Raskaus ihanaa aikaa?
Ajattelin josko tänne voisi valittaa, kun en oikein muutakaan osoitetta tiedä. ..
Ei mulla nyt mitään ruusunpunaisia odotuksia raskausajasta ollut, mutta kai jotenkin kuvittelin, että tämä jossain vaiheessa olisi edes mukavaa, tai kivaa, tai siis jollain tavalla positiivista. Niin sitä lukee jostain hehkutettavan, että " voisi aina olla raskaana" tai miten hehkeänä sitä silloin on ja miten upealta olo ja kaikki tuntuu.. Olen kyllä nyt hyvin eri mieltä! Ja tätä raskautta on sentään odotettu 6 pitkää vuotta.. että luulisi tässä olevan nyt jotenkin iloinen olo.. :(
Raskaana voi pahoin, ja muulloinkin kuin niiden maagisten 12 ensimmäisen viikon ajan. Mulla ainakin on menossa jo 32 viikko, ja edelleen jää monena päivänä ruuat syömättä kun ei kerta kaikkiaan pysty. Syömisen kanssa on muutenkin ongelmia, kun ei pysty syömään samanlaisia annoksia kuin ennen, on koko ajan yhtä aikaa nälkä, jano ja paha olo. Jee.
Mitkään vaatteet ei mahdu päälle, pitäisi tuhlata rahoja vain siksi, että olisi muutamaksi kk jotain päälle puettavaa. Jos mies olisi paljon isompi, niin voisin käydä hänen kaapillaan, muttei se meidän perheessä onnistu. Varsinkin nyt helteillä on olo aivan tuskainen, kun ei löydy mitään keveitä vaatteita. Olisi kivampi käyttää vähät rahat vauvan tarvikkeisiin kuin jättikokoisiin housuihin ja paitoihin..
Maha on koko ajan tiellä, en näe edes varpaitani. Sukkien pukeminenkin on vaikeaa muusta puhumattakaan. Lyön mahaani pöydän nurkkiin ja ties mihin, en pysty kumartumaan kun ei enää taivu. Monet asiat ovat tosi hankalia, kuten esim veneily, kun ei meinaa mahtua paatissa edes kääntymään. Minusta ei ole enää kenellekään ollut iloa pitkään aikaan, kun en pysty tekemään mitään. Kaikki asiat tuntuvat sattuvan ja aiheuttavan kamalia supistuksia. Tai kun jo pelkkä ruuan laitto on pahoinvoinnin vuoksi välillä aivan ylivoimainen suoritus.
Seksi on jäänyt tosi vähälle, kun alussa voi niin pahoin, ja sitten ei enää löydykään kunnon asentoa jossa maha ei olisi tiellä tai sattuisi. Puhumattakaan siitä, että tällaisen kokoisena ei missään nimessä tunne itseään millään tavalla seksikkääksi. Kaamea valas!
Liikkuminen sattuu, kaikki liikkuminen. Alusta asti. Hengästyttää, ahdistaa, liitokset kipuilee, supistaa jo viikolta 16... Ja nyt näillä helteillä on niin tukala olo, kun ei saa edes henkeä, istuminenkiin on jo liian raskasta, mutta maate ei voi mennä kun sitten oksettaa..
Yöt menee valvoessa ja vessassa juostessa. Aivan alusta asti olen juossut 4-5 krt yössä vessassa. Yhtään kunnon yöunta en ole saanut sitten tammikuun.. Varsinkin nyt, kun liitokset ovat mielettömän kipeät, niin että joka kerta herää kun hiemankiin liikahtaa, niin unta saan varmaan puolen tunnin pätkissä. JOS siis nukahdan... Unen vähyys ja selän outo liikkuminen pahentaa kroonista päänsärkyä ja lisää migreenikohtausten määrää. Ja mitään lääkkeitä ei oikein tietysti voisi ottaa...
Maha ei tunnu millään tavalla mukavalta, tai edes omalta. Odotan kyllä innolla sitä ihmistä mikä siellä kasvaa, muttei se tee tästä rantapallosta millään tavalla sen " kivampaa" . Olenko nyt sitten yliherkkä valittaja, tai enkö oikein käsitä mikä tässä on nyt sitten niin ihanaa... :( Synnytykseen on pahimmillaan vielä pari kk, enkä tosiaan tiedä miten sen vielä jaksaisin, sen paremmin henkisesti kuin fyysisestikään..
Kommentit (32)
Onneksi muillakin on samanlaisia tunteita. Toinen tulossa, ja olo on ollut koko ajan aivan karmea, ja pahemmaksi tulee menemään oireiden perusteella. Kolmatta ei tule, vaikka mies haluaisi ne 3-6. Sanoin suoraan, että siinä tapauksessa on paras vaihtaa vaimoa... Vaikka eipä tuo onneksi sitä harkitsekaan.
Neuvolan tädille on turhaa kertoa omasta pahasta olosta, kun hän on näitä " olisin vaikka koko ajan raskaana" -ihmisiä. Yritä siinä sitten kertoa, että voi todella huonosti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Palkinnon ajatteleminen ei paljon auta: vauvalle ei riitä ajatustakaan. Yritän vain pitää itseni edes jonkinlaisessa kunnossa...
nypylä rv 15+6
en minäkään ole ainoa näiden tunteiden kanssa. Just passitin ukon ja pienimmäisen pihalle, kun tuntuu että kohta pilkon koko asunnon päreiksi ja sanon jotain mitä kadun lopun elämää...Siis tänään on todellinen KAKKI päivä. Aamusta asti kaikki on vaan ottanut päähän. PAisuva olemus, pyörrytys, kuumuus, kaveri joka jätti tulematta ja sitten söin yksin kaikki vierasvarat joka sitten sekin otti päähän. Luonnonkiharat hiukset ovat suoristuneet pitkin päätä ja niitä varisee tolkuttomasti, asunto sotkuinen mut ei se muita häiritse joten siivoa itse jne.jne.jne. Argh! Ja alkoi mullakin migreenikohtaukset joita ei ikinä ennen ole ollut.. Kiristää, supistaa, kolottaa.. Ja viikkoja 23.Snif!
Ja kolmas raskaus joka jää kyllä viimeiseksi!!!!!!!!!!!
En siis olekaan yksin!!
Kirjoitin ap viestin todella onnettomana ja väsyneenä. En ole uskaltanut tulla lukemaan saamiani vastauksia, koska olen ollut aivan varma, ettei ketään muu voi tuntea näin, ja saan vaan haukkuja siitä, että olen kamala ihminen ja ettei minusta voi olla edes äidiksi. Ja sitten saankin kyyneleet silmissä nauraa ihania viestejä ! :)
Tänään ei aurinko paista (kiitos siitä) ja haaveilen pystyväni hieman siivoamaan ja käymään vaikka tuossa pihalla. Ruokaa en ole saanut alas, joten huimaa ja heikottaa, mutta yöllä kävin vain 2 kertaa vessassa! ..elämän pieniä iloja..
Ihanaa, että sain täältä tukea valituksilleni ja näin myös voimia siihen, että tässä vielä jaksan nämä viimeiset viikot. " Pieni" masuasukki pyrkii tulemaan ulos ilmeisesti kylkeni kautta, mutta on se jotenkin hellyyttävää, kun kyljessä on jalanpohjan mallinen kumpu (snif). Tosin se hellyytys tekee välillä ihan h****tin kipeää.
Kiitos kanssasisaret! Maailman paras palkinto odottaa meitä!!
On sellainen pitkä side, joka sidotaan vyötärölläsi olevaan kuminauhaan molemmista päistä.... siinä oli pitkästi sitä pehmustamatonta osaa.
Sellaisia oli kun ensimmäisen synnytin 10v sitten. Kysyin hoitajilta, että odotetaanko oikeasti, että liikun huoneen ulkopuolella moinen pötkylä haarojen välissä :D Kanttiinissakin sai kuulemma käydä :/, ei todellakaan tullut mieleeni lähteä kanttiiniin ennenkuin sain housut jalkaani.
Tässä raskaudessa alku on ollut jotenkin kankeaa.. niskat ja selkä jumissa, epämääräistä pahoinvointia, ei edes selkeää oksentamista vain sellaista etomista... Tällä hetkellä on hieman parempi olo, mutta yöllä joka paikka on jumissa ja kääntyminen käy kipeää mahaan. Olen muuttanut vuoden vaihteessa, joten en ole vielä nähnyt kauheasti tuttuja, joten tuo raskaudesta puhuminen rajoittuu näille palstoille, kun näen niin harvoin ketään tuttuja kaupassa käydessä.
No tämä on pieni paikka, ehkäpä kaikki on kohta tuttuja ja pohtivat raskauttani ;)
Kauhunsekaisella innolla odottaen tulevaa
punkeli rv 10(neuvolan tätin mukaan)
Viikoja reilu 10 ja vihaan jo nyt tätä kasvavaa palloa,
tiedän etten kohta nuku enää mahallaan,
alkaa suonet pullistella kipeästi,
mahaa kivistää ja se painaa kylkiluita kipeästi,
yöllä saa herätä siksi että tarttee kylkeä kääntää,
mutta eniten vihaan uskovaisia naisia jotka tulevat lääppimään mahaa ja toivottamaan jumalan siunausta.
Kenelläkään ventovieraalla ei ole oikeutta koskea minua, saattaa olla aika lähellä etten tinttaa päin näköä näitä ahdistelijoita. Täytyy opetella joku ilkeä kommentti että lopettavat lyhyeen...
Tai ehkä ne pelot tulee vasta uusissa raskauksissa useammin kuin ensimmäisessä raskaudessa? Tai ehkä niistä ei vain puhuta. Mutta mulla ainakin tää kolmas raskaus on " etappeja" täynnä. Sitä ei edes uskalla ajatella koko raskautta ja odottaa aina uutta raskausviikkoa tai käyntiä neuvolassa tai sairaalassa jne.... Mun ei ehkä pitäisi tänne edes kirjoittaa, jotten aiheuta pahaa mieltä kellekään... Oli pakko kuitenkin mainita, että vaivojen lisäksi ehkä voi olla myös pelkoja. Ja mun täytyy sanoa, että itse olen iloinen pahoinvoinnista, koska tiedän, että masussa tapahtuu jotakin... Odotan noita mainitsemiasi vaivoja, koska se tuo mulle turvallisemman tunteen. En ole katkera, mutta realistinen. Kun on noita vaivoja, niistä tietää, että keho muuttuu, vauva kasvaa ja kaikki masussa on ehkä hyvin. Tieto ja kokemus lisää tuskaa... Näin voi sanoa. Kun yhtäkkiä " normaalivaivojen" lisäksi onkin jotakin poikkeavaa tai ei tunnu miltään, tietää, että nyt on reagoitava asiaan.
Myös toiveita ja odotuksia tulevasta on paljon ja sitä vaan toivoo, että ne unelmat, joita juuri tähän tulokkaaseen liittää, toteutuvat ja että se paikka elämässä ja maailmassa on hänelle varattu, täyttyy.
Ehkä sohaisin muurahaispesää. ANTEEKSI jo etukäteen kaikille ,joita loukkasin.
Charlotte
Poika 05/05, tyttö-enkeli 03/06 ja rv11 tasan(?)
Siis tavallinen terveysside aikana kivi ja kirves, ennen teippipohjaisia siteitä?
puuenkuli:
On sellainen pitkä side, joka sidotaan vyötärölläsi olevaan kuminauhaan molemmista päistä.... siinä oli pitkästi sitä pehmustamatonta osaa.
mulla kans tosi vaikeaa,ensinnäkin olen menettänyt yhden lapsen 32+4 viikoilla ilman syytä..sen jälkeen sain tytön ja ennestään on 5v tyttö.nyt on menossa 33 viikko tätä raskautta,joka tuli ns ehkäisystä huolimatta..toki olen haltioissani jos saan tämän pienen ihanan vauvan,mutta odotus on ollut sietämätöntä,kun on ollu tosi kuuma ja isompi lapsi on hirveässä uhmassa ja pienempi kiipeily iässä ja jatkuvasti putoilee jostain kun en millään ehdi perään.aluksi tosiaan oli pahoinvointia,mutta onneksi vaan pari viikkoa,sitten alkoi kuuma kesä' ja vähän aikaa sitten oli usein sellasia tuntemuksia,etten saa henkeä kun kohtu jo niin iso,lisäksi pelkään kokoajan että vauva kuolee.nivuset särkee ja ajoittain en pääse liikkeelle..toivottavasti todella saan sen palkinnon tästä kärsimyksestä,siis vauvan!!:) kerran olen jo odottanut turhaan,eikä palkintoa tullut:(
Voin kuvitella tilanteesi! Mun oli kans pakko vastata tähän ketjuun juuri sen takia, että olen odottanut palkintoa, jota en sitten saanutkaan, koska vauva kuoli kohtuuni nopeasti kehittyneen pre-eklampsian aiheuttaman istukan irtoamisen takia rv29+6. Asia on tuoreessa muistissa, koska se tapahtui 03/06. Eli kaikkien niiden fyysisten kurjien tuntemusten lisäksi mielessä on pelko ja toive siitä, että kaikki tuntemukset palkitaan pienellä tuhisevalla nyytillä.
Charlotte
että raskaana olo on toisinaan ihanaa. Allekirjoitan että noi vaivat on kyllä rasittavia! mutta toisin kuin muut, niin minä nautin saamastani huomiosta raskausaikana. Minusta on mukava jutella ihmisten kanssa, ja tykkään kun vatsaani silitellään ja vointia ym. kysellään. Mut olenkin luonteeltani tosi seurallinen muutenkin.
Olen ehkä itse hieman outo, mutta olen ihan oikeasti nauttinut raskauksista aivan aidosti. Esikoisen odotus oli mahtavaa, en ole koskaan nauttinut omasta kehostani ja sen muutoksista samoin kuin silloin. Olin kerrankin kroppaani tyytyväinen. Kuten arvata saattaa, odotus oli ns. helppo, eikä suurempia vaivoja ollut, mitä nyt tavallisia pikku kremppoja.
Nyt odotan toista, ja alku on ollut hieman tahmeampaa järkyttävän väsymyksen johdosta. Odotan kuitenkin jo ihan innolla kasvavaa vatsaa, mielestäni vauvamasut vain yksinkertaisesti ovat niin kauniita! Itse kyllä paisun joka suuntaan, niin tuntuu käyvän tälläkin kertaa, mutta se ei haittaa. Ehtii sitä sitten vielä myöhemmin läskejä kyttäillä.
Noh, tämä nyt oli hieman toisenlainen mielipide, mutta ymmärrän kyllä teitä joilla raskaus ottaa kovemmalle. Joka tapauksessa hyvää odotusaikaa kaikille!
Loviisa rv 12+1
... resursseja vain selkään taputteluun. Kaikkein vaikeimpina hetkinä todettu mm seuraavaa. " Oma valinta" , " unohda turhat haaveet tulevasta elämästä, kohta olet 65 ja huomaat olevasi eläkkeellä" , En haluaisi olla sinun kengissäsi" . Olen siis ottanut neuvolaan yhteyttä, kun on ollut elämä fyysisesti ja psyykkisesti vaikeaa. Apua en ole saanut. Ennen luulin, että neuvolasta saa oikeasti apua ongelmiin, mutta olen joutunut omalla kohdallani pettymään. Aika yksin saa painiskella ongelmien kanssa. Onnelsita odotusta... joopajoo! Hyvä lukea, että muutkin kokee samaa, että ei ole yksin pahaolon kanssa.
J rv 26