Lue keskustelun säännöt.
Masentunut läheinen on liian raskasta seuraa
09.03.2021 |
Läheiseni on siis masentunut. Hän on hyvin toimintakykyinen, eli työpaikka on säilynyt, ystäviäkin on ja harrastuksia. Moni asia on toki tauolla koronan takia, mikä on varmaan huonontanut hänen oloaan.
Minä tekisin mitä vain jotta hän parantuisi eikä näkisi elämäänsä jatkuvasti niin synkeänä, mutta mikään ei auta. Ja pahinta on, että hän kohtelee meitä ihmisiä ympärillään huonosti. Ikään kuin meillä kaikilla olisi velvollisuus kestää mitä vain. Jatkuvaa huonoa tuulta, vihamielistä suhtautumista kuulumisten kyselyihin, jatkuvaa kieltäytymistä erilaisista ehdotuksista (ulkoilusta, yökyläilyistä, leffailloista...), ja ylipäätään sellaista itsekeskeisyyttä missä ei välttämättä vuosiin kysytä muiden kuulumisia eikä olla niistä kiinnostuneita, mutta muiden pitäisi kuitenkin kuunnella hänen murheitaan tuntikausia kerrallaan. Ja tilannetajun puutetta: hän saattaa soittaa vaikka kun olen kauppareissulla, ja vaikka kerron että nyt ei oikein sovi puhua pidempään, hän ei välitä siitä vaan puhuu vain. En henno lopettaa puhelua, joten hoidan sitten vaikka kassa-asiat ja pakkaamisenkin luuri korvalla.
Minusta hänen elämässään on paljon hyvääkin. Työpaikka on vakituinen ja palkka hyvä, ystäviä on, asuinpaikkana iso kaupunki jossa korona-aikanakin on erilaisia mahdollisuuksia viihtyä, hän on nuori ja elämä olisi edessä. Hän ei vain näe missään mitään hyvää, mikä on tosi surullista ja "tuhlausta", sillä monella on asiat paljon häntä huonommin ja silti ne huonommin pärjäävät voivat osata arvostaa elämää enemmän. (Tietenkin siis ymmärrän että mt-ongelmat ovat näkymätön asia, joka varjostaa kaikkea.) Jos hänelle edes yrittää mainita mikä kaikki hänellä on hyvin, hän suuttuu.
Mutta siis miten voisi pärjätä tällaisen läheisen kanssa? En halua vähentää yhteydenpitoakaan, sillä se johtaa vain tilanteen pahenemiseen sekin. Asiat pysyvät paremmin hallinnassa, kun hän saa säännöllisesti purkaa mieltään. On silti hyvin raskasta yrittää kommunikoida edes jollain lailla kannustavasti ihmisen kanssa, joka sivaltaa heti kun hänelle sanoo jotain vähänkin väärin, ja ne väärät sanomiset voivat olla ihan mitä vaan eli on vaikea välttääkään niitä tilanteita.
Kommentit (72)
Masennusta voisi verrata vaikka siihen, että joku on ajanut autolla kolarin ja on vakavasti loukkaantunut. Et ole lääkäri, joten et pysty häntä parantamaan. Et voi kuin soittaa apua ja pitää kädestä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En siis tosiaan kuvittele, että masentuneen pitäisi vain ryhdistäytyä ja opetella näkemään niitä hyviä asioita! Enkä hänelle ole sanonutkaan mitään sellaista. Tämä läheiseni on vaan niin järkyttävän katkera siitä, että elämä ei ole mennyt 100% niin kuin hän suunnitteli, ja sitten hän kuitenkin myös kieltäytyy käsittelemästä asiaa millään tavalla tai hankkimasta apua. Ainut mikä kelpaisi olisi se, että elämä muuttuisi sormia napauttamalla täydelliseksi. Ja näin ulkopuolelta sen näkee, ettei se tule tapahtumaan vaan hänen pitäisi itse muuttaa elämänsä. Hyvä tulee hyvän luo -periaatteella.
ap
On mahdollista, että kiteytit tässä viestissäsi sen, mistä on kyse; katkeruudesta, pettymyksestä. Olen ketjun lukenut ja miettinyt asioita, joista kerrot: työpaikka, ystävät yms. Masentuneella ihmisellä usein ei ole voimavaroja tällaiseen.
Tämä, kun on anonyymien ihmisten kokoontumispaikka ja täällä voi omia mielipiteitään sanoa, teen sen itsekin. Uskon vakaasti, että läheisesi on ihminen, jolla elämänkokemusta ei ole kertynyt paljoa: elämän pienet vastoinkäymiset nostavat päätään ja sanojasi lainaten "katkeroittavat." Näitä katkeroituneita ulostuloja toisten pitäisi kuunnella juuri sillä hetkellä, kun tämä läheinen niin päättää. En sorru nettidiagnooseihin, mutta jälleen anonymiteettiini nojaten päädyn sellaisen tekemään. Kuulostaa narsistiselta ihmiseltä tämä läheisesi; kaiken ottaa toisilta ja imee kuiviin sekä itsensä nostaa toisen yläpuolelle.
Jos haluat tuhlata oman elämäsi aikuisen ihmisen paapomiseen, olet kohteesi löytänyt. On sinusta kiinni miten toimit ja miten elämäsi elät.
Ai niin, puhuit jossain vaiheessa miten lapsen saaminen ja parisuhteen perustaminen tämän ihmispolon voisi pelastaa. Lapsen takia toivon, että näin ei pääse tapahtumaan. Todella äärimmäisen outo jo kommenttina; lapsi ei pelasta mitään, eikä lasta tehdä toisen elämän ongelmia ratkomaan.
-saman läpi käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis tosiaan kuvittele, että masentuneen pitäisi vain ryhdistäytyä ja opetella näkemään niitä hyviä asioita! Enkä hänelle ole sanonutkaan mitään sellaista. Tämä läheiseni on vaan niin järkyttävän katkera siitä, että elämä ei ole mennyt 100% niin kuin hän suunnitteli, ja sitten hän kuitenkin myös kieltäytyy käsittelemästä asiaa millään tavalla tai hankkimasta apua. Ainut mikä kelpaisi olisi se, että elämä muuttuisi sormia napauttamalla täydelliseksi. Ja näin ulkopuolelta sen näkee, ettei se tule tapahtumaan vaan hänen pitäisi itse muuttaa elämänsä. Hyvä tulee hyvän luo -periaatteella.
ap
On mahdollista, että kiteytit tässä viestissäsi sen, mistä on kyse; katkeruudesta, pettymyksestä. Olen ketjun lukenut ja miettinyt asioita, joista kerrot: työpaikka, ystävät yms. Masentuneella ihmisellä usein ei ole voimavaroja tällaiseen.
Tämä, kun on anonyymien ihmisten kokoontumispaikka ja täällä voi omia mielipiteitään sanoa, teen sen itsekin. Uskon vakaasti, että läheisesi on ihminen, jolla elämänkokemusta ei ole kertynyt paljoa: elämän pienet vastoinkäymiset nostavat päätään ja sanojasi lainaten "katkeroittavat." Näitä katkeroituneita ulostuloja toisten pitäisi kuunnella juuri sillä hetkellä, kun tämä läheinen niin päättää. En sorru nettidiagnooseihin, mutta jälleen anonymiteettiini nojaten päädyn sellaisen tekemään. Kuulostaa narsistiselta ihmiseltä tämä läheisesi; kaiken ottaa toisilta ja imee kuiviin sekä itsensä nostaa toisen yläpuolelle.
Jos haluat tuhlata oman elämäsi aikuisen ihmisen paapomiseen, olet kohteesi löytänyt. On sinusta kiinni miten toimit ja miten elämäsi elät.
Ai niin, puhuit jossain vaiheessa miten lapsen saaminen ja parisuhteen perustaminen tämän ihmispolon voisi pelastaa. Lapsen takia toivon, että näin ei pääse tapahtumaan. Todella äärimmäisen outo jo kommenttina; lapsi ei pelasta mitään, eikä lasta tehdä toisen elämän ongelmia ratkomaan.
-saman läpi käynyt.
Kiitos pohdinnastasi! Toivon todella, ettei tässä sentään narsistisista piirteistä olisi kyse. Sen kyllä tiedän, että masennus hänellä ihan ammattilaistenkin mukaan on. Siihen vaan on kauheasti tullut mukaan tuota katkeruutta. Ja toivoisin hänen hakevan apua, kun tilanne selvästikään ei omin avuin parane.
En muuten tarkoittanut että perheen perustaminen häntä minun mielestäni pelastaisi, hän vaan itse ajattelee niin, ja minä tietenkin toivon että se pitäisi paikkansa. Jos siis hän päätyy kumppanin löytämään. Että sitten se jokin tyhjä kohta hänen sisällään täyttyisi, ja elämä alkaisi oikeasti sujua. Mutta on tietenkin mahdollista ettei perheen perustaminen olekaan vastaus tähän kaikkeen.
ap
Marttyyrit on marttyyreita. Näyttäisi siltä että kyseisen ihmisen ongelma ei ole masennus niinkään, vaan koko elämän asenne. Uhrina oleminen on koukuttavaa, ja siitä saa hyvän syyn hakea huomiota ja viedä muiden ihmisten aikaa ja energiaa. Joillekkin ihmisille molemmat näkyvät olevan varsin haluttua valuuttaa.
Tottakai tuollaisen ihmsen seura on rasittavaa. Kilttinä ihmisenä on vaikea sanoa toiselle että ei kiinnosta kuunnella jonninjoutavaa valitusta tuntitolkulla, joten suosittelen että alat pikkuhiljaa vain ottamaan etäisyyttä. Älä vastaa puhelimeen jos se ei sinullle sovi. Et myöskään soita takaisin. Vastailet kaikkeen vaan että "jaa" tai "vai niin", olet mahdollisimman tylsä. Välttelet kyseisen ihmisen kanssa seurustelua muutenkin niin paljon kuin mahdollista. Jossain vaiheessa hän alkaa suunnata huomion kuppaamisen palkitsevampiin uhreihin, ja sinä saat rauhan. Tässä on oltava johdonmukainen ja vähän kovaluonteinenkin.
Rajattomien ihmisten kanssa on vaan pidettävä itse kovat rajat, muuten ne vetävät mukaansa siihen samaan suohon missä itse elävät, kurjuus kun rakastaa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tullut selväksi, saako hän jotain hoitoa masennukseen? Terapiaan ehdottomasti jos ei jo käy. Rahaakin ilmeisesti on. Voit mielestäni ystävällisesti selittää, että hänen käytöksensä tuntuu välillä pahalta. Että haluat olla apuna, mutta sinunkin jaksamisella on rajansa.
Valitettavasti hän lakkasi käymästä terapiassakin, kun tunsi senkin olevan turhaa, ja terapeuttikin kai yritti liikaa saada näkemään niitä hyviä puolia elämässä, joita muka ei ole (kyllä todellakin on, hän ei vaan jostain syystä anna niille mitään arvoa).
Joskus tuntuu että hän vain haluaa kiukutella. Ei se varmaan niin ole, mutta siltä minusta tuntuu. Lisäksi hän toivoisi omaa perhettä ja parisuhdetta, mutta miten sellaista voisi koskaan saada jos asenne elämään on tuollainen?
ap
No tietyissä tapauksissa terapia on turhaa. Mä näen maailman ja ihmiselämän täysin turhana. Miksi kärsiä maailmassa, kun aikanaan kuolen ja todennäköisesti tietoisuuteni sammuu siinä. Ei mua kiinnosta, mitä hyvää tai pahaa jätän jälkeeni, kun mulla ei ole mitään tietoa siitä. Käytännössä on ihan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden kuluttua, jos elämä päättyy kuolemaan. Ainoa, mistä kannattaa välittää, on oma nautinto ja jos sitä joutuu tekemään jotain surkeita töitä elääkseen jollain paskalla palkalla, niin missä se nautinto on.
Miten se terapia auttaisi tuollaiseen maailmankatsomukseen?
Jos on kyse ihmisestä jonka pitää välttämättä oksentaa tätä näkemystä muille, niin maksakoon siitä terapeutille. Muilla ei ole velvollistuutta kuunnella itsekeskeisiä hölinöitäsi.
Ei terapeutillakaan ole. Päin vastoin, hänen velvollisuutensa on pysäyttää tulva ja saada se korvautumaan keskustelulla. Aluksi se ei välttämättä ole kuin hiukan ohjailtua tulvaa, mutta ajan kanssa alkaa toivottavasti löytyä uutta tulokulmaa asioihin.
Jos se saman hölinän kuunteleminen loputtomiin auttaisi ammattilaisen tekemänä, hölisijä olisi jo parantunut ilman terapeuttiakin. Mutta eipä sekään auta, että käsketään olla hiljaa ja jutella poutapilvistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko nostaa ketju kun kolahti niin lähelle, mitähän aloittajalle kuuluu..? Itsellä samanlainen sisarus, tai siis ei ihan. Tässä tapauksessa ei edes niitä töitä, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan, kun kroonisen masennuksen lisäksi niin paha sos tilanteiden pelko. Ei perhettä eikä ketään muita ystäviä (se ainoa teki itsemurhan), minä ja äiti ainoat tukihenkilöt. Ainoastaan humalassa kykenee lähestymään muita ihmisiä. Ei soita minullekaan, tiedän että makaa kotona masentuneena. Vuosien terapia käyty eikä käytännössä muuttanut mitään... Välillä tuntuu että en vain jaksa sitä negatiivisuutta, tuntuu että se imee mukanaan.. huomaan että olen alkanut vältellä yhteydenottoa (joka siis aina minun kontollani)... Ja kuitenkin hän on rakas ja läheinen perheenjäsen. Ajatelkaapa sitä.
Aloituksen masentunut kuulostaa yksinkertaisesti itsekkäälle ihmiselle ja k*s*päälle, ei normimasentuneelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika. Miksi sun pitäisi välittää jostain masentuneesta luuserista? Sä et voi sitä auttaa.
Puhun kokemuksesta, koska olen itse vähän samanlainen kuin kaverisi. Mielestäni eutanasian voisi vapauttaa, niin että kuka tahansa voisi saada sellaisen mistä syystä tahansa. Ei kaikki vaan jaksa feikata, että omalla elämällä olisi jotain merkitystä.
Kyseessä on sukulainen, joten pitää minun hänestä välittää, eikä ihminen kyllä mt-ongelman takia ole luuseri. Mielestäni hän vaan ottaa meidät läheiset ja ystävät liiaksi itsestäänselvyytenä, sillä eihän mt-ongelma kuitenkaan oikeuta kohtelemaan muita huonosti.
ap
mt-vikainen nimenomaan on luuseri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vie valmiiksi solmittu köysi lahjaksi minä vein ei ole enää häirinnyt. on siirtynyt serkkua pommittamaan.
Anna mä arvaan: Koska se ei käy töissä ja ei siivoa tarpeeksi.
Mutta voin sanoa että masentunut työssäkäyvä, se vasta kamala voi olla.
Olen tosi pahoillani puolestasi, ja toivon että parempaa on vielä edessäpäin!
Voin vakuuttaa, että minun läheiselleni ovat kaikki olleet niin hienotunteisia kuin mahdollista. On kuunneltu, myötäeletty, yritetty ymmärtää. Painopiste ei ole ollut siinä, että pitäisi nähdä hyviä puolia elämässä, vaikka sitäkin tietenkin on myös yritetty. Ehkä isoin juttu on se, että hän ei edes halua yrittää hakea ammattiapua. Meille muille ihmisille ympärillään hän on usein katkera ja vihainen, mutta kuitenkin hän tarvitsee meitä ja hakeutuu luoksemme avautumaan asioistaa. Se vaan, että keinoja ei oikein enää ole auttaa. Ei tätä voi vuosikausia tällä tavalla enää jatkaa, vaan apua olisi pakko hakea.
ap