Lue keskustelun säännöt.
Masentunut läheinen on liian raskasta seuraa
09.03.2021 |
Läheiseni on siis masentunut. Hän on hyvin toimintakykyinen, eli työpaikka on säilynyt, ystäviäkin on ja harrastuksia. Moni asia on toki tauolla koronan takia, mikä on varmaan huonontanut hänen oloaan.
Minä tekisin mitä vain jotta hän parantuisi eikä näkisi elämäänsä jatkuvasti niin synkeänä, mutta mikään ei auta. Ja pahinta on, että hän kohtelee meitä ihmisiä ympärillään huonosti. Ikään kuin meillä kaikilla olisi velvollisuus kestää mitä vain. Jatkuvaa huonoa tuulta, vihamielistä suhtautumista kuulumisten kyselyihin, jatkuvaa kieltäytymistä erilaisista ehdotuksista (ulkoilusta, yökyläilyistä, leffailloista...), ja ylipäätään sellaista itsekeskeisyyttä missä ei välttämättä vuosiin kysytä muiden kuulumisia eikä olla niistä kiinnostuneita, mutta muiden pitäisi kuitenkin kuunnella hänen murheitaan tuntikausia kerrallaan. Ja tilannetajun puutetta: hän saattaa soittaa vaikka kun olen kauppareissulla, ja vaikka kerron että nyt ei oikein sovi puhua pidempään, hän ei välitä siitä vaan puhuu vain. En henno lopettaa puhelua, joten hoidan sitten vaikka kassa-asiat ja pakkaamisenkin luuri korvalla.
Minusta hänen elämässään on paljon hyvääkin. Työpaikka on vakituinen ja palkka hyvä, ystäviä on, asuinpaikkana iso kaupunki jossa korona-aikanakin on erilaisia mahdollisuuksia viihtyä, hän on nuori ja elämä olisi edessä. Hän ei vain näe missään mitään hyvää, mikä on tosi surullista ja "tuhlausta", sillä monella on asiat paljon häntä huonommin ja silti ne huonommin pärjäävät voivat osata arvostaa elämää enemmän. (Tietenkin siis ymmärrän että mt-ongelmat ovat näkymätön asia, joka varjostaa kaikkea.) Jos hänelle edes yrittää mainita mikä kaikki hänellä on hyvin, hän suuttuu.
Mutta siis miten voisi pärjätä tällaisen läheisen kanssa? En halua vähentää yhteydenpitoakaan, sillä se johtaa vain tilanteen pahenemiseen sekin. Asiat pysyvät paremmin hallinnassa, kun hän saa säännöllisesti purkaa mieltään. On silti hyvin raskasta yrittää kommunikoida edes jollain lailla kannustavasti ihmisen kanssa, joka sivaltaa heti kun hänelle sanoo jotain vähänkin väärin, ja ne väärät sanomiset voivat olla ihan mitä vaan eli on vaikea välttääkään niitä tilanteita.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneelle on aika ikäviä tuollaiset neuvot, että sullahan on kaikki hyvin jne. Ehkä empaattisempi lähestyminen olisi paikallaan.
Todellakaan ei ole kukaan sanonut hänelle tuolla tavalla, ja empatiaa on käytetty vuosien varrella niin paljon että on varmaan elinikäiset empatiavarastot pian tyhjänä! Kyse on vain siitä että kun hänellä oikeastikin menee tietyillä elämän osa-alueilla tosi hyvin, niin niitä asioita on yritetty nostaa ikään kuin voimavaraksi. Mutta se ei ole toiminut, koska hän ei ole kiitollinen mistään eikä arvosta elämässään mitään. Mikä on tosi erikoista, kun hän kuitenkin suhtautuu kunnianhimoisesti esim. uraansa. Mutta kun asiasta yrittää puhua, niin hän suuttuu ja sanoo ettei sillä ole merkitystä eikä se tuo hänelle mitään hyvää oloa. Aika vaikea on tuosta jatkaa rakentavaa keskustelua.
ap
No anna kaverin olla! Et sä oikeasti voi tehdä mitään. Sä toimit ihan samalla tavalla kuin tuo sun masentunut kaverisi. Ihmiset täällä sanoo sulle, että aseta omat rajat, koska et voi tehdä mitään, mutta et suostu näkemään tätä, vaan vänkäät omaa näkökulmaasi.
En ihan ymmärrä millä lailla toimin samalla lailla kuin hän (hän muuten on SUKULAINEN, ei kaveri, joten häntä ei nyt vaan voi jättää oman onnensa nojaan)? Hänhän se aktiivisesti käyttää minua ja muita läheisiä tukenaan, mutta torjuu kaikki yritykset keskustella tulevaisuudesta, voimavaroista, vaihtoehtoisista näkökulmista jne.
Eli mitä siis jää vaihtoehdoiksi: joko hylätä hänet ja kieltäytyä keskustelemasta ollenkaan, tai vain hiljaa kuunnella ja myötäillä että kyllä, kaikki on huonosti eikä mikään tule koskaan olemaan paremmin? Ensimmäinen vaihtoehto ei käy, sillä perhettä ei hylätä. Toinen vaihtoehto ei käy, sillä tuollainen ei ole mitään keskustelua eikä tuollaista voi meiltä muilta edellyttää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kännykkä äänettömälle aina kun on jotain muuta tekemistä ja vastaa vain kun sinulle itsellesi sopii. Turhaa tunnet huonoa omaatuntoa, eiköhän valittaja rupea soittelemaan muille sinun ollessa pelkästään välineellinen hyödyke.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneelle on aika ikäviä tuollaiset neuvot, että sullahan on kaikki hyvin jne. Ehkä empaattisempi lähestyminen olisi paikallaan.
Todellakaan ei ole kukaan sanonut hänelle tuolla tavalla, ja empatiaa on käytetty vuosien varrella niin paljon että on varmaan elinikäiset empatiavarastot pian tyhjänä! Kyse on vain siitä että kun hänellä oikeastikin menee tietyillä elämän osa-alueilla tosi hyvin, niin niitä asioita on yritetty nostaa ikään kuin voimavaraksi. Mutta se ei ole toiminut, koska hän ei ole kiitollinen mistään eikä arvosta elämässään mitään. Mikä on tosi erikoista, kun hän kuitenkin suhtautuu kunnianhimoisesti esim. uraansa. Mutta kun asiasta yrittää puhua, niin hän suuttuu ja sanoo ettei sillä ole merkitystä eikä se tuo hänelle mitään hyvää oloa. Aika vaikea on tuosta jatkaa rakentavaa keskustelua.
ap
No anna kaverin olla! Et sä oikeasti voi tehdä mitään. Sä toimit ihan samalla tavalla kuin tuo sun masentunut kaverisi. Ihmiset täällä sanoo sulle, että aseta omat rajat, koska et voi tehdä mitään, mutta et suostu näkemään tätä, vaan vänkäät omaa näkökulmaasi.
En ihan ymmärrä millä lailla toimin samalla lailla kuin hän (hän muuten on SUKULAINEN, ei kaveri, joten häntä ei nyt vaan voi jättää oman onnensa nojaan)? Hänhän se aktiivisesti käyttää minua ja muita läheisiä tukenaan, mutta torjuu kaikki yritykset keskustella tulevaisuudesta, voimavaroista, vaihtoehtoisista näkökulmista jne.
Eli mitä siis jää vaihtoehdoiksi: joko hylätä hänet ja kieltäytyä keskustelemasta ollenkaan, tai vain hiljaa kuunnella ja myötäillä että kyllä, kaikki on huonosti eikä mikään tule koskaan olemaan paremmin? Ensimmäinen vaihtoehto ei käy, sillä perhettä ei hylätä. Toinen vaihtoehto ei käy, sillä tuollainen ei ole mitään keskustelua eikä tuollaista voi meiltä muilta edellyttää.
ap
Sukulaisiaan ei voi edes valita, joten en ymmärrä, miksi heidän pitäisi olla erityisen tärkeitä. Lisäksi kutsun joskus ihmisiä "kavereiksi", kun yleisesti viittaan ihmisiin. Mua ei paskaakaan kiinnosta onko se tyyppi sun sukulainen vai ei. Se ei kuitenkaan ole tässä pääpointti.
Sinä aktiivisesti haet tältä palstalta apua, mutta torjut yritykset selittää, ettei sun neuvosi mitään muuta, jos se toinen ihminen ei halua muuttua. Sama juttu sun SUKULAISELLA.
Ja miksi se jonkun ehdottama tekniikka sanoa, että nyt ei ole hyvä hetki puhua ja soita myöhemmin uudelleen, ei ole hyvä idea. Siinä ei hylätä sitä toista kokonaan, mutta ei anneta toisen monopolisoida omaa aikaa. Tai kuunnellaan vaikka kymmenen minuuttia hiljaa ja sitten häivytään, jos toinen valittaa edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneelle on aika ikäviä tuollaiset neuvot, että sullahan on kaikki hyvin jne. Ehkä empaattisempi lähestyminen olisi paikallaan.
Todellakaan ei ole kukaan sanonut hänelle tuolla tavalla, ja empatiaa on käytetty vuosien varrella niin paljon että on varmaan elinikäiset empatiavarastot pian tyhjänä! Kyse on vain siitä että kun hänellä oikeastikin menee tietyillä elämän osa-alueilla tosi hyvin, niin niitä asioita on yritetty nostaa ikään kuin voimavaraksi. Mutta se ei ole toiminut, koska hän ei ole kiitollinen mistään eikä arvosta elämässään mitään. Mikä on tosi erikoista, kun hän kuitenkin suhtautuu kunnianhimoisesti esim. uraansa. Mutta kun asiasta yrittää puhua, niin hän suuttuu ja sanoo ettei sillä ole merkitystä eikä se tuo hänelle mitään hyvää oloa. Aika vaikea on tuosta jatkaa rakentavaa keskustelua.
ap
Masentunut ei voi päättää olla olematta masentunut. Masennus on sairaus, joka voi kohdata KENET TAHANSA. Yrität tuolla tsemppauksellasi puhua häntä pois masennuksesta, ikään kuin tämä olisi järjellä päätettävä asia. Ymmärrän kyllä, että olet turhautunut, mutta tuollaiset lausahdukset vain pahentavat masentuneen mieltä.
Kysy sen sijaan: millä tavalla voin auttaa? tarvitsetko halauksen? Sano: et ole itse aiheuttanut masennustasi. Sinulla on nyt vaikeaa, mutta apua saatavilla.
Pysy vierellä, mutta pidä huoli myös omasta jaksamisestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneelle on aika ikäviä tuollaiset neuvot, että sullahan on kaikki hyvin jne. Ehkä empaattisempi lähestyminen olisi paikallaan.
Todellakaan ei ole kukaan sanonut hänelle tuolla tavalla, ja empatiaa on käytetty vuosien varrella niin paljon että on varmaan elinikäiset empatiavarastot pian tyhjänä! Kyse on vain siitä että kun hänellä oikeastikin menee tietyillä elämän osa-alueilla tosi hyvin, niin niitä asioita on yritetty nostaa ikään kuin voimavaraksi. Mutta se ei ole toiminut, koska hän ei ole kiitollinen mistään eikä arvosta elämässään mitään. Mikä on tosi erikoista, kun hän kuitenkin suhtautuu kunnianhimoisesti esim. uraansa. Mutta kun asiasta yrittää puhua, niin hän suuttuu ja sanoo ettei sillä ole merkitystä eikä se tuo hänelle mitään hyvää oloa. Aika vaikea on tuosta jatkaa rakentavaa keskustelua.
ap
No anna kaverin olla! Et sä oikeasti voi tehdä mitään. Sä toimit ihan samalla tavalla kuin tuo sun masentunut kaverisi. Ihmiset täällä sanoo sulle, että aseta omat rajat, koska et voi tehdä mitään, mutta et suostu näkemään tätä, vaan vänkäät omaa näkökulmaasi.
En ihan ymmärrä millä lailla toimin samalla lailla kuin hän (hän muuten on SUKULAINEN, ei kaveri, joten häntä ei nyt vaan voi jättää oman onnensa nojaan)? Hänhän se aktiivisesti käyttää minua ja muita läheisiä tukenaan, mutta torjuu kaikki yritykset keskustella tulevaisuudesta, voimavaroista, vaihtoehtoisista näkökulmista jne.
Eli mitä siis jää vaihtoehdoiksi: joko hylätä hänet ja kieltäytyä keskustelemasta ollenkaan, tai vain hiljaa kuunnella ja myötäillä että kyllä, kaikki on huonosti eikä mikään tule koskaan olemaan paremmin? Ensimmäinen vaihtoehto ei käy, sillä perhettä ei hylätä. Toinen vaihtoehto ei käy, sillä tuollainen ei ole mitään keskustelua eikä tuollaista voi meiltä muilta edellyttää.
ap
Sukulaisiaan ei voi edes valita, joten en ymmärrä, miksi heidän pitäisi olla erityisen tärkeitä. Lisäksi kutsun joskus ihmisiä "kavereiksi", kun yleisesti viittaan ihmisiin. Mua ei paskaakaan kiinnosta onko se tyyppi sun sukulainen vai ei. Se ei kuitenkaan ole tässä pääpointti.
Sinä aktiivisesti haet tältä palstalta apua, mutta torjut yritykset selittää, ettei sun neuvosi mitään muuta, jos se toinen ihminen ei halua muuttua. Sama juttu sun SUKULAISELLA.
Ja miksi se jonkun ehdottama tekniikka sanoa, että nyt ei ole hyvä hetki puhua ja soita myöhemmin uudelleen, ei ole hyvä idea. Siinä ei hylätä sitä toista kokonaan, mutta ei anneta toisen monopolisoida omaa aikaa. Tai kuunnellaan vaikka kymmenen minuuttia hiljaa ja sitten häivytään, jos toinen valittaa edelleen.
Ilmeetön, eleetön ja äänetön läsnäolo, max. 30min kerrallaan / viikko. Puheluissa sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentunut ihminen tartuttaa masennuksensa muihinkin. Jos on hyväpalkkainen niin paras olisi hakeutua psykedeeliterapiaan Sveitsiin, eikä uuvuttaa läheisiään harmailla jutuillaan.
Mulla on yksi kaveri jolla ei ole mitää tajua sosiaalisista tilanteista ja muitakin ongelmia. Jätän yksinkertaisesti vastaamatta, jos ei ole sopiva hetki puhua tai ei huvita, koska puhelua ei saa muuten poikki ilman epäkohteliaisuutta. On sinun valintasi milloin olet tekemisissä ja kuinka paljon olet. Ihan turha pelkästään sitä toista syyllistää, kun itse voit valita ja asettaa rajasi. Se vain pitää uskaltaa tehdä. Pelkän empatian kaataminen suhteeseen ei sitä toista paranna, etkä ole hänen hoidostaan vastuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähennä kontakteja, älä vastaa joka kerta soittoon. Nämä ikimasentuneet joita ei edes terapia auta NAUTTIVAT asemastaan, saa valittaa ja kitistä ja itkeä kun heillä "on oikeus". Muiden ongelmat eivät ole mitään jne. Minulla oli lähipiirissä tuollainen, pakko oli katkaista välit kun tuntui että toinen oli henkinen vampyyri. Harkitsin että käyn itsekin hakemassa diagnoosin ja rupean hänelle soittelemasn tuntikausien valitusvirsiä mutta paras oli vain sanoa hyvästi ja toivottaa pikaista paranemista. Nykyisin masennusdiagnoosi = lupa valittaa KOKO ajan kaikille ja vaatia muilta empatiaa ilman mitään rajaa.
Minulla masentunut ystävä, joka selvästi ei pääse yli joistakin esim lapsuuden tapahtumista ja välillä rasittavasti vertailee jotain asiaa, jota hänellä ei ole ja minulla on. Välillä hänen ongelmansa vievät enemmän henkistä kapasiteettia, nyt olen alkanut opetella siihen, että hän itse tekee valintansa ja itse kantaa seuraukset ja sanon mielipiteeni (en enää kovin vahvasti), mutta en kanna syyllisyyttä jos suosittelemani valinta aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia tms valinnan jälkeen. Lähinnä siis kuuntelen, ja jos en pysty joka kerta vastaamaan, en kanna huonoa omaatuntoa. Hänellä on onneksi muitakin ystäviä. Kerran empaattinen suhtautumiseni sai hänessä yllättävästi muutoksen aikaan (juuri siihen suuntaan, kuin olisi tehnyt mieli ohjata, mutta tiesin, ettei "järkipuhe" auta, sitä olin jo aiemmin yrittänyt.)
Haastavaa se välillä on, vanhempiaan käy sääliksi, koska tunneside vahvempi ja siksi on vaikea ottaa henkistä etäisyyttä hänen esim päätöksistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tullut selväksi, saako hän jotain hoitoa masennukseen? Terapiaan ehdottomasti jos ei jo käy. Rahaakin ilmeisesti on. Voit mielestäni ystävällisesti selittää, että hänen käytöksensä tuntuu välillä pahalta. Että haluat olla apuna, mutta sinunkin jaksamisella on rajansa.
Valitettavasti hän lakkasi käymästä terapiassakin, kun tunsi senkin olevan turhaa, ja terapeuttikin kai yritti liikaa saada näkemään niitä hyviä puolia elämässä, joita muka ei ole (kyllä todellakin on, hän ei vaan jostain syystä anna niille mitään arvoa).
Joskus tuntuu että hän vain haluaa kiukutella. Ei se varmaan niin ole, mutta siltä minusta tuntuu. Lisäksi hän toivoisi omaa perhettä ja parisuhdetta, mutta miten sellaista voisi koskaan saada jos asenne elämään on tuollainen?
ap
No tietyissä tapauksissa terapia on turhaa. Mä näen maailman ja ihmiselämän täysin turhana. Miksi kärsiä maailmassa, kun aikanaan kuolen ja todennäköisesti tietoisuuteni sammuu siinä. Ei mua kiinnosta, mitä hyvää tai pahaa jätän jälkeeni, kun mulla ei ole mitään tietoa siitä. Käytännössä on ihan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden kuluttua, jos elämä päättyy kuolemaan. Ainoa, mistä kannattaa välittää, on oma nautinto ja jos sitä joutuu tekemään jotain surkeita töitä elääkseen jollain paskalla palkalla, niin missä se nautinto on.
Miten se terapia auttaisi tuollaiseen maailmankatsomukseen?
Tuohon auttaisi orjatyö suolakaivoksissa ja piiskaterapia aina kun tekee mieli urputtaa. Sitten takaisin siihen normaalielämään, josko alkaisi löytyä siitä hyviäkin puolia.
Oikeasti. Sanon tämän pitkän masennushistorian läpikäyneenä. Joskus masennus iskee, kun ihminen pettyy saatuaan aina kaiken ilmaiseksi ja jäätyään ilman tiettyä kohtuullisuuskasvatusta. Ilman sitä ihmiselle ei kehity minkäänlaista suhteellisuudentajua, jolloin myöskään ei kehity kykyä ymmärtää ympäristön rajoitteita, vaan ne ottaa henkilökohtaisena hyökkäyksenä, kuten koko elämän kaikkine puutteellisuuksineen.
Se on kuule sinun asiasi opetella näkemään ne hyvät asiat ja antaa niille arvo. Et hyödy terapiastakaan niin kauan kuin olet yksi kiroileva linnunpoika. Pahoittelut jos oikeasti sinua on pienenä kohdeltu kaltoin tavoilla joita et vielä itsekään ymmärrä, mutta se terapeutti ei ehdi mitenkään saada niitä asioita ronkittua päivänvaloon niin kauan jos asenteesi on tuo. Sustahan ei ole siinä vaiheessa enää näkynyt perävalojakaan enää kun hän ehkä alkaisi ymmärtää, mikä sinua vaivasi.
Sama jatkuu niin kauan, kun kukaan ei halua muuttua. Sukulaisesi ei halua muuttua, koska on tottunut siihen, että saa mm. sinulta tukea negatiivisille tunteilleen. Vaikka hän on raskasta seuraa, hänellä on välittäviä läheisiä. Miksi hän siis muuttaisi käytöstään, kun on huomannut, että huonollakin käytöksellä ihmiset pysyvät hänen rinnallaan?
Paras tapa auttaa sukulaistasi on vetää raja. Sanot suoraan, että tilanne ei voi jatkua näin. Kerrot mahdollisimman neutraalisti ja selkeästi, kuinka kuormittava tilanne sinulle on. Kerro, että välität, ja siksi et voi enää ruokkia epätervettä tilannetta.
Kumpikaan teistä ei hyödy siitä, että muistutat sukulaistasi hänen elämänsä hyvistä puolista. Niillähän ei ole nyt merkitystä hänen kannaltaan. Näethän sinäkin, että sukulaisellasi ON ongelma päänsä sisällä, eikä se ongelma katoa, vaikka ulkoisesti asiat olisi hyvin.
Kukaan muu ei voi lopulta ratkaista sukulaisesi ongelmia paitsi hän itse. Hän on selvästi saanut jo sinulta kaiken mahdollisen tuen, mitä antaa voit. Hänen pitäisi nyt oivaltaa, ettei läheisille valittaminen edistä hänen hyvinvointiaan millään tavalla, vaan hänen on otettava itse vastuu parantumisestaan.
Ehkä tää kaikki kuulostaa susta karulta, mutta näin se vaan menee. Ethän voi mennä lenkillekään jonkun toisen puolesta, tai vaikka saada häntä lopettamaan dokaamista. Joskus parasta, mitä läheiselleen voi tehdä, on lopettaa haitallisen käytöksen tukeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Mulla on yksi pitkäaikainen läheinen ystävä, jolla samanlainen tilanne. Ilman masennustaan on mitä parhain ystävä ja hauskaa seuraa. Nyt jo pari vuotta mennyt huonosti. Voimat loppu kuuntelemiseen, mutta yritämme ystäväporukan kanssa vuorotellen tukea. Tuntuu vaan niin turhauttavalta, kun mikään ei auta. Ja korona tosiaan oli se viimeinen niitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneelle on aika ikäviä tuollaiset neuvot, että sullahan on kaikki hyvin jne. Ehkä empaattisempi lähestyminen olisi paikallaan.
Todellakaan ei ole kukaan sanonut hänelle tuolla tavalla, ja empatiaa on käytetty vuosien varrella niin paljon että on varmaan elinikäiset empatiavarastot pian tyhjänä! Kyse on vain siitä että kun hänellä oikeastikin menee tietyillä elämän osa-alueilla tosi hyvin, niin niitä asioita on yritetty nostaa ikään kuin voimavaraksi. Mutta se ei ole toiminut, koska hän ei ole kiitollinen mistään eikä arvosta elämässään mitään. Mikä on tosi erikoista, kun hän kuitenkin suhtautuu kunnianhimoisesti esim. uraansa. Mutta kun asiasta yrittää puhua, niin hän suuttuu ja sanoo ettei sillä ole merkitystä eikä se tuo hänelle mitään hyvää oloa. Aika vaikea on tuosta jatkaa rakentavaa keskustelua.
ap
No anna kaverin olla! Et sä oikeasti voi tehdä mitään. Sä toimit ihan samalla tavalla kuin tuo sun masentunut kaverisi. Ihmiset täällä sanoo sulle, että aseta omat rajat, koska et voi tehdä mitään, mutta et suostu näkemään tätä, vaan vänkäät omaa näkökulmaasi.
En ihan ymmärrä millä lailla toimin samalla lailla kuin hän (hän muuten on SUKULAINEN, ei kaveri, joten häntä ei nyt vaan voi jättää oman onnensa nojaan)? Hänhän se aktiivisesti käyttää minua ja muita läheisiä tukenaan, mutta torjuu kaikki yritykset keskustella tulevaisuudesta, voimavaroista, vaihtoehtoisista näkökulmista jne.
Eli mitä siis jää vaihtoehdoiksi: joko hylätä hänet ja kieltäytyä keskustelemasta ollenkaan, tai vain hiljaa kuunnella ja myötäillä että kyllä, kaikki on huonosti eikä mikään tule koskaan olemaan paremmin? Ensimmäinen vaihtoehto ei käy, sillä perhettä ei hylätä. Toinen vaihtoehto ei käy, sillä tuollainen ei ole mitään keskustelua eikä tuollaista voi meiltä muilta edellyttää.
ap
Kuulehan nyt. Teillä kummallakin on rajattomuusongelma, mikä on ymmärrettävää jos olette samaa perhettä. Olet kuin juopon puoliso, joka yrittää väkisin rakastaa toista terveeksi, vaikka nimenomaan tuo rajattomuus aiheuttaa sitä masennusta ja kipua, tai sitten rajattomuus on enemmänkin vain yksi oireista ja todellinen ongelma on vielä vakavampi.
Vaihtoehtosi on alkaa opiskella sitä, miten pidetään omista rajoista huolta ja kunnioitetaan masentuneen rajoja myös. Nämä yritykset leikkiä terapeuttia kärsivän ihmisen elämää rääpimällä eivät ikinä johda mihinkään hyvään, joten lopeta sellainen. Jos et pysty myötätuntoisesti kuuntelemaan neuvomatta ja huseeraamatta sen minkä kuuntelet, niin ota sitä etäisyyttä ja mene jonnekin juttelemaan itse - voit olla terapian tarpeessa sinäkin. Et vastaa aina, soitat takaisin, sanot etukäteen että jaksat kuunnella puoli tuntia ja jynssäät samalla vessan kun otat vastaan toisen raivon siitä, että asetat hänelle rajoja. Mutta asetat ne silti, ystävällisesti ja lujasti. Pystytkö siihen, jos et, terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tullut selväksi, saako hän jotain hoitoa masennukseen? Terapiaan ehdottomasti jos ei jo käy. Rahaakin ilmeisesti on. Voit mielestäni ystävällisesti selittää, että hänen käytöksensä tuntuu välillä pahalta. Että haluat olla apuna, mutta sinunkin jaksamisella on rajansa.
Valitettavasti hän lakkasi käymästä terapiassakin, kun tunsi senkin olevan turhaa, ja terapeuttikin kai yritti liikaa saada näkemään niitä hyviä puolia elämässä, joita muka ei ole (kyllä todellakin on, hän ei vaan jostain syystä anna niille mitään arvoa).
Joskus tuntuu että hän vain haluaa kiukutella. Ei se varmaan niin ole, mutta siltä minusta tuntuu. Lisäksi hän toivoisi omaa perhettä ja parisuhdetta, mutta miten sellaista voisi koskaan saada jos asenne elämään on tuollainen?
ap
No tietyissä tapauksissa terapia on turhaa. Mä näen maailman ja ihmiselämän täysin turhana. Miksi kärsiä maailmassa, kun aikanaan kuolen ja todennäköisesti tietoisuuteni sammuu siinä. Ei mua kiinnosta, mitä hyvää tai pahaa jätän jälkeeni, kun mulla ei ole mitään tietoa siitä. Käytännössä on ihan sama kuolenko nyt vai 50 vuoden kuluttua, jos elämä päättyy kuolemaan. Ainoa, mistä kannattaa välittää, on oma nautinto ja jos sitä joutuu tekemään jotain surkeita töitä elääkseen jollain paskalla palkalla, niin missä se nautinto on.
Miten se terapia auttaisi tuollaiseen maailmankatsomukseen?
Tuohon auttaisi orjatyö suolakaivoksissa ja piiskaterapia aina kun tekee mieli urputtaa. Sitten takaisin siihen normaalielämään, josko alkaisi löytyä siitä hyviäkin puolia.
Oikeasti. Sanon tämän pitkän masennushistorian läpikäyneenä. Joskus masennus iskee, kun ihminen pettyy saatuaan aina kaiken ilmaiseksi ja jäätyään ilman tiettyä kohtuullisuuskasvatusta. Ilman sitä ihmiselle ei kehity minkäänlaista suhteellisuudentajua, jolloin myöskään ei kehity kykyä ymmärtää ympäristön rajoitteita, vaan ne ottaa henkilökohtaisena hyökkäyksenä, kuten koko elämän kaikkine puutteellisuuksineen.
Se on kuule sinun asiasi opetella näkemään ne hyvät asiat ja antaa niille arvo. Et hyödy terapiastakaan niin kauan kuin olet yksi kiroileva linnunpoika. Pahoittelut jos oikeasti sinua on pienenä kohdeltu kaltoin tavoilla joita et vielä itsekään ymmärrä, mutta se terapeutti ei ehdi mitenkään saada niitä asioita ronkittua päivänvaloon niin kauan jos asenteesi on tuo. Sustahan ei ole siinä vaiheessa enää näkynyt perävalojakaan enää kun hän ehkä alkaisi ymmärtää, mikä sinua vaivasi.
Kiitti kommentista, mutta mua ei ole pienenä kohdeltu kaltoin enkä käy terapiassa. Ja olen köyhästä duunariperheestä, joten voin sanoa, että en todellakaan ole saanut kaikkea ilmaiseksi, vaan ensimmäisistä surkeistakin kesätöistä on kotiin pitänyt maksaa "vuokraa" tai ainakin joitain omia menoja. En koe itseäni masentuneeksi, mutta näen elämän järjettömyyden kristallinkirkkaana.
Mä olen yrittänyt nähdä ihmiselämälle jotain tarkoitusta, mutta sellaista ei ole. Elämässä on hyviä puolia ja sen takia varmaan olenkin vielä elossa, mutta jos koskaan koen, että elämä kallistuu enemmän sille huonolle puolelle, niin se on soronoo. Eli se suolakaivospiiskaterapia auttaisi tasan vaan kallistamaan vaa'an sille huonolle puolelle.
Kuten yllä on neuvottukin jo monta kertaa, niin et todellakaan vastaile missään kaupassa! (Varsinkaan nyt korona-aikana, se on riski muillekin, että roiskit sylkeä puhessasi esim. kassoilla ja pakkailet hitaasti yhdellä kädellä.) Siksi se on kännykkä, eikä mikään lankapuhelin, että sillä voi soittaa takaisin joskus myöhemmin - esim. illalla tai seuraavana päivänä.
Tässä itse masentunut. Ei tosin tulisi mieleenkään kohdella perhettä/sukua/ystäviä likasankonani. Olen usein tuskainen mutta niinä hetkinä käytän apuna ammatti-ihmisiä.
Enihuu. Ota nyt hyvä ihminen hajurakoa. Ei tämä tilanne ole tai voi olla sinun vastuullasi. Sulla ei ole mitään velvollisuutta päivystää puhelinta 24/7. Jos olet vessassa tai kaupassa tai töissä, et vastaa. Kun vastaat, voit kuunnella mutta mitään velvollisuutta lähteä mukaan voivottelurumbaan ei ole. Sinä et voi sairasta auttaa mutta voit olla hänelle olemassa oman jaksamisesi mukaan. Sen on hänelle riitettävä.
Onko ystävä avun piirissä? Masentuneelta ei voi vaatia aivan kaikkea sitä mitä terveeltä - on ihan ymmärrettävää, ettei hän jaksa esimerkiksi osallistua noihin leffailtoihin - mutta vihamielisyyttä ja vaatimista ei tarvitse sietää. Kohtahan masennut itsekin, jos joudut loputtomasti joustamaan ja kuuntelemaan.
On ihan okei asettaa omat rajat ja sanoa ettet jaksa, masentuneen pitäisi kyllä ymmärtää. Ystäväsi tarvitsisi terapiaa ja keskusteluapua ammattilaisilta, nyt hän siirtää sen roolin sinulle ja muille tuttavilleen.
Jotkut ihmiset haluaa vain valittaa ja märistä, koska silloin ei tarvitse yrittää mitään, eikä pettyä.
Mulla on yksi kaveri, joka aina ja koko ajan vain valitti, kaikki oli aina huonosti, häntä vastaan, hänen ongelmat oli niin vaikeita ja suuria ja ylitsepääsemättömiä, kellään koko maailmassa ei olut koskaan mitään oikeita ongelmia, vain hänellä. Keitti yli, ja toisen kaverin kanssa (joka tässä vaiheessa kihisi, koska hänellä oli oikeasti isoja vaikeuksia elämässä) sanottiin suoraan että nyt riittää toi kitinä ja puhuttiin asiasta pitkään. Kaveri kuunteli aikansa, oli jopa hiukan järkyttynyt ja ihmeissään että meilläkin oli ongelmia (!! ei ollut koskaan edes kysynyt!!), ja pikkuhiljaa alkoi nähdä omassa käytöksessään ongelmaa. Edelleen välillä taipuu kitinään, mutta suurimmaksi osaksi tuo kauhea valitus on poissa. Meidän ja hänen itsensä elämänlaatu on parantunut. Ymmärrän toki että kaikki ei ole näin vastaanottavaisia, mutta ehkä kannattaa kokeilla. Jos sukulainen vain valittaa ja sanoo, ettei elämässä ole mitään hyvää, kysy suoraan että mitä hän sitten haluaa, mitä aikoo asialle tehdä? Valitus ei auta, itseään pitää auttaa, jos ei muuta niin hakeutumalla apuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentuneelle on aika ikäviä tuollaiset neuvot, että sullahan on kaikki hyvin jne. Ehkä empaattisempi lähestyminen olisi paikallaan.
Todellakaan ei ole kukaan sanonut hänelle tuolla tavalla, ja empatiaa on käytetty vuosien varrella niin paljon että on varmaan elinikäiset empatiavarastot pian tyhjänä! Kyse on vain siitä että kun hänellä oikeastikin menee tietyillä elämän osa-alueilla tosi hyvin, niin niitä asioita on yritetty nostaa ikään kuin voimavaraksi. Mutta se ei ole toiminut, koska hän ei ole kiitollinen mistään eikä arvosta elämässään mitään. Mikä on tosi erikoista, kun hän kuitenkin suhtautuu kunnianhimoisesti esim. uraansa. Mutta kun asiasta yrittää puhua, niin hän suuttuu ja sanoo ettei sillä ole merkitystä eikä se tuo hänelle mitään hyvää oloa. Aika vaikea on tuosta jatkaa rakentavaa keskustelua.
ap
No anna kaverin olla! Et sä oikeasti voi tehdä mitään. Sä toimit ihan samalla tavalla kuin tuo sun masentunut kaverisi. Ihmiset täällä sanoo sulle, että aseta omat rajat, koska et voi tehdä mitään, mutta et suostu näkemään tätä, vaan vänkäät omaa näkökulmaasi.
En ihan ymmärrä millä lailla toimin samalla lailla kuin hän (hän muuten on SUKULAINEN, ei kaveri, joten häntä ei nyt vaan voi jättää oman onnensa nojaan)? Hänhän se aktiivisesti käyttää minua ja muita läheisiä tukenaan, mutta torjuu kaikki yritykset keskustella tulevaisuudesta, voimavaroista, vaihtoehtoisista näkökulmista jne.
Eli mitä siis jää vaihtoehdoiksi: joko hylätä hänet ja kieltäytyä keskustelemasta ollenkaan, tai vain hiljaa kuunnella ja myötäillä että kyllä, kaikki on huonosti eikä mikään tule koskaan olemaan paremmin? Ensimmäinen vaihtoehto ei käy, sillä perhettä ei hylätä. Toinen vaihtoehto ei käy, sillä tuollainen ei ole mitään keskustelua eikä tuollaista voi meiltä muilta edellyttää.
ap
Ap, jos sinulle ei käy kumpikaan antamistasi vaihtoehdoista niin sitten vaan jatkatte samaan malliin kuin tähänkin asti. Kumpikaan ei halua muutosta eikä kumpikaan tule muuttumaan.
Ap:n sukulainen kuulostaa ex-vaimoltani. Jossain vaiheessa totesin, että tämä ei ole sitä mitä parisuhteelta haluan ja lähdin. Vaimolle tuo oli shokki, mutta aikansa hysterisoituaan hän taisi huomata, ettei ole enää yhtään p*skaviemäriä hänellä, joten hän ryhdistäytyi ja alkoi oikeasti elää. Nyt ollaan molemmat paljon tyytyväisempiä.
M42