Miten poikalapsi saadaan innostumaan koulunkäynnistä
Läksyt tekee kun opettaja kerran käskee, mutta ei niitäkään mitenkään innokkaasti. Kyseessä on siis kolmasluokkalainen poika. Kokeisiin lukeminen onkin sitten eria asia. Yritän aina saada häntä lukemaan pikkupätkiä kerrallaan, koska koko koealueen lukeminen on niin rankkaa ja tylsää hänen mielestään, mutta ei kuulemma kiinnosta silloinkaan.
Hänen mielestään kun kaikki läksyt pitäisi tehdä kouluaikana, eikä kotiin mitään läksyjä eikä kokeisiin lukemisia enää saisi tulla kun hän ei muuten ehdi kaverin kanssa leikkimään tarpeeksi. Hänelle kun kaverin kanssa leikkiminen on niin tärkeä asia.
Voinhan aina väkipakolla patistaa lukemaan, mutta siitähän ei ainakaan koulunkäynti mukavammaksi tule. Pitäisikö aina vaan lahjoa jollain? Kovasti olen yrittänyt aina puhua miten tärkeää koulunkäynti on tulevaisuutta ajatellen, mutta sellainen tuntuu hänestä niin kaukaiselta, ettei hän sellaista jaksa kuunnella. Lahjominenkaanei mielestäni kuitenkaan ole se asia millä tuota koulua käydään, vaan siihen pitäisi tulla lapsella itsellään halua. Joten miten teillä muilla?
Kommentit (12)
Taitaa olla ikuinen kysymys, noiden poikien kanssa. Meillä asiasta on keskusteltu vuosia joidenkin aineiden kohdalla. Osa menee tosi hyvin, mutta esim englanti on varsinainen pakkopulla. Kun riittävästi kyllästyn, heitän pallon opettajalle eli pyydän kysymään opelta, josko vastaus kelpaisi paremmin. Olen myös yrittänyt ottaa esimerkkejä aikuisten elämästä. Meidän pitää tehdä mitä pomo käskee, liikenteessä pitää noudattaa ohjeita jne. ja tietysti elämässä vaan on asioita joita täytyy tehdä, huvitti tai ei. Josko hyvin tehdyt läksyt helpottaisivat kokeeseen lukemista, ei ne jaksot niin pitkiä ole kolmannella. Jos läksyjen lukemin, tunnilla seuraaminen on tosi vaikeaa, voisit ottaa yhteyttä koulun erityisopettajaan (lukiin) ja pyytää hänen testiä, ettei taustalla ole mitään luki tai muuta erityisvaikeutta, semmoinenhan tekee koulun käynistä rankan ja vaatii vähän tukea.
Hänen kohdallaan on auttanut se, että olen pyytänyt häntä laatimaan minulle " kokeen" tai tehtäviä omasta läksyalueestaan. Eli ensin hän tekee läksynsä ja sitten pitää minulle testin. Jotenkin se on hänestä ollut hauskaa. Siitä on tullut meidän yhteinen hetkin illansuussa. Tyttö on nyt 3. luokalla.
Suunniteltiin myös tytön kanssa yhdessä se, mihin kohtaan päiväjärjestystä läksyt tulee. Vaihtelee vähän, kun joinain päivinä on harrastuksia. On ollut helpompi pitää kiinni siitä ajasta, esim. ennen iltaruokaa, kun voi sanoa, että " sä itse olet sen tähän lukkariin laittanut" .
Ala-asteikäinen ei vielä osaa ajatella tulevaisuutta eikä kyllä murrosikäinenkään, joten sellaset " sitten saat hyvän ammatin" - jutut ei oikein kanna hedelmää. Lapset elää niin hetkessä. Eikäpä heillä ihan fysiologisestikaan ole edellytyksiä samanlaiseen ajatteluun kuin aikuisilla.
Meillä on englantilaista koulua käyvä 13v- poika.
Ennen kokeita " pakotan" hänet lukemaan kokeisiin, ilman lahjontaa.
Vahdin, vaadin ja teen harjoituskokeita tulevasta kokeen aihepiiristä.
Illat ennen koetta menevät pojan " preppaukseen" , mutta sitten hän saakin kokeista ysejä ja kaseja , vähintään.
Haluan, että pojallani on vaihtoehtoja ysiluokan jälkeen minne mennä. Ettei vaan joudu jonnekin.
Koulu on lapsen työtä ja lapsestamme huoltapitäminen on meidän työtä. Kyllä useinkin väsyttää kun preppaan lasta, mutta kokeesta saatu hyvä numero häivyttää äidinkin väsymyksen.
Minkä takia nykypäivänä vanhempien pitäisi käydä koulua lasten kanssa uudelleen Onko se tätä nykyajan lasten paapomista? Ei minunkaan kouluaikana äiti tai isä opiskellut kanssani läksyjä, vaan kyllä minun koululaisena itse täytyi oppia ottamaan vastuuta koulunkäynnistä. Ainoastaan kokeisiin kuulusteli, jos niin pyysin. Näin ollen haluaisinkin että oma poikani saisi itse innostuksen koulunkäyntiin ja oppisi itse ottamaan vastuuta koulusta ja tulisi omatoimiseksi pikkuhiljaa, niin että vanhemmat vain olisivat tukena asiassa. Tähän haluaisin viekkejä.
Eihän äidin ja isän ole tarkoitus kai käydä koulua enää uudelleen...
Onneksi pojalla on kuitenkin kiva koulu, pieni maalaiskoulu, ja hän menee aina mielellään kouluun. Tykkää käydä koulua, mutta kaikki ajattelua vaativat tehtävät, kokeeseen lukeminen, esim. enkku ja lukeminen on ikävää ja läksyjen teko siis työlästä. On saanut ekoista kolmannen luokan kokeista numeroiksi 6-7, matikasta taisi tulla kasikin.
Meillä on kanssa tietty läksyjen teko aika illansuussa, mutta välillä tulee poikkeuspäiviä. Tietty läksyjen tekoaika on hyvä juttu.Läksyjen tekopaikka ei ole vakiintunut, vaikka olen yrittänytkin. Poika tekee läksyjä välillä keittiön pöydän ääressä, välillä makuuhuoneen sängylla ja joskus ihan omalla kirjoituspöydällä. Me isukin kanssa autamme ja valvomme, että läksyt tulee tehtyä.
MUTTA vastuuta jätämme myös pojalle! Jos oikein takkuaa läksyjen teko ja poika huutaa jä räyhää, ettei tee läksyjä, niin olen silloin sanonut, että älä tee, mutta opettaja kyllä huomauttaa jos läksyt on tekemättä. Läksyt on tarkoitettu tehtäväksi kotona niin hyvin kuin osaa. Joskus siis annan pojan itse miettiä, milloin hän omasta mielestään on tehnyt läksyt tarpeeksi hyvin. Poika on kyllä ryhdistäytynyt läksyissä silloin kun ope on niistä jotakin huomauttanut.
Olen nimittäin ajatellut, että kurja sekin on jos läksyistä ja koulusta tulee sellainen ikävä juttu (jo alaluokilla) ja koko kouluinnostus katoaa. Jostain olen lukenutkin, että parempi 10 minuuttia suht kivaa läksyjen tekoa ja oppimista, vaikka vähän jäisikin tekemättä ja tulisi tehtyä heikommin, kuin tunti pakertamista hampaat irvessä ja negatiivisella mielellä, vaikka läksyt tulisikin valmiiksi. Innostushan siinä menee ja yläluokilla voi olla sitten lintsausta yms.
Sitten tuohon vanhempien koulun uudelleen käymiseen... Eli pidetään mielessä, että me olemme lapsen vanhemmat ja koti on koti eli vanhempien ei tosiaankaan ole tarkoitus heittäytyä opettajiksi. Jätetään opettajan hommat kouluun ammattilaisille.
Lopuksi vielä, että oppilaiden tasot ovat erilaisia. On vain myönnettävä se tosiasia, että niin fiksu kuin se oma lapsi onkin, niin koulussa hän saattaa olla seiskan tai jopa kutosen (tai huonompi) tasoa jossakin oppiaineessa. Se oppiaine on siis vain kahlattava läpi niin hyvin kuin osaa/jaksaa, ja hyväksyttävä omat kyvyt.
Kyllä koulu on lapsen työtä ja VANHEMPIEN VELVOLLISUUS on huolehtia siitä, että kotiläksyt tulevat asianmukaisesti tehdyksi. Ei läksyt todellakaan ole useinkaan hauskoja. Läksyt ovat läksyjä, jotka tehdään, on ne sitten kivoja tai ei. En minäkään niin hirvittävästi rakasta kotitöitä pyykinpesuineen, imurointeineen ym. mutta jos jätän ne tekemättä, on varma, että hetken päästä odottaa kaaos. Sama pätee lapsen läksyihin! Tuo ajatus on aivan absurdi, että tekee mieluummin vain " kymmenisen minuutia" läksyjä, jotta mielenkiinto säilyy kuin tuunnin pakertamalla. Miten luulet tuollaisen lapsen pärjäävän tulevaisuudessa työelämässä, joka tekee vain mukavat jutut päältä ja lopettaa siinä kohtaa, kun työtehtävät ovat tylsiä? Huh-huh!
On siis aivan turha odottaa, että lapsosillenne tulisi suuri intohimo läksyjen tekoon ja että ne tehtäisiin pääsääntöisesti riemumielin. Niin kauan lapset taistelevat läksyjensä kanssa, kunnes ymmärtävät, että vanhemmat eivät enää anna löysiä asian suhteen! Joskus se saattaa kestää siihen asti, että lapsi täyttää 18 vuotta, mutta takuuvarmasti se kannattaa! Tuota ikää ennen ei vanhemman kuulu antaa periksi!
En myöskään ymmärrä vanhempia, jotka ajattelevatjättävänsä nämä läksyasiat " ammattilaisten" harteille ja luistavat samalla itse vastuustaan. Eivätkö vanhemmat todellakaan uskalla ottaa vastuuta lapsistaan ja läksyistä?
Ei, vanhempien ei todellakaan tarvitse tehdä lapsen puolesta läksyjä, mutta vanhemman todellakin tulee valvoa, että läksyt tulevat hyvin tehdyiksi. Lisäksi jokainen fiksu vanhempi ymmärtää auttaa lastaan, jos hänellä on jotain vaikeuksia tehtävissään.
Itse en yhtään hämmästele, että monet lapset taistelevat läkyjensä kanssa. Sitä hämmästelen, että vanhemmat eivät näe mitään yhteyksiä vapaa-ajan ja tuon kouluhaluttomuuden kanssa. Jos vanhemmat suhtautuvat " hälläväliä" -tyylillä esim. peleihin ja ohjelmiin, säädettyihin ikärajoihin ym., miten lapsilta voisi odottaa vastuuntuntoista suhtautumista omiin töihinsä, eli koulunkäyntiin? Niin makaa kuin petaa!
Monen lapsen elämä on yksinkertaisesti liian mukavaa, täynnä viihdettä ja kavereita, eikä juurikaan velvoitteita. Toisin sanoen vähentäkää reilusti tietokonepelien, kavereiden ja tv:n ääressä vietettyä aikaa. Uskaltakaa vaatia lapsiltanne ja olkaa itse esimerkkejä vastuullisista vanhemmista, jotka eivät päästä lastaan ylitse aidan matalimmasta kohtaa. Älkää ainakaan odottako, että opettaja tekee asian puolestanne!
Ja jos joku epäilee minua lapsettomaksi, niin kerrottakoon, että kyllä minulla on kouluikäisiä lapsia. He hoitavat hommansa todella omatoimisesti ja huolellisesti. Tottakai heitä neuvotaan tarvittaessa. Päivittäin tarkastan tehdyt hommat, vaikka sisältöön en juurikaan joudu puuttumaan. Mutta täytyypi sanoa, että ei tuo tilanne ole itsellään tullut. Se, että tilanne on noin hyvä on edellyttänyt selkeitä rajoja ja myös velvollisuuksia pienestä pitäen. Heidän kasvattamiseensa on kulunut pitkä tovi - n. 7 vuotta ennen koulun alkua.
Minusta tärkeintä koulunkäynnin alkutaipaleella on herättää innostus ja kiinnostus oppia uusia asioita! Lähes jokainen lapsi onkin todella innostunut koulun alkamisesta ja siksi lasta ei saa nujertaa läksyillä heti koulun alkumetreillä. Ensimmäiset kouluvuodet ovat kuitenkin myös koulunkäynnin opettelu ja siksi läksyjen tekeminenkin on hyvä oppia. Mutta kyllä siihen on tärkeää aluksi saada sellainen miellyttävä ote eikä pakkoa.
Meillä poika on oppinut, että läksyt tehdään ja tänä päivänä ne sujuu jo mukavasti. Poika huolehtii niistä, vaikka välillä yrittääkin livistää niistä sanomalla läksyaikaan, ettei mitään läksyä tullut. Kuitenkin sitten jossakin vaiheessa hän kaivaa koulukirjat esille ja pyytää, että tuletkos auttamaan, että tästä olikin läksyä...
Mä keskustelin eka-tokaluokalla opettajankin kanssa tästä läksyasiasta ja yhdessä silloin sovimme, että hänkin puhuu pojalle läksyjen tärkeydestä, jos huomaa, että niitä ei ole tehty tai hän näkee, että ne on tehty huolimattomasti. Tämä toimi hyvin ja läksytkin alkoi sujua pikku hiljaa.
Aatu:
Minkä takia nykypäivänä vanhempien pitäisi käydä koulua lasten kanssa uudelleen Onko se tätä nykyajan lasten paapomista? Ei minunkaan kouluaikana äiti tai isä opiskellut kanssani läksyjä, vaan kyllä minun koululaisena itse täytyi oppia ottamaan vastuuta koulunkäynnistä.
Ja kyllä se vaan niin taitaa olla, että kuten joku toinenkin jo sanoi, lasten elämä on vähän turhan mukavaa nykyisin! Ihan totta. Enkä nyt tarkoita mitään " voi-voi kun ne Afrikassakin olisivat onnellisia tuosta kaalisopasta" vaan ihan oikeasti me kasvatamme pullamössösukupolvea. Aatu vastasi jo vähän niinkuin omaan kysymykseensä eli itse oli meidänkin vain otettava se vastuu. Tiesimme, että se oli velvollisuus ja kyllä useimmat läksynsä hoitivat. Jotkut toki eivät, mutta niinhän se aina on.
Ihan oikeasti, nämä ovat kysymyksiä, joita olen itse ainakin useasti pohtinut. Rämmin muiden kanssa toki ihan samassa suossa - ajat ovat tällaiset, ei oma eriävä mielipide oikein riitä kasvattamaan omia lapsia " vanhanaikaiseen tyyliin" . Mullakin on kolme laiskaa poikaa, ja päivittäin äimistelen sitä, miten vähän he SUOSTUVAT tekemään esim. kotitöitä auttaakseen minua. Ei itselleni tullut yksinkertaisesti mieleenikään kieltäytyä esim. roskienviennistä. Isän ollessa karkuteillään esim. mattojen tamppaus ja moni muu " miehisempi" asia jäi minun vastuulleni eikä olisi astunut pieneen ajatukseenkaan kieltäytyä! Samoin ylein " tottelevaisuus" : äiti vietti kovin pitkiä päiviä töissä ja isosiskoni hoiti itsensä ja minut ja ei me käytetty tilaisuutta hyväksemme riehua ja panna taloa päreiksi äidin poissa ollessa. Säännöt pitivät ja niitä noudatettiin (pieniä ja viattomia poikkeuksia lukuun ottamatta), vaikkei se auktoriteetti ollutkaan paikalla.
Minusta ainakin tuntuu, että nykylapsille kaikki pureskellaan niin valmiiksi, ettei tarvitse välittää muusta kuin siitä ajanvietteestä. Ei koulussakaan ole enää velvollisuuksia samalla tavalla kuin ennen. Ja vapaa-aikaa ohjaa koko ajan joku taho, joko harrastus (useita) ja/tai vastaava. Kun tulee ns. tyhjä hetki eikä olekaan OHJELMAA, eivät lapset tiedä, mitä tekisivät. Eivät osaa edes käyttää mielikuvitustaan, kun lelutkin on jo kaikki " valmiiksi pureskeltuja" ...
Ugh, tämä nutturatäti on puhunut! ;o)) Nojoo, en tarkoita sitäkään, että pitäisi palata vanhaan - emmekä edes voisi, vaikka haluaisimmekin. Mutta minusta on surullista, että hyvää tarkoittaen teemme lapsillemme karhunpalvelusta - minä muiden mukana.
Saarnani ei nyt juuri ap:n kysmykseen vastannut - meni vähän aiheen vierestä. Konkreettisia ohjeita en muunlaisia osaa antaa kuin sen, että jonkin verran niiden läksyjen tekoon on pakko puuttua ainakin silloin kun ne todella eivät ollenkaan maistu. Positiivisena pidän kuitenkin sitä, että edes tiedät(te) asiain oikean laidan - olisi surullista, jos asiat pikkuhiljaa menisivät huonompaa pojan laiminlyödessä opiskelujaan. Itse (nutturatätinä) vastustan koenumeroista ja menestymisestä rahallista tai arvotavaroilla palkitsemista. Ajan henkeen kun kuuluu jälleen kaikenkattava ja kova kilpailu - jälleen on todettava, että on surullista, kun lapsella ei ole oppimisen iloa. Sen tulisi olla se palkinto paremmin kuin 5 tai 10 euroa. Tai vaikka se ilo nyt olisi se, että sai kokeessa paremman kuin X. Se on jotenkin " aidompaa" kilpailuhenkeä. Tuon sanottuani voisin kuitenkin ajatella, että jonkinlainen palkitseminen saattaisi motivoida. Viikon ajan läksyt sovitusti tms., niin viikonloppuna pääsee leffaan tai saa vuokrata valitsemansa dvd:n tms. Näitä olen itsekin yrittänyt (en läksyjen, mutta muiden asioiden kanssa) ja ne tuppaavat toimia kehnosti tässä yltäkylläisyyden yhteiskunnassa - kun sinne leffaan tuppaa päästä muutenkin, niin " mitä välii" ...
Nojoo, tsemppiä vain kaikille läksyjen parissa hiuksiaan repiville. Ehkä positiivista on kuitenkin se, jos perheessä on kaksi vanhempaa ja/tai aikaa antaa läksyasioille. Minulta sitä ei nykymittapuun mukaan tarpeeksi liikene, tiedän, ja toivonkin, että omat pojat osaisivat edes tässä asiassa kantaa vastuutaan. (?!)
Meillä ovat toimineet nämä:
- oppiaine kiinnostaa
- opettaja on motivoiva, herättää kiinnostusta ja käy tunneilla perusasiat läpi siten, että poika tajuaa, mistä esim. koealueessa on noin pääpiirteittäin kyse
- kokeeseen lukeminen takkuaa meilläkin. Siinä ovat auttaneet kokonaisuutta hahmottavat kysymykset vanhemmilta, (joita voi tehdä esim. samalla kun hoitaa pikkusisaruksia) : kerro, mistä tässä kappaleessa on kyse. Olen myös pyytänyt lasta selittämään itselleen ääneen, mistä kussakin kirjan kappaleessa on kyse, silloin riittää oikeastaan yksi lukukerta ja lapsi tajuaa itsekin, mitä juttuja ei vielä muista.
- minusta tuntuu, että lapsesta on kiva saada hyvä tulos kokeista. Jos lapsi itse uskoo, että ei voi saada hyvää numeroa (toisille 10 toisille 8), ei hän jaksa kokeeseenkaan valmistautua
- meillä vanhemmat auttavat lasta opinnoissa aika vähän, lähinnä matikan, fysiikan ja kemian tehtävissä saa apua, kielet ja lukuaineet on joutunut hoitamaan ihan yksin. Keskiarvo on tähän saakka pysynyt 8,5 ja 9 välissä. Äitiä kyllä vähän jännittää, mitä todistuksessa seisoo, kun aina silloin tällöin kuulee iltayhdeksältä, että " ainiin, huomenna on mantun koe" .
läksyistä. Vanhemmat voivat mielestäni opettaa lähinnä vastuuntuntoa siitä, että velvoitteet on suoritettava. Opeen yhteyttä, näkyykö innottomuus jotenkin koulussa, millaiset koenumerot tai muut suoritukset olisivat open mielestä kohtuullisen hyviä ko. lapselle, ja sitten niiden vaatimista. Omaan vaatimuksiin napakkuutta: joka ilta läksyjen selvitys, mitä tuli, onko tehtynä. Opelle ohjeeksi ilmoittaa heti, jos lipsumista näkyy. Monasti opettajat odottelevat jonkin aikaa, ennen kuin ottavat kotiin yhteyttä.
Monet lapset huomatessaan sen, että ope ja vanhemmat vetävät samaa köyttä, ryhdistäytyvät läksyjen teossa, kuten myös muussakin olemisessa koulussa. Meidän poikalapset mm. käyttäytyvät hyvin koulussa, kun olen hyvin selkeästi poikien tietäen ilmoittanut opelle, että meidän tenavat EIVÄT SAA häslätä koulussa.
Into tietää asioista tulee ihmisestä itsestään, sitä ei mielestäni voi muulla tavalla opettaa kuin antamalla esimerkkiä itse. Pitkäjänteisesti, vuosien ja vuosien ajan...
Kyllä läksyjen tekeminen on kaikkien kolmen vastuulla.
Opettajan siten että opettaa niin hyvin kuin mahdollista, antaa selväsanaisesti läksyt ja ilmoittaa vanhemmille kun oppilaalta jää läksyt tekemättä.
Oppilaan että hän kuuntelee opettajaa tunnilla ( eikä tee muuta!) ja kysyy kohteliaasti kun ei ymmärrä asiaa ja tekee sitten läsksyt itsenäisesti tai vanhempien avustamana
Vanhemmat jotka tarjoavat lapsilleen läksyntekoapua eivät hermostu kun opettaja ilmoittaa koulusta että lapsesi on jättänyt läksyjään tekemättä.
Näin toivoo toisen-asteen opettaja ja 13 v- murkkupojan äiti
auttaisiko, jos yhdistaisitte laksyt suurempaan kokonaisuuteen. Lapset oppivat eri tavoin. Jotkut haluavat lukea, toiset tehda jne. Jos kaytte esim viikonloppuna museossa, tiedepuistossa, elaintarhassa tai missa hyvansa, niin linkittakaa se laksyihin. Silloin laksyt eivat ole vain tylsia irrallisia juttuja. Tai jos poika tykkaa rakentaa legoilla, niin siinakin vaikkapa rakettia vasatessa, voi miettia fysiikan lakeja. Laksyja ei tietenkaan voi jattaa tekematta, mutta jos yhteys ymparoivaan maailmaan selkiytyy niin, ehka se tekee laksyistakin kiinnnostavampia :-)