Lue keskustelun säännöt.
Oletko pyytänyt toiselta tai oletko sinä pyytänyt omaa aikaa suhteessa?
08.03.2021 |
Mitä pyynnön jälkeen tapahtui?
Paljon nimittäin kuulee sitä että jos toinen pyytää aikaa niin sit se on = suhteen loppu.
Itselläni kävi niin että kun 1. suhteessa pyysin viikon omaa aikaa sillä lyhyessä ajassa tuli todella paljon käsiteltävää toisen puolelta, ettei pää tahtonut pysyä mukana. Hän ei halunnut antaa, enkä minä sitä sen enempää osanut ja jaksanut vaatia, niin se oma aika jäi samatta, josta seurasi se että mun pää ei pysynyt mukana ja mä irtisanouduin suhteesta. Uskon että jos hän olisi oikeasti välittänyt minusta, niin hän olisi antanut minulle tarvitsemani ajan ja hän olisi kuunnellut mitä minä tuumin kaikesta tapahtuneesta ja oltaisiin sitten voitu yhdessä lähtee selvittämään et miten lähdettäisiin rakentamaan tästä suhdetta.
2. Suhteessa pyysin myös viikon miettimisaikaa, mies antoi sen, mulla meni sitten kutenin vain 2 päivää ja olin valmis jatkamaan suhdetta. Myöhemmin mies pyysi viikon miettimisaikaa, annoin sen hänelle, sen jälkeen mies edelleen halusi jatkaa suhdetta kanssani. Noiden taukojen ansioista meidän suhteesta tuli vielä parempi.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 5 jatkaa vielä, että jos minä pyytäisin omaa aikaa siinä mielessä, että pohtisin haluanko jatkaa suhdetta vai en, niin luultavasti olisin jo tehnyt mielessäni päätöksen, että en halua. Ja se pyytäminen olisi siinä vaiheessa melko retorinen asia.
Kun lapset olivat pieniä, ei olisi ollut lojaalia pyytää omaa aikaa mihinkään itsekseen chillailuun, kun kotiarki kuitenkin pyöri koko ajan. Nyt on eri juttu, ollaan kuin ellun kanat, jos siltä tuntuu.
Kun pyysin omaa aikaa niin en ollut tehnyt päätöstä. Se miten ne miehet reagoivat siihen pyyntöön ratkaisi sen. En voinut silloin ennalta tietää, miten he tulisivat reagoimaan.
Mikset olisi voinut pyytää omaa aikaa kun lapset olivat pieniä?
Siksi, että meillä oli hyvin monimutkainen kahden vuorotyötä tekevän vanhemman systeemi, jossa usein vaihto oli läpsystä, lapset olivat suureksi osaksi kotihoidossa. Silloin olisi tuntunut epälojaalilta sanoa, että nytpä en tulekaan kotiin töistä suoraan, vaan menen jonnekin olemaan omissa oloissa tai pyytää, että voisitteko mennä (omasta kodistanne) jonnekin muualle. Tietysti kaikki oli omaa valintaamme, enkä siitä valitakaan, mutta otimme siitä yhtäläisen vastuun ja kumpikin hoiti oman osansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 5 jatkaa vielä, että jos minä pyytäisin omaa aikaa siinä mielessä, että pohtisin haluanko jatkaa suhdetta vai en, niin luultavasti olisin jo tehnyt mielessäni päätöksen, että en halua. Ja se pyytäminen olisi siinä vaiheessa melko retorinen asia.
Kun lapset olivat pieniä, ei olisi ollut lojaalia pyytää omaa aikaa mihinkään itsekseen chillailuun, kun kotiarki kuitenkin pyöri koko ajan. Nyt on eri juttu, ollaan kuin ellun kanat, jos siltä tuntuu.
Kun pyysin omaa aikaa niin en ollut tehnyt päätöstä. Se miten ne miehet reagoivat siihen pyyntöön ratkaisi sen. En voinut silloin ennalta tietää, miten he tulisivat reagoimaan.
Mikset olisi voinut pyytää omaa aikaa kun lapset olivat pieniä?Siksi, että meillä oli hyvin monimutkainen kahden vuorotyötä tekevän vanhemman systeemi, jossa usein vaihto oli läpsystä, lapset olivat suureksi osaksi kotihoidossa. Silloin olisi tuntunut epälojaalilta sanoa, että nytpä en tulekaan kotiin töistä suoraan, vaan menen jonnekin olemaan omissa oloissa tai pyytää, että voisitteko mennä (omasta kodistanne) jonnekin muualle. Tietysti kaikki oli omaa valintaamme, enkä siitä valitakaan, mutta otimme siitä yhtäläisen vastuun ja kumpikin hoiti oman osansa.
Eikö lapsen hoitajia olisi voinut ottaa silloin tällöin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 5 jatkaa vielä, että jos minä pyytäisin omaa aikaa siinä mielessä, että pohtisin haluanko jatkaa suhdetta vai en, niin luultavasti olisin jo tehnyt mielessäni päätöksen, että en halua. Ja se pyytäminen olisi siinä vaiheessa melko retorinen asia.
Kun lapset olivat pieniä, ei olisi ollut lojaalia pyytää omaa aikaa mihinkään itsekseen chillailuun, kun kotiarki kuitenkin pyöri koko ajan. Nyt on eri juttu, ollaan kuin ellun kanat, jos siltä tuntuu.
Kun pyysin omaa aikaa niin en ollut tehnyt päätöstä. Se miten ne miehet reagoivat siihen pyyntöön ratkaisi sen. En voinut silloin ennalta tietää, miten he tulisivat reagoimaan.
Mikset olisi voinut pyytää omaa aikaa kun lapset olivat pieniä?Siksi, että meillä oli hyvin monimutkainen kahden vuorotyötä tekevän vanhemman systeemi, jossa usein vaihto oli läpsystä, lapset olivat suureksi osaksi kotihoidossa. Silloin olisi tuntunut epälojaalilta sanoa, että nytpä en tulekaan kotiin töistä suoraan, vaan menen jonnekin olemaan omissa oloissa tai pyytää, että voisitteko mennä (omasta kodistanne) jonnekin muualle. Tietysti kaikki oli omaa valintaamme, enkä siitä valitakaan, mutta otimme siitä yhtäläisen vastuun ja kumpikin hoiti oman osansa.
Eikö lapsen hoitajia olisi voinut ottaa silloin tällöin?
Varmaankin olisi voinut ja otimmekin joskus, mutta silloin yleensä oli joku yhteinen meno. Jos jotain arvostin ja arvostan edelleen puolisossani oli/on se, että häneen saattoi ja voi yhä aina luottaa, että se mistä on sovittu, se pitää. Et tosin varmaan ehkä tarkoita sinäkään sitä, että lähdettäisiin jonnekin kertomatta yllättäen.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt vähän eri määritelmä omalle ajalle kuin minulla. Ilmeisesti puhut jostain "suhteen harkinta-ajasta", jonka aikana pohdit päässäsi sitä, jatkatko suhdetta vai et. En ole tuommoista aikaa pyytänyt.
Mutta jos taas puhutaan siitä, että saako suhteessa olla omia asioita tai juttuja tai pitääkö aina olla yhdessä -niin tästä on kyllä suhteessa väännetty ja riidelty. Lopultahan tämä on viemässä suhtee myös karikolle. Lopultahan yksipuolinen vastuu lapsista ja mahdottomuus pitää itsestään huolta (esim. liikkua säännöllisesti) alkaa vaikuttaa hyvinvointiin niin, että suhde vie enemmän energiaa kuin antaa sitä.
No tuo yksipuolinen vastuu lapsista ei oikein vaikuta oman ajan puutteelta, vaan täysin väärin jaetulta kodinhoitovastuulta. Mikä toki johtaa siihen, ettei toisella ole niin omaa aikaa, eikä kyllä varmaan kauheasti aikaa sen puolisonsa kanssakaan.
Otsikon lukiessani ajattelin erilaista omaa aikaa. Ei siis tuollaista, että pannaan suhde tauolle esim. viikoksi, vaan että puoliso vaikka pari kertaa viikossa keksisi muutamaksi tunniksi jotakin muuta tekemistä ja olisi pois kotoa, että saisin itse vain olla ja rentoutua. Tuollainen "miettimisajan" pyytäminen kuulostaa kyllä aika lopulliselta.
Kun pyysin omaa aikaa niin en ollut tehnyt päätöstä. Se miten ne miehet reagoivat siihen pyyntöön ratkaisi sen. En voinut silloin ennalta tietää, miten he tulisivat reagoimaan.
Mikset olisi voinut pyytää omaa aikaa kun lapset olivat pieniä?