Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Puoliso menetti läheisensä
09.03.2021 |
En tiedä mitä tehdä. Kaikki mitä teen, on väärin. Mikäli kyselen olotilaa, en anna hänelle tilaa surra. Mikäli teen omia juttujani (käyn lenkillä, pesen pyykkiä, soitan ystävälleni) saan haukkuja siitä kuinka en välitä tapahtuneesta lainkaan, enkä kykene empatiaan. Olen ottanut sen periaatteen, että pyydän häntä mukaani vanhempieni luokse, lenkille jne. mutta mikäli ei tule, en pyydä toista kertaa vaan lähden itse.
Olen pandemian vuoksi työtön ja muutenkin elämässäni on tapahtunut monia myllerryksiä. Mikäli jään makaamaan miehen viereen sänkyyn koko päiväksi, sairastun myös itse. Mikäli pidän huolta omasta mielenterveydestä enkä jää sänkyyn koko päiväksi, olen itsekäs?
Kommentit (26)
Tiedän että kuukausi on lyhyt aika. Itse en ole yhtä suurta menetystä kokenut (vaikka eihän niitä voi verrata). Tässä tapauksessa läheinen kuoli yllättäen nuorena, joten asiaa on vaikeaa ymmärtää tai hyväksyä.
Oma kokemukseni oli myös että eka vuosi vaikein. Ensimmäinen viikko kuolemasta, ensimmäinen kuukausi ilman tätä ihmistö, ensimmäinen syntymäpäivä, voi että, nyt tuli elokuviin se leffa mitä piti yhdessä katsoa, eka joulu jne jne lista jatkuu.
Kuitenkin on vaikea katsoa kun toinen ei lähdr sängystä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimoko häneltä kuoli vai kuka aikuiselle voi niin läheinen olla?
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani. Olin kuukauden sairaslomalla. Vietin päivät sohvalla nukkuen. Seurustelukumppani valitti siitä, miten makaan perse homeessa enkä tee mitään. Olisi pitänyt tajuta jättää hänet jo silloin, olisi saanut surtua sen siinä samalla.
Olen pahoillani ja todellakaan en pahalla valita tuosta sängyssä olosta vaan huolestunut olen. Lisäksi on vain vaikea ottaa vastaan haukkuja ja syyllistämistä, enkä koe että voin tästä hänen kanssaan nyt puhua kun on huonossa jamassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani. Olin kuukauden sairaslomalla. Vietin päivät sohvalla nukkuen. Seurustelukumppani valitti siitä, miten makaan perse homeessa enkä tee mitään. Olisi pitänyt tajuta jättää hänet jo silloin, olisi saanut surtua sen siinä samalla.
Olen pahoillani ja todellakaan en pahalla valita tuosta sängyssä olosta vaan huolestunut olen. Lisäksi on vain vaikea ottaa vastaan haukkuja ja syyllistämistä, enkä koe että voin tästä hänen kanssaan nyt puhua kun on huonossa jamassa
Joo, siis ehdottomasti ymmärrän että olet huolissasi. Tuo on todella hankalaa aikaa parisuhteelle, koska sinä elät edelleen normaali elämää ja kumppanin skaala on muuttunut hetkeksi todella radikaalisti. Hänen aikajänteensä on nyt eri, hänen merkityssyvyys asioille on nyt eri ja prioriteetit erit.
Ainakin itselläni on aivot menneet ihan tilttiin menetyksissä. En tiedä, mikä vaikutus on traumataustalla ja mikä ei, mutta aivot eivät ensimmäisinä kuukausina toimi kuin pari tuntia päivässä. Paljon vaan lepoa ja aikaa niin on mennyt kyllä ohi. Toki olen jossain vaiheessa alkanut hoitaa myös itseäni aktiivisesti, mutta vasta ehkä muutaman kuukauden jälkeen.
Ja se ilkeily ei todellakaan ole kivaa eikä edes oikeastaan ok. Jos tekisitte myönnytykset toisillene vaikka niin, että toinen saa maata ihan rauhassa (sinä hillitset itsesi) ja toinen sitten hillitsee itseään, ettei ilkeile muille ja yrittää ymmärtää myös muita.
En usko, että kukaan jaksaa kuukausitolkulla maata - ellei ole sairas, mutta kuukauden tai pari jaksaa kyllä ja se voi olla ihan terveellistäkin.
Tuo on hyvä ehdotus mutta hänellä on vain se vaihe päällä, että mikään ei ole hyvin.
Ymmärrän että tämä on vaikeaa aikaa parisuhteelle ja että suruprosessi vie aikansa.
Meillä on mennyt heikosti jo ennen tätä kuolemantapausta vaikka rakkautta on. Mykkäkoulua ollut usein. En ole varma kauanko kestän mikäli tämä jatkuu tällä tavalla (en tarkoita tässä nyt surua, vaan tuota mökötystä ja syyllistämistä.)
Alue: Aihe vapaa
Menetin toisen vanhempani. Olin kuukauden sairaslomalla. Vietin päivät sohvalla nukkuen. Seurustelukumppani valitti siitä, miten makaan perse homeessa enkä tee mitään. Olisi pitänyt tajuta jättää hänet jo silloin, olisi saanut surtua sen siinä samalla.