Jos nyt pitäisi valita loppuelämän yksinäisyys, tai sitten tyytyminen siihen tunteita herättämättömään kumppaniehdokkaaseen, kumman valitsisit?

Ilman romanttista kumppania. Älytön ajatus että pitäisi omistaa elämästä leijonan osa aikaa ihmiselle joka merkitsee yhtä paljon kun vieraassa kaupungissa vastaan tuleva satunnainen kulkija. Mulla on kuitenkin toiveita elämän suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Asun mieluummin yksin kuin kämppiksen tai kaverin kanssa. 

Sama täällä. Ja jos kaveria kotiin kaipaan niitä löytyy jo.

Minulle tuo ihan ok-kumppani ei tarkoita mitään parisuhdehelvettiä, koska sellaisessa kumppani ei todellakaan olisi ihan ok. Ok-kumppani tarkoittaa hyvää, luotettavaa kumppania , jonka kanssa on mukava viettää aikaa ja jonka kanssa seksikin aina masturbaation voittaa, vaikka ei olisi mitään tajunnanräjäyttävää intohimoa.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuo ihan ok-kumppani ei tarkoita mitään parisuhdehelvettiä, koska sellaisessa kumppani ei todellakaan olisi ihan ok. Ok-kumppani tarkoittaa hyvää, luotettavaa kumppania , jonka kanssa on mukava viettää aikaa ja jonka kanssa seksikin aina masturbaation voittaa, vaikka ei olisi mitään tajunnanräjäyttävää intohimoa.

Ei ole tullut vastaan sekalaista jonka kanssa halusisin kotina ja elämäni jakaa joka on kuvailemasi ok. Kyllä se suhde tuo aina mukanaan taakaa ja vastuuta. Siksi yksin jos ei sitä jonka takia sen kaiken kestää ja jakaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuo ihan ok-kumppani ei tarkoita mitään parisuhdehelvettiä, koska sellaisessa kumppani ei todellakaan olisi ihan ok. Ok-kumppani tarkoittaa hyvää, luotettavaa kumppania , jonka kanssa on mukava viettää aikaa ja jonka kanssa seksikin aina masturbaation voittaa, vaikka ei olisi mitään tajunnanräjäyttävää intohimoa.

Kerran tuli kokeiltua seksiä kaverin kanssa jonka kanssa tunnettu yli 10 vuotta. Olihan se ok ja kavereina jaetaan yhä kaikki.

En silti näe miksi me alkausimme kaveruuttamme kutsua parisuhteeksi sen seksin takia kun ei se sitä ole.

Nuorempana olisin sanonut yksin ja niin olen myös valinnut eli olen 52 v iässä vanhapiika, mutta nyt alkaa kyllä tuntua että sellainen ihan ookoo kelpaisi. Ei ole vanhemmiten enää niin mukavaa tämä yksinolo, kun siitä on tullut oikeasti yksinäistä.

Yksin tietysti. Miksi pitäisi tyytyä, ja vielä täsdä iässä 50+. Viihdyn yksinkin, se ei ole mikään ongelma.

Yksinäisyys. 

N

Ajatus etten kertakaikkiaan saisi ihastukseni kohdetta on sikäli outo, että en minä kovin pitkään ole ihastunut ihmiseen, joka ei ole ihastunut minuun. Jos ihastuksen tunteet ei omalla painollaan haihdu, pyrin pääsemään eroon niistä tietoisesti.

Ehkä siksi ei ole tarvinnut koskaan tyytyä johonkuhun, johon en ole ihastunut, kun en ihastu joihinkin haavekuviin ja jää sitten märehtimään niiden perään? Jos en kertakaikkiaan voi saada ihastukseni kohdetta, annan tunteideni haihtua ja odotan seuraavaa kertaa, kun joku ihastuttava sattuu kohdalle. En voisi olla suhteessa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole kemiaa ja romanttisia tunteita. Oman kokemukseni mukaan ennenpitkää sellaisia tunteita jotakuta kohtaan kuitenkin syntyy, niin aika heikoilla olisi tyytymissuhde sitten siinä vaiheessa. Kauhean repivä tilanne varmasti kaikille osapuolille, joten en haluaisi tietentahtoen itseäni sellaiseen tilanteeseen asettaa.

Mieluummin yksin kuin jonkun kanssa ketä en rakasta.

Sitä paitsi en minä ole yksinäinen vaikka asun yksin. Paljon yksinäisempi olin parisuhteessa jossa minua ei kunnioitettu.

Vierailija kirjoitti:

Nainen valitsisi mieluummin jopa yksinäisyyden, kuin kunnollisen kiltin miehen... 🥺

Mistä ihmeestä näin päättelet?

Olin jo päättänyt että tyydyn ok-tyyppiin, joka ei herättänyt minussa mitään suurempia tunteita, mutta jonka kanssa arvelin, että voisin asua ja elää ilman suuria riitoja. Mutta sitten viime hetkellä tapasinkin tyypin, joka kolahti täysillä, vaikkei minua ollut ikinä ennen kukaan mies erityisesti kiinnostanut. Kävi tuuri. Nyt olen ollut naimisissa tämän rakkauteni kanssa jo parikymmentä vuotta. Aina joskus mietin, miten olisin pärjännyt sen ihan ok-tyypin kanssa.

No enemmän "yksinäinen" on epäsopivan kumppanin kanssa. Plus raivostunut. Eli tietenkin yksin on sitten parempi olla yksinäinen.

Yksinäisyys koska en missään nimessä halua minkäänlaista kumppania koskaan.

Olen kokenut sen tajunnan räjäyttävän rakkauden vaikka toinen ei tainnut olla yhtä rakastunut kuin minä. Siksi valitsen yksin olon Ok kumppanin sijaan.

Itse halusin löytää sen oikean tai ainakin paremman kuin ihan ookoon miehen. Nyt reilun 15 vuoden sinkkuuden ja liki yhtä kauan kestäneen yksinäisyyden jälkeen (kaikki kaverit ympäriltä pariutui/perheellistyi eikä itseänikään mitkään sinkkuriennot enää kiinnostaneet) niin nyt valitsisin toisin.

Viinaanmenevään tai johonkin väkivaltaiseen/mustasukkaiseen ym päävikaiseen en olisi koskaan tyytynyt, mutta lapseton ja päihteetön ok-kumppani olisi ollut todennäköisesti fiksumpi valinta kuin tämä.

Harmittaa.

N40+

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuo ihan ok-kumppani ei tarkoita mitään parisuhdehelvettiä, koska sellaisessa kumppani ei todellakaan olisi ihan ok. Ok-kumppani tarkoittaa hyvää, luotettavaa kumppania , jonka kanssa on mukava viettää aikaa ja jonka kanssa seksikin aina masturbaation voittaa, vaikka ei olisi mitään tajunnanräjäyttävää intohimoa.

Muuten samaa mieltä, mutta seksi ei itseltäni onnistuisi pitkässä suhteessa ilman intohimoa. Tai ainakin hyvin vähälle seksille siinä jäätäisiin, jos vain silloin harrastettaisiin, että haluan pelkästään tyydyttää seksintarpeeni toisen ihmisen kanssa. Ja tuolloin sen voisi hoitaa yhtä lailla jonkun irtonumeron kanssa. Todennäköisesti irtonumeron kanssa voisi olla intohimoisempaakin pelkästään uutuuden viehätyksen kautta, kuin läpensä tutun miehen kanssa, jota ei vaan osaa nähdä intohimon kohteena. Sama kuin yrittäisi heterona innostua seksuaalisesti jostain naispuolisesta kaverista.

Yksin tietenkin. En todellakaan jakaisi kotiani, talouttani, elämääni, perhettäni, ystäväpiiriäni ja jokaista päivääni ihmisen kanssa, jota en rakasta ja joka ei olisi minulle kaikkein tärkein ihminen ja kumppani. Ei tulisi kysymykseenkään.

Ok-tyypin kanssa voisin olla kevytsuhteessa ja nähdä kerran viikossa-parissa, ilman sitoumuksia.

Siis yksinäisyys, vai parisuhteettomuus? En olisi koskaan parisuhteessa jonkun ok-tyypin kanssa, mutta jos ehto olisi, että muuten menettäisin kaikki ystäväni ja tulisin yksinäiseksi, ehkä sitten sietäisin ankeaa parisuhdetta.

Kannattaa muistaa, että ilman parisuhdetta elävä ei välttämättä ole yksinäinen.

Varmaan riippuu iästä. 20-vuotiaana ei ole järkeä tyytyä ok-tyyppiin kun odottaa löytävänsä elämänsä rakkauden. Jos sitä ei sitten ole löytynyt ainakaan niin, että olisi vastakaikua saanut, niin neljänkympin jälkeen tai viimeistään viisikymppisenä moni olisi aika iloinen mukavasta kumppanista jakamaan arki ja elämä, vaikka suhde olisi enemmän ystävyyssuhde kuin varsinainen intohimosuhde.