Mies nukuttaa lasta pitkille päiväunille ja huutaa kun illalla lapsi ei nuku.

Vierailija kirjoitti:

On todella surullista ja ahdistavaa että ketkä tahansa voivat tehdä lapsia, sellaisetkin joista ei ole vanhemmiksi. Ap: n mies ei ole pätkääkään kiinnostunut isyydestä ja käytöksellään aiheuttaa traumoja ja kärsimystä lapsilleen ja ap on niin pelokas selkärangaton nössykkä josta myöskään ei ole vanhemmaksi kun ei uskalla suojella lapsiaan ja hyväksyy että hänen lapsensa elämä pilataan.

Tällaisia tapauksia näköjään on olemassa, siis todella todella itkettävän surullista että lapsen elämä on noin turvatonta omassa kodissaan.

Ap on idiootti jos antaa tämän jatkua. Lapsi täytyisi ottaa huostaan kun ap ei kykene huolehtimaan avuttomasta pienestä lapsesta

Olet tyhmä tai hyvin lapsellinen jos luulet, että tällaisia tapauksia ei tapahdu "oikeassa elämässä". Olet myös yksi syyllinen siihen, että nämä tapaukset pysyy usein perheen sisällä. Tuskin aloittajakaan tekee enää mitään asian eteen, kun lukee tuollaisia kommentteja mitä sinäkin täällä suollat. Vai luuletko, että tulee hakemaan enää apua, kun tuo on vastaus. Teit varmaan itse maailmalle palveluksen ja jätit lisääntymättä. Toivoa sopii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella surullista ja ahdistavaa että ketkä tahansa voivat tehdä lapsia, sellaisetkin joista ei ole vanhemmiksi. Ap: n mies ei ole pätkääkään kiinnostunut isyydestä ja käytöksellään aiheuttaa traumoja ja kärsimystä lapsilleen ja ap on niin pelokas selkärangaton nössykkä josta myöskään ei ole vanhemmaksi kun ei uskalla suojella lapsiaan ja hyväksyy että hänen lapsensa elämä pilataan.

Tällaisia tapauksia näköjään on olemassa, siis todella todella itkettävän surullista että lapsen elämä on noin turvatonta omassa kodissaan.

Ap on idiootti jos antaa tämän jatkua. Lapsi täytyisi ottaa huostaan kun ap ei kykene huolehtimaan avuttomasta pienestä lapsesta

Olet tyhmä tai hyvin lapsellinen jos luulet, että tällaisia tapauksia ei tapahdu "oikeassa elämässä". Olet myös yksi syyllinen siihen, että nämä tapaukset pysyy usein perheen sisällä. Tuskin aloittajakaan tekee enää mitään asian eteen, kun lukee tuollaisia kommentteja mitä sinäkin täällä suollat. Vai luuletko, että tulee hakemaan enää apua, kun tuo on vastaus. Teit varmaan itse maailmalle palveluksen ja jätit lisääntymättä. Toivoa sopii.

Ap:lle on monet tässä aiheessa antaneet ihan oikean neuvon. MM. jättää se mies, hankkia perheelle apua koska mies käyttää fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja uhkailee itsareilla. Mutta ap vastauksissaan vain jahkailee sitä sun tätä, eli aikomuksena ei ole edes kuunnella neuvoja.

Ajattele nyt hyvä ihme sen lapsesi etua!! Ihanko oikeasti seuraat oman lapsesi kaltoinkohtelua vierestä? Oksettavaa.

Tulin töistä kotiin ja lapsi on ollut yläkerrassa isosisaruksensa kanssa, mies nukkuu. Ensimmäisenä kun näin lapsen istumassa nätisti sängyllä kirjaa katsomassa, aloin itkemään. Vaikka luulettekin että olen paskiainen joka ei lainkaan välitä lapsestaan. Minusta kun tuntuu, että olen ainut joka hänestä välittää. Ja isosisaruksensa tottakai. Aivan sama minulle mitä sitten luulette. Te ette meidän elämästä tiedä kun nämä viimeiset vajaat kaksi viikkoa ja niistäkin vain osan.

Vaikka teistä nyt näyttää sille, että en ole tehnyt mitään asian eteen, vaan jahkaillut täällä, niin voin kertoa, että ennen töihin lähtöä otin yhteyden meidän alueen sosiaalitoimeen. Lyhyesti kerroin tilanteen mikä kärjistyi eilen ja pyysin soittoaikaa, jonka sain huomiselle, että voimme yhdessä miettiä miten edetään.

Kuinka moni teistä olisi vajaan kahden viikon aikana jo hakenut avioeroa ja muuttanut erilleen? No varmaan kaikki.

Kerroin myös koko tilanteen ensimmäisenä mieheni äidille. Hänen vastauksensa oli, että onko korvatulppia. Ja hän oli niitä pojalleen tuonut ratkaisuna sillä aikaa kun olin töissä. Turhaan luulin, että hän olisi ymmärtänyt tilanteen.

Minulla ei ole ollenkaan sukua. On mielenterveys ongelmainen alkoholisti isä ja hyvin sairas äiti joka asuu kaukana. Ystäviä ei ole ainuitakaan, hyvän päivän tuttuja ainoastaan, joten voin todeta, että olen asian kun asian kanssa kokonaan yksin. Ei ole ketään keneltä kysyä neuvoa, tai kenen luokse rynnätä. Nyt on onneksi työ, missä näkee edes aikuisia ja muutaman sanan kerkeää vaihtamaan, mutta muuten ei ketään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tulin töistä kotiin ja lapsi on ollut yläkerrassa isosisaruksensa kanssa, mies nukkuu. Ensimmäisenä kun näin lapsen istumassa nätisti sängyllä kirjaa katsomassa, aloin itkemään. Vaikka luulettekin että olen paskiainen joka ei lainkaan välitä lapsestaan. Minusta kun tuntuu, että olen ainut joka hänestä välittää. Ja isosisaruksensa tottakai. Aivan sama minulle mitä sitten luulette. Te ette meidän elämästä tiedä kun nämä viimeiset vajaat kaksi viikkoa ja niistäkin vain osan.

Vaikka teistä nyt näyttää sille, että en ole tehnyt mitään asian eteen, vaan jahkaillut täällä, niin voin kertoa, että ennen töihin lähtöä otin yhteyden meidän alueen sosiaalitoimeen. Lyhyesti kerroin tilanteen mikä kärjistyi eilen ja pyysin soittoaikaa, jonka sain huomiselle, että voimme yhdessä miettiä miten edetään.

Kuinka moni teistä olisi vajaan kahden viikon aikana jo hakenut avioeroa ja muuttanut erilleen? No varmaan kaikki.

Kerroin myös koko tilanteen ensimmäisenä mieheni äidille. Hänen vastauksensa oli, että onko korvatulppia. Ja hän oli niitä pojalleen tuonut ratkaisuna sillä aikaa kun olin töissä. Turhaan luulin, että hän olisi ymmärtänyt tilanteen.

Minulla ei ole ollenkaan sukua. On mielenterveys ongelmainen alkoholisti isä ja hyvin sairas äiti joka asuu kaukana. Ystäviä ei ole ainuitakaan, hyvän päivän tuttuja ainoastaan, joten voin todeta, että olen asian kun asian kanssa kokonaan yksin. Ei ole ketään keneltä kysyä neuvoa, tai kenen luokse rynnätä. Nyt on onneksi työ, missä näkee edes aikuisia ja muutaman sanan kerkeää vaihtamaan, mutta muuten ei ketään. Ap

Hienoa, että olet ottanut ensimmäiset askeleet avun saamiseksi. Toivottavasti saatte kaiken tarvitsemanne tuen ja avun.

Älä AP välitä. Se on hirveen helppo huudella sivusta että jätä se sika, mutta kun itse elää sitä elämää, niin ei ole enää niin yksinkertaista, jos olisi niin ukko olisi jo heivattu. Minulla on sama homma, mt-alkkisten kasvattama, eli jo lapsuudessa mieli muserrettu ottamaan vastaan paskaa käytöstä, ja nyt aikuisena ei minkäänlaista turvaverkkoa. Terapia on minulla auttanut vääriin ajatusmalleihin ja suosittelen sitä, mutta turvaverkon puutteeseen se ei ihan oikealla käytännön tasolla juuri auta. On musertava huomata miten yksin sitä on vaikeuksien kanssa. Monesti on minunkin aloituksia tultu sanomaan että trollaan, ettei tuollaista tapahdu oikeasti. Ne on niitä ihmisiä jotka elää omassa kuplassaan, eikä tajua miten mielen saa muserrettua ja alistettua lapsena, ja aikuisena hyväksikäyttäjä-puoliso löytää alistettavansa kuin magneetti parinsa, ja sitä tapahtuu ihan jatkuvasti oikeassa elämässä. Suosittelen sinua lukemaan netistä ilmaiseksi kirjan why does he do that. Sillä pääsee hyvin alkuun, koska tiedän että terapia (vaikka onkin tosi toimivaa) on kallista eikä kaikilla ole siihen mahdollisuutta. Tiedät itsekin järjellä että tuosta pitää lähtä, mutta tunnepuolella, johon järki ei yllä, tilanne on hankalampi käsittää. Olen tuon saman suon kanssa talsinut, ja tiedän miten ristiriitaiselta se tuntuu kun periaatteessa tietää mitä pitäisi tehdä, ja sitten taas ei, silloin tuo kirja auttoi minua. Toivon sinulle kovasti voimia ja jaksamista, tilanne on todella rankka. Sitä voi tuntua että on yksin, mutta meitä kohtalotovereita on maailmassa. Sivuuta pahat kommentit, ota vain hyödylliset neuvot, tilanteessa on ihan tarpeeksi jaksamista muutenkin.

Halaus sulle, ap! Toivoin vaan, että olet jossain vaiheessa elämääsi siinä pisteessä, ettei kukaan tartu sinua kovaa kädestä ja työnnä sinua ja jos tekisi niin, tuntisit sen vääräksi. 

Kyllä me patistelijat olemme tienneet, että välität lapsistasi, et olisi muuten tehnyt avausta. Sen myös tietää, että moni väkivaltaan turtunut jää helposti tilanteeseen, koska on niin rikki ja siksi täältä on patistettu aika vahvastikin sekä tuomittu tilanne, jotta tajuaisit, että se mitä sinulle tehdään on väärin ja se mitä lapselle tehdään on myös väärin. Sinulla on mahdollisuus katkaista huonojen lapsuuksien ketju ja luoda lapsillesi parempi tulevaisuus. 

Lapsuusajan kokemuksilla on tosi paljon merkitystä myöhemmässä elämässä. Usein niissä kaltoinkohteluissa myös riittää käsiteltävää loppuelämäksi ja jättävät jälkensä. Kannattaa tehdä kaikkensa jotta tuon saa heti loppumaan.

Voi ap. Moni meistä on kokenut jotain vastaavaa, ja päästyään irti tilanteesta on ymmärtänyt, että jospa olisin älynnyt lähteä jo paaaaaaljon aikaisemmun. Mutta niin kai se on, että jokaisen on se piste kohdattava itse, ei siinä hyvätkään neuvot auta. Jälkeenpäin olen itse miettinyt, että olisi se piste voinut tulla aiemmin, silloin herkässä iässä oleva lapsi on nyt ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä nuori aikuinen.

Hei ap, älä välitä palstan huutelijoista. Täällä on niin helppo tehdä aivan liian pitkälle meneviä johtopäätelmiä parin viestin perusteella. Ei me palstailaiset tiedetä teidän tilanteesta enempää kuin olet kertonut. On mahdotonta sanoa näillä tiedoin, milloin ero on paras ratkaisu. Toivon todella, että saatte apua! Ja että puolisosi on myös valmis ottamaan sitä vastaan. Toimiva arkirutiini yms. auttaisi varmasti siihen, että tilanne ei enää kärjistyisi. Tosi hyvä, että olet ottanut ensimmäiset askeleet avun saamiseksi! 

Ja nämä "etkö välitä lapsestasi!" -huutelijat voit todellakin jättää omaan arvoonsa. Kyllä teksteistäsi heijastuu, että ajattelet lastesi parasta. Elämä on vain vähän monimutkaisempaa kuin että eroamalla kaikki ongelmat ratkeaisivat. Liikutuin ihan kun ajattelin pientä siellä istumassa ja lukemassa isosisaruksen kanssa ja sun läpikäymiä tunnetiloja. Ei se paljoa lohduta tällain anonyymisti, mutta kyllä täällä palstalla on myös meitä, jotka toivomme parasta ja yritämme vajavaisilla neuvoillamme edes vähän tukea. Jos tuntisin teidän perheen, aivan varmasti välittäisin lapsestasi. Pienillä ihmisillä on aina paikka sydämessäni. <3 Mutta onneksi hänellä on sinut äitinä! Sinä olet nyt ottanut ne tärkeät askeleet että tiedostat tilanteen ja haet siihen apua! Kaikilla pienillä ei ole edes sitä. Hänellä on TODELLA paljon kun on välittävä, huolehtiva äiti.

Luulen, että moni täällä ehdottaa eroa niin herkästi juuri omien kokemusten takia. Joko lapsuuden tai omien parisuhdekokemusten. Tietysti niin kauan kuin OIKEASTI on toivoa ja puoliso on myös halukas näkemään vaivaa ja kenties muuttumaankin paremman yhteiselämän eteen, ei kannata "turhaan" erota. Mutta ei pidä myöskään pelon takia jäädä vahingolliseen suhteeseen. Vanhemmat ovat velvollisia laittamaan suhteen kuntoon, ja jos se ei onnistu, niin sitten ero voi olla parempi ratkaisu. Mielestäni lapset eivät ole hyvä syy jäädä vahingolliseen suhteeseen.

Todella ikävää, ettei sulla ole tukiverkkoja. Toivottavasti saisit sitten sosiaalitoimesta tukea. Ehkä työpaikalta löytyisi jossain vaiheessa jopa ihan ystäviäkin joiden kanssa voisi jakaa tilannetta..?

Tsemppiä paljon ap! Itselläni ei ole kokemusta sosiaalitoimen kanssa toimimisesta, mutta toivon, että saat apua sitä kautta. Ehkä kannattaisi harkita myös jotain mielenterveydellistä tukea tai omaa terapiaa? Esimerkiksi itse sain valtavasti apua Mieli Ry:n Lasinen lapsuus (tms. en muista enää tarkkaa nimeä) -ryhmästä. Suosittelen TODELLA lämpimästi! Ja sitä kautta myös apua hakeutua muuhun hoitoon. Esimerkiksi heidän kriisipuhelimesta voi saada pahimpiin hetkiin apua: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua

Tosin en tiedä, onko korona ruuhkauttanut palveluita pahasti... Joskus pitää hieman taistella saadakseen apua. 

Päivittele tänne, miten sujuu, jos siltä tuntuu :)

- 74