Milloin olet viimeksi käynyt baarissa?
Ja kuinka monta kertaa olet viimeisen vuoden aikana käynyt baarissa?
Itse tapasin ystäviäni pääasiassa baareissa ennen korona-aikaa. Kyse ei ollut mistään hillittömästä tinttaamisesta viikonloppuisin, joskus kyllä siitäkin, mutta yleensä otettiin muutamat ja päivitettiin kuulumisia. Kevään ja kesän ajan pysyttelin poissa baareista, loppukesän/syksyn aikana kun tautitilanne helpotti, uskaltauduin terassille. Järkytys oli aika suuri kun tajusin että monet ihmiset paikallisesta kuppilastamme olivat jatkaneet elämäänsä ihan kuin mitään pandemiaa ei koskaan olisi ollutkaan. Ei siellä turvavälejä mietitty eikä henkilökunnan puolesta niihin painostettu. Syksyn aikana kävin sitten useammankin kerran illanvietoissa mutta tautitilanteen pahentuessa jätin taas menemättä. Loppu- ja alkuvuoden aikana kävin yhteensä 3 kertaa yhdessä tutussa baarissa eräästä syystä. Illanviettojen jälkeen pidin n. viikon mittaisen karanteenin lähikontakteista.
Haluaisin tietää että ymmärrättekö te, jotka ette baareissa ole käyneet nyt tai aiemminkaan, miten erilaisessa todellisuudessa siellä eletään? Henkilökuntaa ei välttämättä ole mitenkään suojattu (ei pleksejä, ei maskeja) asiakkaista nyt puhumattakaan, turvavälejä ei ole, samaan pöytään tungetaan ja pöydistä toiseen surffaillaan kyselemättä, humalaiset asiakkaat tulevat estoitta sössöttämään aivan naaman viereen ellet pakene itse paikalta.. karaokekin raikasi vielä jokin aika sitten. Itselleni jopa naureskeltiin kun tilasin tiskillä juoman maski päällä.
Tähän ketjuun saa avautua. Miltä tuntuu itse viettää karanteenia kohta jo toista vuotta, kun osa porukasta jatkaa bilettämistä?
Kommentit (67)
Syksyllä, mutta muussa yhteydessä.
Varsinaisesti baariin lähtenyt viimeksi 2007.
Vuonna 2017 Etelä-Euroopassa. En baareile Suomessa lainkaan, ainoastaan lomalla saatan jossain nauttia drinksun.
Pari viikkoa sitten. Käyn 1-2 kertaa kuukaudessa, korona ei ole vaikuttanut siihen mitenkään. Tietysti nyt tulee vähän taukoa kun baarit menee kiinni.
Olen viimeksi käynyt baarissa noin kolme vuotta sitten. Pystyisin varmaan myös laskemaan, montako kertaa elämässäni olen käynyt baarissa.
Lokakuun alussa 2020. Kävin hakemassa take away -sapuskaa ja odotellessani join oluen. Seuraavalla viikolla sitten ko ravintola ilmoitti sulkevansa ovensa muutamaksi päiväksi. Syynä se, että juuri silloin, kun olin ollut baarissa, siellä oli ollut useampi koronapositiivinen asiakas. Otti päähän istua varmuuden vuoksi himassa ja tarkkailla oireita. No mitään oireita ei tullut, mutta enpä ole viitsinyt mennä uudelleen. Odotan, että tartuntaluvut ovat taas heinäkuun tasolla.
Baari on epämiellyttävä paikka, en käy.
Elokuussa 2020. Ja kerran pari tammi- helmikuussa ennen koronaa. Aiemmin noin 1-2 kuukaudessa. Joitain kavereita näkee vaan baarissa niin nyt ei ole juuri nähty.
Helmikuussa 2020 keikalla. Jos keikkoja ei lasketa niin elokuussa 2019.
Käyn joka lauantai aperitiivilla.
Vierailija kirjoitti:
Äitin masussa vuonna 1982.
Oletko fas-ihminen?
Äitin masussa vuonna 1982.