Koronavirus juuri niin levittynyt kuin huhutaan
Kommentit (52578)
Vierailija kirjoitti:
Rokottamattomat lapset ovat uusien koronakantojen kattila
Tarton yliopiston solubiologian professorin Toivo Maimetsan mukaan tartunnat vähenevät Virossa muissa ikäryhmissä, mutta lasten keskuudessa koronatartunnat ovat lisääntymässä. Näennäisesti terve lapsi vie tartunnan päiväkodista ja koulusta vanhemmilleen ja isovanhemmilleen.
Maimetsin mukaan lasten rokottaminen on välttämätöntä uuden koronaviruksen lopullisen voittamiseksi. Niin kauan kuin lapset ovat rokottamatta, viruksella on väestössä suuri määrä isäntiä, joiden joukossa se voi liikkua, lisääntyä ja muuttua. "Tämä tarkoittaa, että meillä on säiliö, jossa uusia kantoja leivotaan jatkuvasti." https://novaator.err.ee/1608146809/maimets-vaktsineerimata-lapsed-on-uu…
Bill Gates tiesi tämän jo vuosi sitten.
Bill Gates sanoi että koronarokote tulee lasten rokote ohjelmaan. Lapset rokotetaan varhaislapsuudessa.
Hallitus on täysin munaton. Eivät uskaltaneet lyödä pääsiäiseksi Lappia sulkuun.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Toivottavasti ruumiskontit ovat valmiina pääsiäisen jälkeen.
Oppilaat etäkouluun lapin matkaajien vuoksi. Kiitos!
Väitän: hallituksen tavoite vähentää R-lukua 25 prosenttia voi toteutua vain siten, että lukio, yläkoulu ja tarvittaessa myös alakoulu menevät takaisin etäopetukseen. Ainoastaan aikuisiin kohdistuvat rajoitukset ovat tehottomia, koska variantit leviävät nuorten keskuudessa. https://twitter.com/jukka235/status/1375882117985501186
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
IS esittelee kolme koronaan kuollutta suomalaista. Tietoisesti, paniikin hälventämiseksi (käsky tullut ylhäältä?) on valittu kolme vanhusta, joista ainakin kahdella vakavia perussairauksia, näistä kaksi voi luokitella melko tai hyvin iäkkäiksi (80 ja 91 v). Miksei valittu kolmea työikäistä, kun niitä on kymmeniä kuitenkin tautiin kuollut ja jatkossa tulee kuolemaan paljon, paljon enemmän Suomessakin (vrt. Brasilia). Olisi vähän järkevöittänyt diskurssia taudin vaarallisuudesta, nyt tämä pitää edelleen yllä mielikuvaa, että koronaan kuolee vain multisairaita vanhuksia...
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007883929.html?utm_medium=promobox&ut…
Ei niitä työikäisiä ole niin kovin kymmenittäin kuollut ja eikös heistäkin valtaosa ollut laitoksessa asuvia tms. ei työelämässä olevia. Ja nuo juttuun valitut henkilöt edustavat paremmin keskimääräistä koronakuollutta kuin jotkut yksittäistapaukset.
Kuolleista 540 oli täyttänyt 80 vuotta. Seitsemänkymppisiä oli 195, kuusikymppisiä 62 ja viisikymppisiä 28.
Nelikymppisiä ja kolmikymppisiä oli molempia alle 10.
Kun tarpeeksi leviää, kyllä työikäisiä ja sitä nuorempiakin kuolee. Saksassa alle 60-vuotiaita kuollut yli 2600, Ruotsissa yli 450. Yhä useamman odotetaan työskentelevä tulevaisuudessa lähes seitsemänkymppiseksi. 60-69-vuotiaita Ruotsissa on kuollut 799 (Saksassa 60-79-vuotiaita yli 20 000).
Puhumattakaan niistä, jotka tulevat kärsimään kuukausia, vuosia tai loppuelämänsä jälkioireista ja -sairauksista.
---
Koronaviruspandemian seuraukset ovat nyt vuoden viiveellä alkaneet näkyä myös työeläkealalla, kun Kelan kolmensadan päivän sairauspäivärahakausi on käytetty, eivätkä sairastuneet ole toipuneet työkykyiseksi. Alkuvuoden 2021 aikana olemme Varmassa käsitelleet kuusi työkyvyttömyyseläkehakemusta, joissa keskeinen työkyvyttömyyden syy on ollut COVID-19-infektion jälkitila.
– Kaikissa tapauksissa kyse on ollut vaikean koronavirusinfektion jälkitilasta. Pitkittyneen työkyvyttömyyden syynä on ollut sairaudesta aiheutunut yleinen lihaskunnon ja toimintakyvyn heikentyminen sekä erityisesti keuhkojen toimintaan liittyvät ongelmat, ylilääkäri Jan Schugk kertoo.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/varmassa-kasitelty-ensimmaiset-elakehake…
Eli kyseessä ovat viime keväänä sairastuneet, jos kerran jo 300 päivän sairauspäiväraha käytetty.
Joissain maissa on rokotetta annettu logcividista kärsiville, ja vähän mystisesti se on parantenut näiden tilanteen. Toivoa on!
Ehkä mystisyys piilee siinä että korkea kuume on sen koronan parantanut. Eli mistä tahansa saatu korkea kuume parantaisi longcovidin. Kas kun sen kuumeen tarkoitus on tapaa ne virukset. Siksi ihmettelen miksi ihmiset on heti ottamassa särkylääkettä ja alentamassa kuumetta jos sellainen tulee...
Long covid ei tarkoita sitä että virus jäisi pitkiksi ajoiksi elimistöön. Siinä on kyse siitä, että kehon puolustus jää aktiiviseksi ja aiheuttaa oireilua vaikka virusta ei enää ole.
Autoimmuunisairauksissa oireet johtuvat siitä että immuunijärjestelmä luulee omia kudoksia taudinaiheuttajaksi, joka täytyy tuhota. Yksi koronan jälkioireista on autoimmuunisairauden puhkeaminen.
Kuume tuskin parantaa kumpaakaan. Monella sen sijaan kuume pahentaa oireilua kun immuunijärjestelmä alkaa toimimaan kuumeen takia aktiivisemmin.
MS-taudin kohdalla on hyvin vaikeissa tapauksissa kokeiltu immuunijärjestelmän "reserointia". Siinä "ajetaan immuunijärjestelmä alas", ja "käynnistetään" sitten uudestaan. Joissakin maissa sitä käytetään hoitokeinona, mutta ei ymmärtääkseni Suomessa. Se on aika riskialtis hoito.
Jos nykymeno nyppii
https://vapaaksikoronasta.fi/ sivulta löytyy linkki
Vapaaksi koronasta – tukahdutusstrategia, nyt! -kansalaisaloitteeseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään tietoa paljonko koko maailman väestö on vähentynyt tämän pandemian takia ?
Nimenomaan ei ole, kenelläkään. Esim. Afrikka ei juuri tilastoi koronakuolemia.
Se mitä virallisesti kerrotaan löytyy worldometristä.
(Raportoituja) kuolemia epidemian alusta 2 782 677. Jos vaikka olisikin tuplat tai triplat tuohon niin siis jotain kuusi miljoonaa.
Samanaikaisesti;
Population in the world is currently (2020) growing at a rate of around 1.05% per year (down from 1.08% in 2019, 1.10% in 2018, and 1.12% in 2017).
The current average population increase is estimated at 81 million people per year.
Porukka tykkää lisääntymisestä. Yli kahdeksankymmentä miljoonaa syntyy enemmän kuin kuolee vuodessa. Jos normaalin kuolleisuuden lisäksi vaikka kuusikin miljoonaa kuolee koronaan, niin ei se vielä edes pysäytä väestönkasvua. Hidastaa vähän.
Jos joku salaliittoteoreetikko esittää, että koronan tarkoitus on saada väestönkasvu negatiiviseksi, se tarkoittaisi että ensin ihmisiä pitää vuosittain kuolla yli 80 miljoonaa koronaan ja sitten lisäksi vammauttaa eloonjääneitä niin pahasti, että lisäksi syntyvyys saadaan laskemaan.
Muutamassa vuodessa tullaan näkemään miten meidän käy.
No eikö tämän ole ihan alusta saakka kerrottu iskevän kiveksiin? Toisaalta long-covid saattanee olla myös sellainen loppuelämän seuralainen ettei pahemmin enää halua perhettä perustakaan vaikka se mahdollista olisikin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään tietoa paljonko koko maailman väestö on vähentynyt tämän pandemian takia ?
Nimenomaan ei ole, kenelläkään. Esim. Afrikka ei juuri tilastoi koronakuolemia.
Se mitä virallisesti kerrotaan löytyy worldometristä.
(Raportoituja) kuolemia epidemian alusta 2 782 677. Jos vaikka olisikin tuplat tai triplat tuohon niin siis jotain kuusi miljoonaa.
Samanaikaisesti;
Population in the world is currently (2020) growing at a rate of around 1.05% per year (down from 1.08% in 2019, 1.10% in 2018, and 1.12% in 2017).
The current average population increase is estimated at 81 million people per year.
Porukka tykkää lisääntymisestä. Yli kahdeksankymmentä miljoonaa syntyy enemmän kuin kuolee vuodessa. Jos normaalin kuolleisuuden lisäksi vaikka kuusikin miljoonaa kuolee koronaan, niin ei se vielä edes pysäytä väestönkasvua. Hidastaa vähän.
Ajatelkaapa kuinka paljon länsimaissa on tarkoituksella ja tahattomasti lapsettomia. Mihin ne lapset siis syntyy?
https://www.worldometers.info/world-population/population-by-country/
Fert.rate;
Niger 7,0
Somalia 6,1
DR Congo 6,0
jne. .....
Finland 1,5
Huomenna sitten loppukiri on tullut päätökseensä. Hienosti jaksoille Ohisalon tsempattua meidät uskomattomaan vireeseen.
Vierailija kirjoitti:
Huomenna sitten loppukiri on tullut päätökseensä. Hienosti jaksoille Ohisalon tsempattua meidät uskomattomaan vireeseen.
Jaksoimme
Kuinkahan yleistä suomalaisilla, että salaavat lievät oireet, eivät käy testissä tai salaavat positiivisen koronatestin tuloksen?
Eikö korona hetkauta?
Jaahas, jos yrittää linkittää tukahduttamiseen liittyvän kansalaisaloitteen tänne niin sitä ei hyväksytä.
Vierailija kirjoitti:
Jos nykymeno nyppii
https://vapaaksikoronasta.fi/ sivulta löytyy linkki
Vapaaksi koronasta – tukahdutusstrategia, nyt! -kansalaisaloitteeseen
Kannatettu, mutta kansalaisaloite on tavallaan aika turha, vaikka se saisikin tarvittavat kannatusilmoitukset, näiden käsittely eduskunnassa voi mennä vuosien päähän. Toki signaalina arvokas ja keskustelunavaajana.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, jos yrittää linkittää tukahduttamiseen liittyvän kansalaisaloitteen tänne niin sitä ei hyväksytä.
Eivät mitkään linkit ko palvelusta tule läpi, näin on ollut jo monta vuotta.
Mitä luulette, onko virpojia liikkeellä? Täällä on perinteisesti paljon virpojia käynyt, lapsivaltainen alue, mutta minkä linjan perheet ovat ottaneet? Omat pysyvät kotona, ovat harmissaan, mutta näillä mennään.
Lapissa varmaan ei työntekijät ja yrittäjät välitä koronasta, kun sesonki ja raha juoksee. Tämä tuskin ainoa kerta
Noin päinhän sen pitäisi mennä.
Käytännössä lasu tehdään kuitenkin niistä lapsista, joita vanhemmat yrittävät suojella koronalta.
Itse olen saanut sovittua erityisistä opetusjärjestelyitä, joiden ansiosta lapsi voi käydä koulua kotona ja silti pysyä koulun oppilaana.
Aika rankkaahan tämä näin on, mutta en näe nykytilanteessa vaihtoehtoja.