Miksi Opsiin ei kuulu esiintymiskurssit? Ihan normaalia luokan edessä olemista, lukemista, laulamista, "näyttelemistä"

Ei pakkoesiintyminen auta ketään. Suomalainen pelkää ihan aiheesta nöyryytystä ja kasvojenmenetystä johon esim.änkyttävä ja punastekeva esiintyjä on hyvä kohde. Esiintymistä pitäisi ohjata yksilöllisesti ja turvallisessa tilanteessa, ei sekoilevan pentulauman keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Toisten edessä olemisen, puhumisen ja esiintymisen harjoittelu aloitetaan jo päiväkodissa ❤️

Jokainen saa esim. piirillä esitellä vuorotellen lelunsa tai jonkin kivan leikin, tempun yms. ja puheenvuoron pyytämistä, saamista ja antamista harjoitellaan alusta asti joka päivä. Ketään ei pakoteta, mutta kannustetaan ja rohkaistaan. Ujoimmat saattavat kuiskata nimensä esim. käsinukelle, ja siitä lähdetään.

Kokonaan toinen asia on, missä vaiheessa matkaa opitaankin naureskelemaan muille ja saamaan mielihyvää toisten nolaamisesta. Päiväkodissa tätä ei vielä laajamittaisesti ole, mutta alakoulussa jo hyvinkin, yläkoulusta puhumattakaan. Häpeä on kurja matkaseuralainen, kun se kerran punttiin tarttuu.

T. Vakaooe

Myöhemmin ketjussa puhutaan punastelevista ja änkyttävistä ihmisistä. Miksi he ovat sellaisia, jos kerran jo päiväkodissa ollaan harjoiteltu esiintymistä? Päiväkodissa tähän olisi todella hyvät mahdollisuudet, koko päivä aikaa. Joten tehdäänkö esiintymistä tarpeeksi, vai onko se vain jossain piirissä pikkuisen kerran päivässä, jos viitsii?

En tiedä, tehdäänkö esiintymistä tarpeeksi, mutta aloitin koulunkäynnin vuonna 1981, ja ekalla oli laulukoe, luokan eteen piti tulla tekemään läksyjä taululle, joulujuhlassa ja kevätjuhlassa jokaisella oli rooli. Joulujuhlassa lauloin, keväällä lausuin runoa. Ensimmäinen kunnollinen esitelmä luokan edessä tehtiin nelosella. Sitä ennen oltiin tehty pieniä juttuja esim. luettiin ääneen videokameralle, tehtiin näytelmiä, joita esitettiin luokan edessä ja koko koululle, tehtiin ryhmätöitä ja esitettiin ne.

Nelosesta lähtien joka vuosi tehtiin esitelmä tai kaksi, esiteltiin ryhmätöitä ja väsättiin näytelmiä. Meillä oli näytelmäkerhokin jossa olin aktiivinen.

Silti olin äärimmäisen ujo, pelkäsin esiintymistä, punastelin ym. Esiintyminen oli todella vaikeaa teininä mutta ei helpottanut yliopistossakaan. Ainoa ero nykypäivään oli sillä, että ei ollut vaihtoehtoa, ei voinut kieltäytyä. Nykyään kukaan ei esiinny luokan edessä vaan open kanssa kaksin. Omana aikanani se vain oli pakko.

Tuo laulukoe pitäisi mielestäni lopettaa kokonaan, sehän on aivan sama kuin jos lapsille tulisi todistukseen numero hänen ulkonäöstään.

Korppikotkat 

syövät

Kyllä kuuluu sekä peruskoulussa että lukiossa. Eri aiheisiin liittyviä esitelmiä, ryhmätöiden esittelyitä. Välillä myös englanniksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, eikö se esiintyminen kuulu aika lailla kaikkiin oppiaineisiin? Alakoulusta korkeakouluun.

Kuuluuko? Millähän tavalla? Hyvä, jos kuuluu, mutta rohkenen epäillä.

Koulu tänä päivänä on ihan eri asia kuin koulu kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. Hauska että ihmisillä on näitä kehitysideoita, mutta ne aika auttamatta on vuosia jäljessä kun ajatellaan ettei mikään niistä omista ajoista ole muuttunut.

"Te olette niin luontevasti joukon edessä ja käskette hyvin. RUK teki teistä johtajan..."

"Haistakaa paska sen RUK:n kanssa herra kapteeni. Ilman Partiota en olisi käskijä..."

Tämän sananvaihdon kävin joskus ysärin alussa Ivalon korvessa. Kapteeni kun ihasteli luontevaa ja hyvää/selkeää esiintymistäni jopa väsyneenä rankan reissun päälle. Ala-asteella ja vielä yläasteella olin surkea esiintyjä ja tärisin kuin horkassa & änkytin,mutta kiitos Partion ja siellä rivin eteen "joutumisen" (omasta halusta...ketään ei käsketä) tuo esiintymisujous karisi pois.

Tänään jos pitää esitellä vierailijoille/asiakkaille firman toimintaa tai tuotteita, maajohtaja pistää minut hoitamaan homman. Siksi että kukaan muu ei kuulemma pysty niin letkeästi vetämään mieleenpainuvaa ja samalla asiapitoista kierrosta. Vaikka päätyöltäni olen "labrarottien päärotta" eli en varsinausesti ole tekemisissä markkinoinnin tai asiakasviestinnän kanssa.

Kiitos Partio, tästä(kin) taidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, eikö se esiintyminen kuulu aika lailla kaikkiin oppiaineisiin? Alakoulusta korkeakouluun.

Kuuluu, mutta ei esiintymisen opetteleminen. Sama kuin liikuntatunnilla pitäisi olla hyvä juoksemaan, hyppäämään ja pelaamaan pallopelejä, mutta aika vähän mitään opetetaan tai harjoitellaan.

Esiintymistaidon tunnit olisi hyvästä.

Todellakin kannatan esintymistaitojen opettelua (ja yleisötaitoken opettelua). Sitä ei oikeasti ole nykykoulussa tarpeeksi. Olen lukiossa koulupsykologina ja pidän vuosittain yhden (1) tunnin esiintymistaito-opetusta lukion ykkösille ausitoriossa/Teamsissa. Opettajat ovat tuota kovasti toivoneet, koska kuulemma esim. äikässä ei sitä opetusta ole ja aina vaan suurempi osa opiskelijoista jännittää esiintymistä pahasti (ei pysty ahdistuksen vuoksi, saa paniikkikohtauksen).

Omat teini-ikäiset lapseni eivät kuulemma ole saaneet oikeastaan mitään esiintymisopetusta. Lukion äikässä sitä jonkin verran oli, mutta ei mitään jännittämiseen liittyvää, mikä olisi tärkeää. Onneksi molemmat harrastavat teatteria, siinä on opetusta saanut.

Vierailija kirjoitti:

Laulaminen ja näytteleminen? Miksi? Ei ne mitään välttämättömiä taitoja ole. Mutta ryhmän edessä puhuminen yms. kyllä, ne on tarpeellisia työelämätaitoja ja eikös niiden eteen jokainen joudu koulussakin?

Niiden eteen varmaan joutuu koulussa kyllä, mutta jos on pelokas jännittäjätyyppi niin nämä tilanteet yleensä vain pahentavat asioita, kun naureskeleva koululuokka on suunnilleen hirvein yleisö mitä voi olla.

Vierailija kirjoitti:

"Te olette niin luontevasti joukon edessä ja käskette hyvin. RUK teki teistä johtajan..."

"Haistakaa paska sen RUK:n kanssa herra kapteeni. Ilman Partiota en olisi käskijä..."

Tämän sananvaihdon kävin joskus ysärin alussa Ivalon korvessa. Kapteeni kun ihasteli luontevaa ja hyvää/selkeää esiintymistäni jopa väsyneenä rankan reissun päälle. Ala-asteella ja vielä yläasteella olin surkea esiintyjä ja tärisin kuin horkassa & änkytin,mutta kiitos Partion ja siellä rivin eteen "joutumisen" (omasta halusta...ketään ei käsketä) tuo esiintymisujous karisi pois.

Tänään jos pitää esitellä vierailijoille/asiakkaille firman toimintaa tai tuotteita, maajohtaja pistää minut hoitamaan homman. Siksi että kukaan muu ei kuulemma pysty niin letkeästi vetämään mieleenpainuvaa ja samalla asiapitoista kierrosta. Vaikka päätyöltäni olen "labrarottien päärotta" eli en varsinausesti ole tekemisissä markkinoinnin tai asiakasviestinnän kanssa.

Kiitos Partio, tästä(kin) taidosta.

Nähtävästi siellä partiossa ei kuitenkaan opetettu puhumaan asiallisesti muille ihmisille, tai ainakaan niille, jotka ovat eri mieltä tai tekevät virheen.

Pyytäkääpä lastanne pitämään kerran viikossa esitelmä jostakin viikon aikana oppimastaan asiasta niin, että te muut olette yleisönä. Miksi pitää tämäkin ulkoistaa yhteiskunnalle? Koulussa ei ole aikaa tähän, koska siellä käsitellään kaikkien sukupuolten ja identiteettien välistä tasa-arvoa, vartioidaan unisex-vessoissa kävijöitä (penikselliset oppilaat kusevat tahallaan seinille) ja yritetään saada inklusoitua häirikkö- Maikkua pitämään turpansa kiinni, kun ärrävikainen Peikku yrittää änkyttäen vastata opettajan kysymykseen.

Vierailija<strong> kirjoitti:

Pyytäkääpä lastanne pitämään kerran viikossa esitelmä jostakin viikon aikana oppimastaan asiasta niin, että te muut olette yleisönä. Miksi pitää tämäkin ulkoistaa yhteiskunnalle? Koulussa ei ole aikaa tähän, koska siellä käsitellään kaikkien sukupuolten ja identiteettien välistä tasa-arvoa, vartioidaan unisex-vessoissa kävijöitä (penikselliset oppilaat kusevat tahallaan seinille) ja yritetään saada inklusoitua häirikkö- Maikkua pitämään turpansa kiinni, kun ärrävikainen Peikku yrittää änkyttäen vastata opettajan kysymykseen.

Siis omalle perheelleen? Et tajua mitään.

Ap taitaa olla niitä ihmisiä, jotka ei osaa ottaa toisia huomioon ollenkaan. Kaikki eivät vain yksinkertaisesti pidä esiintymisestä

Se on kuule ihan herttaisen yhdentekevää kuinka paljon sitä esiintymistä, puheen pitämistä jne. opetettaisiin ja harjoiteltaisiin, siltikään kaikista ei siihen ole.

Koko kouluajan välttelin esiintymistilanteita viimeiseen asti, ja otin ennemmin surkeita numeroita ja lisätehtäviä kuin pidin yhtäkään puhetta luokan edessä. Työelämässä olen kuitenkin pärjännyt hyvin ja pystyn ihan hyvin osallistumaan työhaastatteluihin, palavereihin yms. mutta yhtään ainutta puhetta/esitelmää jne. en kykene enkä halua missään tilanteessa pitää. Ei vaan pysty, tulee rintakipua, pyörryttää, sanat juuttuu kurkkuun jne.

Vierailija kirjoitti:

Se on kuule ihan herttaisen yhdentekevää kuinka paljon sitä esiintymistä, puheen pitämistä jne. opetettaisiin ja harjoiteltaisiin, siltikään kaikista ei siihen ole.

Koko kouluajan välttelin esiintymistilanteita viimeiseen asti, ja otin ennemmin surkeita numeroita ja lisätehtäviä kuin pidin yhtäkään puhetta luokan edessä. Työelämässä olen kuitenkin pärjännyt hyvin ja pystyn ihan hyvin osallistumaan työhaastatteluihin, palavereihin yms. mutta yhtään ainutta puhetta/esitelmää jne. en kykene enkä halua missään tilanteessa pitää. Ei vaan pysty, tulee rintakipua, pyörryttää, sanat juuttuu kurkkuun jne.

Välttelemällä niitä tilanteita ei opikaan.

Ei pakko esiintymisiä, pahentavat vain pelkoa.

Olin vielä ala-asteella mielelläni esillä ja tykkäsin esitelmistä ja esiinnyin koulun juhlissa. Näytteleminen kiinnosti.

Ylä-asteella sitten iski yhtäkkiä esiintymiskammo. Olin aivan paniikissa kun piti omalle luokalle pitää esitelmä. Ahdisti, tärisin, olin aivan punainen. Nämä pakolliset esiintymiset eivät auttaneet asiaa vaan pahensivat tilannetta. Ja huomatkaa että kukaan ei edes nauranut minulle ikinä, en nolannut itseäni, ei hävettänyt jälkikäteen, koulukaverit oli mukavia ja opettajat kannustavia. Ei jäänyt traumoja. Silti kammo tuli ja pysyi.

Ylä-asteen jälkeen oireilua mm. opiskelupaikkojen ryhmähaastatteluissa, työhaastatteluissa, opiskeluajan näytöissä, palavereissa.. Toisin sanoen kaikkialla missä jouduin keskipisteeksi edes hetkeksi. Välttelin näitä tilanteita kuin ruttoa (esimerkiksi jätin hakematta kouluun mihin halusin).

Lähes 10 vuotta meni ennen kuin esiintymiskammo laantui. Millä se laantui? Sillä että ei tarvinnut pakolla esiintyä. Silloinkaan esiintymiset eivät olleet miellyttäviä, mutta pystyin ne tekemään. Jännitti tietysti, mutta ei ahdistanut. Ja näillä mennään edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Se on kuule ihan herttaisen yhdentekevää kuinka paljon sitä esiintymistä, puheen pitämistä jne. opetettaisiin ja harjoiteltaisiin, siltikään kaikista ei siihen ole.

Koko kouluajan välttelin esiintymistilanteita viimeiseen asti, ja otin ennemmin surkeita numeroita ja lisätehtäviä kuin pidin yhtäkään puhetta luokan edessä. Työelämässä olen kuitenkin pärjännyt hyvin ja pystyn ihan hyvin osallistumaan työhaastatteluihin, palavereihin yms. mutta yhtään ainutta puhetta/esitelmää jne. en kykene enkä halua missään tilanteessa pitää. Ei vaan pysty, tulee rintakipua, pyörryttää, sanat juuttuu kurkkuun jne.

Kuinka paljon siis olet saanut opetusta esiintymiseen? Esim. mitä tehdä jos pyöryttää ja sanat juuttuvat kurkkuun? Ja mitä tehdä tai ajatella, että noin ei kävisi? Mä väitän, että tuolla harjoittelulla ja asiaan liittyvällä tiedolla on suuri merkitys suurelle osalle ihmisistä.

T. Se koulupsykologi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on kuule ihan herttaisen yhdentekevää kuinka paljon sitä esiintymistä, puheen pitämistä jne. opetettaisiin ja harjoiteltaisiin, siltikään kaikista ei siihen ole.

Koko kouluajan välttelin esiintymistilanteita viimeiseen asti, ja otin ennemmin surkeita numeroita ja lisätehtäviä kuin pidin yhtäkään puhetta luokan edessä. Työelämässä olen kuitenkin pärjännyt hyvin ja pystyn ihan hyvin osallistumaan työhaastatteluihin, palavereihin yms. mutta yhtään ainutta puhetta/esitelmää jne. en kykene enkä halua missään tilanteessa pitää. Ei vaan pysty, tulee rintakipua, pyörryttää, sanat juuttuu kurkkuun jne.

Kuinka paljon siis olet saanut opetusta esiintymiseen? Esim. mitä tehdä jos pyöryttää ja sanat juuttuvat kurkkuun? Ja mitä tehdä tai ajatella, että noin ei kävisi? Mä väitän, että tuolla harjoittelulla ja asiaan liittyvällä tiedolla on suuri merkitys suurelle osalle ihmisistä.

T. Se koulupsykologi

Kuten sanottu, sama ongelma ollut ihan lapsuudesta asti. En ole ikinä tykännyt olla esillä tai esiintyä, kavereita löytyi jne. mutta koulunäytelmistä alkaen kaikki esiintymistilanteet ihan täyttä painajaista. Ala-asteen, ja vielä osan ylä-astetta ja jatko-opintoja, räpiköin jotenkuten osan esiintymistilanteista läpi pyörtymisen partaalla kunnes päätin että riittää. Ja, juu opinnoissa on ollut osana myös esiintymiskoulutusta, mutta ainakin minun osaltani täysin hukkaan heitettyä aikaa. Saisin olla aika hemmetin vahvoissa lääke"pöllyissä" ennen kuin kykenisin edes välttävästi minkään puheen pitämiseen. Kaikista ei siihen vaan ole, eikä tarvitsekaan olla. Pakolliset esiintymiset yms. kouluissa ei saa muuta kuin kammoa ja traumoja aikaiseksi. Aika harvassa ammatissa joudut kuitenkaan esitelmiä tai puheita pitämään, ja "puhekammoiset" tuskin opiskelee esim. opettajaksi.