Lue keskustelun säännöt.
Olen liki 40v nainen. Minusta ei ole koskaan tullut oikein mitään. Pätkätöitä olen tehnyt ja ammatin hankin vasta 25 vuotiaana. Muita jotka eivät saa aikaan mitään? sn
10.03.2021 |
En tiedä mitä tekisin elämälläni. Olen vain olemassa. En paljon muuta.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Olen viiskytä täyttänyt joku vuosi sitten. Sain yt-neuvotteluissa irtisanomislapun kouraan ja se oli siinä. 30 vuotta töissä ilman pitempiä katkoja, tosin pienipalkka-alalla eli säästöjä tai muuta omaisuutta ei ole kertynyt. Eläkekertymä naurettava ja alle 23v kerrytetyt eläkkeet varastettu.
Ikää siis 50+ eikä toivoakaan työllistymisestä. Kaksi korkeakoulututkintoa ja työkokemus, jota moni kadehtii. Työntekijäksi ei vaan kelpaa minnekään. Kyllä tässä maassa on jotain asenteissa todella pahasti pielessä. Isoon ääneen huudetaan työvoimapulaa mutta koulutetut, työkykyiset ja -haluiset ei kelpaa minnekään.
Raaheen kaavaillaan laivojenpurkutelakkaa.
Vaikka hanke on vasta paperilla, työvoiman saatavuus nähdään ongelmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei ole kukaan koskaan tukenut missään. Ehkä olisi paremmin asiat jos vanhemmat olisi olleet kiinnostuneita lapsestaan ja toimineet eri tavalla. Ap
Mä olisin tarvinnut erityisopetusta tai jotain muuta ammattilaisten apua, mutta en sitä koskaan saanut, kun NUMEROT OLI HYVIÄ :D Poissaoloja vaan oli satoja tunteja lukuvuodessa, käytin päihteitä ja sekoilin muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin että minulla olisi se työpaikka. Olisi jotain sisältöä elämässä ja pärjäisi taloudellisesti paremmin. Ap
Juu, kylläjonkinlainen työ on kiva.
Onko puolisoa, joka on töissä?
Häilyn tuon tilanteen rajalla.
Olin liian pitkään lasten kanssa kotona, valmistuin yliopistosta liian myöhään ja olen tehnyt lähes pelkkää pätkäduunia.
Olen hieman kaunistellut asiaa CV:hen. Esim. jos olen tehnyt jotain työtä vuodenvaihteen yli, merkitsen sen työn ainoaksi työksi niille vuosille.
Muutenkin nykypäivänä on tarkoitus kohdentaa myös CV haettavaan työhön, eikä tykittää samaa kaikkialle, joten älä lähetä 20 pätkästä koostuvaa CV:tä minnekään, ei sitä jakseta edes lukea. Jätä turhat pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei ole kukaan koskaan tukenut missään. Ehkä olisi paremmin asiat jos vanhemmat olisi olleet kiinnostuneita lapsestaan ja toimineet eri tavalla. Ap
Juuri näin. Vanhempien vaikutus lapsen koulutukseen ja yleensäkin siihen, mitä valintoja tämän kannattaa tehdä, on tosi suuri.
Toisille oman elämänura on jokseenkin selvä jo aika nuoresta, se polku mitä lähtee kulkemaan, eikä siihen vanhemmatkaan niin vaikuta.
Toiset taas tarvitsisivat enemmän vanhempien tukea ja sitä, että he paneutuisivat vähän enemmän lapsensa asioihin.
Vanhemmilla on suuri vaikutus siihen, miten lapsi/nuori ottaa elämän omiin käsiinsä. Pitäisi olla aidosti kiinnostunut lapsen asioista. Ei lapsi tai nuori voi vielä kaikkea vastuuta itse kantaa, eikä hänen harteilleen saa sälyttää sitä, mikä kuuluu vanhemmalle.
Tarkoitan tässä juuri tukea, joka lähtee lapsen tai nuoren omista lähtökohdista, ei vanhempien väkisin syöttämästä ajatusmallista. (Esim. lapsi toteuttaa vanhempiensa unelmia, eikä omiaan.)
Itse huomasin tuon jo kasilla peruskoulussa.
Tajusin että vaikka luen tajuttomasti kokeisiin ja treenaan, niin saattaisin päästä lukioon, mutta en menestyisi koskaan hyvin.
Se on lääkis tai ei mitään.
Päätin nopeasti että en sitten ole mitään.
Mulle koko potti tai ei mitään.
Olen sitten mieluummin häviäjä.
Nämä realiteetit nuorten pitäisi ymmärtää. Jollain lääkärin palkoilla elämä ja työelämä on ihan ok ja siedettävää, mutta siitä alemmas jos mennään, niin ollaan itsemurhatasolla.
Elämä ei kannata.
Tämän vuoksi valitsin/pakotettiin valitsemaan köyhyyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä koen olevani ihan luuseri tämänkin ketjun mittakaavassa. Olen melkein 40v. AMK-tutkinto jäi kesken eli ei ole ammattia eikä ole ollut töitä kuin teininä kesätyöt ja opiskeluaikaiset palkattomat harjoittelut. Nyt lapsen jälkeen olen ihan nollatuloinen ja pitäis jotenkin keksiä uusi ammatti, jos vaikka minusta sittenkin tulisi jotakin. Ihan mikä vaan!
mulla sama tilanne. lyhyitä työpätkiä. muutama koulutus ammattikoulusta. olen 39v. en tule työllistymään. muutamia vuosia sitten sain adhd ja asperger diagnoosit - eläkettä on vaikea saada. työttömänä ja sairaslomilla vuorotellen olen, stressaavaa pompottelua.
ei ole mitään suuria odotuksia elämältä, uraa en saa enkä toisaalta haluaisikaan. kunhan saisin rauhassa olla ja hoitaa lasteni kasvatuksen ja perhe-elämän se riittäisi. ehkä jos ei työkkäri ja kela stressaisi, saisin jotain luovaa tuotosta aivoistani aikaiseksi - josta voisi kehittyä vaikkapa pientä työ tynkää kotoa käsin joskus tulevaisuudessa. mutta "onneksi" en pääse tästä työkkärin ns oravanpyörästä eroon - niin ei stressikään helpota. ollaan vaan ja jumitetaan, tai sähläillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvänen aika ap! Ei se, oletko työssä menestynyt tai korkealle kouluttautunut, ole mikään mittari menestykselle tai aikaansaamiselle.
Pitäisi päästä eroon siitä ajatuksesta, että työ on elämän tärkein asia. Työ on vain keino, millä elämää rahoitetaan.
assinainen kirjoitti:
mulla sama tilanne. lyhyitä työpätkiä. muutama koulutus ammattikoulusta. olen 39v. en tule työllistymään. muutamia vuosia sitten sain adhd ja asperger diagnoosit - eläkettä on vaikea saada. työttömänä ja sairaslomilla vuorotellen olen, stressaavaa pompottelua.
Vähän asian vierestä, mutta oliko kuinka vaikeaa saada asperger-diagnoosi aikuisiällä, ja vielä naisena? Minulla on piirteitä siihen suuntaan, ja se selittäisi paljon kaikkea elämässäni, mutta en tiedä onko järkeä lähteä selvittelemään asiaa, mitä iloa siitä olisi, enkä tiedä jaksaisinko edes. Jossain nettitestissä sain aika korkeat pisteet kyllä, niin jäi mietityttämään asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eihän se työ olekaan elämän tärkein asia. mutta meneppä sukujuhliin, häihin, yms pippaloihin, niin aikas usein tädit ja sedät yms kysyy mitä teet työksesi/missä olet töissä?
siihen kun sanot, että olen työttömänä, tai kuntouttavassa työtoiminnassa - alkaa vaivaannuttava hiljaisuus tai väkinäinen puheenaiheen vaihto toiseen asiaan. sen jälkeen tulee jotenkin tarve alkaa sitten selittelemään että miksi ei ole töissä, miksi ei ole saanut työtä tms. vaikka ei tarvitisi mitään selitellä/pohtia.
ei siinä oikein enää kanssakuulija innostu, jos alan kertomaan vaikkapa mun harrastuksista ja arkipäivän askareista ja kaikenlaisista onnistumisista ja iloista.... kun ne ei liity työhön. en käy sukujuhlissa tms enää - ei kiinnosta. joten ei tarvii sitten small talkata näistä aiheista serkun kaiman siskon kanssa..
(en ole ap).
Miten se on jotenkin myöhäistä, että on hankkinut ammatin alle 30-vuotiaana? Minulla ei ole vieläkään ammattia, olen maisteri kuitenkin. En pidä itseäni mitenkään erikoisena sen takia.
M32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikea oli saada psykiatri ensin uskomaan, että minulla on asperger ja haluan päästä neuropsykiatrisiin testeihin. sitten kun sinne pääsin, ei ollut diagnoosin saaminen vaikeaa. olin kerännyt kansiollisen asiaa, koulupapereita, mumminin päiväkirjan otteita minusta lapsena (mistä ilmeni asperger ja adhd piireitä), mieheni selostus minusta miten kaavamaisesti ja rutiinisti touhuan , enkä ymmärrä kokonaisuuksia, kun takerrun yksityskohtiin, ilmeettömyys/kivikasvoisuus.
diagnoosin saamisella oli suuri merkitys mun itsetunnolle ja itseni ymmärtämisen kannalta. en koe olevani tyhmä, hidasälyinen, outo olio tässä yhteiskunnassa. mun ei tarvitse enää jaksaa yrittää ymmärtää sosiaalisia tilanteita ja ns maskata. kivun hoito päivytyksessäkin onnistuu paremmin, ku siellä ymmärretään että aspergerina voin nauraa, pälättää - mutta olla silti kovissa kivuissa. mun kasvojen ilmeet ei paljasta kipuja.
yhteiskunnan tuki ja ymmärrys on se vaikein juttu. ruotsissa saa suoraan eläkkeen asperger diagnoosilla ja mm. kotiapua. suomessa ei.
Vierailija kirjoitti:
No ehkä työt ja opiskelu ei vaan oo suuressa roolissa sun elämässä. Kai sulla jotain muuta sisältöä on.
Työ vie kolmasosan päivästä, uni toisen kolmanneksen ja se vapaa kolmannes kuluu typeriin askareisiin. Se oikea elämänsisältö pitää tunkea pariin surkeaan tuntiin päivässä. Jos työ ei ole mielekästä, on elämän järkevyys mielestäni siinä ja siinä.
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvänen aika ap! Ei se, oletko työssä menestynyt tai korkealle kouluttautunut, ole mikään mittari menestykselle tai aikaansaamiselle.
Pitäisi päästä eroon siitä ajatuksesta, että työ on elämän tärkein asia. Työ on vain keino, millä elämää rahoitetaan.
Tätä minäkin ällistelin ketjua lukiessani. Ikäänkuin ihminen ei olisi mitään ilman pitkäaikaista työsuhdetta.
Mitä sitten pitäisi olla? Telkkarissa puhumassa asiantuntijan rintaäänellä jostain? Suomen rikkaimpien top kympissä? Kuuluisa laulaja, missi, urheilija?
Mikäs siusta ois pitäny tulla? Dinosaurus? Nostokurki?
Vierailija kirjoitti:
Mä koen olevani ihan luuseri tämänkin ketjun mittakaavassa. Olen melkein 40v. AMK-tutkinto jäi kesken eli ei ole ammattia eikä ole ollut töitä kuin teininä kesätyöt ja opiskeluaikaiset palkattomat harjoittelut. Nyt lapsen jälkeen olen ihan nollatuloinen ja pitäis jotenkin keksiä uusi ammatti, jos vaikka minusta sittenkin tulisi jotakin. Ihan mikä vaan!
No tämähän on tosi helppo. Lähihoitajaksi.
Tai jos hoitoala ei millään sovi, ei se kaikille sovi, eikä tarvitsekaan, sitten sähköasentaja tms.
Nyt on juuri toisen asteen yhteishaku käynnissä. Paperit sinne sisään ja parin vuoden päästä elämäsi on ihan toisin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä koen olevani ihan luuseri tämänkin ketjun mittakaavassa. Olen melkein 40v. AMK-tutkinto jäi kesken eli ei ole ammattia eikä ole ollut töitä kuin teininä kesätyöt ja opiskeluaikaiset palkattomat harjoittelut. Nyt lapsen jälkeen olen ihan nollatuloinen ja pitäis jotenkin keksiä uusi ammatti, jos vaikka minusta sittenkin tulisi jotakin. Ihan mikä vaan!
No tämähän on tosi helppo. Lähihoitajaksi.
Tai jos hoitoala ei millään sovi, ei se kaikille sovi, eikä tarvitsekaan, sitten sähköasentaja tms.
Nyt on juuri toisen asteen yhteishaku käynnissä. Paperit sinne sisään ja parin vuoden päästä elämäsi on ihan toisin!
Kannustaisin samaan, jos ei lähihoitajakoulutus inspiroi niin ehkä joku muu? Tutkinnon saa hyvässä lykyssä alle kahdessa vuodessa jos ahkeroit.
No tuo mukuloiden pyöräyttäminen (ihan kuin olisit pyöräyttänyt pari pullaa) on aika iso saavutus.