Hirveintä mitä sinulle on sanottu läheisen kuoleman jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Se oli vain koira"

Eläimestä pitää pitää hyvää huolta, mutta kuitenkin muistaa, että se on vain eläin. Jo ottaessasi tiedät, että se kuolee 10-15 vuodessa.

Lemmikin menetys voi olla kovempi isku kuin ihmisomaisen, koska se on joka päivä elämässä mukana ja siitä tulee monelle läheisempi suhde kuin mitä on vaikka johonkin tätiin tai setään.

Helppohan se on lemmikittömän ajatella, että kyse on VAIN eläimestä. Ei se tee siitä suremisesta helpompaa. Harmittaa vaan, kun ihmiset eivät tajua miten käsittämättömän rakas voi lemmikki olla.

On kuollut sukulaisia ja kavereita, myös oman käden kautta ja hyvinkin nuorena. Mutta itsellekin 15-vuotiaan lemmikin kuolema oli koskettavin ja vaikein mitä olen elämässäni kohdannut. Ymmärrän että se on vain eläin enkä ajattele lemmikin olevan ihmistä tärkeämpi, mutta itselle henkilökohtaisesti se oli valtava osa elämää. Jakoi ilot ja surut, pysyi rinnalla vaikeat ajat kun ihmiset kaikkosivat, oli joka päivä arjen touhuissa mukana, lohdutti kun itkin, nukkui vieressäni. Joku jolle olin tärkeä ja joka oli minulle tärkeä. Ei kukaan ihminen ole noin läheisenä pysynyt noin pitkää aikaa.

En silti mene puhumaan läheisensä menettäneelle lemmikkini kuolemasta tai vertaa tilanteita ja suruja toisiinsa, sellainen olisi tahditonta. 

Suru on aina yksilöllistä. Kukaan toinen ei voi tietää miltä surevasta tuntuu ja mitä käy läpi. Olemme yksilöitä ja koemme asiat kukin omalla tavallamme. Minusta on hieman tahditonta puuttua tai kommentoida sitä miten joku suree. Äitini mielestä surin isääni väärin. En kuitenkaan halunnut näyttää suruani, koska halusin tukea äitiäni ja hoidin hautajaisasioita jne hänen puolestaan. Se oli minun tapani käsitellä.

En myöskään ymmärtänyt kun tätini (äitini siskon) mies kuoli ja hänen hautajaisissaan tätini kertoi surustaan, niin äitini katsoi velvollisuudekseen sisarelleen kertoa mitä kuuluu tuntea, "kun hän tietää jo nämä asiat". Ei hän pahaa tarkoita, on vain ajattelematon, eikä oikein kokemuksestaan huolimatta osaa asettua toisen asemaan. Tiedän että olisi loukkaantunut jos hänelle olisi vastaavasti puhuttu kun isäni kuoli.

Your mother sucks cocks in hell

Menetin 3-vuotiaan tyttäreni syöpään. Hautajaisissa eräs sukulaisnainen tuli osaanottojen sijaan sanomaan "Siinä voit kuule katsoa vaan peiliin kun et täysimettänyt, näin niitä sairauksia tulee"

Minulla ei noussut maito kunnolla ja jouduin käyttämään lisäksi korvikkeita. Ja tämä nainen oli itse kahden pienen lapsen äiti, että olisin kuvitellut hänen omaavan jonkinlaisen empatiakyvyn. Tästä aikaa kohta 15 vuotta, mutta tuo kommentti ei koskaan unohdu ja suru luonnollisesti läsnä vieläkin, eri muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Se oli vain koira"

Eläimestä pitää pitää hyvää huolta, mutta kuitenkin muistaa, että se on vain eläin. Jo ottaessasi tiedät, että se kuolee 10-15 vuodessa.

Lemmikin menetys voi olla kovempi isku kuin ihmisomaisen, koska se on joka päivä elämässä mukana ja siitä tulee monelle läheisempi suhde kuin mitä on vaikka johonkin tätiin tai setään.

Helppohan se on lemmikittömän ajatella, että kyse on VAIN eläimestä. Ei se tee siitä suremisesta helpompaa. Harmittaa vaan, kun ihmiset eivät tajua miten käsittämättömän rakas voi lemmikki olla.

Sairasta, jos lemmikin kuolema on kovempi isku kuin ihmisen! Todellakin koira tai kissa on vain eläin, olkoonkin kuinka rakas otus hyvänsä.

Olin eskarissa kun isäni kuoli onnettomuudessa. Koulussa opettaja totesi että "No, ainahan äitisi voi mennä uudestaan naimisiin ja saat uuden isän, vaikka ihan kohta" Muistan vain itkeneeni ja pelänneeni että äiti tosiaan korvaisi isän jollain uudella miehellä.  Tuo samainen opettaja myöhemmin oli todennut kuultuaan toisen opettajan veljen kuolemasta että "Ainakin saat enemmän perintöä nyt"

Ei tapahtunut minulle, mutta isäni kuoli alta viiskymppisenä. Naapurin mies tuli surunvalittelukäynnille (ilman vaimoaan) ja jalomielisesti tarjosi apuaan, jos alkaa leskeä panettamaan. Olivat vaimonsa kanssa perhetuttuja.

Yhtä lohduttavia vieraita olivat ne hiukan reppanat miehet, jotka kuolemasta kuultuaan tulivat perimään isälleni antamiaan pieniä vippejä. Ei ne olleet kuin kymppejä (markka-aikaan), eli ei mitenkään isoja summia. Järkytykseltään maksoi pois, vaikka rahaa ei itselläänkään ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minulle sanottua, mutta äitini isän hautajaisissa tuttu sanoi äidilleni, että hän ymmärtää miltä äidistäni tuntuu, koska tältä tutulta oli koira kuollut.

Minä itkin koirani kuolemaa enemmän kuin vanhempani kuolemaa vaikka tosi hyvät välit oli aina. 

Olen pahoillani, että menetit koirasi! Ymmärrän Sinunkin kantasi oikein hyvin. Minulla itselläni on kolme äärettömän rakasta koiraa. Yleisesti ottaen kuitenkin aikaa sitten kuolleen lemmikin (vaikka rakkaankin sellaisen) vertaaminen juuri menetettyyn omaiseen on mielestäni hieman tahditonta. En kuitenkaan vähättele lemmikkien merkitystä ihmisen elämässä.

Hirveintäkö. No, oli se kyllä aika kammottavaa kun lähiomainen kuoli aamuyöllä kotonaan ja iltapäivällä joku ei edes viereisessä talossa asuva naapuri vaan parin tien päässä oleva tulee esittämään, että näinhän se oli käynyt että sitä ja tätä! Ja puhui silkkaa paskaa! Sellainen besserwisseri siinä. Ja tapahtuman aikaan en olin vielä alaikäinen, mutta näin vaan tullaan selittämään, että näinpä tiedän asioiden tapahtuneen!

Ihmiset ovat kamalia!

Ukkini kuoli yllättäen saatuaan aivoverenvuodon. Minun oli tarkoitus kastella naapurin miehen kukat kun hän oli lomalla, Yhtenä päivänä olin niin murheen murtama, etten vaan pystynyt. Kun naapuri tuli, hän ei maksanut minulle lupaamaansa 20 markkaa, koska olin "tyrinyt" yhtenä päivänä. Sanoi "mitä sinä jotain kuollutta haaskaa itket" kun menin hakemaan palkkaa.

No tämä tapahtui ennen kuolemaa. Miesystäväni isä oli sairaalassa kuolemassa ja oli syövän loppuvaiheissa paisunut mahdottomasti, kun keho ei enää pystynyt poistamaan nestettä. Hän ei minulle ollut kovin läheinen mutta luonnollisesti surin miesystäväni puolesta. Kerroin tilanteesta eräälle ystävälleni, joka tokaisi siihen: jos sitä pistäis neulalla, niin poksahtaiskohan se?

Isäni kuoli vuosi sitten. Oli yksinäinen ja minä ainoa lapsi. Vain yksi sukulaiseni sanoi osanottonsa ja halasi. Tuli paha mieli. Ei isäni kovin läheinen ollut mutta olisisitä silti voinut edes sanallisesti ottaa osaa.

Mummuni hautajaiset aikoinaan. Sellainen 30v sululainen tuli luokseni ja sanoi sori. Moukkamaista.

en katso maailmaa marttyyirkomplseksin kautta, joten kukaan ei ole sanonut tai tehnyt mitään hirveää. Kaikki ovat lohduttaneet omalla tavallaan ja olen ollut niistä kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummi kuoli koronaan.

Miespuolinen kaveri (viestillä): voi voi,

Mikä tässä oli mielestäsi kamalaa? Viesteissä on vähän se ongelma, että kun sävyä ei kuule, niin tuonkin voi surun keskellä tulkita sarkastisesti "no voivoi"-tyyppiseksi, mutta uskon, että ystäväsi oli vilpitön, eikä oikein tiennyt, mitä sanoa. Ainakaan ei ollut ilkeyksiä/asiattomuuksia, kuten muuten ketjussa.

Monesti kliseiset lauseet ovat turhia mutta tällaisessa tilanteessa lämmin osanottoni on paikallaan. Ei sydämiä, enkeliemojeja eikä voivotteluja.

Tässäpä kommentteja, joita sain, kun jäin nuorena leskeksi ja yksinhuoltajaksi.

- sähän saat ilmaista rahaa, kun ne leskeneläkkeet on niin hyviä

- oletko ajatellut, että miehesi kuolema johtuisi jostain sun pahoista teoista?

- mä aina pelkään, että mun miehelle sattuisi jotain, mutta onneksi mitään ei ole sattunut ja saadaan elää onnellisina

- mä ymmärrän sua hyvin, kun multa kuoli juuri mun isomummo

- sä olet niin nuori, että löydät vielä uuden miehen

Lopeta itku, sanoi naispappi äitini hautajaisissa Rovaniemellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa että hän kuoli 😊

Sain tällaisen tekstarin hymiöineen nykyisin entiseltä ystävältä joka hoiti sairaanhoitajana vanhempaani sairaalassa. Vanhempani kuoli 56v. iässä hoitovirheeseen

Kuulostaa joltain psykopaatilta tai no vähintään empatiakyvyttömältä yksilöltä. Tällaisiin ihmisiin ei kannata tuhlata ajatustakaan, vaikka aivan sairas viesti tuo on. Sitä ne juuri haluaa - että reagoit heidän "manipulaatioon". Olen pahoillani.

Kantelu aluehallintovirastoon. Ei sovi työhönsä.

Ohis: on oikeasti jotain viella psyykkisesti ihmisessä, joka vertaa lemmikin menettämistä ihmisen menettämisen.

Ei ole kyllä aivan normaali.

Vierailija kirjoitti:

Sisko teki Terhokodissa kuolemaa ja oksenteli viimeisenä päivänään. Koulutettu tukihenkilö totesi siihen, että pahaa tulee ulos. Katsoin häntä tyrmistyneenä ja selitti jotain, että on savolainen sanonta. Puristin siskoani kädestä ja pyysin tukihenkilöä poistumaan.

Se on sanonta. Tarkoittaa, että paha, se sairaus siis, tulee ulos. Ei tuo henkilö varmasti tarkoittanut loukata.