Teini sai tänään lasit ja vahvat sellaiset
Vahvuudet vasen -2.75 hajataitto +0.75 ja oikea -4.75 hajataitto +0.50. Lisäksi piilevää karsastusta. Ei ole valittanut päänsärkyä tms. ainoastaan huono kaukonäkö joka onkin sitten todella huono. Lääkäri ihmetteli miten on tullut toimeen ilman, sanoi että koulussa on aina kysynyt kavereilta muistiinpanot ja nythän on ollut etäkoulussa. On ollut täysin tuon vasemman silmän varassa, silmät ovat niin eriparia. Lapussa lukee kaukolasit eli kauas katseluun?
Olisiko niitä hyvä pitää ihan koko ajan vai ainoastaan tunneilla, tv:tä katsoessa ym? On siis kohta jo 18 eli autokoulukin tulee ajankohtaiseksi. Optikolla sanottiin vain että se on itsestä kiinni kuinka paljon käyttää kunhan ajaessa käyttää mutta suurin osa käyttää jatkuvasti.
Kommentit (129)
Kannattaa selvittää pääseekö leikkaukseen.
Mielestäni paras on, että annat teinin ihan itse päättää, kuinka usein ja missä tilanteissa niitä käyttää.
Sain ekat omat lasit 11-vuotiaana. Myös mulla oli alusta lähtien vahvat linssit ja samalla tavalla iso ero vasemman ja oikean välillä kuin teinilläsi. Nuo kaksi asiaa yhdessä johtivat siihen, että päädyin ihan huomaamattakin pitämään laseja koko ajan, niiden käyttö helpotti elämää niin huomattavasti. Ei sitä etukäteen edes tajunnut, miten vaikeaa elämä oli ilman laseja.
Vierailija kirjoitti:
Nuo edes ole kauhean vahvat.
Mielestäni on todella vahvat ensimmäsiksi laseiksi. Yleensä lasien tarpeen hoksaa paljon aikaisemmin. Mutta on niitä tosiaan paljon vahvempiakin. Ystävälläni -8.0 paikkeilla
No tossa on jo sen verran miinusta että varmasti haittaa elämää, eli olishan niitä laseja hyvä käyttää koko ajan, mutta itsehän se sen päättää. Mulla on -1.75 ja -2, tämäkin jo vaikeuttaa elämää mutta menen vielä ilman laseja muuten kuin ajaessa ja telkkaria katsoessa, koska mun lasit ei sovi mulle yhtään.
Koko ajan niitä käytetään tietenkin. Kaukolasit = yleislasit. Näköjärjestelmä menee ihan solmuun, jos yrittää sinnitellä ilman laseja välillä.
Vierailija kirjoitti:
Nuo edes ole kauhean vahvat.
Ei tietenkään ole, jos vertaa johonkin -10 linsseihin, mutta on aika suuri muutos saada tuon vahvuiset lasit suoraan, jos ei niitä ole koskaan käyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Nuo edes ole kauhean vahvat.
Ensimmäisiksi lauseiksi ovat.
Ei ole mitään syytä yrittää sinnitellä ilman laseja, jos tarve sellaiselle on löytynyt.
Omat lasit -3.75 ja -5.75 ja koko ajan tulee käytettyä. Olisin kyllä täysin avuton ilman laseja.
Ja kannattaa käydä viimeistään vuoden kuluttua uudessa näkötarkastuksessa. Teinin lasien vahvuudet muuttuvat.
Hyvä ihme sentään. Kyllä on todella isot arvot, jos on ekat lasit. Kyllä se niin on, että laseja on pidettävä koko ajan, muutenhan nuori näkee todella huonosti. Miksi muuten ei pitäisi koko ajan?
Miksi ei käyttäisi koko ajan?
Siis saahan ihminen vaikka mielummin käyttää valkoista keppiä kun silmälaseja, mutta miksi joku tekisi niin? Jos ulkonäköseikka, niin ostakaa piilarit.
Kannattaa käyttää jatkuvasti. Isot miinukset ja lisäksi iso ero vasemman ja oikean silmän välillä, se tuo vielä lisähaasteita näkemiseen.
Itellä paljon pienemmät vahvuudet ja en nää kyllä mitään ilman paitsi jos luen kirjaa tai kännykkää räpellän niin en tarvi laseja päässä pitää.
Helppo juttu: pidä laseja jos et näe. Jos näet, niin älä pidä. Noilla lukemilla täytyy varmaan kyl pitää koko ajan.
Ja miten se on ees tunnistanu vastasn tulevia tuttuja tuolla näöllä. Itellä pitää tyyppi olla metrin päässä että saan selkoa tyypin naamasta.
Vierailija kirjoitti:
Ja kannattaa käydä viimeistään vuoden kuluttua uudessa näkötarkastuksessa. Teinin lasien vahvuudet muuttuvat.
Tämä on ihan totta. Mulle tuli uudet lasit kerran vuodessa monta vuotta putkeen, kun olin nuorempi. Nykyään keski-iässä pitää vaihtaa parin kolmen vuoden välein.
Kannattaa varmaan käyttää tuon piilokarsastuksen ja silmien eriparisuuden takiakin koko ajan. Tuossa on monta perustetta miksi laseille on tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Nuo edes ole kauhean vahvat.
No onhan nuo nyt aika vahvat, varsinkin tuo huonompi silmä. Mulla -2,0 ja -2,5 ja hajataittoa, mutta en pärjäis ilman. Koko ajan on rillit päässä.
Mä kuljin lukioaikoina -3.75 ilman laseja. Hyvin pärjäs, pokat päähän kun oikeasti piti nähdä. Sittemmin kun päästiin lähes - 10 niin tilanne eri.
Likinäköhän ja hajataitto ei tarkoita , että on " sokea " ,maailma ei vain ole tarkkarajainen ja korostuu pimeällä.
Nuo edes ole kauhean vahvat.