En löydä paikkaani tästä maailmasta. Olen liian ujo ja herkkä työelämään. Elämä valuu hukkaan.

Olen saanut kuulla lapsesta asti, miten huono luonteenpiirre ujous on. Se laski koulussa todistuksen arvosanoja, vaikka sain kokeista ja tutkielmista 9-10. Ujous vaikuttaa työelämässä samalla tavalla.

En etsi työpaikalta ystäviä, mutta en tunne kuuluvani mihinkään työporukkaan, koska olen pelkkä sijainen.

Harrastan lukemista ja kävelyä yksin. En tapaa muita ihmisiä kuin sukulaisia. Harrastuksenikin tuntuvat vääriltä ja tunnen huonommuutta niiden takia.

Ap.

Pidän eläimistä, mutta en tiedä, mitä työtä tekisin niiden parissa. Jos saisin tehdä mitä tahansa, haluaisin töihin simpanssien turvakotiin, josta ne autetaan takaisin luontoon. Se ei ole kuitenkaan kovin realistinen haave.

Ap.

Komppaan. Oon vaan ite tullut siihen johtopäätökseen, että ei mussa itessäni mitään perustavanlaatuista vikaa oikeasti ole, kuvittelen vaan niinjostain syystä ja siksi ahdistun ja vetäydyn ja turvaudun päihteisiin.

Ei oo mitään väärää olla ujo introvertti, tosi monet on sellaisia mutta pärjää silti elämässä ihan hyvin, kun löytävät oman paikkansa.

Sitten on meitä ressukoita, joilla nää ongelmat kasaantuu ja mistään ei tuu mitään koska itsetunto on niin paska (romutettu?) eikä vaan löydä väylää mihinkään. Paskaahan se on, ei sille voi mitään mut omassa päässä se vika on.

Miten se korjataan, sitä en tiedä, en elättele omalla kohdallani mitään toiveita sen suhteen... Terapiaan kai pitäs mennä taas, uudestaan.

Syön lääkkeitä ja käyn terapiassa, mutta sekään ei ole saanut minua muuttumaan puheliaaksi, avoimeksi ja pidetyksi ihmiseksi. En ymmärrä, miten voisin muuttua. Tiedän, että luonteeni on syynä siihen, etten kelpaa vakituiseksi tai yleensäkään työelämään.

Ap.

En pääse mihinkään töihin, koska esimiehet eivät arvosta minun kaltaisia työntekijöitä. En pärjää ryhmähaastatteluissa. Tämä maailma ei vain ole tehty minua varten. Olen ollut aina vähän outo haahuilija, joka ei kuulu minnekään. Kaikki käskevät muuttua, mutta kukaan ei osaa antaa neuvoja, miten se tapahtuu.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kyse itsesäälistä vaan tuntuu, että huono luonteeni kumoaa kaiken. Pitäisi olla ulospäinsuuntautuva ja "aurinkoinen", että pärjäisi työelämässä.

Ap.

Sinulla ei ole huono luonne, niillä ihmisillä jotka asettavat normit että "pitää olla ulospäinsuuntautunut, (aurinkoinen?) ja joka paikan höylä moniosaaja hyvä tyyppi" niin heillä se huono luonne taitaa olla. Aiheuttavat pahoinvointia ja riittämättömyyden tunteita ihmisille ahneudellaan ja kapeakatseisuudellaan. 

Pitääkö aina alkaa haukkua muita? Muissa ihmisissä ei ole mitään vikaa vaikka tykkäävät moniosaajista ja iloisista ihmisistä. Se ei ole hyökkäys muita vastaan. Tottakai osaava ja positiivinen on parempi kollega kuin negatiivinen valittaja.

Oletko ruotsinopettaja?

Minkä alan töitä olet tehnyt? Mikä sinua kiinnostaisi? On monia töitä, joissa pärjäisit oikein hyvin.

Itse ajattelin nuorena itsestäni samalla tavalla, kuin sinäkin. Liian ujo, liian hiljainen, en pärjää missään työssä kuitenkaan. Tähän lisätään vielä vähän koulukiusaamista ja kylmä ja etäinen äiti, jolle en ole ikinä kelvannut teinpä mitä tahansa. Mutta niin vain opiskelin maisteriksi ja päädyin taloushallinnon hommiin. Nykyisessä työpaikassa minulla on ihania työkavereita ja olen saanut paljon hyvää palautetta tekemästäni työstä.

Olen edelleen ihan liian ujo, en esim. käy tauoilla muiden kanssa, mutta jotenkin olen löytänyt paikkani työyhteisössä ja koen kelpaavani siellä juuri tällaisena kuin olen. Toivottavasti ap sinäkin löydät vielä paikkasi ja opit näkemään itsesi positiivisemmassa valossa.

Samat kokemukset! En ole sopeutunut näiden itseään esiin tuovien ja ilkeiden naisten joukkoon. Olen kärsinyt paljon näiden naisten käytöksestä esimiestä myöten. He tekevät pääsääntöisesti vääriä johtopäätöksiä ihmisistä, sen olen huomannut. He pönkittävät itseään juuri kovuudella, ryhmiytyvät ja kohtelevat erilaisia kovalla kädellä uhraamatta ajatustakaan sille, miltä mahtaa tuosta työkaverista tuntua.

En ymmärrä millaista heidän elämänsä on ollut tätä ennen, kun empatia on kadonnut heistä viimeistä pisaraa myöten.

Toivotan voimaa kaikille herkille.

Tuossa iässä pitäs tehdä jotain todella repäsevää että pääsee vanhoista tavoista irti. Tyyliin sun pitäis mennä teatteriin treenaamaan esillä olemista.

Ala vaikka räätäliksi ja perusta yritys. Vapaa-ajalla sitten voit vielä yrittää "muuttua" jos energiaa jää. Mutta itse valitsisin sellaisen idioottivarman alan tässä vaiheessa joka hoituu ujonakin.

Muuta ulkomaille! Suomessa joutuu heti kiusatuksi ja kritiikin kohteeksi jos edes vähän poikkeaa muista. Ulkomailla voit vaan sanoa että olet suomalainen ja suomalaiset on tunnetusti aika erikoisia tapauksia joten kaikki menee « suomalaisuuden» piikkiin. Tulet heti hyväksytyksi ja ihmiset vaan hymähtelee jos teet tai sanot jotain outoa. Se on vaan eksoottista. Tosin työt täytyy hoitaa moitteettomasti.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa iässä pitäs tehdä jotain todella repäsevää että pääsee vanhoista tavoista irti. Tyyliin sun pitäis mennä teatteriin treenaamaan esillä olemista.

Tai sitten voi opetella hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on. Ei itseään tarvitse muuttaa eikä päästä vanhoista tavoista irti. Kannattaa etsiä työ ja elämä, jossa saa olla sellainen kuin on.

Tässä maailmassa ei taida olla sellaista työtä, jossa pärjäisin.

Olen ollut esimerkiksi siivoojana. Siivosin mm. päiväkodissa. Sain palautetta työnlaadusta, tunnollisuudesta, ahkeruudesta ja joustamisesta ja päiväkodin johtaja oli minuun tyytyväinen. En kuitenkaan kelvannut omille pomoilleni. Olisi pitänyt olla puheliaampi ja rohkeampi. Pomot moittivat liian hiljaiseksi. Pidin siivoamisesta, mutta en voi hakeutua sille alalle luonteeni takia.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kyse itsesäälistä vaan tuntuu, että huono luonteeni kumoaa kaiken. Pitäisi olla ulospäinsuuntautuva ja "aurinkoinen", että pärjäisi työelämässä.

Ap.

Ei tarvitse. Kunhan ei ole kiukkuinen avoimesti. Moni suomalainen viihtyy syrjässä. Töitä on monenlaisia.

Toki hyvä itsetunto vähentää työstressiä. Pystyy ottamaan kritiikkiäkin. Ei kukaan nyt koronaaikana varsinkaan odota mitään hihkumista tuolla.

Itsensä hyväksyminen on aika vaikeaa. Voin hyväksyä itseni, mutta se ei auta mitään, kun kukaan muu ei hyväksy minua tällaisena. En kelpaa mihinkään työyhteisöön, en kelpaa työpaikoille enkä kelpaa rekrytoijille. Olen kaikkien mielestä huono ja vääränlainen.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Muuta ulkomaille! Suomessa joutuu heti kiusatuksi ja kritiikin kohteeksi jos edes vähän poikkeaa muista. Ulkomailla voit vaan sanoa että olet suomalainen ja suomalaiset on tunnetusti aika erikoisia tapauksia joten kaikki menee « suomalaisuuden» piikkiin. Tulet heti hyväksytyksi ja ihmiset vaan hymähtelee jos teet tai sanot jotain outoa. Se on vaan eksoottista. Tosin työt täytyy hoitaa moitteettomasti.

Samat ongelmat ne on ulkomaillakin vastassa.

T. Ulkosuomalainen hissukka

Vierailija kirjoitti:

Tässä maailmassa ei taida olla sellaista työtä, jossa pärjäisin.

Olen ollut esimerkiksi siivoojana. Siivosin mm. päiväkodissa. Sain palautetta työnlaadusta, tunnollisuudesta, ahkeruudesta ja joustamisesta ja päiväkodin johtaja oli minuun tyytyväinen. En kuitenkaan kelvannut omille pomoilleni. Olisi pitänyt olla puheliaampi ja rohkeampi. Pomot moittivat liian hiljaiseksi. Pidin siivoamisesta, mutta en voi hakeutua sille alalle luonteeni takia.

Ap.

Anteeksi mitä? Miksi siivoojan pitäisi olla puhelias?

Mitä jos perustaisit oman siivousfirman. Vaikka kotisiivousta. En usko, että siinä tarvitsisi asiakkaille puhua kovin paljon?

Olen nelikymppisenä yhä määräaikaisissa töissä. Niihin tottuu. Välillä opiskelua. Vakityö ei ole mikään avain onneen. Perheen perustamista voi suunnitella jo nuorella iällä.

"Saan palautetta, että olen tunnollinen, ahkera, luottettava ja ammattitaitoinen, mutta ilmeisesti se ei riitä. Minusta ei sanota ikinä mitään hyvää. Olen kuullut huonoista luonteenpiirteistäni lapsesta asti."

Saat paljon hyvää palautetta. Tänä päivänä on todella vaikeaa saada vakituista työtä, älä suotta soimaa itseäsi noin paljon.

Tiedän, ettei ole helppoa hyväksyä itseään sellaisena kuin on, jos on saanut jatkuvasti kuulla huonoista luonteenpiirteistään. Mutta jokaisessa ihmisessä on paljon hyvääkin. Olet varmasti hyvä työntekijä, vaikka ujo olisitkin. Ei ujouden tarvitse antaa määrittää itseään kokonaan, sinussa on paljon muutakin.