Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En löydä paikkaani tästä maailmasta. Olen liian ujo ja herkkä työelämään. Elämä valuu hukkaan.
02.03.2021 |
Olen pian 40-vuotias nainen. Lapseton ikisinkku. En ole löytänyt paikkaani tästä maailmasta. Olen aika ujo ja liian kiltti. En tunne soveltuvani mihinkään työhön, koska olen liian ujo ja hiljainen. Olen tehnyt koko ikäni pelkkä pätkätyötä. En kelpaa vakituiseksi minnekään. Saan palautetta, että olen tunnollinen, ahkera, luottettava ja ammattitaitoinen, mutta ilmeisesti se ei riitä. Minusta ei sanota ikinä mitään hyvää. Olen kuullut huonoista luonteenpiirteistäni lapsesta asti.
Itsetuntoni on huono. Stressaan pätkätöitä ja työelämän sosiaamisia tilanteita. Pätkätyöt ovat laskeneet itsetuntoani entisestään. Olen ollut masentunut 14-vuotiaasta lähtien vaihdellen vakavasta lievempään.
Olen kai liian herkkä työelämään. Tällaisille ei oikein ole paikkaa maailmassa. Tunnen usein huonommuutta, alemmuutta, itseinhoa ja ulkopuolisuutta ja tunnen olevani ylimääräinen ihminen.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä pitäs tehdä jotain todella repäsevää että pääsee vanhoista tavoista irti. Tyyliin sun pitäis mennä teatteriin treenaamaan esillä olemista.
Ala vaikka räätäliksi ja perusta yritys. Vapaa-ajalla sitten voit vielä yrittää "muuttua" jos energiaa jää. Mutta itse valitsisin sellaisen idioottivarman alan tässä vaiheessa joka hoituu ujonakin.
En hiffaa mikä tässä realismissa on niin monen miinuksen arvoinen. Jos haluaa muuttua niin joutuu tekemään tosissaan töitä ja se ei ole kivuton prosessi. Mutta en ole todennut että täytyisi muuttua, vaan voisi yrittää etsiä alan joka sopii omalle persooanalle, esim. joku käsityöammatti jossa saa tehdä itsenäistä duunia. Mut ihan miten vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä maailmassa ei taida olla sellaista työtä, jossa pärjäisin.
Olen ollut esimerkiksi siivoojana. Siivosin mm. päiväkodissa. Sain palautetta työnlaadusta, tunnollisuudesta, ahkeruudesta ja joustamisesta ja päiväkodin johtaja oli minuun tyytyväinen. En kuitenkaan kelvannut omille pomoilleni. Olisi pitänyt olla puheliaampi ja rohkeampi. Pomot moittivat liian hiljaiseksi. Pidin siivoamisesta, mutta en voi hakeutua sille alalle luonteeni takia.
Ap.
Anteeksi mitä? Miksi siivoojan pitäisi olla puhelias?
Toivoivatko pomot, että olisit ollut heille tai muille työntekijöille seuraneitinä? Sellainen kuuluu ihan muuhun työhön. Työpaikoilla voi olla taipumusta painostaa asemallaan muita olemaan omien mieltymystensä mukaisia. Sellaiseen ei kuitenkaan tarvitse suostua.
Mainitse vaikka välillä koiran ulkoiluttamisesta tai kirjan lukemisesta, mitä sitten teetkin. Elleivät pidä, ei sinun ongelmasi. Tuskin ketään voi potkia pois siksi, ettei pidä tämän lukemasta kirjasta tai kokkaamasta ruoasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä maailmassa ei taida olla sellaista työtä, jossa pärjäisin.
Olen ollut esimerkiksi siivoojana. Siivosin mm. päiväkodissa. Sain palautetta työnlaadusta, tunnollisuudesta, ahkeruudesta ja joustamisesta ja päiväkodin johtaja oli minuun tyytyväinen. En kuitenkaan kelvannut omille pomoilleni. Olisi pitänyt olla puheliaampi ja rohkeampi. Pomot moittivat liian hiljaiseksi. Pidin siivoamisesta, mutta en voi hakeutua sille alalle luonteeni takia.
Ap.
Anteeksi mitä? Miksi siivoojan pitäisi olla puhelias?
Nykyään korostetaan, että siivous on asiakaspalvelutyötä.
Ap, miten olisi puutarhurin työ?
Itse en koe olevani ujo, mutta en paljoa höpise kodin ulkopuolella, en vain osaa small-talkata enkä edes pidä siitä. Vihaan "megafoneja" ja ylipäätään taukoamatta pölpöttäviä ihmisiä. Tykkään kyllä kuunnella yhden ihmisen elämästä kerrallaan, mutta en useita yhtä aikaa. Minun sosiaalinen elämä koostuu lähinnä miehestäni ja sisaruksistani. En kaipaa ihmisiä tai elämää ympärilleni, asunkin aika korvessa oman onnen nojassa. Olen myös kokenut nuo kaikki mitä jo mainitsit, ihan sieltä peruskoulusta lähtien. "Älä ole ujo", "miksi et puhu", "onko sulla mielipidettä" , kaikki harjoittelut sisälti tekstin "ole rohkeampi" kaiken sen j. Samat litanniat kuten sinäkin olen siis kuullut koko elämäni. Koko elämäni etsin itseäni, tein laidasta laitaan töitä, yleensä aspan hommia, vaikka kaikki sosiaalisuus on todella väsyttävää. Itse tietoisesti olen valinnut ainoastaan määräaikaisia töitä siitä syystä, että lohdutti monet kerrat ajatus siitä, että kohta tää loppuu ja voin taas ladata akkuja.
Yksi kaunis kesä pääsin hautausmaalle töihin pienen työttömyysjakson jälkeen ja olen sillä tiellä edelleen, tästä nyt 10 vuotta aikaa. Täydellistä hiljaisuutta ja rauhaa, halutessaan saa höpistä työkaverin kanssa ja työskennellä kylki kylkeä vasten, mutta ei kukaan mulkkaa oudostikaan, jos aloitat työt vaikkapa sieltä hautausmaan toisesta päästä - siitä, joka on kauimpana taukotilasta. Nykyisin olen vastaava meidän hautausmaalla, vaikka edelleen kausityönä tätä teenkin. Innostuin niin (en enää ole väsynyt töiden jälkeen!) että opiskelin myös matkan varrella oppisopimuksella puutarhuriksi. Kukaan ei sano ujoksi tai käske puhumaan, vaan ainoastaan kädenjälki ja rehti ja reipas työnjälki riittää ja sitä arvostetaankin enemmän, kuin sosiaalisia taitoja.
Voin todella suositella tätä alaa näin täydellisenä introverttinä, jos yhtään ei pelota ulkoilmassa työskentely!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä maailmassa ei taida olla sellaista työtä, jossa pärjäisin.
Olen ollut esimerkiksi siivoojana. Siivosin mm. päiväkodissa. Sain palautetta työnlaadusta, tunnollisuudesta, ahkeruudesta ja joustamisesta ja päiväkodin johtaja oli minuun tyytyväinen. En kuitenkaan kelvannut omille pomoilleni. Olisi pitänyt olla puheliaampi ja rohkeampi. Pomot moittivat liian hiljaiseksi. Pidin siivoamisesta, mutta en voi hakeutua sille alalle luonteeni takia.
Ap.
Anteeksi mitä? Miksi siivoojan pitäisi olla puhelias?
Nykyään korostetaan, että siivous on asiakaspalvelutyötä.
Miten siinä sitten ehtii siivota jos koko ajan pitää olla rupattelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap! Voin niin samaistua tilanteeseesi. Itsekin olen aina ollut ujo, arka ja hiljainen ja tuntuu etten oikein sovellu mihinkään työyhteisöön. Olen nelikymppinen itsekin ja koko ikäni kuunnellut, että olen liian syrjäänvetäytyvä.
Töitä minulla onneksi on aina ollut, mutta säännöllisesti esimieheltä saan kuittailua luonteenpiirteistäni. Esimieskin vaihtui vähän aikaa sitten ja ajattelin, että tilanne helpottuisi, mutta ei mennyt paria kuukautta pitempään kun taas alkoi samat puheet. Pitäisi vaan kuulema olla enemmän esillä.
No, itse olen hyväksynyt tilanteen. Työkavereissa myös on paljon kaltaisiani rauhallisia tyyppejä eikä heitä tämä hiljaisuuteni häiritse. Ehkä heidän avulla jaksankin, kun tiedän etten ole kuitenkaan ihan läpimätä.
Samoja ajatuksia myös minulla. Tosin olen vielä alle 30-vuotias. Paljon kiusaamista olen kokenut ja muutenkin yksinäinen. Tuttua on myös se kuinka aina sanotaan, että pitäisi olla rohkeampi ja ei saa olla niin ujo. Vaikeaa on vaan tällä taustalla ja paljon kiusaamista kokoneena sekä vielä muutenkin ujompana ihmisenä enää uskaltaa olla se rohkea. Ärsyttää myös se arvostelu todella paljon. Mietin usein, että minulle saa sanoa mitä vaan, mutta en itse silti syyllisty arvostelamaan muita vaikka aihetta olisikin. Täydellinen en ole mitenkään ja koen mieluummin huonommuutta kaikesta. Haluaisin silti riittää sellaisena kuin olen. Työelämä tuntuu vaikealta ja sopivaa ammattiakaan en meinaa löytää. Jos rahaa olisi enemmän niin keksisin varmaan mitä vaan, että välttäisin ainakin sen pahimman työelämän ja säästäisin vähän itseäni, kun tiedän etten kestä kaikkea. Mukavaa olisi myös vanhempien ymmärrys, ettei aina olisi se ujous pahasta ja voisin edes joskus puhua kunnolla heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään puhutaan paljon syrjinnästä. Milloin me introvertit nousemme kapinaan kokemamme syrjäänvetäytyvän ujon luonteemme takia kokemamme syrjinnän vuoksi vaikka niinkuin ap:kin sanoi saaneensa hyvää palautetta työnteostaan mutta ei silti saa työsuhteelleen jatkoa. Miksi meitä saa syrjiä.
Ai niin emmehän me tietenkään tee numeroa itsestämme...
Voisiko ap ajatella ammattia pienessä kirjastossa, apteekissa tai laitos- tai välinehuoltajana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään puhutaan paljon syrjinnästä. Milloin me introvertit nousemme kapinaan kokemamme syrjäänvetäytyvän ujon luonteemme takia kokemamme syrjinnän vuoksi vaikka niinkuin ap:kin sanoi saaneensa hyvää palautetta työnteostaan mutta ei silti saa työsuhteelleen jatkoa. Miksi meitä saa syrjiä.
Ai niin emmehän me tietenkään tee numeroa itsestämme...
Tänä päivänä jatkoa työsuhteelle on vaikeaa saada kenen tahansa. Ei se välttämättä johdu ujoudesta, vaikka itsestä saattaakin siltä tuntua.
Oma tilanne on ehkä hieman erilainen, sillä olen oppinut pelleilemällä peittämään omat sosiaaliset pelkoni. Töissä saatan höpöttää toisinaan kaikkea turhaa sontaa, koska olen niin hermostunut ihmisten seurassa. Minulle on naurettu lukuisia kertoja kun olen hölissyt, että olen oikeasti introvertti ja tykkään olla hiljaa. Vapaa-ajalla en tapaa ketään, en edes sukulaisia paitsi harvoin. En uskalla edes soittaa ystävilleni puhelimella. En tykkää myöskään avautua töissä omista asioistani. Kukaan ei saa tietää sairauksistani jne., koska en halua avata sieluani työkavereille.
Monesti minulla on tunne, etten kelpaa työkavereilleni. Vitsini ovat huonoja, minusta huokuu epävarmuus ja lannistuneisuus. Olen hidas ja kömpelö. Minulta ei koskaan pyydetä apua, ei pyydetä mukaan, jos on suunnitteilla yhteistä menoa. Olo on kaikin puolin ristiriitainen: samaan aikaan haluaisin että joku huomaisi miten kiva tyyppi olen ja toisaalta toivon ettei minun tarvitsisi osallistua mihinkään ja saisin olla rauhassa. Huono itsetunto se kai vaan tämän olon aiheuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ratkaisu on yksinkertainen eli työkyvyttömyyseläke , mutta sen toteuttaminen sen verran vaikeaa että on tarpeen pysyä päämäärän tavoitteessa pitkäjänteisesti- kolme vuotta se mulla kesti päätöksestä lopputulokseen.
Mäkin koen tosi kuormittavaksi työelämän (työtön työnhakija tällä hetkellä), meitä on muitakin! Tai viihdyn kyllä ihmisten seurassa jos kyse on lähipiiristä eikä ole mitään paineikasta suorittamista. Mutta alan stressata enemmän vilkkaassa työympäristössä puolituttujen kanssa. Muutenkin pelko omasta osaamisesta on läsnä jatkuvasti, työelämässä virheisiin kun suhtaudutaan niin vakavasti oman kokemuksen mukaan. Tsemppiä sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ajatellut, että vakituinen työ on palkinto hyvin hoidetusta työstä. Ja kun en ole vakituisen paikan arvoinen, en ole tarpeeksi hyvä. Ja ujous on varmasti syynä. Esimerkiksi olen tehnyt työtä samassa paikassa pätkissä pari vuotta. Sitten paikka laitetaan avoimeen hakuun, mutta minä en pääse jatkoon toiselle kierrokselle ryhmähaastattelusta. Oletettavasti syynä on ujous ja esiintymiskammo, joiden takia en pärjää haastatteluissa. Tai sitten minusta on puhuttu pahaa selän takana. Uskon myös, että pätkäkierre estää työllistymästä muualle, koska kaikki ajattelevat minussa olevan jotain vikaa, kun en kelpaa pysyvästi minnekään.
Luulen, että työttömyys olisi paras ratkaisu minullekin. Olen onnellisin kotona. Minusta ei olisi mitään haittaa kenellekään, eikä tarvitsisi miettiä kelpaamistaan.
Hautausmaan puutarhuri voisi olla mukava ammatti. Viihdyn ulkona ja sen tyylisissä töissä. Se olisi varmasti sopivan itsenäistä. Siivoustyössä viihdyin muuten, mutta se taitaa olla suljettu pois. Harmi kyllä, koska itse koin sen itsenäiseksi ja minulle sopivaksi työksi. Mutta pomot eivät hyväksyneet tällaista luonnetta.
Ap.
Oletko lukenut Susan Cainin kirjaa Hiljaiset? Toiselta introvertiltä vahva lukusuositus. Kirja auttoi parantamaan itsetuntoani ja ajattelemaan, että kelpaan juuri tällaisena kuin olen. Hienoa, että käyt terapiassa ja muutenkin tuntuu, että tunnet itsesi. Kaikkea hyvää sinulle.
Siivoustyöstä myös itselläni kokemus, että minulle sanottiin kuinka pitäisi olla rohkeampi ja ihan takanapäinkin puhuttiin pahaa. Ihmettelin tätä, koska tein työt ihan hyvin ja palvelin "asiakkaita" ruoan jaossakin normaalisti. Olin vielä harjoittelussa tuolla joten en ollut edes töissä kunnolla niin olisi ehkä pitänyt olla vähän armollisempi. Jätti ikävän kuvan työstä ja muistan aina, kun muut puhuivat, että ei oteta minua mukaan tekemään jotain asiaa, kun pääsevät nopeammin ilman, että tarvitsee minulle näyttää. Samalla naureskeltiin jos olin hiljaa pöydässä ja toisaalta kukaan ei esitellyt itseään tai puhunut puolestaan minulle mitään. Virheistä kyllä muistutettiin jos vahingossa jotain tein.
Vierailija kirjoitti:
Oma tilanne on ehkä hieman erilainen, sillä olen oppinut pelleilemällä peittämään omat sosiaaliset pelkoni. Töissä saatan höpöttää toisinaan kaikkea turhaa sontaa, koska olen niin hermostunut ihmisten seurassa. Minulle on naurettu lukuisia kertoja kun olen hölissyt, että olen oikeasti introvertti ja tykkään olla hiljaa. Vapaa-ajalla en tapaa ketään, en edes sukulaisia paitsi harvoin. En uskalla edes soittaa ystävilleni puhelimella. En tykkää myöskään avautua töissä omista asioistani. Kukaan ei saa tietää sairauksistani jne., koska en halua avata sieluani työkavereille.
Monesti minulla on tunne, etten kelpaa työkavereilleni. Vitsini ovat huonoja, minusta huokuu epävarmuus ja lannistuneisuus. Olen hidas ja kömpelö. Minulta ei koskaan pyydetä apua, ei pyydetä mukaan, jos on suunnitteilla yhteistä menoa. Olo on kaikin puolin ristiriitainen: samaan aikaan haluaisin että joku huomaisi miten kiva tyyppi olen ja toisaalta toivon ettei minun tarvitsisi osallistua mihinkään ja saisin olla rauhassa. Huono itsetunto se kai vaan tämän olon aiheuttaa.
En usko että olet sen huonompi kuin kukaan mukaan, joudut vain vetämään itsellesi luonnotonta roolia töissä.
Älä lannistu, rakas!
Ei sinun pidä muuttua, miksi pitäisi?
Meitä sinun kaltaisiasi on paljon ja on ok olla juuri sellainen kuin syntymäominaisuutesi ovat!
Nykymaailma on raadollinen, arvot ovat takapuolesta.
Tuntuu, että työ kuin työ, niin pitäisi olla sosiaalinen ja asiakaspalveluhenkinen, naurettavaa!
Ajattelen, että sen pitäisi riittää, että hoitaa työnsä hyvin ja on ystävällinen muille.
Jos vertaat esim. Kiinaa ja Yhdysvaltoja, niin niissä arvostetaan ihmisiä, jotka ovat aivan toistensa vastakohtia.
Tsemppiä, ja kaikkea hyvää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä pitäs tehdä jotain todella repäsevää että pääsee vanhoista tavoista irti. Tyyliin sun pitäis mennä teatteriin treenaamaan esillä olemista.
Tai sitten voi opetella hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on. Ei itseään tarvitse muuttaa eikä päästä vanhoista tavoista irti. Kannattaa etsiä työ ja elämä, jossa saa olla sellainen kuin on.
Kyllä kaikki terapiat lähtee itsensä hyväksynnästä, siis lopettaa sen vertailun muihin. Yleensä iän myötä sitä yhä vähemmän miettii mitä muut on mieltä. Mitä välii? Mitä ne minusta tietää?
Ujous on myös söpö luonteenpiirre. Ei kaikki mene mukaan tähän kovuuden ihannointiin. Löydä vaan se ympäristö jossa rentoudut. Loppu on historiaa.
Alue: Aihe vapaa
Jää työttömäksi! Minulla on melko samanlaisia kokemuksia työelämästä kuin sinulla, lisäksi vielä työpaikkakiusaamista. En jaksanut enää, nyt olen työttömänä ja vaikka tylsää on ja rahaa vähemmän, niin muuten on paljon parempi olla!