Parisuhde.Mikä ärsyttää eniten?

Ehkä eniten se parisuhteen alku, kun molempien kulmat kolisee ja yritetään kumpikin löytää paikkamme suhteessa. Paljon vaivaa selvittää ihan perusasiat, kuten kommunikoinnin taso, näkemys tulevaisuudesta, toisen suhtautuminen itselle tärkeisiin asioihin jne. Sitten kun on nähty kauhea vaiva kaiken skannaamisessa, tuleekin myöhemmin vastaan se kynnyskysymys, joka kaataa kaiken.

Joka kerta on takki tyhjä, koska mukana on kuitenkin aina vähintään ihastuminen ja toiveet siitä, että on löytänyt sen oman ihmisen. Jos jonain päivänä löytyy tapa, millä voi hypätä suoraan tasapainoiseen ja rakastavaan ihmissuhteeseen, niin palataan sitten asiaan, muuten saa minun puolestani olla. Nautin itsenäisestä mutta selkeästä elämästäni.

Ärsyttävin asia on asuminen yhteisessä kodissa ja kaikki kahnaus ja kompromissit mitä siitä seuraa.

Toisen itsekeskeisyys. Vaikka johtuukin pitkäaikaisesta masennuksesta, niin rassaa se silti.

Ex-vaimon ylistäminen. Ero tapahtunut kauan sitten, silti tämä rouva on puheiden kautta läsnä elämässämme.

Onko muotia olla ärsyyntynyt (parisuhteessa)?

Kuulostaa jotenkin teinimäiseltä ja pinnallisen keskenkasvuiselta.

Parisuhde?Mikä se on?

Vierailija kirjoitti:

Onko muotia olla ärsyyntynyt (parisuhteessa)?

Kuulostaa jotenkin teinimäiseltä ja pinnallisen keskenkasvuiselta.

On luonnollista, että jotkin asiat ärsyttävät/alkavat ärsyttää. 

Taidat olla jotenkin tunneköyhä tai välinpitämätön, jos normaalit ja luonnolliset tunteet ovat sinusta epänormaaleja tai "muoti-ilmiö"?

x

Vierailija kirjoitti:

Kiroilu, huutaminen ja raivoaminen, uhkailu ja kiristäminen

Minkä troglodyytin olet huolinut kattosi alle? Jestas sentään minkälaisissa oloissa jotkut naiset suostuvat elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Toisen itsekeskeisyys. Vaikka johtuukin pitkäaikaisesta masennuksesta, niin rassaa se silti.

Ex-vaimon ylistäminen. Ero tapahtunut kauan sitten, silti tämä rouva on puheiden kautta läsnä elämässämme.

Kaikkea ei voi pistää masennuksen piikkiin. Ansaitset parempaa, kuin olla ankeuttajan sylkykuppina ja laastarina.

Vierailija kirjoitti:

Se, että parisuhde on toisella ilmeisesti vähemmän tärkeällä sijalla kuin toisella. Mies kyllä puhuu kauniita ja lupailee, mutta käytäntö on ihan jotain muuta. Vain minä yritän mahdollistaa ne asiat mistä yhdessä ollaan haaveiltu, kun toinen ei tee mitään sen eteen, tai tekee ne jopa mahdottomiksi. Esimerkkinä vaikka kesäloma, joka otettiin yhtäaikaa (eli minä pyysin työpaikalta lomaa samaan aikaan kun mies) että pääsisimme kauan haaveilemallemme telttavaellukselle, jossa voisimme viettää romanttisia hetkiä. Itse olen säästänyt reissua varten siitä asti kun siitä sovittiin, kun mies taas tuhlaili koko kevään ties mihin. Ensimmäisen lomaviikon mies löhöili sohvalla tai juoksi omilla asioillaan, emme tehneet yhdessä mitään, edes uimaan mies ei jaksanut lähteä. Toisella viikolla kun oli tarkoitus lähteä reissuun, mies alkoi valitella että jäi kyllä aika paljon ylitöitä mitä olisi hyvä tehdä, että ei kyllä tiedä e

Minä en pystyisi olemaan ihmisen kanssa, joka rikkoo lupauksia tai ei pidä sovitusta kiinni. Varsinkaan, kun siihen ei ole kunnollista syytä. Kertoo arvostuksen totaalisesta puutteesta. Ei muuta kuin oikeaa rakkautta ja välittämistä etsimään.

Vierailija kirjoitti:

Suuttuessaan mieheni haukkuu minua huoraksi, riippakiveksi ja vammaiseksi. Leppyessään pyytää kyllä anteeksi, mutta ihmettelee miksi "teeskentelen" loukkaantunutta. Hänen mielestään kiukuspäissään saattaa sanoa asioita joita ei oikeasti tarkoita. Kyllä, olen samaa mieltä, mutta jotain rajaa sanomisissakin.

Mitä helvettiä nyt oikeasti? Minkä lapsen kanssa sä oikein olet yhdessä? Minä kuuntelisin tuollaista paskaa tasan kerran.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee, ihmetyttää miksi edes olette parisuhteessa? Johtuuko se siitä ettette osaa olla yksin?

Ainoa syy olla parisuhteessa on aito rakkaus.

Aika monen kommentin perusteella rakkaus on tosiaan näistä suhteista kaukana. Ehkä ihmiset pelkäävät olla yksin, vaikka oikeasti se on maailman helpointa. Saa olla rauhassa, eikä kenenkään tunnetila pilaa sun päivää tai lomaa. Itsekkäitä nuo ihmiset, jotka jollain typerällä kiukuttelulla pilaa kaiken siltä toiseltakin.

Koko parisuhde ärsyttää.  Ei vaan jaksa naisen kitinää ,nalkutusta ja uhriutumista  sekä draamaa. Tämän jälkeen ei koskaan enään taloutta yhteen naisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva piereminen.

Tämä ei ole mukavaa,

Miehen itsekkyys ja lapsellisuus.

Vierailija kirjoitti:

Miehen itsekkyys ja lapsellisuus.

Sama täällä, ollaan jo keski-iän ylittäneitä ja tuntuu välilöä että mies on ku joku helv..in teini, minä minä minä minä ja minun asiat tekemiset menot ym aina ensin. Asiasta puhuttu about 75 x ja tuntuu aina ymmäryävän ja siinä hetkessä on ihan ok ja ehkä viikon jaksaa /muistaa kommunikooda siten että edes antaa vaikutelman siitä että skarppaa ja kysyy asioota "ilmoittamisen" sijaan. Tämä itsekeskeisyys ja ensisijaisesti vain omista asioista huolehtiminen on varmasti sukupuolikysymys ja johtuu jostain miesten sisäänrakennetusta aivojen ominaisuudesta, koska minulla on varmaan 1/7 miesystävää, avomiestä, aviomiestä tms suhdetta olleet niitä joissa mies on enemmän tai vähemmän itsekeskeinen, jotkut jopa itseään täynnä ja ihan liian isot luulot itsestään sekä niitä jotka ei osaa katsoa asioita ollenkaan toisten näkökulmasta (tätä en ymmärrä yhtään). Joka hiton kerta nää tyypit oli ihan huuli pyöreenä että 'häh, pitäskö mun ottaa pätöksissäni, tekemisissäni ja sanomisissani huomioon mitä siitä seuraa nyt heti tai myöhemmin....ööööö???? Täh, häh, mitäää? .... ja sama kuvio jokaisella, on helpompi saada anteeks kuin lupa.

Joku oli niin pentu vielä yli nelikymppisenä että oli ihan oppikirjamainen aikuislapsi joka sai hiukan erikoisia ja outojakin tilanteita aikaan. 

Ehkä se että itse olen kai aina odottanut jotenkin liikaa niin mieheltä yksilönä kuin ylipäätään suhteelta. Olen ollut pitkiä aikoja sinkkuna viim 30v aikana ja kun seurustelen / elän avoliitossa minulla on tietty oletusarvo ja haaveet siitä miten noin pääpiirteittäin sen pitäisi mennä, miten 2 aikuista toimii ja vie eteenpäin yhdessä suhdetta. En odota kuuta taivaalta enkä mitään normaalia kummempaa, en odota täydellisyyttä koska en ole sitä itsekään. MUTTA, jostain kumman syystä ennemmin tai myöhemmin törmään toistuviin pettymyksiin joko ihan pikkujutuissa tai isommissakin elämän käänteissä. 

Ihan esimerkkinä: pitkään hyvään suuntaan kehittynyt parisuhde jossa asutaan erillään. Yritän kysellä jo alkuviikosta mitä suunnitelmia miehellä on että nähdäänkö, tehdäänkö jotain yhdessä tai jopa vietetäänkö vk loppu yhdessä jotta jos hänellä on muuta menoa (ja missä vaiheessa viikonloppua) niin voin suunnitella omia menoja. Minulle on ollut aina tärkeää että pidän kiinni sovitusta jos dovin ystävän kanssa ulkoilun ja päiväkahvit xx päivänä xx aikana, niin pidän kiinni siitä. Mies ei tietenkään tiedä vielä tiistai-keskiviikkoakselilla mitä tekee viikonloppuna, jote koska minä haluan olla hänen kanssaan ensisijaisesti, en voi sopia muutakaan. No en sovi, pe iltapäivälläkään en tiedä mitä viikonloppuna tulee tapahtumaan, sitten tulee viesti tai puhelu että hän meneekin maalle auttamaan iäkästä isäänsä laiturin nostamisessa että mähdäänkö sunnuntai-iltana. Tämä on pettymys koska odotin muuta. 

Sama esimerkki kun tuolla joku kirjootti aiemmin lomareissusta tai ylipäätään vaikka yhteisedtä viikon lomasta, puhetta riittää mutta tekoja ei, puhutaan 10 hyvää ja 9 kaunista mutta teot ei korreloi puheisikn. Tämä on murskaavaa huomata ihmisessä jota ehkä jopa rakastaa. Tekisi mieli huutaa että lopeta se pa skan puhuminen, tuotat jatkuvia pettymyksiä kun et pidä kiinni sanomisistasi. Tämä jos mikä nakertaa parisuhteen tasoa kun ei ikinä voi luottaa siihen mitä toinen sanoo ja antaa ymmärtää. Tämä sama muuten pätee lapsiin, lapset eivät arvosta vanhempaa jonka sanaan ei voi luottaa, tiedän itse miltä tuntuu kun toinen vanhemmista on sellanen helppoheikki tyyppinen hölösuu joka puhuu kokoajan sitä mitä kuulijat haluaa kuulla mutta 8/10 lupauksesta ei toteudu. En arvosta sellaista henkilöä yhtään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen itsekkyys ja lapsellisuus.

Sama täällä, ollaan jo keski-iän ylittäneitä ja tuntuu välilöä että mies on ku joku helv..in teini, minä minä minä minä ja minun asiat tekemiset menot ym aina ensin. Asiasta puhuttu about 75 x ja tuntuu aina ymmäryävän ja siinä hetkessä on ihan ok ja ehkä viikon jaksaa /muistaa kommunikooda siten että edes antaa vaikutelman siitä että skarppaa ja kysyy asioota "ilmoittamisen" sijaan. Tämä itsekeskeisyys ja ensisijaisesti vain omista asioista huolehtiminen on varmasti sukupuolikysymys ja johtuu jostain miesten sisäänrakennetusta aivojen ominaisuudesta, koska minulla on varmaan 1/7 miesystävää, avomiestä, aviomiestä tms suhdetta olleet niitä joissa mies on enemmän tai vähemmän itsekeskeinen, jotkut jopa itseään täynnä ja ihan liian isot luulot itsestään sekä niitä jotka ei osaa katsoa asioita ollenkaan toisten näkökulmasta (tätä en ymmärrä yhtään). Joka hiton kerta nää tyypit oli ihan huuli pyöreenä että 'häh, pitäskö mun ottaa pätöksissäni, tekemisissäni ja sanomisissani huomioon mitä siitä seuraa nyt heti tai myöhemmin....ööööö???? Täh, häh, mitäää? .... ja sama kuvio jokaisella, on helpompi saada anteeks kuin lupa.

Joku oli niin pentu vielä yli nelikymppisenä että oli ihan oppikirjamainen aikuislapsi joka sai hiukan erikoisia ja outojakin tilanteita aikaan. 

Korjaus edelliseen, siis 1/7 ovat olleet niitä joka osaa ottaa huomioon muut. 6/7 niitä itsekeskeisiä jotka eivät kykene/halua ajatella ensisijaisesti muita tai muiden näkökulmasata asiaa tai mitä seuraa muille omista valinnoista.

Mies puhuu liikaa. (Sitä ei voi tietää eikä ymmärtää, jollei ole itse kokenut.)

'Valehtelu, vaikka siitä ostiko kaupasta itselleen jäätelön kauppareissulla.'

Öö, jos parisuhteessani pitäisi raportoida tällaiset asiat, nostaisin kytkintä ja äkkiä.