Mies jäi pettämisestä kiinni muttei tunnusta edelleenkään
Olin viikon verran sukuloimassa lasten kanssa pohjoisessa (tämä oli siis kesällä), ja kun tulin kotiin, niin parin päivän päästä ryhdyin siivoamaan. Meidän makkarissa on tuoli jolle helposti kasaantuu vaatteita ja aloin setvimään pinoa. Päällimmäisenä oli musta villatakki, joka ei ollut mun, Part Two -merkkinen. Eikä ollut miehenkään, oli selkeästi sellainen ohut naisten villatakki, ohutta tyköistuvaa neulosta, pienet napit. Koko XL. Se haisi järkyttävän pahalle ja siinä oli pitkiä vaaleanruskeita hiuksia kiinni. Kysyin mieheltä mikä tää on, ei osannut antaa mitään selitystä. Kysyin onko täällä ollut joku muu kun oltiin lasten kanssa poissa, ei kuulemma ollut. Kysyin miten vtussa meillä sit voi olla vieraan naisen villatakki makkarissa päällimmäisenä vaatepinossa? Ei sanonut mitään.
Miehen aikuinen Tukholmassa asuva tytär käy täällä aina välillä ja hänen tavaroitaan on meidän vierashuoneessa ja mies esittikin että mitä jos tää on x:n villatakki, että hän on täällä vähän siivoillut ja on voinut nostaa sen vierashuoneesta tänne. Miksi vtussa ”nostaisi” vierashuoneesta mitään kun ei siellä mitään ylimääräistä loju, tytär käynyt viimeksi monta kk sitten ja miksi mies nostaisi tavaran just meidän makkariin? Lisäksi tytär on kokoa XS.
Kun selitystä ei tullut niin annoin asian olla mut tää vaan vaivaa mua koko ajan enemmän. Sit vielä uudenvuodenaattona hän jäi kiinni siitä, että antoi kaksi pusua mun parhaalle kaverille ja piteli tätä kädestä kiinni. Nainen on nyt entinen paras kaveri.
Mä en tiedä mitä mä teen tuon ukon kanssa. Yhä vaan hän väittää ettei tiedä mistä villatakki on ilmaantunut meidän makkariin. Viimeksi eilen illalla ja yöllä tästä riideltiin. Olen oikeasti miettinyt kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset teoriat mutta mikään ei ole realistinen. On olemassa vaan yksi selitys ja se on se että meillä kävi makkarissa mun poissaollessa joku muu joka sen villatakin unohti.
Millä saan miehen tunnustamaan tämän? Erolla olen jo uhannut ja viime yönä ilmoitin että mies saa nukkua vierashuoneessa siihen asti kunnes kertoo.
Kommentit (427)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myyntimies-Mynttinen kirjoitti:
Peronpuo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Peronpuo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kertaa olen pettänyt kotonani rakastajattaren kanssa ja hyvällä onnella olen välttänyt paljastumisen. Kyllä se on herkumpaa aviovuoteessa toisenkin kanssa. Jälkimmäisellä kerralla oli korvis tippunut, mutta onneksi satuin siivoon joka paikan. Juu ja lakanat piti pyykätä myös ja sauna pestä. Todennäköisesti koru oli tiputettu eikä tippunut.
Sama juttu täällä, aviovuoteesssa pari kertaa polkenut ns.vierasta muijaa,
kauhee siivoominen ja tutkiminen ettei jää mitään karvoja tms. lakanoille.Nykyään vien panot vierashuoneeseen sinne ne kuuluukin,
ei tarvi ihan niin tarkkkaan syynätä ja siivota ja ihan yhtä hyvät kyydit saa.
Totta, mutta myönnät varmaan ettei ihan samalle tasolle yllä kuin aviovuoteessa vieraan paneskelu? :)
Siinä on ihan omanlaisensa lisämauste, sellainen ”kielletyn hedelmän puraisu”
Pakko tuo on allekirjoittaa, näinhän tuo asia on.
Pitää vain olla varoivainen kun nämä naiset tosiaan jättää tahallaanniitä korviksia yms. merkkejä itsestään. Ymmärtäähän sen tavallaan, kun pääsevät kerrankin hyvän makuun :)
Saman huomannut, yllättävän monella naisella tuntuu olevan joku missio käryttää miehiä...
Noita korviksia ynnä muita löytynyt useita kertoja, taikka hiuksia sellaisista paikoista mihin ne ei todellakaan luontevasti kulkeudu, kuten esim. vaimon alusvaatelaatikosta tai kylppärin kaapista... :-/Pirun työläs savotta tutkia joka paikka ja hävittää kaikki jäljet.
Loppuisi jo tämä korona ja pääsisi taas reissuun, hotelleissa tämä harrastus on niin paljon helpompi toteuttaa.Miksi te pettäjät olette parisuhteessa, kun oma puoliso ei riitä? Puolisoa pitäisi kunnioittaa ja kohdella hyvin, ei huijata.
Ei se vieraissa käynti liity mitenkään puolison kohteluun. Päinvastoin, jaksaa sitä omaakin rouvaa paljon paremmin kun saa välillä myös vierasta piirakkaa.
Eikö rehellinen avoin suhde olisi parempi vaihtoehto kuin pettäminen? Vai onko se kumppanin loukkaaminen kuitenkin se pääpointti?
Väitän että todella harva, tuskin kukaan haluaa kumppaniaan ehdoin tahdoin loukata.
Päinvastoin, jälkien peittelyyn käytetään hyvinkin paljon tarmoa ja energiaa.
Kyllä se pääpointti lienee tuo ”kielletyn hedelmän puraisu”, ja siitä saatava nautinto.
Ja kyllähän se tuottaa onnistumisen iloa ja tyydytystä, kun osaa hommat hoidella siten ettei käryä.
Kuulostaa ehkä vähän kieroutuneelta, mutts näin ainakin itse koen, muiden motiiveista en osaa varmaksi sanoa.
Kerrassaan mainio tarina! :)
Kerrotko vielä millaisen ”järkevän” selityksen miehesi tarjosi noille rintaliiveille?[/quote]
Mies epäili, että liivit oli minun, niitä kun oli vaatekaapissa yksi korillinen. Epäili, että olin itse vahingossa ottanut joskus kaapista kahdet liivit ja toiset pudonneet lattialle. Valitettavasti kyseessä ei ole mikään "tarina", vaan näin todella kävi. Ensimmäinen mies, jonka kanssa halusin ja kuvittelin viettäväni loppuelämäni. :(
Vierailija kirjoitti:
Mies epäili, että liivit oli minun, niitä kun oli vaatekaapissa yksi korillinen. Epäili, että olin itse vahingossa ottanut joskus kaapista kahdet liivit ja toiset pudonneet lattialle. Valitettavasti kyseessä ei ole mikään "tarina", vaan näin todella kävi. Ensimmäinen mies, jonka kanssa halusin ja kuvittelin viettäväni loppuelämäni. :(
No se selittää asian.
Anteeksi että epäilin saduksi tätä.
Ja todella valitettavaa että exäsi paljastui näin kelvottomaksi :-/
Tuo kertomasi käyttäytyminen ja toiminta kertoo kyllä täydellisestä välinpitämättömyydestä.
Alkaa aktiivinen keskustelu hiipua tässä ketjussa, eli alkaa olla aika yhteenvedolle:
Naisilla tuntuu olevan tapana jättää tahallaan todisteita käynneistään ukkomiesten pedeissä näiden miesten puolisoille.
Kertakaikkiaan sairasta touhua :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos omaan asuntooni ilmestyisi tyhjästä mikä tahansa esine niin totta vie ihmettelisin sitä ja yrittäisin selvittää sen alkuperää. Luonnollisin selitys on se, että esine on toisen taloudessa asuvan tai hänen vieraansa tuoma. Muut selitykset menevät ufo- tai rikososastolle.
Olet vainoharhainen. Sääliksi käy miestäsi jos jokainen vaatekappale pitää viedä rikoslabraan analyysiin ja jokaisesta pitää antaa selvitys seinähullun muijan takia.
Se villapaita on voinut tulla ihan mistä vaan, vain vainoharhainen luulee sen olevan merkki pettämisestä.
Niin, ja ne lakanatkin oli ihan vaan muuten vaihtuneet myös, tyhjästä ilmestyneen villatakin lisäksi.
Sitäpaitsi XL-koko saattaa johtua runsaasta rintavarustuksesta, ei lihavuudesta. Pahasta hajusta sitävastoin ei sitten hajuakaan.
Kyllä itse ainakin käytin nykytekniikkaa hyväkseni että sain selville mitä selän takana tapahtuu , kun ei naamatusten myöntänyt. Nykyajan kännykät tallentaa paljon tietoa. Jos siitä korkeintaan saa sakon niin mielummin sen maksaa saatika on pettäjän kanssa lopun ikäänsä.
Eikö rehellinen avoin suhde olisi parempi vaihtoehto kuin pettäminen? Vai onko se kumppanin loukkaaminen kuitenkin se pääpointti?