannattaa seuraavalla kerralla kokeilla miestä. Miksi naisten kanssa on pakko hakeutua suhteisiin, kun ne kerta osoittautuvat aina paskoiksi? Vähän nyt sitä kuuluisaa vastuunottoa omista valinnoista, kiitos.

Miksi pitäisi vaihtaa, kun kumppani on kuitenkin se tuttu ja turvallinen.

Kai se on ihan sama miten sitä elämänsä käyttää.

Ovat jääneet lapsen tasolle eikä uskalla olla yksin niin ovat mieluummin korviaan myöten paskassa.

Vierailija kirjoitti:

Tässähän oli vähän aikaa sitten jotain juttuakin. Nuoret kuvittelee että esim väkivalta kuuluu suhteeseen.

Jep. Sitä alkaa kummasti kuvitella, että parisuhteet nyt vaan on tällaisia kun niin oma kuin kaveripiirinkin seurustelusuhteet on samanlaisia. Sitä kaikkea pskaa siis pitää ihan normaalina ja vastaavasti kaikki oikeasti normaaliin ja hyvään parisuhteeseen kuuluva on sitä romanttista hömppää jota ei oikeassa elämässä ole olemassakaan vaan sitä tapahtuu vain elokuvissa.

Itse vietin reilun 10 vuotta juurikin noissa umpisurkeissa suhteissa (vaihtamalla ei parantunut) ja vähän alle 30-vuotiaana sitten totesin ettei parisuhteet vaan ole mun juttu. En siis vielä silloinkaan ymmärtänyt ettei vika ollut mussa tai etten olisi parisuhdeihminen vaan ainoa vika oli noissa suhteissa joissa olin ollut, koska olin onnistunut kerta toisensa jälkeen löytämään samanlaisen miehen kuin ne aiemmatkin. 

Se harmittaa ihan vietävästi, että jäin tuon takia lapsettomaksi mutta silti olen onnellinen etten ikinä mennyt perustamaan perhettä tuollaisten mulkeroiden kanssa. 

En ole enää paskassa suhteessa. Olin rohkea ja otin askeleen eteenpäin. Silti tulevaisuus ja yksin olo pelottaa. Olenhan jo 32.

Tämä on varmaan vanhanaikainen näkemys, mutta olen luvannut rakastaa myötä- ja vastamäessä. Mun lupaus pitää.

(pettäminen, väkivalta tms. toki olisivat eri asia)

Läheisriippuvuus

Tottumus.