Raskaus ihanaa aikaa?
Ajattelin josko tänne voisi valittaa, kun en oikein muutakaan osoitetta tiedä. ..
Ei mulla nyt mitään ruusunpunaisia odotuksia raskausajasta ollut, mutta kai jotenkin kuvittelin, että tämä jossain vaiheessa olisi edes mukavaa, tai kivaa, tai siis jollain tavalla positiivista. Niin sitä lukee jostain hehkutettavan, että " voisi aina olla raskaana" tai miten hehkeänä sitä silloin on ja miten upealta olo ja kaikki tuntuu.. Olen kyllä nyt hyvin eri mieltä! Ja tätä raskautta on sentään odotettu 6 pitkää vuotta.. että luulisi tässä olevan nyt jotenkin iloinen olo.. :(
Raskaana voi pahoin, ja muulloinkin kuin niiden maagisten 12 ensimmäisen viikon ajan. Mulla ainakin on menossa jo 32 viikko, ja edelleen jää monena päivänä ruuat syömättä kun ei kerta kaikkiaan pysty. Syömisen kanssa on muutenkin ongelmia, kun ei pysty syömään samanlaisia annoksia kuin ennen, on koko ajan yhtä aikaa nälkä, jano ja paha olo. Jee.
Mitkään vaatteet ei mahdu päälle, pitäisi tuhlata rahoja vain siksi, että olisi muutamaksi kk jotain päälle puettavaa. Jos mies olisi paljon isompi, niin voisin käydä hänen kaapillaan, muttei se meidän perheessä onnistu. Varsinkin nyt helteillä on olo aivan tuskainen, kun ei löydy mitään keveitä vaatteita. Olisi kivampi käyttää vähät rahat vauvan tarvikkeisiin kuin jättikokoisiin housuihin ja paitoihin..
Maha on koko ajan tiellä, en näe edes varpaitani. Sukkien pukeminenkin on vaikeaa muusta puhumattakaan. Lyön mahaani pöydän nurkkiin ja ties mihin, en pysty kumartumaan kun ei enää taivu. Monet asiat ovat tosi hankalia, kuten esim veneily, kun ei meinaa mahtua paatissa edes kääntymään. Minusta ei ole enää kenellekään ollut iloa pitkään aikaan, kun en pysty tekemään mitään. Kaikki asiat tuntuvat sattuvan ja aiheuttavan kamalia supistuksia. Tai kun jo pelkkä ruuan laitto on pahoinvoinnin vuoksi välillä aivan ylivoimainen suoritus.
Seksi on jäänyt tosi vähälle, kun alussa voi niin pahoin, ja sitten ei enää löydykään kunnon asentoa jossa maha ei olisi tiellä tai sattuisi. Puhumattakaan siitä, että tällaisen kokoisena ei missään nimessä tunne itseään millään tavalla seksikkääksi. Kaamea valas!
Liikkuminen sattuu, kaikki liikkuminen. Alusta asti. Hengästyttää, ahdistaa, liitokset kipuilee, supistaa jo viikolta 16... Ja nyt näillä helteillä on niin tukala olo, kun ei saa edes henkeä, istuminenkiin on jo liian raskasta, mutta maate ei voi mennä kun sitten oksettaa..
Yöt menee valvoessa ja vessassa juostessa. Aivan alusta asti olen juossut 4-5 krt yössä vessassa. Yhtään kunnon yöunta en ole saanut sitten tammikuun.. Varsinkin nyt, kun liitokset ovat mielettömän kipeät, niin että joka kerta herää kun hiemankiin liikahtaa, niin unta saan varmaan puolen tunnin pätkissä. JOS siis nukahdan... Unen vähyys ja selän outo liikkuminen pahentaa kroonista päänsärkyä ja lisää migreenikohtausten määrää. Ja mitään lääkkeitä ei oikein tietysti voisi ottaa...
Maha ei tunnu millään tavalla mukavalta, tai edes omalta. Odotan kyllä innolla sitä ihmistä mikä siellä kasvaa, muttei se tee tästä rantapallosta millään tavalla sen " kivampaa" . Olenko nyt sitten yliherkkä valittaja, tai enkö oikein käsitä mikä tässä on nyt sitten niin ihanaa... :( Synnytykseen on pahimmillaan vielä pari kk, enkä tosiaan tiedä miten sen vielä jaksaisin, sen paremmin henkisesti kuin fyysisestikään..
Kommentit (32)
Valita vaan jos se helpottaa... Parempi vaan vuodattaa kaikki ulos...
Minulla ei ihan noin huonoja kokemuksia ole raskaudesta, mutta en minäkään kuvaisi sitä kovinkaan ihanaksi ajaksi. En todellakaan toivosi, että saisi aina olla raskaana. Alkuaika oksettaa ja sitten on vaan koko ajan nälkä ja väsy. Tässä toisessa raskaudessa odotan, josko saisi kokea sen virkeänkin ajan. Taidan toivoa turhia...
Mutta voiko ihanampaa palkkiota olla kuin vauva! Tosin ei ne ajat helppoja ole vauvan synnyttyäkään. Vauva-aika tuo omat murheensa ja väsymyksensä, mutta mikään ei ole kuitenkaan tuonut itselleni enempää iloa kuin oman lapsen kasvun seuraaminen... Iloa ja naurua on lapsi tuonut jokaiseen päivään!
ei auta itkut ei.. ettet vaan ois joteski masentunu? koska vaikka mulla on toinen raskaus menossa ja tässä raskaudessa on ollut vaikka mitä vaivaa ja kolotusta niin aattelen vaan että se kaikki palkitaan ja kovasti haluan vielä kolmosenkin,mies siihen vaan tokasi että muista kaikki nää mitä on nyt ollu ni ennen ku alat haaveilla :). kyllä se siitä,on varmasti muillakin kömpelö olo ja kolhii masuaan joka paikkaan mutta se vaan on jaksettava!
kaikkea hyvää jatkossa..
k.h.p ja tärppi 37+4
Heippa,
eipä minullakaan kovin pahoja kokemuksia tähän mennessä ole vielä ollut, mutta en minäkään raskautta elämäni parhaana aikana pidä. Viikoilla 8-11 oli jonkin verran pahoinvointia ja mieletön väsymys ja sen jälkeen olen päässyt kyllä tosi helpolla. Nyt on menossa puoliväli, joten nähtäväksi jää, mitä tuleman pitää.
Ehkä eniten minua ahdistaa se, että vaikka syö terveellisesti ja liikkuu hyvin, paino nousee " vääristä paikoista" :-), eli massaa kertyy myös reisiin, pakaroihin, poskiin jne. eikä vain vatsaan. Housut menisivät varmasti mahasta vielä päälle, mutta reisistä kiristää. Rinnat kasvoivat ensimmäisenä ja sen takia sain sitten hylätä yli puolet paitavarastostani. Rintaliiveihin kuluu rahaa, koska niiden pitää minusta olla tukevat eli hintavat. Olen ihmeissäni lukenut ihmisten kommentteja siitä, miten he eivät malta odottaa mahan kasvua ja sitä, että saisivat käyttää äitiysvaatteita. Minä voisin hyvin hypätä koko sen ajan yli!
Tämä on kyllä vähän tällaista pilke silmäkulmassa valittamista, mutta oli hyvä, että joku uskalsi avata myös tällaisen keskustelun. On ihana tietää, ettei ole ainoa, joka odottaa tosi innoissaan vauvaa, muttei mahan kasvua.
Tsemppiä kaikille ei-niin-ruusuisille-odottajille! Seuraavaksi voidaan sitten valittaa vauva-palstalla yövalvomisia ja vauvan huutoa :-).
Mulla ollut koko raskausaika melko väsyttävää ja mielialat vaihtelee hurjasti. Välillä on kyllä ihan hyviäkin hetkiä ja olen nauttinut raskaudestani, mutta en ole oikein sujut näiden vaivojen ja itseni kanssa nyt. Mieli on kuitenkin pääasiallisesti positiivinen, kyllä minä tämän ajan jaksan pikkuiseni takia, mutta en kyllä ihan heti jaksaisi uutta raskautta.
Nauratti oikeastaan keskiraskaudessa kun lääkärit sun muut sanoivat että tämä on kuule raskauden parasta aikaa, jolloin odottava äiti on energinen ja blaa blaa mutta tosiasiassa olin oikeastaan melkein yhtä väsynyt kuin alkuraskaudessa ja selkää särki koko ajan ihan mahdottomasti.
Nyt mennään viimeisellä kolmanneksella ja väsyttää edelleen. Tuntuu ettei jaksaisi nousta välillä ollenkaan sängystä ylös. Todella saamaton olo ja koko ajan jostain kohtaa kramppailee ja sain vielä lopun iloksi tämän allergisen ihottuman... Jipii!
Luulenpa etten ole tottunut olemaan näin saamaton ja väsynyt, kun normaalisti olen kova touhuamaan ja menemään, ja nyt syytän tavallaan itseäni tästä väsymyksestä. Ehkä pitäisi pikkuhiljaa opetella laiskottelemaan ilman huonoa omaatuntoa!
Jaksamista sinulle Töhnö ja myös kaikille muille odottajille! Onneksi tämä odotus palkitaan maailman parhaalla palkinnolla... :)
Karssuli rv 34
Mulla nyt kolmas raskaus meneillään. Ensimmäistä odottaessa nautin raskaudesta melkein loppuun saakka. Tosin alun 15 viikon pahoinvointi sai kyllä välillä masentumaan, mutta sen jälkeen olikin pitkään hyvä olo ja energinen fiilis ja vaikka mitä. Toinen ja tämä kolmas raskaus ovat kyllä jotain ihan muuta. Joskus ärsyttää kuunnella ihmisten " raskaus ei ole sairaus" -kommentteja. Kyllä se mulle ainakin välillä siltä tuntuu, kun mihinkään ei pysty ja mitään ei oikein voi tehdä ja sattuu sinne ja sattuu tänne ja, ja.... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mielialat heittelee, itkettää, kiukuttaa. Itsekin tiedän, etten ole oma itseni. Sekin ärsyttää.
Sitten on tää vaatejuttu. Nyt mulle on jääneet jo melkistä kaikki äitiysvaatteetkin pieniksi. Toivon vaan, että helteet ei lopu ennen kuin mä synnytän. Kesävaatteita kyllä löytyy. Muuten en voi mennä uloskaan kun on enää vaan yhdet pitkät housut ja pitkähihainen paita, jotka mahtuvat päälle.
Energiseksi en ole tuntenut itseäni kohta vuoteen ;) Pahoinvointia kesti tällä kolmannella kertaa rv17 saakka ja senkin jälkeen on monet ruuat jääneet syömättä.
Marinaa siis täältäkin. Sen enempää näitä raskauden kurjia puolia korostamatta, yritän itse aina tsempata itseäni, että sitten kun vauva syntyy niin sitten...(voin tehdä sitä ja tätä). Ja onhan se niin, että se vauva on kuitenkin jotain aivan mahtavaa. Että sen vuoksihan sitä " kärsii" sitten 9kk.
Jaksamista siis ap:lle ja muille raskauteen kypsyneille.
Jamssa rv39+5, korkeintaan pari viikkoa enää!
meen suunnilleen samoilla viikoilla, mutta onneksi ei oo ollu tihan yhtä kamalaa kun töhnöllä. mutta aika harva oikeestaan hehkuttaa, että raskaus on elämän ihaninta aikaa, enemmän kuulee valitusta. ja onhan tuo rankkaa, kun 6 vuoden odotus palkitaan vaikealla raskaudella. päälle vielä itkuinen lapsi, niin voi olla hermo kireällä.
mutta siis ei raskaus oo kauheen helppoa, ja etenkin se kestää ihan jumalattoman kauan! tänä kesänä on vielä ollut erityisen rankkaa, kun helteet vaan jatkuu ja jatkuu. mäkin hikoilen työpaikalla, jossa ei oo ilmastoinnista kuultukaan. jalat turpoo isutessa muodottomiksi ja ja ja..
apuahan ei oikein voi tarjota, kun niitä vaivoja ei voi ottaa pois, mutta oon huomannut, että kiukuttelu helpottaa. yhdellä toisella palstalla valitan aina välillä kiukutteluketjuun ja nautin suunnattomasti!
mutta älä siis ole huolissasi siitä, että et nauti raskaudesta. lepäile rauhassa, kohtahan pääset jo äitiyslomalle.
tsemppiä!
a.
tsemppiä loppuodotukseen
Itselläni on kaksi takana ja kolmas alkamassa. Ja olen asenteella lopputulos palkitsee-liikkeellä, tiedän kokemuksesta.
Ajattelin sen kaiken kärsimyksen varsinkin loppuaikana ison mahan kanssa johtuvan siitä, että luonto valmistaa siihen suureen rääkkiin eli synnytykseen. Loppuviikoilla on jo aivan valmis mihin tahansa, että saisi nukkua mukavassa asennossa, juoksematta vessassa jatkuvasti, voisi istua normaalisti ja syödä normaaleja määriä ruokia. Siihen mahaolemukseen nähden pienen vauvanhoito sujuu vaivatta hormonien hyvällä avustuksella.
Mutta puhutte asiaa siitä raskaana olemisesta. Toisista se mahan kasvu on niin ihanaa, ja toiset ovatkin sieviä raskaana ollessaan. Itse en ole koskaan tuntenut oloani hehkeäksi mahakkaana. Ikävää on myös muiden ihmisten suhtautuminen mahaa, tuijotetaan mahaa, kosketellaan, kerrotaan synnytyskokemuksia jne. Minusta ainakin tuntui, että raskaana oleva on jotenkin kaikkien omaisuutta, jonka tunteita ei tarvitse kunnioittaa. Jatkuvasti väännetään vitsiä mahasta tai raskaudesta. Ja niin kuin ei muutenkin olisi tunteet pinnassa. Tai olisi jotenkin itse cool sen tilanteen kanssa. Se on valmistautumista äidiksi, eikä se muutu vaikka kyseessä olisi ties kuinka mones lapsi, aina on epävarma tulevasta.
Allekirjoitan, että raskaus ei ole elämän parasta aikaa. Itse olen voinut hyvin, ei pahoinvointia, ei suppareita. Lisäkiloja tosin on tullut ja juuri erityisesti reisiin ja pakaroihin - ärsyttävää.
Minua tässä kaikessa kuitenkin ärsyttää eniten se, että yhdeksäksi kuukaudeksi ikäänkuin menettää itsemääräämisoikeuden. Joku " toinen" sanelee mitä saa syödä ja eristyisesti mitä ei saa tehdä (ei saa polttaa, ei saa juoda alkoholia, ei saa syödä maksaa tai tuorejuustoja tai sitä ja tätä, eikä ylipäätään syödä liikaa ja ties mitä kaikkia kieltoja ja kehotuksia). Toki suhtaudun kieltoihin terveellä järjellä ja noudatan niitä harkitusti, mutta tänäkin kesänä olis ollut ihan kiva käydä terassilla vaikka edes kerran kavereiden kanssa ja juoda pari siideriä. Taidan olla todella itsekäs kun tällaisa ajattelen, mutta minkäs teet. Nämä ajatukset kun olisin paljastanut eräällä äidille puistossa, joka sanoi, että hän haluaisi olla jatkuvasti raskaana, niin mitähän olisi mahtanut ajatella.
Tätä enää noin 14 viikkoa jäljellä...
Viljonkka74, 26+2
Lisään vielä listaasi: koko kroppasi on ¿julkista tavaraa¿ eli vointisi, vatsasi koko, vaattesi, mahdolliset ilmestyneet finnit, suurentuneet rinnat yms. kuuluu kaikille. Vatsa on joko liian iso, liian pieni, väärän muotoinen, pojan/tytön muotoinen tai muuten vaan olemuksesssasi on kommentoitavaa. Sinulta saa myös udella kuka tahansa aivan mitä tahansa myös todella henkilökohtaisia asioita ja tilaasi saa myös kommentoida kuka tahansa. Puhumattakaan siitä hyvien neuvojen tulvasta joita kuulee ties keneltä! Kyllä muut tietävät sinun vointisi paremmin kuin sinä itse ja tietävät mikä johtuu mistäkin ja mikä auttaa mihinkin vaivaan. Ja auta armias jos vielä vahingossa erehdyt kysymään jotain niin hyvien neuvojen tulva on loppumaton. Myös on hullua kuinka tavaraksi sitä tuntee oman kroppansakin jo. Joka vastaanotolla aina jalat levällään sorkittavana, osaat tietysti jo pissata purkkiin käskystä ja osaat myös ulkoa luetella kaikki päivämäärät jolloin viimeiset kuukautiset alkoi, loppui, kierron pituus, edellinen synnytys, vatsan toiminta... jne.
Tämä on nyt siis ihan pilke silmäkunmassa kirjoitettua mutta joskus tuntuu siltä että antakaa mun vaan olla rauhassa. No onneksi olette te, kanssasisaret, joiden kanssa voi purkaa näitä tuntoja.
Senna
Ihan repesin nauramaan kun luin tuota senaa1:n kirjoitusta. Allekirjoitan kaiken. Kuullostaa kovasti siltä, että raskaana olevat naiset ovat melkein yhtä taitavia kuin sisäsiisteiksi oppineet koiranpennut... ;).
Viljonkka74
no nyt kun valitushana aukes, niin täytyy jatkaa :) eli voi jumankauta tää yksityisyyden menetys. ihmiset kyselee koska lapsi on tehty ja laskeskelee oliko se mahdollisesti juhannuksena vai vappuna, muulloinhan ihmisillä ei ole seksielämää, neuvolassa on pissapurkkeja ympäriinsä ihan kun se olis ihan tavallista, ja sitten eka ultrassa oltiin ihan kuin muina naisina ja miehinä huolimatta siitä, että mä makaan jalat levällään joku hemmetin härveli _siellä.
ja sitten täytyy mennä vielä sinne synnytykseen, missä tuntemattomat ronkkii jalkoväliä koko ajan ja mittaa sitä sun tätä ja jossain verkkoalushousuissa pitäisi ottaa vastaan anoppeja, jotka tulee visiitille.
todellakin kuin koulutettu koiranpentu.
murmur
amayta:
ja sitten täytyy mennä vielä sinne synnytykseen, missä tuntemattomat ronkkii jalkoväliä koko ajan ja mittaa sitä sun tätä ja jossain verkkoalushousuissa pitäisi ottaa vastaan anoppeja, jotka tulee visiitille.
Ai niin! Ne verkkoalushousut olinkin unohtanut :o) Voiko olla mitään hienompaa?! ;o)
Kerronpa muutaman tapahtuman, jotka kaikki tapahtuivat eilen:
- Kollega, jota hädin tuskin tunnen, kommentoi työpaikan taukotilassa: " Se on kyllä hurja tuo sinun masu, näyttää siltä että se saattaisi revetä hetkellä millä hyvänsä" . Noin kymmenen lounastunnilla istujaa kääntyi katsomaan. (Yksityisyys)
- Illalla oli kuuma ja särki alaselkää. Mies ystävällisesti suostui hieromaan, ja kommentoi, että " olet sä kyllä kasvanut, takapuoli on ihan kuin taikinaa" . (Liikakilot)
- Yöllä heräsin toisen kerran pissalle (sen lisäksi että heräsin kerran kissan oksenteluun ja sitten toisen kissan riehuntaan). Löin varpaan vessan oveen - näitä sattuu nykyään tosi usein, ole ihan mustelmilla, ja rupesin itsekseni itkemään " miten musta voi tulla kenenkään äiti kun en pysty pitämään huolta edes omasta turvallisuudesta..." (Hormonit, mielialanvaihtelut)
- En muista, mitä muuta piti kirjoittaa. (Raskausajan dementia)
Rv 31+3.
vielä päivänä eräänä tuntevani näin. Eli olen ihan yhtä kypsä koko odotukseen kuin muutkin ketjun kirjottajat. Kyseessä on siis kolmannen odotus, viikkoja kasassa 35 ja olisin henkisellä puolella valmis synnärille vaikka toissa viikolla.
Haluaisin vaan nukkua mahallani (hikoilematta, lonkkia särkemättä, äheltämättä), tuntea vartaloni omakseni, jatkaa elämääni ilman jatkuvaa väsymystä ja pönäkkää oloa.
Ensimmäsestä ja toisesta raskaudesta nautin suunnattomasti paljon enemmän kuin tästä, välillä jopa vauvan potkut tuntuvat riesalta josta haluaisin eroon ja pian (esim. kun yrität nukahtaa).
Ensimmäistä kertaa tunnen myös olevani mahoineni jokin julkinen omaisuus. Olen ylpeä mahastani, kuljen vartalon myötäisissä vaatteissa jne. mutta ei se anna kenellekään puolitutulle oikeutta tulla kädet ojossa kiljuen mahaani kohti silittelemään. Eikä mahojen vertailu kaupan kassan toimesta oikein kuulu minusta kuvioon " kyllä sulla on iso maha, ei mun tutulla ollu noin iso maha edes synnyttämään lähtiessä" JA MITÄ SITTEN; KETÄ KIINNOSTAA??? Ihan oikeesti, jokaiselle tulee varmasti ihan erilainen maha kuin muille, sehän riippuu niin jo siitäkin että monesko raskaus on jne. Mutta ei, joka kerta sama virsi, vaihdoin jo kauppaa.
Palkinto on todellakin hurmaava, mutta valitettavasti arvostelu, kaikkitietävät neuvon antajat, ajoittainen syyllisyys ja huonommuus jota jo raskausaikana saamme kokea ei lopu synnytykseen, siitähän se vasta alkaakin...pahimmillaan.
Aina teet jonkun mielestä väärin, vaikka päälläs seisosit. Eli on elettävä vain omaa elämäänsä ja omalla tyylillään, välittämättä suuremmin toisten mielipiteistä, varmasti saman henkisiäkin ihmisiä löytyy. Kun vaan muistas tämän sillonkin kun kokee tulleensa hienovaraisesti arvostelluksi, itse en muista.
Minjuska joka todennäköisesti pääsee mahastaan vasta yliajalla.
Juu, ei kyllä minun mielestä ole. Jossain sanottiin, että seesteinen tai ihana keskiraskaus, mutta ei minun mielestäni ole kummassakaan raskaudessa ollut enkä ole pahemmin raskaana olosta nauttinut. Täytyy vaan ksetää. Tämä toinen saa jäädä nyt viimeiseksi (plus miehen 3 lasta). Ei jaksa enää. Mies haluaisi lisää ,mutta minä en enää. Nyt saa riittää.
Koitetaan jaksaa!
T.Rose74 34+5
Itse olen kyllä elänyt elämäni parasta aikaa tämän raskauden ajan. Vaikka monenmoista kremppaa on ollut (kasvukipuja alussa, iskiasta, ummetusta, suonenvetoa,unettomia öitä, puutuneita sormia jne...) niin EN valita! Melkein jo haikeudella ajattelen, etten kohta enää olekaan raskaana.
Asiaan voi vaikuttaa tietenkin myös se, että lapsi ei ollut meille " itsestäänselvyys" vaan 6 vuoden yrityksen ja tuloksettomina lopetettujen lapsettomuushoitojen jälkeen tämä pikkuinen ilmoitteli itsestään :)
Tiedän, olen saanut kokea ns. " helpon" raskauden, jos sellaista voi olla. En voinut alussa pahoin ja väsymystäkään ei hirvittävästi ole ollut. Olen ollut hyvin energinen ja touhunnut kaikenlaista. Pesänrakennusvietti on kova.
Voisin olla vaikka koko aika raskaana mikäli se aina olisi tällaista;)
Terveisin. Je_Ni 32+4
Raskaudessa ihanaa ja kivaa on + testissä,ekat ultrat,vatsan ensi kasvupyrähdys,vauvan liikkeet ja synnytyskin ok.
Mutta kaikki se muu siinä 9kk aikana.Ensin pelko meneekö kaikki hyvin,sitten ne kilot,tukala olo,liitos kivut,selkäsärky,unettomuus,joka paikkaa kolottaa,hengästyttää,ei pysty pukeutumaan,kumartamaan.Kiukkuisuus ja kärttyisyys,pelko ennenaikaisuudesta ja huolta ja murhetta meneekö kaikki ensinnäkään hyvin.
Parasta kuitenkin on lopputulos!!!!
Uskomatonta että jo kuudennen kerran olen valmis luopumaan hyvästä olostani,kestämään kaikki kolotukset,sen ihanan nyytin takia=)!!!!!
Mutta helppoa ei ole se 9kk.
Palkintoa odotellen ja oikeastaan nuo " huonommat" viikot vasta edessä...
L+5 ja sissi 7+6
Ensimmäisestä raskaudestani todella nautin, vaikka se vähän kesken jäikin. Voin loistavasti, ainoastaan selkä oli jossain vaiheessa vähän kipeä ja alkuraskaudessa oli lievää etomista.
Tämä toinen raskaus on kyllä monella tapaa ollut vaikeampi. Ei saisi varmaan valittaa pahoinvoinnista, kun ei edes oksennellut, mutta edelliseen raskauteen verrattuna ero oli suuri. Nyt olen myös ymmärtänyt, mitä väsymyksellä tarkoitetaan. Ruoka ei maita, mutta pakko on syödä. Viikkoja on vasta 23, mutta vatsaa ja kylkiä kiristää. Vessassa saa ravata koko ajan, kun kohtu ja/tai myoomat painavat rakkoa. Supistelee. Mietin, miten kestän synnytyksen, kun en voi oikein harrastaa liikuntaa. Narisen miehelle, joka toteaa muka-vitsikkäästi, että itsepä halusit.
Ravaan parin viikon välein neuvolassa tai lääkärissä. Sitten kuulee sanottavan, ettei raskaus ole sairaus tai että kyllä sitä palkintoa kannattaa odottaa. No koko ajanhan tässä odotetaan, kun ei muuta voi. Välillä suht onnellisena, välillä taas lievällä kauhulla, kun esikoinen syntyi selittämättömästä syystä ennen aikojaan ja viikkoihin nähden pienipainoisena.
Välillä on ihanaa olla raskaana: ihailla mahaa ja tunnustella vauvan liikkeitä. Sitä vain toivoo, että aika kuluisi äkkiä ja pääsisi valittelemaan, että kunpa tämä jo syntyisi.
*hih hih hii* vähän samaa meininkiä täällä. Kuten entinen työkaverini, kahden lapsen äiti, sanoi " kyllähän mä niitä lapsia synnyttäisin ja hoitaisin, kun vaan joku olisi raskaana mun puolestani" . Ihan samaa mieltä!
Raskausaika voi olla väsyttävää ja rasittavaa, vaikka jollain tasolla henkinen valmistautuminen tulevaan on tietty kivaa. Mulla oli esikon aikana täydet 4 kk pahoinvointia tauotta yöt ja päivät ja siinä kyllä kärsi sekä oma mielenterveys että parisuhde ja työt. Nyt toista odotellessani toivon kovasti pääseväni helpommalla. Muuten jää kyllä alle 2-v. esikko isukin hoidettavaksi. Loppuraskaus tosin oli esikon aikana ihan helppo, mutta nyt on painoa 10 kg lisää, joten voi olla vähän tukalempaa.
Olin tässä matkan varrella haaveillut kolmesta lapsesta, mutta tämä kakkosen kanssa eka pahoinvoinnin ailahdus toi esikon raskausajan mieleen niin elävästi, että nyt oon aloittanut aivopesemään itseäni kahden lapsen kannalle. Kun nyt nämä saisi pysymään hengissä ja terveenä. Jotenkin on ollut hirveän vapauttavaa ajatella, että jos kaikki menee hyvin, tämä on mun viimeinen raskaus ja mun ei tarvi puristaa itseäni tämän prässin läpi enää.
Onhan se niin, että joillekin raskaus " sopii" ja nauttivat siitä ja ehkä pääsevät myös helpommallakin. Mä en silti suostu tuntemaan itseäni huonoksi ihmiseksi ja äidiksi, jos en nauti 4 kk:n tauottomasta, ympärivuorokautisesta oksennustaudista tai siitä, että rv 20 tienoilla katosi paikoista tunto ja seksi ei ole tuntunut juuri miltään sen jälkeen.
Tämä on nyt kuitenkin hinta, joka on osunut mun kohdalleni maksettavaksi, joten ei auta kuin odottaa ajan kulumista. Ei tämä ikuisesti kestä, vaikka voisi sitä vähän vähemmälläkin mun mielestäni päästä. Sä oot onneksi jo niin pitkällä, että pian tukala olo loppuu. (voin muuten kuvitella, että tällainen hellekesä täytyy olla yhtä helvettiä raskaana oleville!)
Vielä rohkaisuksi pari suomalaista sananlaskua (äiti ja isoäiti uskoo aina näiden voimaan): " aika aikaansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin" ja " ei mikään kestä ikuisesti, eivät edes vaikeudet"
Tsemppiä!
A.A. rv 5+0 ja pahin vielä edessä.