Lue keskustelun säännöt.
Jos nyt pitäisi valita loppuelämän yksinäisyys, tai sitten tyytyminen siihen tunteita herättämättömään kumppaniehdokkaaseen, kumman valitsisit?
08.03.2021 |
Kumpi olisi sinun valintasi? Jos olisit tilanteessa että et kertakaikkiaan saisi ketään ihastuksesi kohdetta koskaan, mutta olisi mahdollisuus siihen ihan OK-typpiin.
Kommentit (67)
Jos nyt pitäisi valita olisin yksin. Nyt olen rakkaani kanssa ja jos hän tuosta jonnekin lähtisi en näkösi mitään mieltä ottaa elämääni ylimääräistä ok ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuo ihan ok-kumppani ei tarkoita mitään parisuhdehelvettiä, koska sellaisessa kumppani ei todellakaan olisi ihan ok. Ok-kumppani tarkoittaa hyvää, luotettavaa kumppania , jonka kanssa on mukava viettää aikaa ja jonka kanssa seksikin aina masturbaation voittaa, vaikka ei olisi mitään tajunnanräjäyttävää intohimoa.
Ok luotettava kumppani on kaveri jonka kanssa näen max kerran viikossa. Jos se käy toiselle niin mikä ettei, seksiä silloin tuskin olisi kun ok kaveri harvemmin käy kotonani.
Kavereita jotka on enemmän kuin ok minulla jo on vaikka kuinka niin sen pitäisi olla vielä enenmmän että jaksaisin aikaank käyttää.
Ihan ok alkaa toden teolla ärsyttämään hyvin lyhyen ajan päästä. Jopa ihanan ja sopivan kumppanin kanssa tulee yleensä ongelmia ja ärsytyksiä jossain vaiheessa, ja jos toinen on alun alkujaankin ollut vain lähinnä siedettävä niin vaikea sitä suhdetta on hampaat irvessä saada kestämään.
Parhaassa tapauksessa toki ihan ok:hon kiintyisi enemmän kuin olisi luullut ja hän alkaisi tuntua sopivammalta ajan kuluessa. Eli jos yksinolo alkaisi jossain vaiheessa tuntua sietämättömältä ja taloudelliset vaikeudet liian rankkoja tai jotain, niin ehkä sitä kannattaisi kokeilla. Yrittäisin silti olla rehellinen toiselle tunteiden palon puutteesta että en huijaisi häntä tahallaan.
Totta puhuen olen joskus miettinyt, olisiko pitänyt jäädä yhden jos toisenkin eksän luokse. Pari heistä olisi ollut ihan hyviä miehiä ja yksi oli vähän huonompi, mutta rikas ja todella rakastunut minuun. Elämä olisi ehkä vähän helpompaa ja parempaa jakaen arjen haasteet ja kulut. Veikkaan, että silti olisi alkanut ahdistaa liikaa ja ero olisi tullut. Tai sitten olisin sortunut jopa pettämään, en haluaisi kyllä se ihminen olla. Ehkä jos olisi oikein saanut tsempattua itsensä sitoutumaan. Kyllähän moni on elämänsä elänyt vain ihan ok -suhteessa.
En ainakaan yksinäisyyttä. Olen yli 40 ja en ole koskaan seurustellut, korkeintaan muutamien viikkojen mittaisia tapailuja. Ja niistäkin on paljon aikaa.
Tunnen itseni todella yksinäiseksi nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan yksinäisyyttä. Olen yli 40 ja en ole koskaan seurustellut, korkeintaan muutamien viikkojen mittaisia tapailuja. Ja niistäkin on paljon aikaa.
Tunnen itseni todella yksinäiseksi nykyään.
En kelpaa edes kaveriksi oikeastaan kenellekään.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuo ihan ok-kumppani ei tarkoita mitään parisuhdehelvettiä, koska sellaisessa kumppani ei todellakaan olisi ihan ok. Ok-kumppani tarkoittaa hyvää, luotettavaa kumppania , jonka kanssa on mukava viettää aikaa ja jonka kanssa seksikin aina masturbaation voittaa, vaikka ei olisi mitään tajunnanräjäyttävää intohimoa.
Ei kai se kenellekään muullekaan mitään helvettiä tarkoittanut vaan lähinnä parisuhteesta sopimista kaverin kanssa. Itse en muuten edes pysty seksiin ilman suuria tunteita, joten aika mahdoton olisi esittelemäsi kuvio minun kannaltani. Ihmiset kun on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nainen valitsisi mieluummin jopa yksinäisyyden, kuin kunnollisen kiltin miehen... 🥺
Ei se kiltteyskään kunnon miehessä auta, jos ei ole mitään tunteita toista kohtaan🥺
Sinkkuus ofc
T: ikisinkku eli en ole ikinä ollut parisuhteessa eikä parisuhde ole minulle itseisarvo, eli en minkään ok-tyypin vuoksi alkaisikaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut 40 vuotta, tai no vuodet 18-40, täysin yksin, joten kyllä mä voisin tota ok-tyyppiä kokeilla. Varmaan ei olisi mikään suuri rakkaustarina, mutta olisipa ainakin joku, jonka kanssa olla ja joku jota vastavuoroisesti auttaa ja tukea. Ei kaikkien ihmissuhteiden tarvi olla mullistavia. Ok on myös ihan hyvä.
Laita tuo Tinderiin. Samalla tavalla ajattelevia on paljon. Löydät varmaan jonkun ok-tyypin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok alkaa toden teolla ärsyttämään hyvin lyhyen ajan päästä. Jopa ihanan ja sopivan kumppanin kanssa tulee yleensä ongelmia ja ärsytyksiä jossain vaiheessa, ja jos toinen on alun alkujaankin ollut vain lähinnä siedettävä niin vaikea sitä suhdetta on hampaat irvessä saada kestämään.
Tätä minäkin olen miettinyt, kun olen näitä tyytymiskeskusteluja täällä jokusen lukaissut. Ei mulla ainakaan pitkä parisuhde ole koskaan ollut jotain jatkuvaa rakkauden räiskettä ja intohimon ilotulitusta, vaikken milloinkaan ole ilman niitä pariutunut. Nykyinen kumppanini on ihanin ja sekä seksuaalisesti että muuten minulle kaikkein rakkain ja sopivin, mutta kyllä hänenkin naamansa (ja jalkahikensä) on tässä parin vuosikymmenen aikana herättänyt ärtymyksen ja kyllästymisen tunteita. Tässäkin suhteessa on ollut kuivia kausia, tunnetta siitä, että ollaan lähinnä toisiimme tottuneet kämppikset.
Oman kokemukseni mukaan pitkä parisuhde, vaikka kuinka rakastava sellainen, vaatii tahtoa rakastaa. Kuinka sitä tahtoa rakastaa löytyisi, jollei ole alunperinkään rakastanut? Miten herätellä taas henkiin se kuihtumaan päässyt seksuaalinen vetovoima, jollei sellaista ole alunperinkään edes ollut?
Varmaan jos olisin toisenlainen ihminen kuin olen, niin voisin ajatella, että tuttu ja turvallinen, mutta suht seksitön, ns. kaveri-/kämppissuhde on parempi kuin yksin oleminen. Mutta minä en ole koskaan karsastanut yksin oloa, päinvastoin, viihdyn yksin todella hyvin, ja olen nauttinut yksin asuessani omasta rauhasta tosi paljon. Pikemminkin se, että yksin asumista mieluummin jaan elämäni jonkun toisen kanssa, edellyttää sitä, että sen toisen pitää olla erityisen rakas ja läheinen minulle, että sen toisen kanssa elämästä voi oikeasti nauttia tavalla, mitä yksin asuessa jäisi kaipaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuo ihan ok-kumppani ei tarkoita mitään parisuhdehelvettiä, koska sellaisessa kumppani ei todellakaan olisi ihan ok. Ok-kumppani tarkoittaa hyvää, luotettavaa kumppania , jonka kanssa on mukava viettää aikaa ja jonka kanssa seksikin aina masturbaation voittaa, vaikka ei olisi mitään tajunnanräjäyttävää intohimoa.
Mä taas ajattelen, että ihan ok kumppani olisi kuin kaveri. Ja jos se on kuin kaveri, miksei sitten ottaisi kaveriaan kanssaan asumaan. Voisi olla naispuolinenkin kaveri, koska en suutele enkä mene sänkyyn sellaisen miehen kanssa, johon en tunne mitään vetoa. Suhde olisi siis platoninen, kuten kavereiden kanssa muutenkin on. En kuitenkaan tarvitse ketään jakamaan asumiskulujani tai tekemään puolet kotitöistä. Olen joskus miettinyt, että jos pystyisin menemään sänkyyn kenen tahansa miehen kanssa, joka ei haise eikä vaikuta väkivaltaiselta, olisin nuorena ja nättinä voinut maksaa asuntolainani maailman vanhimmalla ammatilla.
Täällä hurskastelevat sanovat että muka olisivat yksin.
Se on helppo sanoa noin jos itsellä on vakaa ja onnellinen suhde ollut vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyyden valitsisin. Hyvä kemia ja nautinnollinen yhteisolo on tärkeää parisuhteessa. Seksi myös. Jos noi puuttuu, niin eihän sitä ihmistä jaksa kattella. Tottakai on kivempi jakaa arki jonkun kanssa. Sen tylsän ja ok:nkin kanssa voi olla mukavaa. Mutta jos suhteessa ei ole mitään varsinaisesti hyvää, niin silloin ei myöskään jaksa toisen huonoja puolia. Näkisin yhteisasumisen lähtökohtaisesti ikävänä asiana. On hyvin epätodennäköistä löytää joku, jonka tavat ei ärsyttäisi. Yksin asuvana voisin kuitenkin nauttia elämästä ystävien kanssa, eli en olisi täysin yksin. Kulissiliitossa mulla olisi riippakivi arjessa mukana 24/7.
Yksinolo, mutta ei yksinäisyyttä.
Yksinäisyys tietysti. Miksi ihmeessä tyytyisin johonkin randomiin, kun se ihana kuitenkin on olemassa.
Mä olen realisti ja sanon, että mulla ei ole mahdollisuuksia senkoommin siihen unelmien mieheen kuin ok tyyppiinkään. Mulla ei ole siis vaihtoehtoja mistä valita, olen loppuikäni yksin niinkuin olen ollut sen alkupuoliskonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ainakaan yksinäisyyttä. Olen yli 40 ja en ole koskaan seurustellut, korkeintaan muutamien viikkojen mittaisia tapailuja. Ja niistäkin on paljon aikaa.
Tunnen itseni todella yksinäiseksi nykyään.En kelpaa edes kaveriksi oikeastaan kenellekään.
Ap.
Kannattaa opetella ihan oikeasti niitä vuorovaikutustaitoja.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu iästä. 20-vuotiaana ei ole järkeä tyytyä ok-tyyppiin kun odottaa löytävänsä elämänsä rakkauden. Jos sitä ei sitten ole löytynyt ainakaan niin, että olisi vastakaikua saanut, niin neljänkympin jälkeen tai viimeistään viisikymppisenä moni olisi aika iloinen mukavasta kumppanista jakamaan arki ja elämä, vaikka suhde olisi enemmän ystävyyssuhde kuin varsinainen intohimosuhde.
Oman kokemuksen mukaan olen paljon mieluummin nyt yksin kuin ok-suhteessa. Juu ei kiitos mitään miestä enää tähän huusholliin ellei sitten totaalisesti rakastu vielä.
N51
Olen ollut 40 vuotta, tai no vuodet 18-40, täysin yksin, joten kyllä mä voisin tota ok-tyyppiä kokeilla. Varmaan ei olisi mikään suuri rakkaustarina, mutta olisipa ainakin joku, jonka kanssa olla ja joku jota vastavuoroisesti auttaa ja tukea. Ei kaikkien ihmissuhteiden tarvi olla mullistavia. Ok on myös ihan hyvä.