Miksi kolmekymppiset lapsettomat on pask**ssa suhteissa?

Monelle kolmekymppiselle naiselle on statusasia olla parisuhteessa.

Koska he kuvittelevat sen olevan normi.

Tässähän oli vähän aikaa sitten jotain juttuakin. Nuoret kuvittelee että esim väkivalta kuuluu suhteeseen.

Miksi monet lapselliset on paskasuhteessa. Luulisi että lasten paras on etusijalla , mutta ei. Siedetään väkivaltaa , henkistä ja fyysistä. Erittäin surullista katsoa.

Käytännön syistä. Voi asua paremmalla alueella, kun kaksion vuokra jaetaan puoliksi. Säännöllinen s*k*i. Nainen kokee itsensä tärkeäksi, kun on mies, josta pitää huolta. Mies nauttii, kun saa omien menojen jälkeen huolenpitoa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi monet lapselliset on paskasuhteessa. Luulisi että lasten paras on etusijalla , mutta ei. Siedetään väkivaltaa , henkistä ja fyysistä. Erittäin surullista katsoa.

Ne on ne samat parit, jotka kolmekymppisinä eli pas**ssa suhteessa ilman lapsia.

Oon kolmekymppinen lapseton, mutta en kylläkään paskassa suhteessa? 

En tunne ketään lapsettomia huonossa suhteessa sillä niistähän on helpoin lähteä kun ei ole lapsia. 

Varmaan tässä meinataan sitä, että kun lapsettomasta suhteesta on helpompi lähteä? Eropäätöksestä seuraavalla minuutilla voi pakata kamansa ja vuokrata mistä tahansa jonkun ok yksiön-kaksion siksi aikaa kun on vaikka talo myyty. Lasten kanssa ei voi lähteä noin ilman isompia järjestelyjä ja siksi ehkä yritetään elvyttää kuihtunutta parisuhdetta. Väkivaltaa nyt ei tietenkään pidä jäädä katselemaan. Vaikka eropäätös olisi selvä niin lasten kanssa siinä helposti kestää pidempään miettiä miten lasten asiat järjestetään, ei voi muuttaa heti minne vain tms. Varmaan moni eronnut perheellinen on miettinyt, että järjestyisipä ero suorastaan sekunneissa omalta osalta jos lasten asioiden kanssa, huoltajuussopimusten teossa lasten valvojan kanssa ei menisi niin pitkään. Itse en ole eronnut lapsettomana enkä nyt lapsia saaneena, mutta voisin kuvitella, että eroa poteva näitä vertaisia tilanteita kelailee ja ihmettelee miten joku ei vain lähde huonosta suhteesta kun siitä luulisi olevan niin helppo lähteä elämään parempaa elämää?

Ei uskalleta erota. Siis siksi, että on niin kova homma etsiä uusi tyyppi ja olisihan se aika noloa kavereille ja vanhemmille sanoa, että on sinkku taas. Toisen kanssa on myös helpompi pitää elintaso samana ja eihän sitä viitsi itse vaivautua etsimään kämppä, viemään tavaroitaan sinne ja hoitamaan kaikkea itse.

Olen nelikymppinen sinkku ja ajattelen niin päin, että on parempi olla paskassa suhteessa lapsettomana kuin niin, että lapset joutuvat kärsimään. Suhteen osapuoli voi olla läheisriippuvainen, itsetuhoinen tai huono itsetunto saa ajattelemaan, etten ansaitse tämän parempaa. Todella surullista, jos lapsi elää tällaisessa perheessä.

Aika moni elää niin kuin muutkin.

Parisuhde pitää olla, kun muillakin on.

Pitää lasketella, kun muutkin laskettelee.

Pitää tehdä sitä sun tätä epämieluisaa, vain kun muutkin tekee.

Opettelisivat ensin elämään yksin, niin tietäisivät mitä yleensä haluavat elämältä. Moni syöksyy suhteeseen 14--vuotiaana ja muuttuu pikku hiljaa läheisriippuvaiseksi.

Äiti ei tiennyt, miten osoittaa tarpeeksi rakkautta. Tytölle kehittyi heikko itsetunto naiseudestaan. Hän roikkuu ns. parhaimmat vuotensa jossakin vain, välttääkseen pelkoa. Tekosyynä opiskelu ja leivän tienaaminen... PAH!

Vierailija kirjoitti:

Aika moni elää niin kuin muutkin.

Parisuhde pitää olla, kun muillakin on.

Pitää lasketella, kun muutkin laskettelee.

Pitää tehdä sitä sun tätä epämieluisaa, vain kun muutkin tekee.

Opettelisivat ensin elämään yksin, niin tietäisivät mitä yleensä haluavat elämältä. Moni syöksyy suhteeseen 14--vuotiaana ja muuttuu pikku hiljaa läheisriippuvaiseksi.

Moni on jo läheisriippuvainen, eivät vain tiedä sitä. 

Koska ei tiedä paremmasta.

Olen onnellinen vaikka ulkopuolisen silmin suhteemme näyttääkin varmasti varsin kieroutuneelta. Lapsia ei aiota hankkia, joten voin viettää elämäni aivan hyvin tämän miehen kanssa, josko nämä ongelmat tästä joskus vielä ratkeaisivat. Meillä molemmilla.

Kummallakin meillä on siis mielenterveysongelmia ja mies on yrittänyt monesti saada apua alkoholiongelmaansa. Oma valintani on tämä suhde ollut alusta asti, hänellä samaten.

Ensimmäisen 6 vuotta parisuhteesta puhuttiin lapsista, nyt olen suhteessa hieman hämmentyneenä pyörinyt muutaman vuoden. Asunto-asiat ei menneet niinkuin kuviteltiin, siinä varmaan syy miehelle. Miehellä myös stressiä,ja purkaa sen muhun. Eli en oikein tiedä olisinko halunnutkaan kyseisen miehen kanssa lapsia, kun on huomannut kuinka ilkeä ja välinpitämätön hän on minua kohtaan sellaisissa tilanteissa, jos edes töissä on ollut huono päivä. Ei puhettakaan että voisin pyytää apua siivouksessa, kaupassakäynneistä tai ruuanlaitosta. Kun kysyn edes joskus voisko hän tehdä jotain tärkeää jota en itse voi tehdä, tai jotain tosi pientä, niin vastaa "en tie, ei kiinnosta." Tai "kattoo nyt." . Laskut pitäis maksaa puoliksi, mutta joka kerta sama, kauhee valittaminen miks MUN täytyy tehdä asioista niin vaikeita? Siis jos en niitä laskuja katsoisi, niin jouduttais maksaan niitä maksumuistutuksia jne. Joskus sanoin että maksan nämä laskut, maksa sä autojen verot, eräpäivä xx.xx., niin arvaa maksoiko. Ei ollu rahasta kiinni, mutta unohti, tai ei vaan "kiinnostanut". Sitten mulle jumalaton huuto kun kerkesin viikon käymään töissä autolla, josta ei oltu maksettu veroja.

Kyllä, katselen jo asuntoa itselleni. Tuon miesvauvan kanssa en lasta hanki, ja olen täyttänyt juuri 30v.

Vierailija kirjoitti:

En tunne ketään lapsettomia huonossa suhteessa sillä niistähän on helpoin lähteä kun ei ole lapsia. 

Jep. Minullakin muutama ystävä on ollut huonossa suhteessa, mutta sitten erosivat. Kyllä minusta tuntuu, että ne lapselliset ovat niitä, jotka kitkuttavat surkeissa suhteissaan väkisin vuositolkulla, koska lapset.

Jos nainen haikailee lapsia, moni jää ehkä arpomaan, että perustaksiko perheen sittenkin tämän kanssa. Monet naiset haaveilevat, että mies muuttuu ja jäävät odottamaan sitä pitkäksi aikaa. Jos vaikka 37-vuotiaana eroaa pitkästä suhteesta ja vuoden verrankin läaittelee eroa, tapaa jonkun uuden, haluaa tutustua ennen lapsia jne., voi olla ko liian myöhäistä.

Ihan yhtä lailla ihmettelen hyvin pärjääviä itsenäisiä naisia, joille mies on kuin yksi lapsi lisää. Mitä ne lapsetkaan siitä saa, että lapamato lojuu sohvalla ja äiti pyörittää jo joka tapauksessa perhettä yksin. Lapset saavat vääristyneen mallin parisuhteista ja kodin ilmapiiri on kylmä tai kireä.

Säälittävää ja surillista katsoa, miten kauniit naiset tuhlaavat nuoruuttaan olemalla useiden vuosien ajan myyjiä yms.