Mies jäi pettämisestä kiinni muttei tunnusta edelleenkään
Olin viikon verran sukuloimassa lasten kanssa pohjoisessa (tämä oli siis kesällä), ja kun tulin kotiin, niin parin päivän päästä ryhdyin siivoamaan. Meidän makkarissa on tuoli jolle helposti kasaantuu vaatteita ja aloin setvimään pinoa. Päällimmäisenä oli musta villatakki, joka ei ollut mun, Part Two -merkkinen. Eikä ollut miehenkään, oli selkeästi sellainen ohut naisten villatakki, ohutta tyköistuvaa neulosta, pienet napit. Koko XL. Se haisi järkyttävän pahalle ja siinä oli pitkiä vaaleanruskeita hiuksia kiinni. Kysyin mieheltä mikä tää on, ei osannut antaa mitään selitystä. Kysyin onko täällä ollut joku muu kun oltiin lasten kanssa poissa, ei kuulemma ollut. Kysyin miten vtussa meillä sit voi olla vieraan naisen villatakki makkarissa päällimmäisenä vaatepinossa? Ei sanonut mitään.
Miehen aikuinen Tukholmassa asuva tytär käy täällä aina välillä ja hänen tavaroitaan on meidän vierashuoneessa ja mies esittikin että mitä jos tää on x:n villatakki, että hän on täällä vähän siivoillut ja on voinut nostaa sen vierashuoneesta tänne. Miksi vtussa ”nostaisi” vierashuoneesta mitään kun ei siellä mitään ylimääräistä loju, tytär käynyt viimeksi monta kk sitten ja miksi mies nostaisi tavaran just meidän makkariin? Lisäksi tytär on kokoa XS.
Kun selitystä ei tullut niin annoin asian olla mut tää vaan vaivaa mua koko ajan enemmän. Sit vielä uudenvuodenaattona hän jäi kiinni siitä, että antoi kaksi pusua mun parhaalle kaverille ja piteli tätä kädestä kiinni. Nainen on nyt entinen paras kaveri.
Mä en tiedä mitä mä teen tuon ukon kanssa. Yhä vaan hän väittää ettei tiedä mistä villatakki on ilmaantunut meidän makkariin. Viimeksi eilen illalla ja yöllä tästä riideltiin. Olen oikeasti miettinyt kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset teoriat mutta mikään ei ole realistinen. On olemassa vaan yksi selitys ja se on se että meillä kävi makkarissa mun poissaollessa joku muu joka sen villatakin unohti.
Millä saan miehen tunnustamaan tämän? Erolla olen jo uhannut ja viime yönä ilmoitin että mies saa nukkua vierashuoneessa siihen asti kunnes kertoo.
Kommentit (427)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan jonkun palstailijan katkera ex täällä tykittämässä noita vainoharhaisuusviestejä :D Vinkkinä, ehkä ne hienot naiset ei katoa elämästä kun kohtelee niitä hyvin, ei sitten tarvii olla katkera. Itse ainakin tiedän omat vaatteeni kyllä, ja mikäli uusi vaate materialisoituisi kotiini ilman että kukaan siitä tietää niin alkaisi kiinnostaa, pitäisi varmaan teleporttia alkaa seuraavaksi etsiskellä kotoa..
Edellisiltä tai sitä edellisiltä asukkailta oli jäänyt joku korsetintapainen naistenvaate yhden eteisen kaapin hyllylle. Laitettiin itse samaiselle hyllylle taaperon ulkohousuja. En tiedä miksi, mutta joku päivä vaimo sai siivousvimman ja heitti hyllyltä kaiken pyykkikoneeseen, siis myös sinne jääneen korsetin. Mä laitoin sitten nuo vaatteet narulle kuivumaan ja myöhemmin siitä narulla kaappiin. Enhän mä ajatellut, ettei se yks korsetti ollut vaimon. Meni joku puoli vuotta ja vaimo sai taas siivousvimman. Tällä kertaa omaan kaappiin. Ei muistanut, että oli tuo korsetti ollut silloin pyykissä. Kyllä vähän aikaa ihmeteltiin, että miten oli eteisen kaapista siirtynyt makuuhuoneeseen. No lopulta onneksi muistin, että olin unohtanut, ettei se ole vaimon ja vahingossa laittanut sen hänen kaappiin. Oli siis vielä suurinpiirtein sellaista kokoa, että olisi silloin voinut olla vaimolle sopiva...
Tässäkin varmasti ihmiskohtaisia eroja - itse olen kaikki asuntoni hyllyineen siivonnut tarkasti ennen sisäänmuuttoa koska haluan asua varmasti puhtaassa kodissa, jotain pientä itselläkin sieltä löytynyt edellisten asukkaiden jäljiltä. Pääpointtina se, että ihan aidosti moni ihminen elää niin, että tuntee oman kotinsa ja tavaransa eikä ole vainoharhaa alkaa ihmetellä sinne materialisoituvia asioita joista kukaan ei tiedä mitään.
Meidänkin kotoa löytyi vaatekaapista edellisen asukkaan bikinien yläosa. Ei alettu hillota sitä siellä vaan meni roskiin.
Oliko sekin kokoa XL? :]

Ennemmän tässä sadussa häiritsee se, että miksi säästitte vieraan naisen korsetin ja vielä pesitte sen? Säästit sen itsellesi run**kumateriaaliksi vaimon säälivän katseen alla?
Te ootte kaikki muuten yllättävän perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Missähän asennoissa ne on nainu? Onkohan se antanu myös anaalia?
Tekeekö joku tietty asento tai anaali pettämisestä vakavampaa?
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla, että nainen on tahalleen jättänyt neuletakin, jotta saisit merkin tapahtuneesta.
Tosiaan kuten täällä jo kommentoitukin niin ilmiselvää, että mies ei myönnä ennen kuin on jäänyt housut nilkoissa kiinni ja silloinkin todennäköisesti on vaan kompastunut muna pystyssä.
Paras ja säälittävin valhe minkä exäni minulle syötti oli kun oli saanut typykältään lahjaksi marketista ostetun miesten halpistuoksun ja unohti piilottaa sen minulta. Väitti sitten ostaneensa sen wc:n ilmanraikastimeksi.
Silloin tajusin, että nyt minua viilataan linssiin, mutten heti saanut miestä kiinni.
Tottakai se paita on jätetty sinne tarkoituksella. Naisen nähtäväksi tai jotta mies ottaa yhteyttä ja tarjoituu palauttamaan sen. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi todennäköisempi, jos olisi ollut joku näkyvälle paikalle jätetty, esim joku koru
Anteeksi, mutta minkä maalainen pettäjämiehesi on? Joko annoit anteeksi?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta minkä maalainen pettäjämiehesi on? Joko annoit anteeksi?
Kyllä annoin. Tuli niin helpottunut ja iloinen olo kun mies lopultakin tunnusti ostaneensa sen minulle yllätyksenä. Purskahdin itkuun ja pyysin mieheltäni anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan jonkun palstailijan katkera ex täällä tykittämässä noita vainoharhaisuusviestejä :D Vinkkinä, ehkä ne hienot naiset ei katoa elämästä kun kohtelee niitä hyvin, ei sitten tarvii olla katkera. Itse ainakin tiedän omat vaatteeni kyllä, ja mikäli uusi vaate materialisoituisi kotiini ilman että kukaan siitä tietää niin alkaisi kiinnostaa, pitäisi varmaan teleporttia alkaa seuraavaksi etsiskellä kotoa..
Edellisiltä tai sitä edellisiltä asukkailta oli jäänyt joku korsetintapainen naistenvaate yhden eteisen kaapin hyllylle. Laitettiin itse samaiselle hyllylle taaperon ulkohousuja. En tiedä miksi, mutta joku päivä vaimo sai siivousvimman ja heitti hyllyltä kaiken pyykkikoneeseen, siis myös sinne jääneen korsetin. Mä laitoin sitten nuo vaatteet narulle kuivumaan ja myöhemmin siitä narulla kaappiin. Enhän mä ajatellut, ettei se yks korsetti ollut vaimon. Meni joku puoli vuotta ja vaimo sai taas siivousvimman. Tällä kertaa omaan kaappiin. Ei muistanut, että oli tuo korsetti ollut silloin pyykissä. Kyllä vähän aikaa ihmeteltiin, että miten oli eteisen kaapista siirtynyt makuuhuoneeseen. No lopulta onneksi muistin, että olin unohtanut, ettei se ole vaimon ja vahingossa laittanut sen hänen kaappiin. Oli siis vielä suurinpiirtein sellaista kokoa, että olisi silloin voinut olla vaimolle sopiva...
Tässäkin varmasti ihmiskohtaisia eroja - itse olen kaikki asuntoni hyllyineen siivonnut tarkasti ennen sisäänmuuttoa koska haluan asua varmasti puhtaassa kodissa, jotain pientä itselläkin sieltä löytynyt edellisten asukkaiden jäljiltä. Pääpointtina se, että ihan aidosti moni ihminen elää niin, että tuntee oman kotinsa ja tavaransa eikä ole vainoharhaa alkaa ihmetellä sinne materialisoituvia asioita joista kukaan ei tiedä mitään.
Meidänkin kotoa löytyi vaatekaapista edellisen asukkaan bikinien yläosa. Ei alettu hillota sitä siellä vaan meni roskiin.
Oliko sekin kokoa XL? :]
Sekinkö?
Vika on aina petetyn. Et riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta minkä maalainen pettäjämiehesi on? Joko annoit anteeksi?
Kyllä annoin jo pilluaki. Tuli niin helpottunut ja iloinen olo kun mies lopultakin tunnusti ostaneensa sen minulle yllätyksenä. Purskahdin itkuun ja pyysin mieheltäni anteeksi.
Jotkut miehet tunnustaa vasta kun on konkreettisia todisteita ja kun silti samalla huutelet että älä puhu paskaa kun yrittää edelleen kiistää.Vähän valkkaria päälle ja kyllä uskoo että oot tosissaan.
Näin kävi mulle 2 vkoa sitten.Ja kyllä,tällä kertaa noin 20 v avioliitto päättyi miehen itkuista huolimatta.
Naapurin ukko pettäny muijaansa ja salaa tuonut teidän tuolille sen takia haisi niin kamalalle....
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt tämän asian filosofian tunnilla yli opistossa,miksi toiset miehet eivät "saa" naista vaikka haluasivat.
he ovat tarpeiltaan kuitenkin ihmisiä niin kuin minä.
minä saan naisia koska haluan naisia. ja tiedän miten naisia tai naista saadaan.
He eivät halua naista samalla tavalla-miksi-koska eivät ole saaneet naista.-koska eivät tiedä miten naista saadaan.
tämä kehäpäätelmä. voisi helposti ajatella että on 3 vaihdetta 1 haluan 2 miten haluan 3 miten saan mitä haluan.
kun tämä tahto-saada haluamansa -tavalla jonka osaa toteuttaa ei toteudu esierkiksi ennen 30+ ikä vuotta on henkilö mahdollisesti menettänyt halun -ja tietoisen taidon saada sitä mitä haluaa.
kyse ei ole tahdosta. vaan ajasta jonka normaalissa kehityksessä kuuluisi aktivoida haluan sinua niin paljon että tiedän miten saan sinut.
hieman kuin metsästys vietti joka ei ole aktivoitunut häkissä olevalla leijonalla
Voi luoja jos tällaisella kirjoitustaidolla on päästy yliopistoon, niin karisee kyllä usko Suomen koulutusjärjestemään. Aluksi ajattelin että suomen kieli ei varmaankaan ole äidinkielesi, mutta toisaalta vaikka yhdyssanavirheet unohtaisi, missään maassa ei käytetä pisteitä ja tavuviivoja noin järjettömällä tavalla ja käsittääkseni latinalaista kirjaimistoa käytettäessä lause aloitetaan aina isolla kirjoimella. Äidinkielenopettajani purskahtaisi itkuun jos näkisi tämän.
K E R R A N H U O R I P U K K I A I N A H U O R I P U K K I !
Vierailija kirjoitti:
K E R R A N H U O R I P U K K I A I N A H U O R I P U K K I !
Aiwan! K E R R A N H U O R I P U K K I A I N A H U O R I P U K K I ! Heitä se ulos ja hanki normaali mies!
Oliko siellä sian karvoja? Haisiko huone sikalalta. Onko miehelläsi yhteyksiä sian kasvattajiin?
Suurin osa ei myönnä ikinä. Silti useimmilla on heti uusi nainen tiedossa kun haet eroa.
Se vanha vitsi että "se ei ollut sisällä" ei ole mikään vitsi.
Miksi miehesi pettää tyttärensä kanssa? Miksei muut kelpaa?
No mitä helvettiä sen tarvii enää mitään tunnustaa ku on jo kiinni jäänyt ? Joko jäät parisuhteeseen tai eroat. Yksinkertaista.